Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
vierailija
Tämän piti tulla jo aiemmin, mutta ollut kaikkea hösellystä. Stripparificin salaiset “poistetut kohtaukset” joita ei koskaan edes kirjoitettu, yksinoikeudella vain Puutarhassa, eli ideoita joita pyörittelin, mutta en koskaan sisällyttänyt tarinaan (jotkut niistä yksinkertaisesti unohdin). :) SPOILEREITA tarinan alkupuolelle, ei viimeiseen kolmeen lukuun liittyen.






Yhdessä ideassa Bojanin kämppis olisikin ollut eksä, jota varten hän olisi muuttanut Suomeen, olisivat eronneet mutta jääneet asumaan yhteen ja tämä olisi kerrottu Jerelle vähän turhan myöhään ja rikkonut luottamusta.

Koko ajan oli tarkoitus, että Osku ei ole paljastanut hommaa ja oli ajatuksena, että hän lähettää Jerelle kivan tsemppiviestin asian tullessa julkiseksi, mutta sille ei löytynyt sopivaa kohtaa ja se vähän unohtuikin lopulta tämän takia (mutta omassa headcanonissani asia kuitenkin on näin). Ihan alkuvaiheessa pyörittelin ideaa, että ko. juudas olisikin ollut Oskun kumppani ja sitten he eroavat tämän takia, mutta draama olisi mennyt ihan yli ja vienyt fokusta.

Yksi syy miksi bändi/artistinimiä ei mainittu oli, että pidin harkinnassa vaihtoehdon, että nimet ovatkin vaihtoehtotodellisuudessa eri, en vain keksinyt niitä. Lisäksi harkitsin, että Joksujen kokoonpano olisi eri, esim. Martin ei olisi lähtenyt bändistä (ja Nacea ei siis olisi), mutta mietityttää myös se “hän on kieltänyt shippauksen” -jankkaaja ja tässä ei toki olisi shipattu häntä, mutta olen jättänyt hänet kuitenkin ficeistäni pois. Mutta tämäkin olisi voinut varastaa fokusta (koska se ei olisi vaikuttanut juoneen mitenkään).

Ljubljanassa piti olla kaksi muutakin kohtausta, yhdessä Bojan petaa patjaa lattialle ja vänkää, ettei tule Jeren viereen (mutta suostuu lopulta tulemaan kuitenkin) ja puhuvat siitä, mitä Kris sanoi (ei Bojanista vaan Jerestä), mutta tässä kohtauksessa ei ollut tarpeeksi jännitettä/sisältöä plus Bojanin välttelevyys oli epäuskottavaa. Toisessa kohtauksessa piti ajella ympäriinsä ja katsella paikkoja, ja siinä piti kai olla jokin konflikti tai pointtikin, mutta unohdin sen tms. :D

Hyvin alustavasti pallottelin myös kohtauksella, jossa olisi ollut jotain videopuheluseksiä tms vaikka olivat eronneet, mutta en muista enää edes miksi tämä olisi ollut. 2 min 55 s -jutun oli tarkoitus toistua vielä heidän ollessaan erossa, mutta senkin unohdin. :)

- Joymuffin
Toivottavasti jonkinlainen kohtaus videopuheluseksistä sisältyisi johonkin muuhun ficciin myöhemmin:) Niitä ei ole ollut kovin paljon, mutta olisi kiva lukea sellaisesta! Kiitos ficcien kirjoittamisesta, monet kohdat on olleet mieleenpainuvia niissä!
 
vierailija
Toinen Logomossa ollut täällä, Kärtsä tosiaan mainitsi Jokerit spiikissään, ja itselle tuli sellainen olo, että oli vaan pakko päästä mainitsemaan. Yleisö ei oikein lähtenyt mukaan kysymykseen, että tunnetteko Joker Outin, tuli sellainen olo että jos ois lähtenyt mukaan, ois varmaan joku Bojan potpuri taas lähtenyt käyntiin. Tuli jopa sellainen mieleen, että ei, Kärppy älä nyt vaan ala puhuu Bojanista
Bojan-potpuria odotellessa ja kaivatessa! Mielenkiintoista ois tietää, paljonko se kela pyörii sanoissa Kn kavereille tai joillekkin lähipiiristä, kun kerran faneille illan loppupuolella tulee useaan otteeseen mainittua omasta aloitteesta:) Go Kärtsä!
 
vierailija
Huikkaan pikaisesti että täällä ollaan, ja kiitos tosi mielenkiintoisesta ja pitkästä vastauksesta! Kuulen mielelläni sun loputkin mietteet jos vain kirjoittaa jaksat, ja vastaan kunnolla tähän tänään tai huomenna, kunhan saan omat muistiinpanoni järjestykseen.
Jee, mahtavaa kuulla, että oot edelleen linjoilla! :) ja kiitokset vielä uudestaan ja terkut vielä kaikille shippaus/ficit/fandom-metakeskusteluaiheesta kirjoittaneille ja kirjoittaville!

Oli mukavaa huomata, että metakeskustelu herättää ajatuksia ja viestejä täällä! :) Jos ajatuksia herää kellä vaan myöhemmin sopivana hetkenä itselle, niin aattelen, että ei se katso aikaa vaikka myöhemminkin enemmällä ajalla tai muilla resursseilla kirjoittaisi mietteitä tai lisää niistä jos siltä tuntuu!

Mulla jäi eilen loppupäivästä viestin kirjoittelut kesken ja nyt vasta takaisin lyhyen viestin kirjoittamisen parissa, arki tulee välillä shippauksen väliin, vai kummin päin se menikään... :D Samoin, olisi oikeasti mahtavaa kuulla, mitä mietteitä on herännyt!!

Todellakin kirjoittelen mielelläni lisää, muistiinpanolista vaan kasvaa:D Tarkoituksena oli eilen illalla kirjoittaa myös ajatuksia Joymuffinin viestistä liittyen hömppään ja häpeään. Se herätti myös paljon mietteitä, joita oon pyöritellyt maanantain jälkeen! Myös se maanantaina juteltu aihe seksuaalisuuden tutkimisesta ficcien kautta on kyllä supermielenkiintoinen ja itselle osuva. Se on myös mielessä ja listalla, ja siitä olisi kans mielenkiintoista kuulla jotka haluavat avata aihetta jollain tasolla.

Palaan näistä aiheista kirjoittelemaan pidemmin itsenäisyyspäivän jälkeen tai loppuviikosta perjantaina! :)
 
vierailija
K on todella tehnyt biisin erikan kanssa... ja tänään tuli sellainen fiilis, että se ehkä vielä julkaistaankin Minulle hyvä, mitä enemmän K:n musiikkia, sen parempi
Tainnut sit Tommyn ja Elastisen kanssa tehdyt yhteisbiisit vaan päästä etusijalle julkaisuprioriteeteissa.
46 tuntia muuten jäljellä julkaisuun. Toivottavasti tosta mikki-kuvauksesta on päätetty loihtia edes yksinkertainen musavideo niin että tuota asua saa nähdä vähän enemmän.
 
vierailija
Sitä huomenna tapahtuvaa raivoa odotellessa kun tämä hopeanhohde ei ole mukana vaikka ei hätää. Eiköhän joku blondi voi häntä näille paikata kun riittää pelkkä oikeajhko hiusväri jollakulla väenpaljoudessa jonkun takana
 
vierailija
Ei taas pieniaivoinen käsitä. B pyörii Kärtsän päässä, silti K lla seuralainen aina vaan tiiviisti mukana🙄 miten K järjestää tämän kaiken omassa päässään?
Minä en käsitä sitä miten tämä gf järjestää kaiken omassa päässään. Jos mun mies mouruaisi kuukausi tolkulla toisen miehen tai naisen perään, tunnustaisi rakkauttaan haastatteluissa ja käyttäytyisi kuin rakastunut teini, niin en kyllä sitä jäisi katsomaan. Olkoonkin vaikka kuinka avoin suhde, mutta jos minua samalla piiloteltaisiin niin kyllä tuo olisi jo liikaa ja merkki häipyä. Mutta emmehän me oikeasti tiedä tilanteesta mitään.
 
vierailija
Sitä huomenna tapahtuvaa raivoa odotellessa kun tämä hopeanhohde ei ole mukana vaikka ei hätää. Eiköhän joku blondi voi häntä näille paikata kun riittää pelkkä oikeajhko hiusväri jollakulla väenpaljoudessa jonkun takana
Tämä. Alkaa sama kuin Lordin kohdalla. "Kyllä se oikeasti oli siellä, tuli vaan salaa sivuovesta ja hiipi seinänvieriä"
 
vierailija
Jos K menee tänään yksin niin toivottavasti jokainen tajuaa sen jälkeen lopettaa suhdepuheet. Se on silloin selkeä viesti, että K ei halua tuoda julkisuuteen eikä muidenkana tarvitse sitä silloin nostella esiin.
 
vierailija
Minä en käsitä sitä miten tämä gf järjestää kaiken omassa päässään. Jos mun mies mouruaisi kuukausi tolkulla toisen miehen tai naisen perään, tunnustaisi rakkauttaan haastatteluissa ja käyttäytyisi kuin rakastunut teini, niin en kyllä sitä jäisi katsomaan. Olkoonkin vaikka kuinka avoin suhde, mutta jos minua samalla piiloteltaisiin niin kyllä tuo olisi jo liikaa ja merkki häipyä. Mutta emmehän me oikeasti tiedä tilanteesta mitään.
Niinpä, joku hyvä selitys tällekin on olemassa. Tai sitten ei. Jotenkin luulen, että kaikesta on sovittu keskenään, kaksin tai kolmin, että aika paljon tässä on teatteria. Eihän tässä hommassa muuten oo mitään järkeä. Kovin aidolta vaan kärtsäkin saa kaikki mourunsa kuulostamaan. 🙃
 

Yhteistyössä