Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Kaikkea ei voi saada. Aina ei saa sitä mitä haluaisi. Mäkin haluaisin lottovoiton. Haluaisin myös ettei tämä vuodenaika ois näin ankea täällä. Haluaisin että ois lämmintä ja aurinkoista. Mutta koska en voi näihin asioihin vaikuttaa niin annan niiden olla. Samoin menneitä asioita ei voi enää muuttaa, niille ei voi mitään, joten niiden pitää vain antaa olla. Sen sijaan pitää katsoa tulevaan ja sellaisiin asioihin, joihin voi itse juuri tällä hetkellä vaikuttaa.
No siihenhän voi nimenomaan vaikuttaa ettei asia ketuta enää valittamalla siitä. Jos sen patoaa sisälleen ihmisestä tulee ilkeä k-pää. Sellainen, joka vastailee myrkyllisesti harmistuneelle.
Jos joku valittaa asiasta, mikä ei resonoi mulle, ohitan.
 
Ei tää ole minulle mikään ”pettymys, josta pitää päästä yli”. Senhän tiesi kun JO ei soittanut Suomessa kaikkia biisejä, että tavallaan se pettymys oli silloin. Toki se hautautui kaiken sen, mitä saatiin, alle ja olisi tuntunut tosi hassulta tai turhalta harmitella silloin asiaa. Ehkä jopa vähän kiittämättömältä.
Mietin kuitenkin nyt, että miten puolalaiset ym fanit ovat meitä tärkeämpiä tai jotenkin parempia, kun heidän ei tarvitse jäädä ilman noita kappaleita? Rohkea kysymys, joka suututtaa taas monet.
 
vierailija
Ei tässä olla syytettykään ketään. Kyllä mua silti ketuttaa, ettei he soittaneet Suomessa koko settiä! Varmaan siihen on jokin syy, mutta mä en pidä kyseisestä syystä. Vai mikä sellainen se voisi olla, että pitäisin siitä? 🤔
Hei kaikella rakkaudella kysyn sulta vaan, että miksi et voi antaa asian vain olla? Mikset voi vain todeta, että no näinpä nyt kävi, mutta ei voi mitään? Muakin harmitti etten kuullut Padamia keikalla, vaikka todella kovasti odotin sitä, mutta koska sille ei voi mitään, niin annan asian olla ja mietin muita juttuja. Se ei ole tunteiden peittämistä kivakiva-juttujen alle, koska mitään peitettävää tunnetta ei edes ole sen jälkeen, kun toteaa että eipä voi mitään.
 
Että ovatko nuo puolalaiset heille tärkeämpiä kuin me? Ilmeisesti tätä ei juuri kukaan haluaisi ajatella ja sehän onkin vasta kysymys!
Lisäksi, voimme aikuisina ihmisinä varmastikin hyväksyä, jos hyvä selitys löytyy, että joo, he ovat.
Onhan täälläkin ihmisiä, joita mietitytti, että ovatko brittifanit tärkeimpiä? Että onko heille tehty jopa biisi??? Se ei tuntunut mukavalta osasta.
 
vierailija
Ei tää ole minulle mikään ”pettymys, josta pitää päästä yli”. Senhän tiesi kun JO ei soittanut Suomessa kaikkia biisejä, että tavallaan se pettymys oli silloin. Toki se hautautui kaiken sen, mitä saatiin, alle ja olisi tuntunut tosi hassulta tai turhalta harmitella silloin asiaa. Ehkä jopa vähän kiittämättömältä.
Mietin kuitenkin nyt, että miten puolalaiset ym fanit ovat meitä tärkeämpiä tai jotenkin parempia, kun heidän ei tarvitse jäädä ilman noita kappaleita? Rohkea kysymys, joka suututtaa taas monet.
Tälle voi olla useitakin selityksiä. Esim se että Tavastialla oli kaksi keikkaa peräkkäin, jolloin keikan pituus oli väkisinkin rajattu, ja tämä määritti kaikkien muidenkin keikkojen pituuden, koska eivät halunneet saman kiertueen keikkoja eriarvoiseen asemaan. Voi olla muitakin syitä, jotka taustalla vaikuttivat, nämä päätökset on yleensä monen asian summaa.
 
  • Tykkää
Reactions: LadySLO:)
Hei kaikella rakkaudella kysyn sulta vaan, että miksi et voi antaa asian vain olla? Mikset voi vain todeta, että no näinpä nyt kävi, mutta ei voi mitään? Muakin harmitti etten kuullut Padamia keikalla, vaikka todella kovasti odotin sitä, mutta koska sille ei voi mitään, niin annan asian olla ja mietin muita juttuja. Se ei ole tunteiden peittämistä kivakiva-juttujen alle, koska mitään peitettävää tunnetta ei edes ole sen jälkeen, kun toteaa että eipä voi mitään.
Koska tykkään psykologisoida asioita. Ja myös käsitellä ajatusta: ovatko puolalaiset fanit meitä tärkeämpiä? Balkanilaiset vielä jotenkin ymmärrän, koska näen sen heidän kotiseutunaan.
Onko puola slaavilainen kieli? Sekö saa kokemaan nekin heidän ominaan?
Itsellä vähän vielä antipatioita kulttuurisesti Puolaa kohtaan, niin vaikeampi nielaista!
 
vierailija
Että ovatko nuo puolalaiset heille tärkeämpiä kuin me? Ilmeisesti tätä ei juuri kukaan haluaisi ajatella ja sehän onkin vasta kysymys!
Lisäksi, voimme aikuisina ihmisinä varmastikin hyväksyä, jos hyvä selitys löytyy, että joo, he ovat.
Onhan täälläkin ihmisiä, joita mietitytti, että ovatko brittifanit tärkeimpiä? Että onko heille tehty jopa biisi??? Se ei tuntunut mukavalta osasta.
Tässä ei ole kyse erikseen juuri puolalaisista, kun tuo sama setti on tainnut olla nyt monessa paikassa Balkanilla missä ovat Stozicen jälkeen esiintyneet, ja on varmaankin tuon kiertueen kaikissa kohteissa. Ovat nyt vaan muuttaneet tuota settilistaansa, ja varmaan jos Suomen keikat ois sattuneet tähän kohtaan syksyä, oltaisiin saatu just tuo setti.
 
vierailija
Ensimmäinen vastaus 23.9 klo 13:41 (sama päivämäärä, kun Jokerit lähtivät) oli anteeksipyyntö (ja ehdin oikeasti ilahtua siitä!!) Sen perässä oli kuitenkin pari ilkkuvaa hymiötä, eli anteeksipyyntö kumottiin täysin ja viesti olikin vain pilkallinen. Eli s a n o i h i n ei voinut luottaa.

Toinen vastaus 28.9 klo. 04:12 oli ainoastaan: Miksi?
Onpa nyt kamalan ilkeää. Jestas, en halua tietää, mitä niissä sun yli neljässäkymmenessä viestissä on lukenut.
 
Tälle voi olla useitakin selityksiä. Esim se että Tavastialla oli kaksi keikkaa peräkkäin, jolloin keikan pituus oli väkisinkin rajattu, ja tämä määritti kaikkien muidenkin keikkojen pituuden, koska eivät halunneet saman kiertueen keikkoja eriarvoiseen asemaan. Voi olla muitakin syitä, jotka taustalla vaikuttivat, nämä päätökset on yleensä monen asian summaa.
Nii-in, tuo on totta! Ja kiitollinen pitää olla nimenomaan, että möivät Tavastialle kaksi keikkaa, moni ois jäänyt rannalle ilman. Ja siis oonkin. Oon kiitollinen siitäkin, että ylipäätään tulivat Suomeen. Totta kai siitä pitää olla ts on helppoa olla kiitollinen.
Eihän noi pitkät keikat sitä mitätöi! Ei tietenkään. Se vaan, että kun sille lyhyemmälle setille vs nyt ei ole ollut syytä.
 
Bojan myös esiintyi ylpeästi Puolan lipun kanssa, taisin siinä vaiheessa tulla liveen niin en nähnyt miten sai lipun mutta kuvittelin siitä esiintymistyylistä että on raahannut sen mukanaan ja esittelee puolalaisille jotka ovat niin ihania.
 
vierailija
Koska tykkään psykologisoida asioita. Ja myös käsitellä ajatusta: ovatko puolalaiset fanit meitä tärkeämpiä? Balkanilaiset vielä jotenkin ymmärrän, koska näen sen heidän kotiseutunaan.
Onko puola slaavilainen kieli? Sekö saa kokemaan nekin heidän ominaan?
Itsellä vähän vielä antipatioita kulttuurisesti Puolaa kohtaan, niin vaikeampi nielaista!
Ei taida liittyä puolalaisiin mitenkään, kai ne saman setin soittaa tuolla samalla kiertueella myös Liettuassa ja Tsekissä.
 
vierailija
Nii-in, tuo on totta! Ja kiitollinen pitää olla nimenomaan, että möivät Tavastialle kaksi keikkaa, moni ois jäänyt rannalle ilman. Ja siis oonkin. Oon kiitollinen siitäkin, että ylipäätään tulivat Suomeen. Totta kai siitä pitää olla ts on helppoa olla kiitollinen.
Eihän noi pitkät keikat sitä mitätöi! Ei tietenkään. Se vaan, että kun sille lyhyemmälle setille vs nyt ei ole ollut syytä.
Mä kyllä ymmärrän sun pointin tässä. Mutta kuitenkin sille lyhyemmälle setille ihan varmasti oli hyviä käytännön syitä, jotka ei vain meille näy.
 

Yhteistyössä