Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Voit olla hyvin oikeassa. Mietin vaan, että kuinka perhekeskeisiä Balkanilla yleensä ollaan vai onko se perhe kohtaista, että kuinka paljon aikaa vietetään yhdessä? Bojanin ajatuksia en tiedä, mutta itsekin vietän paljon aikaa perheeni kanssa. Meitä kokoontuu usein saman katon alle niin mummi ja pappa, kuin sisarukseni puolisoineen. Noin 1-3 kertaa viikossa istumme iltaa vähän eri kokoonpanoilla, syömme ja mm. pelaamme lautapelejä. Olemmekohan suomalaisiksi jotenkin epätyypillisiä?!

Muistelisin Lady Slon joskus kertoneen, että esim Sloveniassa etenkkn pojat asuvat suomalaisittain ajateltuna hyvinkin pitkään vanhempiensa luona. Äidit pitävät huolta pojistaan vielä sen jälkeenkin, kun he ovat muuttaneet omilleen.

Eivät ole tainneet JO-pojatkaan vielä kovin pitkään omillaan asua. Muistan haastatteluja jostain alkuvuodelta, jossa Bojan kertoi, ettei heillä ole ollut taloudellisia haasteita, ja johon Jan vastasi, että sait kauniisti pyöriteltyä sen, että asumme edelleen vanhempiemme kanssa.

Nyt eivät toki enää.
 
vierailija
Cam worker -ficissä eniten vaivaa tällä hetkellä se, että heidän tapailunsa vaikuttaa olevan lähinnä epämääräistä hengailua, jossa välillä vähän pussataan, mutta erityistä jännitettä ei ole? Bojan ei yhtäkkiä himoitsekaan silmittömästi Jereä? Vai seksikohdat on jätetty pois? :) En ihan tajua.
 
vierailija
Se Bn ”tyhjä” katse johtuu siitä että hän katsoo todella keskittyneesti puhelimen ruutua, koska hakee sieltä Käärijän nimeä /käyttäjää.

Ihan ulkoisesti coolisti B yrittää esiintyä, mutta kyllähän se nopea reagointi ja ”where” silti jostain kertoo…

Sitä mietittiin miksi Jure sanoi niin. Ehkä se näki jonkun Käärijän kuvalla varustetun käyttäjän liittyvän chattiin tai kommentoivan jotain. Kyllähän monella fanitilillä on instassa profiilikuvana idolinsa kuva. Eli joko Jure hetken aikaa oikeasti uskoi että K liittynyt chattiin tai sitten ei vaan voinut olla vitsailematta asiasta. Harmi kun siitä jatkokommentista ei saa oikein selvää.
Mahdollinen nopea reagointi kertoo siitä, että ovat kavereita. Ei ihme, jos B yrittää olla reagoimatta K juttuihin noin yleensä, kun tästäkin tilanteesta tulee analyysia. 🙂
 
vierailija
Tää olisi kiva. Ja meitä on näköjään täällä useampi, joita kiinnostaa. Onhan täällä kaikkea muutakin avautumista ollut ja mun mielestä todella kiva ja hyväksyvä ilmapiiri ollut lähes aina. Ehkä sullekin voi tehdä hyvää avautua. Omalla kohdallani yllätti iloisesti miten helppo mun oli puhua täällä asiasta, josta tosiaan en ole normaalielämässä huudellut oikeastaan kenellekään ja jonka kanssa en todellakaan ole sinut.

T. Yksi niistä homomieheksi haluavista, jota on aina mietityttänyt että onko tästä puhuminen loukkaavaa teitä kohtaan, tai jääkö jotenkin sellainen kuva että tää on joku ällö esineellistävä fetissi. Koska tää tosiaan on jotain ihan muuta.
Heippa! Mä täältä jälkikäteen vähän huutelen vastausta, koska luen tätä ketjua ehkä pari kolme kertaa viikossa. Haluan sanoa, ettei noissa sun kokemissa asioissa ole mitään väärää, eikä niistä puhuminen ole millään tavoin loukkaavaa. Hyvä vaan, jos säkin olet löytänyt paikan, missä voit olla oma itsesi ja saada ehkä vertaistukea. Itseasiassa tämä on ihan mielenkiintoinen ja mieltä avaava aihe. Mua ainakin kiinnostaa ihmismieli ja ihmisten omakohtaiset kokemukset, joten mielenkiinnolla luen näitä teidän juttuja.
Osaan ehkä hiukan jopa samaistua suhun, koska vaikka se kaapista ulos tulo prosessi on monelle vaikea, niin mun elämässä oli myös jakso, jolloin koin olevani homona vääränlainen. Silloin en tuntenut kuuluvani oikein mihinkään. Tähän tuntemukseen varmaan vaikutti moni muukin asia, koska mun elämä muuttui siihen aikaan kerta heitolla mm. muutto uudelle paikkakunnalle opiskelujen perässä ja oman paikan etsiminen. Onneksi sitten myöhemmin tuli huomattua, että asiat ei ole niin mustavalkoisia ja että meitä homojakin on tosiaan kaikenlaisia.
 
vierailija
Vähän ot, mutta mikähän tuon Serbitasavallan meininki mahtaa tämä päivänä olla? Viimeksi kun jotain lukenut niin uhkailivat erolla Bosnia Hertsegovinasta. Etenkin B&H:n kohdalla tuo Joymuffinin kuvaama traumatausta on kyllä monella tapaa läsnä yhteiskunnassa. Sloveniasta on tullut ihan eri viba.
 
vierailija
Nyt olet kyllä keksinyt päästäsi paljon asioita. Mm. sen, että minun sairauksieni hoitaminen olisi jotenkin kallista. Minulla ei ole myöskään pahaa sanottavaa maasta, jossa asuin aiemmin pitkään.

Olisi kiva, jos ihmiset eivät keksisi minusta asioita, mm. sain kuvan aiemmin, että jonkun mielestä minusta Balkanin maissa ei ole mitään vikaa, joka on hyvin kaukana totuudesta. Balkanin maissa on paljon ongelmia ja paljon mahtavia asioita (kuten esimerkiksi vuoret, ruoka ja slovenialainen rockmusiikki).

- Joymuffin
Älä välitä kyseisestä kirjoittajasta. Purkaa pahaa oloaan meihin muihin täällä.
 
vierailija
Joymuffin: sairastan nivelreumaa ja nyt taas näiden Suomen koleiden ja sateisten kelien aikana mietin sitä vaihtoehtoa, voisinko olla syksystä kevääseen jossain lämpimämmässä maassa. Nykyisen työn puolesta se ei onnistu, mutta silti haaveilen asiasta. Sulla on joku sairaus? Ei tarvitse kertoa sairautta, kiinnostaa vaan että onko sinun sairaus helpommin siedettävä lämpimässä ilmastossa?
 
Tämä on vähän monimutkainen juttu, koska terveydentilani takia en kestä oikein kuumaa enkä kylmää ja täällä päin riittää kyllä molempia. :) Tai siis riippuu ihan missä tällä seudulla talvensa viettää, vaikkapa Kreikassa on suht lämmintä, mutta Balkanilla on paikkoja, joiden talvet eivät juuri eroa Etelä-Suomen vähän leudommasta talvesta. Jos kylmyyden välttäminen olisi minulle olennaista, niin olisin kyllä muualla kuin missä nyt olen, vaikka nautinkin suuresti siitä, että talvi on selvästi lyhempi ja kesä taas pidempi.

Tykkään myös siitä, että ilmasto on kuiva, niin sademäärien kuin ilmankosteudenkin takia, tosin täällä sateet tuntuvat tulevan ryppäinä - voi olla kuukausi että sataa vain kerran, tai ilmeisesti voi olla myös kuukausia, jolloin sataa jatkuvasti, ja tätä ei näe siis kalenterista, vaan se voi olla myös kuivina vuodenaikoina.

Sanoisin myös kaikille, jotka eivät pidä Suomen talvesta, oli siihen terveyssyitä tai ei, että jos pystyt työn yms puolesta olemaan ulkomailla talven, niin se on ihan sallittu vaihtoehto! Toki tähän liittyy ilmastonäkökulmia (lentäminen) jne, mutta itse tulen perheestä, jossa pidettiin tosi junttina mennä talveksi pois Suomesta ja piti aikuisena itse ymmärtää, että eri ihmiset tykkäävät eri jutuista eikä ole mitenkään väärin tai "noloa" jos talvi ei ole oma juttu.

Mutta eiköhän jatketa taas musiikki/shippaushommista tämän jälkeen. :)

- Joymuffin
 
vierailija
Belgrad on Serbiassa eikä siitä ollut puhe
Jos puhutaan Serbitasavallasta ei voi tietää, onkjo kyseessä Serbia. Ei tällaisia jaksa aina googlettaa, kirjoittaja voi itsekin olla sen verran sivistynyt, että kirjoittaa niin, että ei synny väärinkäsityksiä. Toki en olettanutkaan, että Serbia olisi Serbitasavalta, siksi kysyvä sävy, ei väite. Selölainen ihminen on vähän yksinkertainen, joka ei halua kommunikoida selkeästi, vaan yrittää käyttää vain harvojen tuntemia käsitteitä vaikuttaakseen itse viisaammalta. en nyt sinänsä tarkoita, että Joymuffin toimisi niin, mutta sinusta jo saa vähän sellaoiset vibat.
 
vierailija
Tämä on vähän monimutkainen juttu, koska terveydentilani takia en kestä oikein kuumaa enkä kylmää ja täällä päin riittää kyllä molempia. Tai siis riippuu ihan missä tällä seudulla talvensa viettää, vaikkapa Kreikassa on suht lämmintä, mutta Balkanilla on paikkoja, joiden talvet eivät juuri eroa Etelä-Suomen vähän leudommasta talvesta. Jos kylmyyden välttäminen olisi minulle olennaista, niin olisin kyllä muualla kuin missä nyt olen, vaikka nautinkin suuresti siitä, että talvi on selvästi lyhempi ja kesä taas pidempi.

Tykkään myös siitä, että ilmasto on kuiva, niin sademäärien kuin ilmankosteudenkin takia, tosin täällä sateet tuntuvat tulevan ryppäinä - voi olla kuukausi että sataa vain kerran, tai ilmeisesti voi olla myös kuukausia, jolloin sataa jatkuvasti, ja tätä ei näe siis kalenterista, vaan se voi olla myös kuivina vuodenaikoina.

Sanoisin myös kaikille, jotka eivät pidä Suomen talvesta, oli siihen terveyssyitä tai ei, että jos pystyt työn yms puolesta olemaan ulkomailla talven, niin se on ihan sallittu vaihtoehto! Toki tähän liittyy ilmastonäkökulmia (lentäminen) jne, mutta itse tulen perheestä, jossa pidettiin tosi junttina mennä talveksi pois Suomesta ja piti aikuisena itse ymmärtää, että eri ihmiset tykkäävät eri jutuista eikä ole mitenkään väärin tai "noloa" jos talvi ei ole oma juttu.

Mutta eiköhän jatketa taas musiikki/shippaushommista tämän jälkeen.

- Joymuffin
Kiitos Joymuffin 🙂 t. Kysyjä
 
vierailija
Jos puhutaan Serbitasavallasta ei voi tietää, onkjo kyseessä Serbia. Ei tällaisia jaksa aina googlettaa, kirjoittaja voi itsekin olla sen verran sivistynyt, että kirjoittaa niin, että ei synny väärinkäsityksiä. Toki en olettanutkaan, että Serbia olisi Serbitasavalta, siksi kysyvä sävy, ei väite. Selölainen ihminen on vähän yksinkertainen, joka ei halua kommunikoida selkeästi, vaan yrittää käyttää vain harvojen tuntemia käsitteitä vaikuttaakseen itse viisaammalta. en nyt sinänsä tarkoita, että Joymuffin toimisi niin, mutta sinusta jo saa vähän sellaoiset vibat.
Pahoittelut ei ollut tarkoitus puhua epäselvästi. Alkuperäisessä viestissäni puhuin Banja Lukasta, josta täällä tai vauvallakin on ollut aiemmin puhetta, joten luulin sen avaavan asiaa riittävästi.
 
vierailija
Itse en tiennyt, mikä on Serbitasavalta, mistä toki voin syyttää omaa puutteellista yleissivistystäni etenkin näihin lähiseudun maihin liittyen, mutta oli kiinnostavaa uutta tietoa.

- Joymuffin
 
Didn't say it directly, but someone asks if they are coming to Republika Srpska, to which B replies that he was there two days ago. Doesn't B's grandmother (and other relatives?) live in Banja Luka, I don't know what other reason she would have been there, but of course she could have visited there often for other reasons as well. However, it's far enough away that it's hard to climb a ramp there for fun.
Hi, I'm behind with reading so not sure if anyone already clarified. Republika Srpska is not Serbia, it's an area within Bosnian borders. It' s an unresolved thing from the 90s.
 
vierailija
Cam worker -ficissä eniten vaivaa tällä hetkellä se, että heidän tapailunsa vaikuttaa olevan lähinnä epämääräistä hengailua, jossa välillä vähän pussataan, mutta erityistä jännitettä ei ole? Bojan ei yhtäkkiä himoitsekaan silmittömästi Jereä? Vai seksikohdat on jätetty pois? :) En ihan tajua.
Itse ihmettelin ihan samaa. Aletaan tapailemaan ja yhtäkkiä lähes kaikki fyysisyys onkin hävinnyt 🤔
 
Muistelisin Lady Slon joskus kertoneen, että esim Sloveniassa etenkkn pojat asuvat suomalaisittain ajateltuna hyvinkin pitkään vanhempiensa luona. Äidit pitävät huolta pojistaan vielä sen jälkeenkin, kun he ovat muuttaneet omilleen.

Eivät ole tainneet JO-pojatkaan vielä kovin pitkään omillaan asua. Muistan haastatteluja jostain alkuvuodelta, jossa Bojan kertoi, ettei heillä ole ollut taloudellisia haasteita, ja johon Jan vastasi, että sait kauniisti pyöriteltyä sen, että asumme edelleen vanhempiemme kanssa.

Nyt eivät toki enää.
I can try to answer this from my perspective. I think Slovenia is pretty family-oriented. Sunday lunch with your parents or in-laws so they can see their granddhildren (if any) is pretty typical. Also birthdays and anniversaries where all (extended) family gathers. And 50th birthday is probably the hugest party of all for some (to me) unknown reason.. :)
It's also pretty common to live in a multi-generational house. So for example, parents on the 1st floor (or ground floor) and then adult child with their family upstairs. The thing is that back in the 80s people used to build these huge houses with their children in mind. Many of them built them for years and on their own. Nobody does this anymore, but there are plenty of families who still live in those houses, in particular, it is pretty common with our generation (in our 40s, 50s).

Alcohol is in my opinion too normalised in our country. Heck, our national anthem is a toast, that tells you something. We also celebrate St Martin's day (it was yesterday actually) which is a holiday/celebration of wine basically. Of course, drinking some wine sensibly does not mean alcoholism, but yeah Slovenia doesn't have a healthy relationship with alcohol, in my opinion.
It has been like that since forever. When I was a teenager, it was no problem to order hard liqour in a bar. In most places you'd get served. (even though the law didn't allow it - nobody followed it) These days this is now much stricter, teens can't easily get alcohol in bars and shops, and nobody can purchase alcohol after 9pm in shops. While the laws (and control of them) has improved, the culture hasn't. There is still a lot of alcoholism and in particular, there's a lot of "functional" alcoholics. It's a topic that's in some ways a taboo.

What I'm noticing with young people these days nowadays though is that they have switched from alcohol to marijuana. Which would be a separate discussion.
 
vierailija
Hi, I'm behind with reading so not sure if anyone already clarified. Republika Srpska is not Serbia, it's an area within Bosnian borders. It' s an unresolved thing from the 90s.
Yeah. That was such a depressing chapter of history and it was at the same time with my own depression so I didn't pay any attention how those countries organized their stuff after the conflicts and war. Couldn't give any respect to those events and remained waiting a clear detachment from anything related to Russia. Before that: no interest towards those countries what so ever.
But now I'm starting to see shades and reasons. Maybe I could gradually search a little what went on there and why.
And I don't consider Slovenia any part of that.
 
  • Tykkää
Reactions: LadySLO:)
vierailija
I can try to answer this from my perspective. I think Slovenia is pretty family-oriented. Sunday lunch with your parents or in-laws so they can see their granddhildren (if any) is pretty typical. Also birthdays and anniversaries where all (extended) family gathers. And 50th birthday is probably the hugest party of all for some (to me) unknown reason..
It's also pretty common to live in a multi-generational house. So for example, parents on the 1st floor (or ground floor) and then adult child with their family upstairs. The thing is that back in the 80s people used to build these huge houses with their children in mind. Many of them built them for years and on their own. Nobody does this anymore, but there are plenty of families who still live in those houses, in particular, it is pretty common with our generation (in our 40s, 50s).

Alcohol is in my opinion too normalised in our country. Heck, our national anthem is a toast, that tells you something. We also celebrate St Martin's day (it was yesterday actually) which is a holiday/celebration of wine basically. Of course, drinking some wine sensibly does not mean alcoholism, but yeah Slovenia doesn't have a healthy relationship with alcohol, in my opinion.
It has been like that since forever. When I was a teenager, it was no problem to order hard liqour in a bar. In most places you'd get served. (even though the law didn't allow it - nobody followed it) These days this is now much stricter, teens can't easily get alcohol in bars and shops, and nobody can purchase alcohol after 9pm in shops. While the laws (and control of them) has improved, the culture hasn't. There is still a lot of alcoholism and in particular, there's a lot of "functional" alcoholics. It's a topic that's in some ways a taboo.

What I'm noticing with young people these days nowadays though is that they have switched from alcohol to marijuana. Which would be a separate discussion.
St. Martins day, is it 11.11? We have name Martti and that is 10.11. Our former president Mr Martti Ahtisaari had a funeral and was buried 10.11.2023. (He also won a nobel prize for peace.)
And didn't Martin have birthday 10.11.? He's not named after that? 🙂
 
Also, what did you think of the live?
B seemed sooo different from the live they had before NT. Remember that one? The live was complete chaos but mainly B was kind of distant, wanted to stay in the back (literally and figuratively)
Yesterday he took on the main role but at the same time he seemed very "professional" to me. Don't get me wrong, he was lovely, but seemed a bit guarded is maybe the word I'm looking for? Not that I blame him after all the drama that some fans put them through.
The only glimpse of the "pure" B was when the light flickered. 🤣
 
St. Martins day, is it 11.11? We have name Martti and that is 10.11. Our former president Mr Martti Ahtisaari had a funeral and was buried 10.11.2023. (He also won a nobel prize for peace.)
And didn't Martin have birthday 10.11.? He's not named after that?
Interesting!! Looks like we almost have yet another thing in common even though it's accidental.
But "our" Martin is this: https://en.wikipedia.org/wiki/Martin_of_Tours
It's not a religious holiday at all, I have to stress that. It's just the name. It's basically to celebrate the period when new wine is made. It's typical to have a big feast for lunch or dinner (accompanied with the new wine, of course). And there's special food for this time as well, usually it's something like this:
https://images.24ur.com/media/images/884xX/Nov2015/61692448.jpg?v=ba85 (Roasted duck, red cabbage and potatoes)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä