Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Onhan Kärtsäkin nykyään ihan erilainen kuin ennen viisuja. Viisuihin osallistuville käy niin, että on pre-viisuartisti ja post-viisuartisti eikä kukaan viisuihin päässyt ole tapahtuman jälkeen enää entisellään 😁.
Voisko tästä päätellä, että molemmat saivat vaikutteita ja ajatuksia toisesta: kärpyllä alkoi sykkiä poikarakkaussuoni, ja bojanista koki muodonmuutoksen koulupojasta käskyttäväksi kapteeniksi.

Mielenkiintosta kyllä ajatella, että mahdollisesti molemmat toistensa rohkaisemina ilmaisee nyt showssaan ja olemuksessaan jotain sellaista, mitä eivät ole uskaltaneet tai tavoittaneet itsessään tätä ennen.

Bojanilla eroottisempi lavaläsnäolo ja Klla normien ylittäminen miesten välisen toiminnan tasolla.

Ja heittäisin, että tällaiset muutokset ei heijastu vain showrooliin, vaan jotain on näiden asioiden suhteen liikahtanut molempien päässä. Kn jutustahan täällä on keskustelu tämä puoli vuotta, hups, mutta ois kiinnostavaa, onko tämä latautuneempi ja rohkeampi Bojanin ilmaisu läsnä jotenkin muutenkin hänen elämässään.
 
vierailija
Kyseessä on yksi "mindfulness-meditaation" johtavia asiantuntijoita. A&P:llä on todellakin erittäin paljon tekemistä seksuaalisuuden kanssa, ja ei tämä minusta mene siinä mielessä ketjun aiheesta paljoakaan ohi, että uskon Bojanin saaneen A&P:n NT:n aikana ja koska tämä seuraava lainaus ko. asiantuntijalta käsittelee repressoitua ja ei-heteronormatiivista seksuaalisuutta A&P:n aikana.

"Strong sensual or sexual dreams are also common at this stage. These and their while-awake counterpart feelings may sometimes be non-discriminating gender-wise. Those that are attached to the notion of themselves as being something other than at least partially bisexual or just generically sexual may find these dreams and feelings disturbing. Further, if you have unresolved issues around sexuality, which we basically all have, you may encounter aspects of them during this stage. This stage can be particularly disconcerting for monastics and others who have repressed significant aspects of their sexuality. "

-energiamamma
❤ Kiitos taas aivan mielettömän kiinnostavasta tietopläjäyksestä EM (vai epäilijääkö tässä pitäisi kiitellä 😅)

T. Eri
 
vierailija
Kyseessä on yksi "mindfulness-meditaation" johtavia asiantuntijoita. A&P:llä on todellakin erittäin paljon tekemistä seksuaalisuuden kanssa, ja ei tämä minusta mene siinä mielessä ketjun aiheesta paljoakaan ohi, että uskon Bojanin saaneen A&P:n NT:n aikana ja koska tämä seuraava lainaus ko. asiantuntijalta käsittelee repressoitua ja ei-heteronormatiivista seksuaalisuutta A&P:n aikana.

"Strong sensual or sexual dreams are also common at this stage. These and their while-awake counterpart feelings may sometimes be non-discriminating gender-wise. Those that are attached to the notion of themselves as being something other than at least partially bisexual or just generically sexual may find these dreams and feelings disturbing. Further, if you have unresolved issues around sexuality, which we basically all have, you may encounter aspects of them during this stage. This stage can be particularly disconcerting for monastics and others who have repressed significant aspects of their sexuality. "

-energiamamma
Vähän epäilen, että B olisi NT aikana kokenut sisäisen oivalluksen kokemusmaailman ilmiöiden väliaikaisuudesta ja pysymättömyydestä, johon tuo "arising& passing away" viittaa.
 
vierailija
Ei se kyllä oo näyttäny NT:n lavabojaniakaan pistävän pahaksi, jossa nää vaikutteet oli kyllä jo läsnä.

Kädet ei ainakaan meinannu pysyä aisoissa Klla. Ja katseet, vilkaisukeikistely taaksepäin yms.
Sanoisin silti, että K:n lavashow on kokenut vielä suuremman muutoksen. Ei se tuollalailla ole vissiin keikistellyt ennen viisuja kenenkään kanssa lavalla kuin nyt on tehnyt Bojanin tai Tommyn kanssa (ja tiiän, Tommyn kanssa kyse on varmaan enemmän koreografiasta) tai pussaillut kuten Jukan kanssa. JO:lta olen nähnyt kiehnäystä ja pussailua jo ennen viisuja kuvatuissa keikkavidoissa, mutta ehkä rohkeammat asut ja jotkut maneerit on Bojan ottanut käyttöön vasta hiljattain.
 
Mä en enää tunnista tuota Bojania. Yritin tutkia B instasta oliko viisubojan hänen normaali olomuotonsa myös ennen viisuja vai oliko viisubojan luotu vain syrjähyppynä viisuja varten. Hämmentävältä tuntuu, kun muistelee vaikka sitä dinner date (?) pikku Boitsua.
In my opinion, yes. This doesnt have anything to do with K. But the Eurovision B (well all of JO) was a kind of "Disney" version. I remember watching Carpe Diem episodes back then and thinking thry seem how they were also extra careful not to show any swearing, nobody smoked and with the exception of that legendary clip of Kris in Amsterdam, they made it seem like they didnt drink any alcohol.
 
Well it was the same with K. I got to know him through Eurovision and was quite surprised when I saw his live shows and social media posts after the Eurovision. 😅 I mean I'm liking it anyway, but it's quite different than Eurovision Käärijä.
 
  • Tykkää
Reactions: LadySLO:)
vierailija
vierailija
No ihminen joka on kirjoittanut biisin nimeltä Umazane misli ei kyllä varmana ole puhtoisimmasta päästä. DD
Musta pointtina voikin olla, että ei oo uskaltanu näyttää sitä puolta niin avoimesti tai heittäytyä siihen menoon esim showssa. Ehkä on ollut helpompaa tuoda sitä tekstien tai vaikka itse valittujen ja julkaistujen kuvien tai läppien kautta.
 
vierailija
Kiitoksia vaan kaikille, jotka auttoivat tumputonta linkeillään. Vaikka kuinka olen koittanut muistutella itselleni, ettei mitään linkkejä avata työpisteellä, niin vahinko pääsi käymään ja siinä joutui vähän punastellen katselemaan ympärilleen, ketkä kaikki näkivät itseni lisäksi riettaan ja räävittömän kapteeni Sluticaninin lantioliikkeet.

Valitettavasti en pysty vielä sanomaan, onko kyse varamikistä vai jostain muusta. Oletan, että tutkimusta varten tarvitaan eksakti mielipide eikä mutua, joten vastaukseni voi mennä myöhäisiltaan ellei peräti huomiselle, koska tämä vaatii useampia katselukertoja asian varmistamiseksi. Ymmärtänette.
 
  • Haha
Reactions: LadySLO:)
vierailija
Voin nähdä Bojanin keinuttamassa seksikkäästi lanteitaan ja vetämässä kiusoitellen pois kravattia, josta siirrytään paidan nappien availuun. Bojan keinahtelee vartalon kimmeltaessa hiestä ja hymy kasvoillaan hän heittää lakin yleisöön. B kääntyy selkä yleisöön päin ja pyörittää kiinteitä pikku pakaroitaan musiikin tahdissa. Ensimmäiset eturiviläiset pyörtyilevät ja heitä kannetaan ensiapuun. Lopulta B repii sivusta aukevat housut yltään ja tekee viimeiset grindaukset ja kiehnäykset aktin kuumuudesta läkähtyneen yleisönsä edessä.
Anteeksi tyhmä kysymys. Onko tämä nyt "shippiä"? Jos on, niin kenelle tässä esineellistettyä laulajaa "shipataan"?
 
vierailija
Jokos
Joo kyllä siellä näyttäisi olevan enemmänkin jotain "ryttyjä".

jokos nyt uskotte että siinä yhdessä viisujen aikaisessa videossa oli ryttyjä ja saumoja kun B oli eka kiehnännyt K:n takana…?Niistä saumoista vauvalla kiisteltiin mutta mä pidän kyllä tulkinnastani tiukasti kiinni…🙈. Enkä tiedä mistä se klippi löytyis. Mutta saumat oli.
 
vierailija
Taitaa muuten olla aika lailla kuukausi maksimiaika meidän K ja B from Finland -kaksikolle olla erossa toisistaan ilman että alkaa mennä aikamoisille kierroksille. Joku tapaaminen tähän nyt nopeasti. Pikatreffit Puolassa tms?
Meinasin ehdottaa, että pika-avioituminen matkan aiheeksi, mutta uskaltaako näitä kahta enää avioon päästääkään, kun materiaali on muuten jo tällaista? Väljähtää koko homma!
 
vierailija
Oletteko huomanneet että palstalle on pesiytynyt nyt joku tosi naiivi tyyppi, joka koko ajan ihmettelee ja kyselee asioista 🤭. Ihan vaan sen takia kun ei oikein ymmärrä, sure Jan (ei 50cm yksityishenkilön omaava, ja kyllä, taas tuli esineellistettyä, sori siitä. Tai sitten ei).
 
vierailija
Platoninen ystävyyssuhde
Kavereita, joita hetken aikaa yhteinen omituinen tilanne lähensi. Kollegoita, joilla on ollut yhteistyötä kummankin oman tuotteen markkinoinnissa. Nyt kun molemmilla on oma arki eri maissa ja työkuvioissa kiire, kaveruus hiipuu taka-alalle ja yhteistä puhuttavaa on yhä vaikeampi löytää. Myönnän, että olen realisti.
 
Yhteistyössä