Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tästä aihepiiristä sai aiemmin joku toinen tuolla trolleilta paskaa niskaan, mutta omalla kohdallani on vahvistunut jo aiemmin työstämäni fiilis siitä, että mun elämään mahtuisi tän nykyisen parisuhteen rinnalle vielä jotain muuta. Ja nimenomaan rinnalle, mahdollisesti/toivottavasti myös nykyisen partnerini kanssa jaettavaksi. Miksi hemmetissä olen ollut ennen sitä mieltä, että kerrallaan voi rakastaa (romanttisessa mielessä) vain yhtä ihmistä. Keneltä se on pois jos jonkun kanssa synkkaa hyvin ja tunnet että se on sun ihminen ja tulet sen seurasta onnelliseksi. Ja miksi näitä ihmisiä ei voi olla samalla kertaa enemmän kuin yksi.

En kyllä tiedä tuleeko tämä johtamaan mihinkään konkreettiseen enää tämän elämän aikana, ja miten tämä toimisi käytännön tasolla. Mutta siis olen kyllä nyt hyvin avoin ajattelemaan asioita ihan eri tavalla kuin aikaisemmin.
Ihanaa kuulla ajatuksia<3 ja samoin aiemmille ystävyyssuhteiden haasteista kirjoittaneille, kiitos, kun jaatte!

Aivan mahtavaa, että uusia näkökulmia ja ajatuksia on avautunut tämän myötä!!! Kauniisti musta kuvasit asetelmaa ja suhtautumista, "nimenomaan rinnalle" oli jotenkin lausahdus, joka jäi mieleen.

Liittyen tuohon johtaako konkreettisesti johonkin tuli mieleen, miten tän kautta on lisää selkeytyny se, että miten huikeaa se ajattelun muutos, oppiminen ja ymmärrys on ja muutos sillä tasolla. Sen merkityksellisyydestä ollutkin juttelua aiemmin täällä/jossain, riippumatta siitä toteutuuko se tai onko sille esim. olosuhteita toteutua.

On kyllä ihana lukea pohdintoja!! Ja joo, harmitti huomata tärkeiden ja hlökohtaisten avausten lyttäys aiemmin.
 
vierailija
Nyt kun tässä on tällaista välitilaa sekä kiertueen lopun että laivan hakemisen ja kurssin kanssa, niin ajattelin heittää kysymyksen matkan tuomasta ymmärryksestä tähän mennessä:

Mitä koette, että olette oppineet tai ymmärtäneet itsestänne tämän B&K matkan myötä?

Tästähän ollaan monesti juteltu eri teemoihin liittyen, mutta olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksia tästä tällä hetkellä! Tää on mulle yks mielenkiintoisimmista ulottuvuuksista koko matkalla, ja näiden keskustelujen kautta peilaaminen on kyllä ollut jotain sellaista, mitä en olisi osannut ikinä aiemmin kuvitella tai keksiä.
Jotain vaikeasti sanallistettavia oivalluksia liittyen siihen, miten luulin aloittavani täyden "hömppäharrastuksen" joka on ihan "erillään" muuten hyvin henkisyyspainotteisesta elämästäni, mutta eihän siinä käynytkään yhtään niin, vaan kyllä tämä on ihan todella henkisissä sfääreissä minulle monellakin tapaa, myös homman kautta löytyneet uudet kaverit.

-energiamamma
 
vierailija
Pitäis vaan vetäistä jotkut perinteiset iltahepulit siellä palstalla. Mahdollisimman paljon sakkia mukaan niin kyllä sinne hukkuu trollit. Ennenkin on toiminut.
No siellä taitaa nyt riehua syyslomatrollien lisäksi meidän vakitrollit, eli gf-jankkaajat ja anti-shippaajat, jotka riemuitsee paatin hukkumisesta. Aika massiivinen vastahyökkäys pitäisi tämän hepulin olla, jotta se peittää noiden jankkauksen alleen. Riittääkö edes häälista? :'D
 
vierailija
vierailija
Nyt kun tässä on tällaista välitilaa sekä kiertueen lopun että laivan hakemisen ja kurssin kanssa, niin ajattelin heittää kysymyksen matkan tuomasta ymmärryksestä tähän mennessä:

Mitä koette, että olette oppineet tai ymmärtäneet itsestänne tämän B&K matkan myötä?

Tästähän ollaan monesti juteltu eri teemoihin liittyen, mutta olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksia tästä tällä hetkellä! Tää on mulle yks mielenkiintoisimmista ulottuvuuksista koko matkalla, ja näiden keskustelujen kautta peilaaminen on kyllä ollut jotain sellaista, mitä en olisi osannut ikinä aiemmin kuvitella tai keksiä.
Näistä fanfic-reflektoinneista jo puhuttiinkin, mutta itselleni ficcien lukeminen ja kirjoittaminen on ollut reflektoinnin aarreaitta aivan erityisesti. Ja itsellä suurin osa reflektoinneista on liittynyt enemmän ystävyyteen, vaikka shippaankin romanttisessa mielessä. Osin tämä liittynee siihen, että minulla ei ole ollut mitään kunnollisia suhteita elämässäni, tai kymmeniä vuosia sitten, niin ystävyden vivahteita ja kiemuroita on helpompi pohdiskella.

Ja onhan se koko shipin avainjuttukin jo itsessään tosi jännä, että miten merkittävä voi muiden ihmisten potentiaalinen romanssi olla itselle ja niin, että sen pähkäilyyn voi käyttää tuntikausia päivässä. :)

- Joymuffin
 
vierailija
Kyllä minustakin K ymmärsi, että se toinen on viemässä Bojania häneltä. Miksi K muuten olisi vastannut, että kosken häntä näillä / kosken hänen tissejään?
Tähän liittyen shippausheittona, että mitenhän K kuvitelmatasolla ensireaktiona suhtautuisi, jos Bllä olisi joku (tärkeä ihminen jollain tasolla romanttisessa tms muodossa)? Varmasti myös onnellinen etc ystävänsä puolesta, lähinnä tarkoitan muita tunteita esim. mustasukkaisuus, ystävän tai mitä ovatkaan omistushalu. Khan ei tietojen tai oletusten mukaan ole sellaisen tilanteen herättämiä tunteita joutunut Bn suhteen käsittelemään, mutta who knows.

Vaikutti vaan nuo reaktiot näytti kyllä tulevan aika autenttisesti ja syvältä, naureskelu ja pään pudistelu. Melkein tuli mieleen jonkun ficin vähän mustis more than brother:D mikä on aika hauskaa ja jännää seurattavaa, vaikka onkin lavashowta. Mutta edelleen, jostain se läppämateriaalikin kumpuaa.
 
vierailija
Eipäs vaan haluaa Bojanin ja K:n yhteen, se shippaajien kyltti
Äidinkieliselle englanninpuhujalle tämä todellakin tarkoittaisi Bojanin kanssa taistelemista Kärtsän saamiseksi. Oletan että laatijan englannintaito on ollut niin hyvä, että tämä on myös se merkitys, mutta voi se muutakin tarkoittaa - silloin se ei tosin ole oikeaoppista englantia.
 
vierailija
No ei ihme että Kärtsä ymmärsi kyltin väärin, kun täälläkin on nyt jo ties kuinka monta käännöstä siitä ja nyanssieroista kiistelyä. :'D Mutta söpö väärinymmärrys oli tosiaan!
 

Yhteistyössä