Se mikä 100 vuotta sitten oli radikaalia, on monen mielestä aika ok juttu nykyään. Tai jopa se mikä oli 80-luvulla vielä aika ennenkuulumatonta, on nykyään ok. Ja monen mielestä se on hyvä asia. Harva todellisuudessa kaipaa sitä kasarin asenneilmastoa, vaikka muuten ajan hyvin positiivisessa valossa muistaakin. Kuulun näihin nostalgikkoihin, mutta tajuan, että aika ja lapsuus/nuoruus kultaa muistot. Ainakin osin.
N. 100 vuotta sitten suurinta liikehdintää aiheuttivat kommunistit. Toisena sitten tuli heidän vastustajansa, äärioikeisto (natsit, fasistit jne.). Ryhmät olivat väkivaltaisen vihamielisiä toisia kohtaan, minkäänlaisesta dialogista ei voinut puhua. Se oli vahvemman oikeus, kaikin mahdollisin keinoin. Tämäntyyppiseen en halua paluuta, vaikka sellaisiakin merkkejä on.
Jokseenkin tunnusomaista nykyiselle äärivasemmistolle on, että mieltä osoitetaan ja mellakoidaankin, mutta ei erityisesti tehdä henkilöväkivaltaa. Äärioikeisto mielenosoittelee vähemmän, mutta suunnittelee useammin kaiken maailman joukkomurhia. Yhdessä ja yksin.
Täytyy silti aina muistaa, että eihän vallassa olevilla ja heidän tarpeeksi tyytyväisten alamaistan (minun ja sinun) tarvitse mellakoida. Ollaan suht. tyytyväisiä eikä haluta asioiden muuttuvan. Ymmärrän kuitenkin niitäkin, jotka ajattelevat toisin. Ymmärrän, että kun näkee maailman kauhean synkkänä - oli syy sitten epäoikeudenmukaisuudessa, ilmastonmuutoksessa tai "jumalattomuudessa", niin ihmiset saattavat olla valmiita tekoihinkin. Ymmärrän, mutta en välttämättä hyväksy.
Sinällään molemmat ääriryhmät olivat vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vastaan. Oli se sitten orastava demokratia tai jotain muuta.
Itse en ole koskaan ollut mielenosoituksessa. Pidän niitä vastenmielisinä. Mutta en silti kiistä, etteikö niillä välillä voi olla vaikutustakin. Vaikea sanoa, voisiko olla joku sellainen asia, jonka takia minäkin lähtisin kaduille. No periaatteessa se olisi tietenkin joku oikeasti epädemokraattinen vallankaappaus. Sitten kokisin, että kaikki keinot sitä vastaan ovat sallittuja. Mutta vaikea sanoa, minkälaisen toiminnan näkisin järjeväksi tai hyödylliseksi. Todellista hirmuvaltaa vastaan on aika vaikea vain mieltä osoittaen päästä eteenpäin.
