Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kyllä siinä oikeasti vähän tätäkin oli havaittavissa. Siis nihkeilyä. Ei tietenkään täysin avoimesti mutta just niistä haastatteluista sekä ennen että jälkeen viisujen ilmeni aika usean kohdalla.
En epäile, etteikö siellä ole voitu nihkeillä Loreenia, mutta jos nämä ovat olleet positiivisella tavalla spessut viisut, niin epäilen, että taustalla kuitenkin olisi jokin positiivisempi tekijä.
 
vierailija
Kyllä siinä oikeasti vähän tätäkin oli havaittavissa. Siis nihkeilyä. Ei tietenkään täysin avoimesti mutta just niistä haastatteluista sekä ennen että jälkeen viisujen ilmeni aika usean kohdalla.
Mulle on jäänyt vähän ristiriitainen kuva tästä. Just vähän aikaa sitten Loreen, Alessandra, Blanka ja oliko Monika tapasivat Puolassa, ja sieltä oli kivoja kuvia Alessandran Instassa. Jonkin verran oli myös yhteiskuvia Loreenin kanssa muilla viisujen aikana, ja jonkin sortin yhteys selvästi on joillekin jäänyt hänen kanssaan. Mutta toisaalta L selvästi oli aika erillään koko viisujen ajan, ei osallistunut moniin prepartyihin tai hakenut muiden seuraa, ja kaikki kuvat hänestä muiden kanssa on mun mielestä aika selvästi lavastettuja poseerauskuvia, ei sellaisia tilannekuvia kuin muilla kilpailijoilla keskenään tuli ainakin toisinaan otettua. Ja olihan se aika läpinäkyvää, että finaalissa kaikki suunnilleen ryntäsivät lohduttamaan K:ta ja useat (B tietysti etunenässä) julistivat K:n kisan todelliseksi voittajaksi. Ristiriitainen olo tästä kaikesta tulee ehkä siksi, että Loreeniin on kaikki yrittäneet suhtautua kuin toiseen kanssakilpailijaan, mutta kun hän ei sellainen ole ollut eikä ole vastaavasti yhteyttä muihin hakenut, niin ei ihmekään, että on jäänyt vähän kuva "nihkeilystä". Pakkohan siinä oli tulla toimeen, vaikka asetelma oli se, että muut olivat ensimmäistä koulupäivää viettämässä ja yksi oli jo valmistunut koulusta ja tullut takaisin huvikseen.
 
Tämä.
 
vierailija
Minusta Jere oli siinä kyllä vähän turhan tyly, siis kuvitteli että voi vaan suoraan siirtää heidän virtuaaliset välinsä tosielämään eikä tuntuisi Bojanista yhtään oudolta tai kuumottavalta. Ei minusta Bojan tehnyt siinä mitään erityisen kamalaa...
Joo, mä olen koko ajan ollut tuota fikkiä lukiessa vähän kysymysmerkkinä tuosta konfliktista. Itse asiassa se on tosi arveluttavaa Jereltä tuossa paljastaa Bojanin tekemiset netissä ja vaatia heti samanlaista suhdetta. Muutenkin kylmästi ajateltuna tuossahan on nyt asiakkuussuhde kysessä, niin ei sitä nyt ihan noin vain sovi vaatia muutettavaksi kun törmää toiseen tosielämässä.

Äh, ajattelen nyt liian monimutkaisesti tätä fikkiä. Ihan viihdyttävää luettavaa se kuitenkin on ollut, ja toivon, että tuo konflikti ratkaistaan äkkiä ja päästään onnelliseen loppuun. Onneksi ainakin ne pari ekaa lukua oli todella hyviä.
 
No onhan siinä kuitenkin sen verran hyvin kirjoitettua psykologista kompleksisuutta, että sitten ne epäloogisuudet sieltä törröttävät erityisen paljon. :) Oletan että konflikti selviää pian kun fyysinen vetovoima on liian suurta, eikä viitsi pitää mykkäkoulua oikeasti. :p
 
vierailija
No onhan siinä kuitenkin sen verran hyvin kirjoitettua psykologista kompleksisuutta, että sitten ne epäloogisuudet sieltä törröttävät erityisen paljon. Oletan että konflikti selviää pian kun fyysinen vetovoima on liian suurta, eikä viitsi pitää mykkäkoulua oikeasti.
Tuo konflikti ei kyllä ihan aukea munkaan psykologialla eikä logiikalla. Harmi kun alkuasetelma oli poikkeuksellisen kiehtova. Mutta näin Kinktoberin keskellä oon iloinen että pidemmät juonelliset ficit ylipäänsä päivittää. Kinktober vois jo mennä.
 
vierailija
Heips vaan, kirjoitan nyt tän tieteellisen tutkimukseni koskien Kärppylin kuivaustelineeltä löytyviä boksereita tänne, että voin sitten aamulla palstan auetessa kopsata Vauvalle. Tuli nimittäin kiire ja just ja just ehdin näpytellä alustavat tulokset sinne ennen palstan yösulkua.

Aloitetaan kuivaustelineen "lisäsiiven" alimmalta ripustustangolta: vasemmalla puolella tunnistamaton vaatekappale, joka ei ainakaan minusta näytä boksereilta; oikealla puolella mustat/tummat Bossin bokserit, joissa valkoinen vyötärönauha viininpunaisella (?) viivalla ja Boss -kirjoituksella. Kärppä nostaa nämä videolla ylös kun puhuu Bojanin kalsareista joten tätä tutkimusta varten oletan, että nämä tosiaan ovat Bojanin.

Toiseksi alin ripustustanko: tunnistamaton vaatekappale, mahdollisesti mustat bokserit, vyotärönauha ei erotu (musta?).

Kolmanneksi alin ripustustanko: vasemmalla Kärtsylin omat mustat Niken bokserit, hänellä on näitä sekä mustana että harmaana. Ovat varmaan käännettynä väärinpäin, koska vyötärönauhan värit eivät täsmää. Kuvissa siis sekä mustien että harmaiden Nikejen vyötärönauha on musta valkoisilla viivoilla, Nike -kirjoituksilla ja -logoilla. Pyykkipäivävideossa nauha valkoinen mustilla viivoilla, kirjoituksilla ja logoilla (eli nurja puoli?) Nämä oli päällä mm. Kaivohuoneen keikalla 2.8. Oikealla vaalean harmaat bokserit samanvärisellä vyötärönauhalla. Nämä on mielestäni ne omat inhokkini (kamalan näköiset nää tän väriset kun pilkistää nahkahousujen alta). Ollut päällä mm. Lahdessa Headlandissa 28.7.

Seuraava eli toiseksi ylin ripustustanko: tunnistamaton vaatekappale. Ei riittävän selkeä että pystyisin edes veikkaamaan.

Ylin ripustustanko: kahdet bokserit, joista ainakin oikean puoleiset vaikuttaa värin ja vyötärönauhan perusteella samalta kuin "Bojanin" Bossit. Vasemman puoleiset saattaa olla myös samat, mutta ainakaan puhelimen näytöltä en saa täyttä varmuutta. Varsinkin vyötärönauhan osalta olen hieman epävarma, koska luulin vyötärönauhan olevan ensin vasemmalla puolella kuvaa, mutta myös oikealla olevien boksereiden vyötärönauhan alta pilkottaa jotain kirjavaa, joka voisi olla näitten toisten vyötärönauha.

Eli veikkaisin että kuivumassa on 2-3xBoss (Bojanin), 1xNike (Kärpän), 1xharmaat pappapöksyt (Kärpän) + kahdet ehkäbokserit, jotka voisivat olla Bojanin, joten Boitsun kalsareita olisi indeed ne 5 mitkä K mainitsi storyssä.

Ja nyt lähden kiireesti sinne kylmiöön, koska olen viimeisen tunnin verran tuijotellut Kärpyn keikkakuvia ja housujen alta vilkkuvia kalsareita 🥵🥵🥵🥵 ei varmaan tarvitse enempää selittää.
 
vierailija
Ja semmoista vielä, et hvetti ne sen jenkkakahvat on kuumat 😍 tekis mieli ei pelkästään puristaa vaan vähän myös puraista. Ja just sitä kohtaa nyt tiirannut tunnin putkeen. Taitaa lähteä rakas mieheni tuosta sohvalta ihan kohta seinälle 🫣🥵🥵🥵

(Kyssäri on tupenrapinat 😅)
 
vierailija
Heips vaan, kirjoitan nyt tän tieteellisen tutkimukseni koskien Kärppylin kuivaustelineeltä löytyviä boksereita tänne, että voin sitten aamulla palstan auetessa kopsata Vauvalle. Tuli nimittäin kiire ja just ja just ehdin näpytellä alustavat tulokset sinne ennen palstan yösulkua.

Aloitetaan kuivaustelineen "lisäsiiven" alimmalta ripustustangolta: vasemmalla puolella tunnistamaton vaatekappale, joka ei ainakaan minusta näytä boksereilta; oikealla puolella mustat/tummat Bossin bokserit, joissa valkoinen vyötärönauha viininpunaisella (?) viivalla ja Boss -kirjoituksella. Kärppä nostaa nämä videolla ylös kun puhuu Bojanin kalsareista joten tätä tutkimusta varten oletan, että nämä tosiaan ovat Bojanin.

Toiseksi alin ripustustanko: tunnistamaton vaatekappale, mahdollisesti mustat bokserit, vyotärönauha ei erotu (musta?).

Kolmanneksi alin ripustustanko: vasemmalla Kärtsylin omat mustat Niken bokserit, hänellä on näitä sekä mustana että harmaana. Ovat varmaan käännettynä väärinpäin, koska vyötärönauhan värit eivät täsmää. Kuvissa siis sekä mustien että harmaiden Nikejen vyötärönauha on musta valkoisilla viivoilla, Nike -kirjoituksilla ja -logoilla. Pyykkipäivävideossa nauha valkoinen mustilla viivoilla, kirjoituksilla ja logoilla (eli nurja puoli?) Nämä oli päällä mm. Kaivohuoneen keikalla 2.8. Oikealla vaalean harmaat bokserit samanvärisellä vyötärönauhalla. Nämä on mielestäni ne omat inhokkini (kamalan näköiset nää tän väriset kun pilkistää nahkahousujen alta). Ollut päällä mm. Lahdessa Headlandissa 28.7.

Seuraava eli toiseksi ylin ripustustanko: tunnistamaton vaatekappale. Ei riittävän selkeä että pystyisin edes veikkaamaan.

Ylin ripustustanko: kahdet bokserit, joista ainakin oikean puoleiset vaikuttaa värin ja vyötärönauhan perusteella samalta kuin "Bojanin" Bossit. Vasemman puoleiset saattaa olla myös samat, mutta ainakaan puhelimen näytöltä en saa täyttä varmuutta. Varsinkin vyötärönauhan osalta olen hieman epävarma, koska luulin vyötärönauhan olevan ensin vasemmalla puolella kuvaa, mutta myös oikealla olevien boksereiden vyötärönauhan alta pilkottaa jotain kirjavaa, joka voisi olla näitten toisten vyötärönauha.

Eli veikkaisin että kuivumassa on 2-3xBoss (Bojanin), 1xNike (Kärpän), 1xharmaat pappapöksyt (Kärpän) + kahdet ehkäbokserit, jotka voisivat olla Bojanin, joten Boitsun kalsareita olisi indeed ne 5 mitkä K mainitsi storyssä.

Ja nyt lähden kiireesti sinne kylmiöön, koska olen viimeisen tunnin verran tuijotellut Kärpyn keikkakuvia ja housujen alta vilkkuvia kalsareita ei varmaan tarvitse enempää selittää.
Heh, ihan huippuanalyysi ja ihailtavaa paneutumista aiheeseen 😄
 
Kiitos erittäin perusteellisesta analyysista tarkkasilmäiselle bokseri-agentille 🫡 🤣❤ Vielä kiinnostaisi tulkinnat kalsonkien koosta - erityisesti suhteessa toisiinsa.
 
Woow, tää oli ihan uskomattoman hieno analyysi!! Sun pitäis päästä FBI:lle töihin!
 
vierailija
B kyllä käyttää somea hyväkseen❤. Ei tuo paita sattumalta auki ole. Onkohan tämä ollut jo täällä.

vierailija
Pidensin vähän parin lauseen ficciä, jonka kirjoitin pari päivää sitten. G-henkilön voit kuvitella haluamaksesi G:llä alkavaksi henkilöksi, yhteydet todellisiin henkilöihin ovat kuvitteellisia.

B: Mä oon vieläkin ihan täpinöissä Nordic Tourista.

G: Ja mä oon niin ilonen, että se sujui hyvin! Mites Jeren kanssa?

B: Hyvin tietty. Se oli ihan mahtava apu meille.

G: Se on kuulemma rakentamassa sun kanssa jo taloa, ettei tarttis tehdä yhteistä biisiä. Aika epeli.

B: Mistä ihmeestä sä ton kuulit?

G: Mulla on verkostoja.

B: Ainahan Jere on heittämässä läppää.

G: Siltä ei kyllä vitsit lopu kesken.

B: No. Jos totta puhutaan, niin en mä ehkä pistäis pahakseni sitä taloa.

G: Siitähän on pitkät perinteet. Kaks kundia. Bestikset saman katon alla. They were roommates!

B: Veljekset suorastaan.

G: Kirkkaanvihree talo ja hemmetinmoiset studiovehkeet sinne kans?

B: Joo, mun ja Jeren sekoilut varmaan vaatii pehmustetut huoneet muutenkin.

G: Kumpis maa tää nyt sit on? Ja kai mut on kutsuttu teidän tupareihin?

B: Kullä.

- Joymuffin
 
  • Rakkaus
Reactions: aksu:3

Awww, tää oli tosi söpö ja kumman aidon tuntuinen 🫢🥰

Mahtavat myös kalsaritutkijan analyysit, arvostan! 🕵

A
 
Yhteistyössä