Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Voi kun olisi saanut kokea tämän viikonlopun jonkun sellaisen kanssa, joka ajattelee samalla tavalla, jolla on samat arvot... juuri tänään olisi ollut niin hienoa viettää yhteinen yö kaiken yhdessä koetun jälkeen. Mutta ei sellaista minulle suoda. Ei ikinä, ei vaikka itkisi ja rukoilisi.
 
Eikä kyse ole edes siitä, etteikö tulisi vastaan yhtä hyvännäköisiä. Kyllä tulee, tänäkin viikonloppuna tuli useampiakin, jotka olivat objektiivisesti tarkasteltuna yhtä kauniita kuin kaivattuni, osa jopa nuorempia ja kauniimpia, mutta sitten jotenkin etäisempiä joko iältään tai maailmankatsomukseltaan. Kaivattu on enemmän samaa ikäpolvea ja maailmankatsomusta kanssani kuin monet muut häntä kaipaavat. Hänelle sillä seikalla ei vaan ole väliä.
 
Olen alkanut ajatella, että kaivattuni karttelee minua juuri siksi, että hän tietää minun haluavan ja kaipaavan. Tämä asettaa mahdollisuuden myös epäonnistumiselle, mieleni muutokselle, torjunnalle ym. Hänen on turvallisempaa haikailla miehiä, jotka eivät hänestä välitä tai joilla on liikaa esteitä tehdäkseen mitään. Näin hän ei joudu kohtaamaan todellista torjuntaa, vaan vain mielikuvitellun tilanteesta johtuvan pettymyksen. Näin hän säilyy aina uhrina. Kun tilanne on hänelle tuttu, hän tuntee hallitsevansa tilanteitaan ja elämäänsä, ja mitään isoa ja radikaalia ei tapahdu, elämä pysyy uomissaan - eikä hänen tarvitse tehdä minkäänlaisia muutoksia elämäänsä.
 

Yhteistyössä