Näin Orpo puolustaa hyvätuloisten veronalennuksia Ylellä "johtuu raskaasta perinnöstä"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Näin Orpo puolustaa hyvätuloisten veronalennuksia Ylellä
Pääministeri Petteri Orpon mukaan velkaantumisen suuri määrä johtuu hallituksen saamasta ”raskaasta perinnöstä”.

Nimenomaan, pääosa velasta 106 400 000 000 euroa oikeistojohtoisten Kokoomuksen ja Kepun johdossa otettua "raskasta valtionvelkaperintöä"!

"Valtiovarainministeriö esitteli perjantaina ehdotuksensa valtion ensi vuoden budjetiksi. Oppositio on arvostellut hallitusta siitä, että se tekee kipeitä leikkauksia, mutta silti velkaantumisen taso näyttää olevan samaa luokkaa kuin edellisellä hallituksella.

Orpolta kysyttiin, miten hän perustelee sitä, että suurituloisten verotus kevenee eniten solidaarisuusveron alentamisen kautta. Orpo korosti, että solidaarisuusvero on tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta hallitus jatkaa sitä, tosin sen alarajaa nostamalla 85 800 eurosta 150 000 euroon."

Miksi alennus juuri nyt, kun velkaa joudutaan ottamaan sen takia lisää, alijäämä yli 10 miljardia euroa???

Solidaarisuusveron poisto tarkoittaa ylimääräistä kahden prosenttiyksikön alennusta ansiotuloverotukseen kaikkein hyvätuloisimmille. Yli 150 000 tienaavat saavat hyödyn täysimääräisenä 1 200 euroa lisää riihikuivaa ja myös kaikki yli 85 800 euroa tienaavat saavat hyödyn.

"Meillä on hyvin vahva kansalaisten tuki" Petteri Orpo kommentoi galluptuloksia."

Kantarin Maaseudun Tulevaisuuden kyselytutkimuksessa vain 25% katsoo hallituksen toimineen hyvin, 62% katsoo hallituksen toimineen huonosti, näistä lähes 40% erittäin huonosti, ja gallupin aikaan ei oltu julkituotu edes järkkyä velkabudjettiesitystä, jossa ensi vuodeksi yli 10 miljardin euron alijäämä ja koko hallituskauden aikana kokonaiset lähes 40 miljardia euroa velkaa. Kaiken lisäksi 4-5 miljardia valtion omistusten myymistä, jolla piilotetaan lisävelanottotarvetta.

Kaiken lisäksi 1/3 Orpon hallituksen leikkauspolitiikasta perustuu siihen että työllisyys kasvaa yli 50 000 hengellä nykyisestä. Näyttää pikemminkin että ankeuttava ja kurjistava leikkauspolitiikka ja ostovoiman kuristaminen sekä siitä johtuva kotimaan kysynnän lasku ja yritysten kasvavat vaikeudet tämän myötä lisäävät vähintään tuon verran työttömyyttä nykyisestä, jolloin velanoton tarve kasvaa huomattavasti, hallituskauden aikana ehkä 50 miljardiin euroon tai suuremmaksi.
 
Sota ja pandemia. Tällä hallituksella ei ole kumpaakaan, mutta velkaa otetaan yhtä paljon.
Marinin hallituskaudella olivat sellaiset asiaan vaikuttavat seikat kuten korona, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, energiakriisi ja näistä aiheutunut inflaatio. Orpon hallitus ottaa lähes yhtä paljon velkaa vaikka kriiseistä osa on jo ohi, Orpo ja Purra huusivat koko oppositiokautensa että liikaa velkaa ja itse tekevät ihan samaa. Ilmeisesti oikeistolaisten tekemä velka on sitä parempaa velkaa. Orpon hallitus leikkaa sosiaaliturvaa radikaalisti ja romahduttaa työntekijöiden työehdot ja poistaa KAIKILTA osa-aikatyöntekijöiltä 300€/kk työtulojen suojaosan, joka jo yksistään leikkaa heidän tulojaan vähintään 150€/kk, asumistuki ja lapsikorotus lisää, mutta antaa hyvätuloisille ja rikkaille verohelpotuksia joka rahoitetaan velalla. Orpo ja Purra ei näytä ymmärtävän että noin armottomat toimet vaikuttavat negatiivisesti yhteiskuntarauhaan, ostovoimaan ja talouteen, no sen löytävät edestään.
 
Niin mitä sitä yksi sota ja pandemia merkitsi. Tämä hallitus ottaa velkaa yhtä paljon ilman noita kumpaakaan. Saahan rikkaat kuitenkin helpotuksia ja se maksetaan velkarahalla.
 
Kokoomus orpoliini ja persu purraliini epätoivoisesti yrittävät ihmisille toitottaa että köyhiltä pitää leikata että saahaan velkaantuminen loppuun ja silti ovat ottamassa 40 miljardia velkaa, saman kuin Marinin hallitus vaikka nyt ei ole mitään koronakriisiin verrattavaa, ja Ukrainan sodan alun Venäjäpakotteet, Venäjäuhan puolustusmenolisäykset ja energiakriisi ohitettu! Ihmisiä on petetty törkeästi vaaleista alkaen. Leikkauksilla ei pysäytetä velkaantumista. Kokomuspersujen hallitus tulee ottamaan velkaa todennäköisesti enemmän kuin Rinteen/Marinin hallitus. Velkaantuminen vähenee ja talous kasvaa vain talouskasvun avulla. Pienelle taloudelle kotimaan ostovoima on tärkeä asia ja se ruokkii kotimarkkinaa eli tulee lisää kasvua kun kulutus kasvaa. Eli tärkein asia on talouskasvu. Se on ainoa asia mistä nyt pitäisi puhua. Niin kauan kuin elämme tässä talousjärjestelmässä kasvu on ainoa joka on pakko. 2007-2009 pankkikriisin aikana ja jälkeen 2010-luvulla oikeistojohtoisella "menetetyllä vuosikymmenellä" ja nyt kokoomuksella on taas samat teesit käytössä. Ja kun katsoo eri käyriä niin bruttokansantuote on laahannut siitä lähtien ja kotitaloudet köyhtyneet sekä työttömyys ollut korkealla. Marinin kaudella työllisyysaste saatiin sentään mittaushistorian korkeimmaksi ja verotuotot kasvuun.
 
Näin tehdään oikeaa politiikkaa. Varmistetaan omien äänestäjien edut niin ei laske kannatus. Muilla n. 80% ihmisistä ei sitten olekaan mitään väliä.

Tästähän on selvästi kysymys. Se näkyy myöskin yksityisen perusterveydenhuollon Kela-korvausten rajussa nostossa. Siinä noin puolet työttömiltä höylättävistä tuista ei säästy, vaan siirtyy riittävän maksukykyisten hyväksi. Perusteluna täysin hatusta vedytty väite, jonka mukaan Kela-korvausten nosto purkaa jonoja julkisen puolen perusterveydenhoidossa. Tosiasiassa julkisen puolen perusterveydenhoidon jonossa ovat olleet ne, joilla ei ole jatkossakaan varaa yksityisen puolen perusterveyden huoltoon, eli jonot ei lyhene. Sen sijaan jo nykyäänkin yksityispuolen perusterveydenhoidossa asioineet saavat palvelunsa halvemmalla (osa kela-korvausten kasvusta toki leikkaantuu yksityisten toimijoiden nostaessa uudistuksen myötä palkkioitaan).
Verorahaa pumpataan hyväosaisille ja yksityiselle terveysbisnekselle, eli kokoomuksen eturyhmille.
 
ainoa keino on että ne jotka ei ole tyytyväisiä hallitukseen leikkaavat omaa kulutusta minimiin varsinkin kotimaiseten tuotteiden osalta ja jättävät kuluttamisen niille jotka on tyytyväisiä hallitukseen. taitaa olla jo alle 20 prosenttia nuo tyytyväiset. mahdolliset säästöt korkeakorkoiselle tilille odottamaan parempia aikoja tai maastapakoa espanjaan tai thaimaaseen jos tämä tuhoisa oikeistopolitiikka liian kauan jatkuu.
 
Järki puuttuu hallituksen toimista. Suurin osa työttömistä on valmis lähtemään töihin jos palkka on oikeudenmukainen. Miksi he joilla on rikkauksia, eivät luo oikeita työpaikkoja. Heidän on syy, että ylläpidetään orjatyövoimaa ja näin luodaan pohjaa rikollisuudelle. Paljon on kansaa, joka on väsynyt ja raivostunut jatkuvasti lisääntyvästä köyhyydestä.
 
Orpo ja muut kumppanit siellä, osallistutteko tekin velan maksuun? Ette taida osallistua, kuuluttehan niihin hyväosaisiin, joille olette järjestämässä helpotuksia ja etuja ns. Hyvässä hallitusohjelmassanne. Leipäjaotkin on monella paikkakunnalla lopetettu ja talvi tulossa. Saa nähdä kuinka moni paleltuu talvipakkasilla. Herätkää jo ja katsokaa peiliin, sieltä teitä tuijottaa julmat tyypit. Hui !
 
Kokoomuksen Miljonääri ja kansanedustaja Noora Fagerström antoi haastattelun Iltalehdelle siitä, että leikkausten kuuluukin kohdistua pienituloisiin, sillä he eivät ole valinneet mennä töihin. Aiemmin kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa totesi eduskunnan täysistunnon puheenvuorossa, että ”Parilla kympillä yksinäinen ihminen hankkii vaikka monen viikon ruuat”. Siinä esimerkejä miten ulkona tavallisen ihmisen asioista kokoomuslaiset ovat ja elävät omassa kuplassaan mutta se että tuollaiset pääsee pääsee päätetään ihmisten asioista on huolestuttavaa.. Monella sairaalla ja vähävaraisella on jo nyt vaikeuksia maksaa vuokraa tai ruokaa, ja juuri heiltä ollaan leikkaamassa miljardeja.
Voidaanko puhua enää edes demokratiasta, hyvinvointioikeusvaltiosta, sivistysvaltiosta, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta?
 
Orpo hallituksineen oli kyllä kaikkien aikojen limbo. Suuta piestiin ja Marinia haukuttiin monta vuotta ja tuloksena on ennätysvelkaantuminen ja sosiaaliturvan kriisi. Vaalit olivat kuukausia sitten ja jaffapullollinen on mennyt vettä Vantaassa.
 
Kysymys "rikkaiden" verotusta kadehtiville:
Jos olisit tietotekniikkakoulutettu "hyvä" maahanmuutaja Intiasta, kumman maan valitsisit kohteeksi, sen jossa palkastasi vietäisiin 60% vai 30% veroina?

Kilpailemme kansainvälisesti hyvistä työntekijöistä/veronmaksajista. Suomi on päättänyt kilpailla B-sarjassa ja saa asiantuntijoiden sijaan toimeentulotuettavia.

Jo nyt Suomi "kiertää" omaa verotustaan, meillä on avainhenkilölaki, jonka perusteella ulkomaisten asiantuntijoiden verotus on paljon kevyempi. Työministeri Satonen ehdottaa ulkomaisille huippuasiantuntijoille poikkeusta työllistymisvelvoitteesta kolmen kuukauden aikana. Eikö järkevämpää olisi matalampi verotus, joka ei vaatisi tarkoituksella laadittuja porsaanreikiä?
Suomeen yli kuudeksi kuukaudeksi tuleva yleisesti verovelvollinen ulkomaalainen henkilö voi eräissä tapauksissa maksaa palkkatulostaan progressiivisen veron sijasta 32 prosentin suuruista lähdeveroa. Henkilölle tästä työstä maksettava rahapalkka on vähintään 5 800 euroa kuukaudessa koko tämän työskentelyn ajan. Henkilö työskentelee erityisasiantuntemusta edellyttävissä tehtävissä.

Viimeksi muokattu:
Järki puuttuu hallituksen toimista. Suurin osa työttömistä on valmis lähtemään töihin jos palkka on oikeudenmukainen. Miksi he joilla on rikkauksia, eivät luo oikeita työpaikkoja. Heidän on syy, että ylläpidetään orjatyövoimaa ja näin luodaan pohjaa rikollisuudelle. Paljon on kansaa, joka on väsynyt ja raivostunut jatkuvasti lisääntyvästä köyhyydestä.
Kirjoitin jo palstan toisessa ketjussa, että vanha käkikello hoitaa paremmin Suomen talouden kuin nykyinen hallitus.
Orpon selitykset ovat ontuvia ja säälittäviä, joihin hän ei usko itsekään.
Orpo on toisten ohjailema marionetti eli sätkynukke. Omaa tahtoa hänellä ei ole edes kotioloissaan. Vässykkä mies, lapatossu. Lukemassani kirjassa on vastaava sana ruotsiksi skitstövel eli paskatossu.
 
Niin Anna, sinähän olet tuo vanha käkikello. Säännöllisesti hyppäät esiin laukomaan solvauksiasi ilman perusteita.
f06164e546df02ad4440d67a91dce6f2.jpg
 
Näin Orpo puolustaa hyvätuloisten veronalennuksia Ylellä
Pääministeri Petteri Orpon mukaan velkaantumisen suuri määrä johtuu hallituksen saamasta ”raskaasta perinnöstä”.

Nimenomaan, pääosa velasta 106 400 000 000 euroa oikeistojohtoisten Kokoomuksen ja Kepun johdossa otettua "raskasta valtionvelkaperintöä"!

"Valtiovarainministeriö esitteli perjantaina ehdotuksensa valtion ensi vuoden budjetiksi. Oppositio on arvostellut hallitusta siitä, että se tekee kipeitä leikkauksia, mutta silti velkaantumisen taso näyttää olevan samaa luokkaa kuin edellisellä hallituksella.

Orpolta kysyttiin, miten hän perustelee sitä, että suurituloisten verotus kevenee eniten solidaarisuusveron alentamisen kautta. Orpo korosti, että solidaarisuusvero on tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta hallitus jatkaa sitä, tosin sen alarajaa nostamalla 85 800 eurosta 150 000 euroon."

Miksi alennus juuri nyt, kun velkaa joudutaan ottamaan sen takia lisää, alijäämä yli 10 miljardia euroa???

Solidaarisuusveron poisto tarkoittaa ylimääräistä kahden prosenttiyksikön alennusta ansiotuloverotukseen kaikkein hyvätuloisimmille. Yli 150 000 tienaavat saavat hyödyn täysimääräisenä 1 200 euroa lisää riihikuivaa ja myös kaikki yli 85 800 euroa tienaavat saavat hyödyn.

"Meillä on hyvin vahva kansalaisten tuki" Petteri Orpo kommentoi galluptuloksia."

Kantarin Maaseudun Tulevaisuuden kyselytutkimuksessa vain 25% katsoo hallituksen toimineen hyvin, 62% katsoo hallituksen toimineen huonosti, näistä lähes 40% erittäin huonosti, ja gallupin aikaan ei oltu julkituotu edes järkkyä velkabudjettiesitystä, jossa ensi vuodeksi yli 10 miljardin euron alijäämä ja koko hallituskauden aikana kokonaiset lähes 40 miljardia euroa velkaa. Kaiken lisäksi 4-5 miljardia valtion omistusten myymistä, jolla piilotetaan lisävelanottotarvetta.

Kaiken lisäksi 1/3 Orpon hallituksen leikkauspolitiikasta perustuu siihen että työllisyys kasvaa yli 50 000 hengellä nykyisestä. Näyttää pikemminkin että ankeuttava ja kurjistava leikkauspolitiikka ja ostovoiman kuristaminen sekä siitä johtuva kotimaan kysynnän lasku ja yritysten kasvavat vaikeudet tämän myötä lisäävät vähintään tuon verran työttömyyttä nykyisestä, jolloin velanoton tarve kasvaa huomattavasti, hallituskauden aikana ehkä 50 miljardiin euroon tai suuremmaksi.
Petterin ja Purran perintö se vasta tulee raskas olemaan, mikäli jostain kumman syystä 4 vuotta istuisivat. 80 000 työntekijän lisäyksen sijaan, tämä urpohallitus tulee nostamaan työttömyyden taas ylös, ja koska lisätyölliset on huomioita alijäämän määrässä budjettyiesityksessä, se kusahtaa pahasti. Niin paljon tämä hallitus ei kansallista omistusta pysty myymään pilkkahintaan, että saisi lisävelanoton tarpeen sillä kuitattua. Hallituskaudella +50 miljardia euroa lisävelkaa ei ole edes epätodennäköinen kun ankeuttavan leikkauspolitiikan takia ostovoima ja kotimaan kysyntä sakkaa, joka aiheuttaa konkurssisuman ja jättityöttömyyden.
 
Yhteistyössä