En ymmärrä ulinaa kasvisruokapäivästä esimerkiksi kouluissa

vierailija
Totta. Pinaattikeittoakin oli, vaikkei sitä silloin mainostettu kasvisruokapäiväksi. Eikä kukaan valittanut lihan puuttumista.
No nimenomaan. Tästä kasvisruokapäivä'stä on vain tehty liian iso haloo, jolloin osalla ihmisistä vousee heti vastareaktiona, että ei kelpaa. 90-luvulla kouluss aoli mm. pinaattilettuja, pinaattikeittoa (tosin sen kanssa sai keitetyn muna), hernekeittoa (en kyllä muista oliko seassa possua), kesäkeittoa, ohrapuuroa ja kiisseliä. Saattoi olla jotain muitakin kasvisruokia. Niistä ei vain silloin pidetty meteliä, vaan ne oli ruokaa siinä missä muukin ruoka.
 
Meidän koulussa ne oli ruokaa, mitä jäi eniten paikalliseen sikalaan. Maanantaisin kaurapuuro, tiistaisin kesä-/kaalikeitto (hieman raakana), torstaisin hernaria. Muina päivinä pääsääntöisesti jotain hillaripaskaa.
 
  • Surullinen
Reactions: Lispetti
vierailija
No nimenomaan. Tästä kasvisruokapäivä'stä on vain tehty liian iso haloo, jolloin osalla ihmisistä vousee heti vastareaktiona, että ei kelpaa. 90-luvulla kouluss aoli mm. pinaattilettuja, pinaattikeittoa (tosin sen kanssa sai keitetyn muna), hernekeittoa (en kyllä muista oliko seassa possua), kesäkeittoa, ohrapuuroa ja kiisseliä. Saattoi olla jotain muitakin kasvisruokia. Niistä ei vain silloin pidetty meteliä, vaan ne oli ruokaa siinä missä muukin ruoka.
Pakko taas ihmetellä, että ihan oikeastiko näin moni ei asiaa ymmärrä vai onko koko maailma vaan täynnä trolleja. Eihän kyse ole missään vaiheessa ollut kasvisruoasta. Kyse on ollut pakollisesta kasvisruokapäivästä.

Eli ihan sama tilanne kuin jos koulussa pakotettaisiin kasvissyöjät syömään lihaa. Noinhan oli ennen vanhaan ja kun ihmiset muistelevat noita 90-luvun pinaattikeittopäiviä, niin silloin oli myös jauhelihakastikepäiviä, jolloin jokainen, myös kasvissyöjät, söi jauhelihakastiketta koska kaikki söivät samaa ruokaa ja se kuului tapakasvatukseen.

Mutta asiasta valitettiin ja kampanjoitiin pitkään kunnes päästiin - ihan oikein - siihen tilanteeseen, että aina on olemassa kasvisvaihtoehto. Nyt halutaan vain sama oikeus toiseenkin suuntaan. Ei ole oikein pakottaa koululaisia syömään tiettyä ravintoa poliittisen aatteen vuoksi. Vaihtoehdottomuus ruokailussa ei ole tätä päivää.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Alle 40v. Kyllä se ruokalista kiersi keskiviikon ja perjantain osalta. Ellet tiedä, niin 90- luvun alkupuolella oli rahat vähän vähissä. Tätä kyllä jatkui 2000-luvun alkuun asti meidän kaupungissa
Ei meillä täällä tsadissa lamasta huolimatta mitään puuroa syöty.
Meillä syötiin peruskoulussa muun muassa uunikalaa, kalapuikkoja, kalakeittoa, lihakeittoa, jauhelihakeittoa, jauhelihapihvejä, lihaisaa kiinanpataa. Kanaviilokkia, erilaisia laatikkoruokia, nakki/makkara/jauhelihakastiketta.
Munakasta, pinaattilettuja, veriohukaisia jne.

Niin ja oli ruoka teemapäiviä. Meksikonpataa, paellaa jne.

Hyvin nämä muistaa koska kasvupyrähdyksessä söin aina vähintään kaks isoa annosta ja HYVÄÄ OLI!
Ainiin, oli jälkkäriäkin ja tietenkin salaatit tai raasteet.
 
Suuremmissa kaupungeissa oli varmaan ihan ok. Kuulin turkulaisilta kavereita, että heillä oli aina hyvät ruoat, salaattipöydät jne. Meillä ei mitään salaattipöytiä ollut, ei edes ruokalaa ala-asteella. Ruoka syötiin luokissa tarjottimilta. Kärryt tuli pääkeittiöstä, mistä sapuskat lähti kaikkiin kouluihin, päiväkoteihin ja terveyskeskukseen paikkakunnalla.
 
  • Vau!
Reactions: Lispetti
vierailija
vierailija
Pakko taas ihmetellä, että ihan oikeastiko näin moni ei asiaa ymmärrä vai onko koko maailma vaan täynnä trolleja. Eihän kyse ole missään vaiheessa ollut kasvisruoasta. Kyse on ollut pakollisesta kasvisruokapäivästä.

Eli ihan sama tilanne kuin jos koulussa pakotettaisiin kasvissyöjät syömään lihaa. Noinhan oli ennen vanhaan ja kun ihmiset muistelevat noita 90-luvun pinaattikeittopäiviä, niin silloin oli myös jauhelihakastikepäiviä, jolloin jokainen, myös kasvissyöjät, söi jauhelihakastiketta koska kaikki söivät samaa ruokaa ja se kuului tapakasvatukseen.

Mutta asiasta valitettiin ja kampanjoitiin pitkään kunnes päästiin - ihan oikein - siihen tilanteeseen, että aina on olemassa kasvisvaihtoehto. Nyt halutaan vain sama oikeus toiseenkin suuntaan. Ei ole oikein pakottaa koululaisia syömään tiettyä ravintoa poliittisen aatteen vuoksi. Vaihtoehdottomuus ruokailussa ei ole tätä päivää.
Ideaalitilanne tietenkin olisi, että aina olisi tarjolla vähintään kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on kasvis/vegaaninen ja toinen sitten sekasyöjille. Mutta en kyllä ymmärrä, mikä siinä kasvispäivässä niin kamalaa on? Lihaa syövät kuitenkin syövät (yleensä) myös kasviksia.
 
kasvispäivässä on se ongelma että kasvisruoka ei sisällä riittävää määrää energiaa ja maistuu pahalle
 
Alle prosentti on täysvegejä, ja ihan syystä määrä on noin pieni. Jos sattuu saamaan itsensä raskaaksi tuossa tilassa niin viimeistään silloin täysvegeilyn olettaisin loppuvan.

Jos täysveget saavat oman päivän niin myös lihapäivä on pidettävä.
 
vierailija
kasvispäivässä on se ongelma että kasvisruoka ei sisällä riittävää määrää energiaa ja maistuu pahalle
Sitten sitä ei ole osattu laittaa, jos se maistuu pahalle. Monesti itse valitsen linjastosta mieluummin kasvisruoan kuin liharuoan, koska se kasvisruoka maistuu paremmalta. Esim. jos vaihtoehtoina on maksakastike tai kasvislasagne, niin otan kasvislasagnen. Tai vaikka uunimakkara vs. ratatouille niin taas otan mieluummin kasviksia. Hyvä, että on vaihtoehtoja.
 
no ei tod jossakinrandom kunnan keskuslaittamossa osata tehä ruokaa
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Sitten sitä ei ole osattu laittaa, jos se maistuu pahalle. Monesti itse valitsen linjastosta mieluummin kasvisruoan kuin liharuoan, koska se kasvisruoka maistuu paremmalta. Esim. jos vaihtoehtoina on maksakastike tai kasvislasagne, niin otan kasvislasagnen. Tai vaikka uunimakkara vs. ratatouille niin taas otan mieluummin kasviksia. Hyvä, että on vaihtoehtoja.
Uunimakkara ei ole lihaa vaan yliprosessoitua shaissea.
Ja ne muutamat maksakuutiot maissijauholla/vehnäjauholla suurustetussa lillussa on vähän niin ja näin, siihenkin laitetaan kylkeen kasvista.
 
vierailija
Ideaalitilanne tietenkin olisi, että aina olisi tarjolla vähintään kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on kasvis/vegaaninen ja toinen sitten sekasyöjille. Mutta en kyllä ymmärrä, mikä siinä kasvispäivässä niin kamalaa on? Lihaa syövät kuitenkin syövät (yleensä) myös kasviksia.
Siinä on kamalaa se, että se on aatteen pakkosyöttöä. Aivopesua. Kuvaannollinen läpsäisy toisinajattelijan naamaan. Henkistä alistamista.

Fakta on se, että kasvissyöjän elämä ei menisi pilalle, terveys kärsisi tai psyyke järkkyisi siitä, että hänelle tarjottaisiin pihviä. Näin ei kuitenkaan tehdä juuri tuon yllä listatun takia. Ajattelun ja omantunnon vapaus ovat tärkeitä arvoja itsessään ja oikeus päättää omasta syömisestään kuuluu myös sekasyöjälle. Kun me kerran olemme onnistuneet näin hyvinvoivan yhteiskunnan luomaan, jossa on varaa valita ja nirsoilla, niin sitä ei pidä rajoittaa aatteellisista syistä eikä varsinkaan pakottamalla omaa aatetta sellaisille, jotka eivät ole siitä kiinnostuneita.
 
Yhteistyössä