Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Voi tämä on liikuttava. B on aivan kiinni Martinissa tuossa ja näyttää niin surkealta kuin uitettu mäyräkoira. Tuosta saa hiukan kiinni Martinin persoonasta vaikka hänkin on liikuttunut tuossa.
Mä en pääse yli tästä miten ihanasti uitettu mäyräkoira B näyttää olevan joka solullaan tukemassa kaveria vaikeassa paikassa, pelkästään olemalla kaikin tavoin läsnä ja fyysisesti toisessa kiinni. ❤ Missä tämmöisiä kasvaa?
 
vierailija
Eilen illalla Bojanin energiakeho tuntui vielä melko aktiiviselta, että jotain on prosessoitumassa, vaikka vähemmän kuin viimeksi. Mutta nyt oli myös voimakas kurkkutukos, joka tuntui ihan erilaiselta kuin viimeksi. Se edellinen oli jotenkin sekava ja "höttöinen", tämä taas tosi selkeä. että hänellä oli vahva kuva siitä, mitä toiveita tai haluja ei saa sanoa ääneen (mutta itse en siis näe mitä tämä tarkalleen on)... Tarkoitus oli tehdä työskentelyä myös Jeren kanssa, mutta se ei jotenkin tuntunutkaan oikealta, niin skippasin.

-energiamamma
 
vierailija
Olen nyt viime päivinä miettinyt, että pitäisi tehdä oikeasti jossain vaiheessa K&B-fanitaidetta. Olen varsin taitava piirtämään ja maalaamaan, joskaan en ole ihmisiä kovin paljoa maalannut. Haluaisin tehdä jonkin sellaisen kuvan, jonka voisi vaikka Bojanillekin lähettää jos se onnistuisi hyvin (jos esim. tekisi niistä mitä itse postasi Helsingistä Instaansa, niin ei olisi mitään "shippausta").. Tai ehkä pitäisin lopputuloksen vain omalla seinälläni. Muutto vain häiritsee tällaisia tärkeitä projekteja nyt kovasti!

- Joymuffin
Toivottavasti jaat meille linkin jos teet😄 Kirjoitustaitojen lisäksi visuualisesti taitava? Vau!
 
vierailija
Eilen illalla Bojanin energiakeho tuntui vielä melko aktiiviselta, että jotain on prosessoitumassa, vaikka vähemmän kuin viimeksi. Mutta nyt oli myös voimakas kurkkutukos, joka tuntui ihan erilaiselta kuin viimeksi. Se edellinen oli jotenkin sekava ja "höttöinen", tämä taas tosi selkeä. että hänellä oli vahva kuva siitä, mitä toiveita tai haluja ei saa sanoa ääneen (mutta itse en siis näe mitä tämä tarkalleen on)... Tarkoitus oli tehdä työskentelyä myös Jeren kanssa, mutta se ei jotenkin tuntunutkaan oikealta, niin skippasin.

-energiamamma
Siellä uusien kappaleiden teko parhaillaan menossa? Voisiko tukos liittyä tähän prosessiin?
L💖
 
vierailija
Siellä uusien kappaleiden teko parhaillaan menossa? Voisiko tukos liittyä tähän prosessiin?
L
En usko, ellei siellä ole joku tosi perustavanlaatuinen erimielisyys. Voi se toki liittyä bändiin jotenkin muuten, jos on suht iso juttu. Tuntuu vaikealta kuvitella, ettei Bojan uskaltaisi sanoa ääneen jotain isoakin toivetta musiikin tai keikkailun suhteen, toki jos se olisi jotain tasoa "perutaan kaikki syksyn keikat", mutta en usko että se olisi tuollaistakaan.

-energiamamma
 
vierailija
Energiamamma, olet ilman lupaa Bojanin energiakentässä? En näistä kovin paljon ymmärrä, mutta sen olen käsittänyt ettei ole oikein mennä toisen kenttään ilman lupaa.
Luvan kanssa, aina, se lupa ei vain välttämättä tule henkilöltä itseltään. Niin kuin sanoin, eilen ei ollut pääsyä Jeren kenttään ja tuntuu, ettei ole tänäänkään. (Ja tämä ei siis tarkoita, että esim. hänellä olisi mitään ongelmaa, luulen että tiedän mikä syy on ja se on ihan itsessäni.)

Mentorini on opettanut minulle myös tapoja tehdä itse energiatyöskentelyä tavoilla, jotka ovat ns. hygieenisempiä ja ei-kajoavia verrattuna siihen, millaisia yleensä käytetään, jolloin ei voi tehdä mitään mitä henkilö itse ei halua.

-energiamamma
 
vierailija
En ole trolli, vaan asia kiinnostaa, koska olen ymmärtänyt että lupa pitää saada henkilöltä itseltään, jotta voi mennä toisen kenttään.
Tämä on yksi näkemys. Minulla on hyvin kokenut mentori joka on sitä mieltä, että sen tietää aina onko sinne menemistä ja hyvin suuren osan ajasta sitä menemistä ei ole! Tuntuu olevan sama kuin Tarotarkin sanoi, että joskus luentaa ei vain pysty tekemään.

-energiamamma
 
Eilinen unista puhuminen taisi vaikuttaa ainakin minuun. Vietin nyt kyllä koko yön ruusujemme kanssa. Jossain kohtaa aamuyötä yritin painaa unen tapahtumia mieleeni, mutta hötöksi se lopulta jäi. Miellyttävä yö oli kuitenkin! Heräsin sellaiseen seksuaaliseen uneen, mutta siinä en sitten enää ollutkaan kummankaan ruusuistamme sylissä. Mutta hyvä oli yö siis. 😊 Tuliko ruusut muiden uniin? Minun uniini saavat tulla vaikka joka yö.

Nyt näyttää siltä, että JO:n keikka 17.8. Sarajevossa on myös peruttu, syytä ei ole ilmeisesti annettu. Mietityttää edelleen, että mikä siellä on hätänä.
 
vierailija
Voisko trollit nyt jättää meidän tarotaren ja energiamamman rauhaan? Toi on tosi läpinäkyvää että molempien meiän suosikkien tekemisiin kokoajan nyt puututaan ja aletaa nillittää. 🌻🌻
 
vierailija
Minusta tuo kysymys on itse asiassa ihan validi ja okei! En koe sitä trollaukseksi. Mentorini erikoisalaa on nimenomaan energiahygienia, joten osaan kyllä tämän homman.

Mutta tämä on asia josta on eriäviä mielipiteitä, joten keskustelua ei tästä eteenpäin ole varmaankaan mielekästä jatkaa, varsinkaan shippauspalstalla. :)

-energiamamma
 
vierailija
Tämä on yksi näkemys. Minulla on hyvin kokenut mentori joka on sitä mieltä, että sen tietää aina onko sinne menemistä ja hyvin suuren osan ajasta sitä menemistä ei ole! Tuntuu olevan sama kuin Tarotarkin sanoi, että joskus luentaa ei vain pysty tekemään.

-energiamamma
Must on muute kiinnostavaa että sekä sulle että tarotmammalle on tullu sellanen fiilis että Bojan olisi yleisesti ottaen helpompi tai avoimempi tapaus tällasten juttujen suhteen? Toivottavasti säkään et hermostu noiden ihme vänkääjien jutuista, ootte tarotmamman kanssa tosi iso osa tätä shippiä 💚
 
vierailija
Must on muute kiinnostavaa että sekä sulle että tarotmammalle on tullu sellanen fiilis että Bojan olisi yleisesti ottaen helpompi tai avoimempi tapaus tällasten juttujen suhteen? Toivottavasti säkään et hermostu noiden ihme vänkääjien jutuista, ootte tarotmamman kanssa tosi iso osa tätä shippiä
En ehkä sanoisi ihan noinkaan omalta kohdaltani. :) Minun näkökulmastani hmisten energiakentän luettavuus on monimutkainen juttu. Sillä on yleensä aika vähän tekemistä sen kanssa, onko ihminen persoonana tai sillä hetkellä miten "auki" tai onko miten avoin henkisille jutuille (jos on tehnyt runsaasti henkisiä harjoitteita, sen kyllä yleensä huomaa). Jotkut tunteet saattavat näkyä jopa paremmin jos niitä yrittää juuri sillä hetkellä torjua tai blokata tietoisuudestaan (suuttumus erityisesti), ikään kuin sen torjumisen seurauksena kuplisivat rajusti pinnan alla ja vaatisivat päästä esiin.

Sanoisin että yleensä pystyn lukemaan näitä kata suunnilleen yhtä hyvin, mutta nyt minulla on meneillään itselläni jotain prosessia, joka saattaa blokata pääsyn Jeren kenttään.

-energiamamma
 
vierailija
Tästä on nyt vuosia aikaa, kun luin yhden kirjasarjan, joka kertoi energioista ja miten niihin päästään käsiksi ja mitä niillä voi saada aikaan, niin itselle kuin toisille, hyvässä ja pahassa. Siksi otin asian esiin. En epäile etteikö Energiamamma ole hyvän asialla, mutta nämä asiat osaava voi myös saada pahaa aikaiseksi kohteelle, jos niin haluaa. Siksi itse pidän eettisesti parempana että kohteelta itseltään kysytään lupa. Voitte toki haukkua trolliksi, mutta itse haluan pojille vain kaikkea hyvää, niin kuin te muutkin.
 
vierailija
Eilinen unista puhuminen taisi vaikuttaa ainakin minuun. Vietin nyt kyllä koko yön ruusujemme kanssa. Jossain kohtaa aamuyötä yritin painaa unen tapahtumia mieleeni, mutta hötöksi se lopulta jäi. Miellyttävä yö oli kuitenkin! Heräsin sellaiseen seksuaaliseen uneen, mutta siinä en sitten enää ollutkaan kummankaan ruusuistamme sylissä. Mutta hyvä oli yö siis. Tuliko ruusut muiden uniin? Minun uniini saavat tulla vaikka joka yö.

Nyt näyttää siltä, että JO:n keikka 17.8. Sarajevossa on myös peruttu, syytä ei ole ilmeisesti annettu. Mietityttää edelleen, että mikä siellä on hätänä.
Jonku sorti hermoromahukselta toi niide touhu musta vähän haiskahtaa…
 
vierailija
Tästä on nyt vuosia aikaa, kun luin yhden kirjasarjan, joka kertoi energioista ja miten niihin päästään käsiksi ja mitä niillä voi saada aikaan, niin itselle kuin toisille, hyvässä ja pahassa. Siksi otin asian esiin. En epäile etteikö Energiamamma ole hyvän asialla, mutta nämä asiat osaava voi myös saada pahaa aikaiseksi kohteelle, jos niin haluaa. Siksi itse pidän eettisesti parempana että kohteelta itseltään kysytään lupa. Voitte toki haukkua trolliksi, mutta itse haluan pojille vain kaikkea hyvää, niin kuin te muutkin.
Ite luotan kyl sellaste sanaan jolla on asioista selkeesti enemmän kokemusta kuin vaikka mulla.
 
vierailija
Voisko trollit nyt jättää meidän tarotaren ja energiamamman rauhaan? Toi on tosi läpinäkyvää että molempien meiän suosikkien tekemisiin kokoajan nyt puututaan ja aletaa nillittää.
Häh? Mielestäsi asiasta ei saa keskustella? Se kertoo ihan vain sinusta. Jos sinua ei aihe kiinnosta sen syvemmin, niin lue sä ne pelkät luennat, ole hyvä.
 
vierailija
Kun saan tämän uusimman ficin pian valmiiksi, tekisi kyllä mieli sen viimeisen osan sijaan kirjoittaa ensin tarina, jossa muut Jokerit suostuttelevat Jeren tulemaan Sloveniaan tukemaan Bojania. Olisi tosin kivempi, jos Jere oikeasti nyt menisi sinne kunhan luonnonkatastrofit mahdollistavat...

- Joymuffin
 
  • Tykkää
Reactions: Shippisipriina
vierailija
Tästä on nyt vuosia aikaa, kun luin yhden kirjasarjan, joka kertoi energioista ja miten niihin päästään käsiksi ja mitä niillä voi saada aikaan, niin itselle kuin toisille, hyvässä ja pahassa. Siksi otin asian esiin. En epäile etteikö Energiamamma ole hyvän asialla, mutta nämä asiat osaava voi myös saada pahaa aikaiseksi kohteelle, jos niin haluaa. Siksi itse pidän eettisesti parempana että kohteelta itseltään kysytään lupa. Voitte toki haukkua trolliksi, mutta itse haluan pojille vain kaikkea hyvää, niin kuin te muutkin.
Toi nyt kuulostaa jo vähän, ts. anteeksi täysin, höpöltä. Että voisi mitään pahaa saada aikaiseksi.
 

Yhteistyössä