Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Huomenta ihanat puutarhurit, en ole itse ehtinyt kirjoittaa töiden ja lasten takia, mutta olen lukenut kaiken ja fiilistellyt mukana. Täällä on ollut kivan intiimi tunnelma erityisesti eilen. Ja Tarotar, kääk, onneksi muut sanoittikin jo omatkin tunteet aiheesta.

Hassua, kun jokainen noista teidän mainitsemista videonpätkistä on itsellekin tuttu ja tärkeä. Palaan niihin säännöllisesti, kun niistä tulee niin hyvä olo. Omia suosikkeja on varmaan bussivideo, kaikki Kärtsärin kummalliset kikatusvideot viisuajoilta ja Bojanin leveääkin leveämmät hymyt, yhteiset kosketukset oikeastaan joka pätkässä, ja sitten tietysti Tavastian Carpe Diemit. Se hali siinä myöhäisemmän keikan CD:n lopussa on vaan niin ihana. Ja Se keskinäinen kemia Tavastialla näkyy lavalla eri tavalla kuin missään aiemmin, kun siinä on sellainen show-elementti mukana. Ja silti se tunne on aitoa ja ehkä yllättävääkin, tai siltä se näyttää. Jos ei aiemmin, niin tuossa vaiheessa mulla kyllä lähti lopullisesti laukalle. Silloin löysin myös nämä palstat, mikä nyt ei ainakaan vähennä tätä innostusta.

Lapsihaaveista. Olisiko tuo vastaus ehkä jotenkin kulttuuurisidonnainen, myös, vaikea kuvitella että joku nuori poppari Suomessa sanoisi noin. Vaikka lapsia toivoisikin. Tuntuu, että monella tapaa tuolla päin on edelleen eri tavalla perinteiset oletukset parisuhteista yms. eikä se varmasti voi olla vaikuttamatta siihen, mitä nuoret ajattelevat tulevaisuudestaan. Samoin kuin hetero-oletus on varmaan kovempi kuin Suomessa, eikä täällä yleensä nykyään sellaisia kehdata kysyäkään... Mutta tuo lapsirakkaus tuntuu yhdistvän molempia miehiä tosiaan. Ja tunnen kyllä itsekin yhden miehen, jolle lapsihaave on ollut se kaikkein tärkein johototähti, ja kipeäkin asia, kunnes se lopulta toteutui.

Oli miten oli niin pieni pyrähdys euroviisuihin/suureen maailmaan saattaa saada pasmat sekaisin yhdellä jos toisella. Ja hyvä niin. Useinhan elämä pistää ne nuoruuden haaveet uusiksi muutenkin, tai ainakin itse olen kohdannut monia yllätyksiä matkan varrella.

Mun oma poika, 21vee, monella tapaa ihan kakara vielä ja opinnot vasta alkamassa, sanoo ihan suoraan, että totta kai hän haluaa lapsia. Siis kysyttäessä. Ei edes seurustele, kunhan pörrää festareilla pitkin Suomea kavereiden (jätkiä) kanssa.

Kyllä ne lapset voi olla haaveissa, vaikka tyyppi tekis mitä.
 
Voi olla myös kulttuurijuttu, mitä kysytään. Suomessa ei poppareikta kysytä perheiden perustamisesta - no, haaveista toki, ja siinä yhteydessä voivat sanoa, että haluan perheen ja lapsia. Kärtsä on niin sanonut, yleensä pitävät uraan liittyvät haaveet ykkösenä ja puhuvat niistä.
 
vierailija
Linkki videoon josta kuuluu toi I fuckin love you? Vai onko vain toivorikasta tulkintaa, että sanoo niin?

Tuossa ennen you always get me some surprise kohtaa. Kuulee selvästi kun nostaa vähän äänenvoimakkuutta.
 
vierailija
Eihän tuosta tiedä vaikka olisikin ollut romanttisen rakkauden tunnustus. Ainakin jos pitää lasit tiukasti silmillä. Käytäväkävelyn ja kaulapusujen, jotka ovat kaikkea muuta kuin kaverillisia, jälkeen ei olisi niin vaikea uskoa tuohon. Sitten vielä vähän alkoholia niin estot saattoi niin sanotusti jäädä pois.🤔 Ehkä hän myös koki että hänen täytyi sanoa se ennen kuin 14. päivä lähtisivät takaisin Suomeen oman porukan kanssa, oli sitten platoninen tai romanttinen rakkaus kyseessä.

Indigo
 
vierailija
Komppaan, että niin monelle keikalle vaan kun mahollista! Itellä ei vielä lippua yhteenkään (turkuun hankala päästä) mutta kyttään ja manifestoin.
Kivaa että lempivideokeskustelu vieläkin pursuilee. Niihin sata kertaa nähtyihinki nousee uusia näkökulmia kuten se mitä Joymuffinin sanoit Tavasta: tuntuu että siinä on kaksi tasoa, toisaalta ihan silkka fanservice, toisaalta jokin semmonen ei ollenkaan hallittu ja suunniteltu, joka vahingossa kuitenkin pilkahtelee esiin. Tohon voi laskea sen takahuoneen kaulapantakuvan jossa Bojanin ilme ja olemus sai itseni sekoamaan.
En tiedä osaanko listata ainakaan järjestykseen omia suosikkeja. Monia yhdistää se, että niitä katsoessa tulee huimaava tunne siitä että nuo ihmiset vetää toisiaan puoleensa kuin magneetti. Ja katsoessa odottaa henkeä pidätellen että please god nyt se suudelma tai edes ihokosketus, edes poskelta toiselle. Mulle on jäänyt mieleen jonkun toisen kommentti näistä: "why do they always look like they’re on the verge of making out".
Jos yhen suosikin sanon niin se on muutaman sekunnin pätkä finaalin jälkeisistä halauksista. Kamera kuvaa Bn selän takaa kun tämä irrottautuu halaamasta paidatonta Kta toinen käsi jotenkin kyljellä ja niin intensiivinen katse kasvoilla että 🫣
Näissä jauhamisissa ei nyt ollu mitään uutta, mutta kunhan halusin osallistua hehkuun ‍
🩷
Tiedän, että moni teistä varmasti vielä kyttää lippua, mutta nyt kun sinä juuri mainitsit, että kyttäät ja manifestoit, niin Joker Outin instassa siellä kuvan alla, jossa julkistettiin Pohjoismaiden keikat ja johon K kommentoi "Yes! I come", on yksi lippu Tavastian K18-keikalle, ollut tarjolla jo monta viikkoa. Oli kaksi lippua, mutta itse sain toisen. 🙏 Kysyin, niin toinen edelleen vapaa. Ilmeisesti juuri kukaan ei käy katsomassa vanhoja postauksia ja niiden kommentteja. Itse jostain syystä menin katsomaan sitä "Yes i come" -kommenttia ja kyllä kannatti. 😅❤
 
  • Tykkää
Reactions: ona.ona.ona
vierailija
Vähän puutarha huomioita välipalaksi.
Huomasin juuri, että tämän puutarhurin oikea puutarha kuvastaa täydellisesti omaa henkistä tilaani. Siis ihan sekaisin ja rappiolla.
Toukokuussa olin vielä sen verran toimintakykyinen, että ostin orvokkiamppelin. Sen jälkeen onkin mennyt vähän huonommin.
Kasvimaa jäi laittamatta, rikkaruohot kitkemättä. Jossain vaiheessa kesällä tajusin, että en pysty ainakaan mistään vaativista kesäkukista huolehtimaan. Ostin samettikukkia, joiden pitäisi kestää lähes mitä vaan.
Joo, voin kertoa, että saattavat kestää mitä vaan, mutta eivät shippausta.
Lisäksi olen näköjään onnistunut tappamaan myös mehitähdet, jotka ovat olleet puutarhassani vuosikaudet. Ja voin kertoa, että niitäkään helppohoitoisempia kasveja tuskin löytyy. En ole koskaan ollut mikään täydellinen viherpeukalo, mutta tämä on jo säälittävää.
Onneksi olen ahkeroinut edes täällä 😅!

Katrina
 
vierailija
Aikuislarppiexhetero on just paras nimimerkki.

T. Yksi anonyymeistä
Kiitti! 😂😂 Ehkä mä voisin olla tosta lyhyempänä muunnelmana vaikka Ailakki näin kun puutarhamaailmassa eletään 😄 ja ketokukat on oikeastaan mun ihan suurimmat suosikit vaikka taannoin taisinkin lempikukkakyselyyn vastata tulppaanin.

Tuohon lapsiasiaan, toki äkisti kuulostaa vähän hassulta tuo B vastaus, mutta minusta siihen vastaukseen sisältyy niin monia tasoja, niin kuin moni on täällä jo avannut eri näkökulmia (kulttuurinen, oma identiteetti, vahvat lapsihaaveet jne..), että en osaisi tuosta naisena loukkaantua. Ja myös minun 15v poika on sanonut että haluaa lapsia tai puhunut että sitten kun hänellä on lapsia (ja koira). Että kyllä näitä on vaikka se ei niin tyypillistä puheenpartta vielä tuossa iässä olekaan. Ja samaa mieltä, että näin äiti-ihmisenä mieltä lämmittää että nuoret miehet haluavat isiksi. ❤ Joku JO haastis tuli kans vastaan keväältä, jossa kysyttiin, että mitä haluaisitte nähdä omasta tulevaisuudestanne niin B sanoi, että haluaisi nähdä kuinka monta lasta hänellä on. 🥰 Itse tulin äidiksi 24v ilman mitään vauvakuumeita, toki lapsi oli odotettu ja haluttu, muttei erityistä perhesuunnittelua ollut taustalla. En siis ole kokenut elämässäni ikinä vauvakuumetta vaan lapset oli sellainen elämään kuuluva luonnollinen asia. Toki kävin myös vaiheen jossa pohdin, että kannattaako tähän hulluun maailmaan synnyttää enää yhtään lasta kärsimään. Siksi ehkä myös tosi kiitollinen että lapsiasiassa olen edennyt aika spontaaniksi koska muuten olisi voinut jäädä lapset saamatta. Ja vaikka en enää lasten isän kanssa yhdessä ole ollut aikoihin ja kaikkea ei niin mukavaa tapahtunut siinä välissä niin ikuisesti olen kiitollinen että hän ”antoi minulle elämänlahjan” eli nämä rakkaat lapseni. ❣

Piti jotakin muutakin kommentoida vaan jo unohdin. 🙈

No harjotellaan tähän vaikka nimimerkkiä 😄
Ailakki
 
On kyllä isojen asioiden äärelle vienyt tää shippi. Minulle mikään maailmassa ei ole triggeröivämpi aihe tbh kuin lapsihaaveet ja niiden toteuttaminen (en käytä triggeri-sanaa ihan kevyesti, tarkotan sitä). Olenkin vältellyt niitä varsin hyvällä menestyksellä.

Ja mitä tapahtuu Käärijä-fanituksen seurauksena vuonna 2023: vietän kesän puhumassa äitien kanssa perhepalstalla.

Monen muun asian lisäksi shippi on kuitenkin saanut uskomaan että on johdatusta ja on asioita joita on tarkoitettu tapahtuviksi. Tämä on minusta sellainen. Ja mun kohdalla universumilla selvästi on kasapäin tragikoomista huumorintajua, missä se varmasti peilaa minua itseäni.

Olen lukenut sosiaalipsykologisesta tutkimuksesta jonka mukaan mikään (siis todella MIKÄÄN) muu ero ei tuota ihmisten välille yhtä vahvaa empatiakuilua kuin lapsettomuus vs lapsellisuus. Muistan että sen lukiessani hymähdin vähän voitonriemuisesti koska sain vahvistuksen sille miten ulkopuoliseksi olin kokenut tulleeni usein muiden cis-naisten porukoissa. Että mitäs minä sanoin.

Nyt huomaan hartaasti toivovani että olisipa kuilu ylitettävissä puolin ja toisin. Uusi tunne.

Kiitos ja anteeks! Tämmöstä nyt tänään. En voi uskoa että kirjoitin tuon, koska pistän itseni niin auki pahimmista paikoista kun vaan mahdollista. Ja saatan päätyä poistamaan tämän itseäni suojellakseni. 🙂
En odota mitään vastauksia (!!ja esim sääli on ehdoton absoluuttinen nou thänks!!), kunhan tuli ekaa kertaa pohdittua ääneen.
 
vierailija
On kyllä isojen asioiden äärelle vienyt tää shippi. Minulle mikään maailmassa ei ole triggeröivämpi aihe tbh kuin lapsihaaveet ja niiden toteuttaminen (en käytä triggeri-sanaa ihan kevyesti, tarkotan sitä). Olenkin vältellyt niitä varsin hyvällä menestyksellä.

Ja mitä tapahtuu Käärijä-fanituksen seurauksena vuonna 2023: vietän kesän puhumassa äitien kanssa perhepalstalla.

Monen muun asian lisäksi shippi on kuitenkin saanut uskomaan että on johdatusta ja on asioita joita on tarkoitettu tapahtuviksi. Tämä on minusta sellainen. Ja mun kohdalla universumilla selvästi on kasapäin tragikoomista huumorintajua, missä se varmasti peilaa minua itseäni.

Olen lukenut sosiaalipsykologisesta tutkimuksesta jonka mukaan mikään (siis todella MIKÄÄN) muu ero ei tuota ihmisten välille yhtä vahvaa empatiakuilua kuin lapsettomuus vs lapsellisuus. Muistan että sen lukiessani hymähdin vähän voitonriemuisesti koska sain vahvistuksen sille miten ulkopuoliseksi olin kokenut tulleeni usein muiden cis-naisten porukoissa. Että mitäs minä sanoin.

Nyt huomaan hartaasti toivovani että olisipa kuilu ylitettävissä puolin ja toisin. Uusi tunne.

Kiitos ja anteeks! Tämmöstä nyt tänään. En voi uskoa että kirjoitin tuon, koska pistän itseni niin auki pahimmista paikoista kun vaan mahdollista. Ja saatan päätyä poistamaan tämän itseäni suojellakseni.
En odota mitään vastauksia, kunhan tuli ekaa kertaa pohdittua ääneen.
No hei, älä poista! Täällä yksi vela ihmettelee kans universumin kieroa huumorintajua, kun lähes viidenkympin kypsässä iässä lähti tän shipin myötä kertarytinällä sekä vauva.fi- että kaksplus -neitsyydet 🙈😄

Ihana kuulla että täällä on muitakin lapsettomia, vaikkei sillä toisaalta itse shipin kannalta olekaan merkitystä. Mutta silti. 🥰

-Suviruusu 🥀
 
vierailija
Minullakaan ei ole lapsia, en tosin pidä vela-sanasta. En ole itse koskaan tuntenut itseäni erityisen ulkopuoliseksi asian suhteen, tosin minulla on enemmän miespuolisia ystäviä muutenkin. Vauvaa olen kyllä satunnaisesti lukenut jo vuosikausia.

Suhtautumiseni lapsiin muuttui paljon kun tutustuin kahteen maailman ihanimpaan lapseen vuosi sitten, mutta en tiedä saanko tavata heitä enää koskaan.

- Joymuffin
 
vierailija
Tuo lapsi asia on sellainen, mikä saattaa triggeröidä moniakin. Kun lapsia ei vaan tehdä, niitä saadaan. Osa haluaa olla lapsettomia ja se on täysin ok. Sitten on suuri joukko tahattomasti lapsettomia. Keneltäkään, ei keneltäkään, ei edes julkisuuden henkilöltä tulisi kysyä lapsihaaveista, kun ei tiedetä mitä siellä voi olla taustalla. Ensimmäistä lasta kun itse odotin miltei kymmenen vuotta, niin kyllä lapsikysymykset triggeröi ja pahasti. En edes tiedä, miksi kirjoitan tän. Varmaan just sen takia, kun tuo lapsiasia nousi esiin.
 
vierailija
Hei, haluan omasta puolestani pyytää syvästi anteeksi omia sanavalintojani ja minun olisi pitänyt lisätä jo kirjoittaessani, että en todellakaan pidä ”lapsien hankintaa” itsestäänselvyytenä! ❤ Ehkä universumi toi meidät tälle palstalle, jotta voimme kohdata tätä kahta maailmaa yhteisen asian (K&B) äärellä ja ehkä siten kuroa tätä kuilua pienemmälsi edes pikkuisen. En tiedä, mutta sen tiedän etten halua aiheuttaa omilla kirjoituksillani yhtään pahaa oloa kenellenkään! 🙏

Ailakki
 
vierailija
Minullakaan ei ole lapsia, en tosin pidä vela-sanasta. En ole itse koskaan tuntenut itseäni erityisen ulkopuoliseksi asian suhteen, tosin minulla on enemmän miespuolisia ystäviä muutenkin. Vauvaa olen kyllä satunnaisesti lukenut jo vuosikausia.

Suhtautumiseni lapsiin muuttui paljon kun tutustuin kahteen maailman ihanimpaan lapseen vuosi sitten, mutta en tiedä saanko tavata heitä enää koskaan.

- Joymuffin
Ei minullakaan ole mitään lapsia vastaan, en vaan ole koskaan halunnut niitä itse. Onneksi nyt viidenkympin lähestyessä ei ole hetkeen tarvinnut enää vastailla kyselyihin, että koskas teille tulee lapsia, tai kuunnella oman valinnan kyseenalaistamista ('vielä se mieli ehtii muuttua"). Sori OT.

-Suviruusu 🥀
 
vierailija
Tuo lapsi asia on sellainen, mikä saattaa triggeröidä moniakin. Kun lapsia ei vaan tehdä, niitä saadaan. Osa haluaa olla lapsettomia ja se on täysin ok. Sitten on suuri joukko tahattomasti lapsettomia. Keneltäkään, ei keneltäkään, ei edes julkisuuden henkilöltä tulisi kysyä lapsihaaveista, kun ei tiedetä mitä siellä voi olla taustalla. Ensimmäistä lasta kun itse odotin miltei kymmenen vuotta, niin kyllä lapsikysymykset triggeröi ja pahasti. En edes tiedä, miksi kirjoitan tän. Varmaan just sen takia, kun tuo lapsiasia nousi esiin.
Hyvin puhuttu! Lapsiasioista utelu on aina tahditonta - itsellä lapsettomuus siis täysin oma päätös, mutta minultakin on monesti asiasta kyselty aika tungettelevasti ja olen silloin aina miettinyt, miltä nuo utelut tuntuisivat, jos tilanne olisi toinen ja lasta olisi turhaan vuosikaudet yritetty.
 
Hei, haluan omasta puolestani pyytää syvästi anteeksi omia sanavalintojani ja minun olisi pitänyt lisätä jo kirjoittaessani, että en todellakaan pidä ”lapsien hankintaa” itsestäänselvyytenä! Ehkä universumi toi meidät tälle palstalle, jotta voimme kohdata tätä kahta maailmaa yhteisen asian (K&B) äärellä ja ehkä siten kuroa tätä kuilua pienemmälsi edes pikkuisen. En tiedä, mutta sen tiedän etten halua aiheuttaa omilla kirjoituksillani yhtään pahaa oloa kenellenkään!

Ailakki
Omasta puolestani ei hätiä, sun viestihän oli hyväntahtoinen kaikin puolin!
 
vierailija
Ei minullakaan ole mitään lapsia vastaan, en vaan ole koskaan halunnut niitä itse. Onneksi nyt viidenkympin lähestyessä ei ole hetkeen tarvinnut enää vastailla kyselyihin, että koskas teille tulee lapsia, tai kuunnella oman valinnan kyseenalaistamista ('vielä se mieli ehtii muuttua"). Sori OT.

-Suviruusu

Se, että nuori mies haaveilee perheestä, on todella kaunista ja mieltä lämmittävää. Haaveilla saa ja pitääkin, sitähän ei voi tietää, toteutuvatko haaveet koskaan. Eikä lapsihaaveisin välttämättä pysty edes itse vaikuttamaan. Lapsia todellakin saadaan, ei tehdä. Ja tämän sanon omasta kokemuksesta.

En minä siitä nyt hirveästi loukkaantuisi, jos joku kertoo haaveensa ääneen. Joku haluaa kiertää maailmaa, joku oman kodin, puolison ja pari skidiä siihen pyörimään. Ihan yhtä hyviä haaveita kumpikin, eikä niitä pitäisi kenenkään toisen dissata.
 
Minullakaan ei ole lapsia, en tosin pidä vela-sanasta. En ole itse koskaan tuntenut itseäni erityisen ulkopuoliseksi asian suhteen, tosin minulla on enemmän miespuolisia ystäviä muutenkin. Vauvaa olen kyllä satunnaisesti lukenut jo vuosikausia.

Suhtautumiseni lapsiin muuttui paljon kun tutustuin kahteen maailman ihanimpaan lapseen vuosi sitten, mutta en tiedä saanko tavata heitä enää koskaan.

- Joymuffin
Oon jotenkin monessa kohtaa uumoillut että sulla on ehkä sellainen elämäntapa JA elämänasenne joita arvostan ja ihailenkin. Tämä vahvisti semmosta oloa. Enkä edes osaa elaborate yhtään enempää 😄
 
vierailija
Se, että nuori mies haaveilee perheestä, on todella kaunista ja mieltä lämmittävää. Haaveilla saa ja pitääkin, sitähän ei voi tietää, toteutuvatko haaveet koskaan. Eikä lapsihaaveisin välttämättä pysty edes itse vaikuttamaan. Lapsia todellakin saadaan, ei tehdä. Ja tämän sanon omasta kokemuksesta.

En minä siitä nyt hirveästi loukkaantuisi, jos joku kertoo haaveensa ääneen. Joku haluaa kiertää maailmaa, joku oman kodin, puolison ja pari skidiä siihen pyörimään. Ihan yhtä hyviä haaveita kumpikin, eikä niitä pitäisi kenenkään toisen dissata.
En nyt ihan ymmärrä, miten sait tuosta kommentistani vedettyä yhtäläisyysmerkit jonkun toisen lapsihaaveiden dissaamiseen? Se, ettei itse halua lapsia, ei todellakaan tarkoita ettei kukaan muukaan saisi niitä haluta tai niistä haaveilla. 😳

-Suviruusu 🥀
 
En nyt ihan ymmärrä, miten sait tuosta kommentistani vedettyä yhtäläisyysmerkit jonkun toisen lapsihaaveiden dissaamiseen? Se, ettei itse halua lapsia, ei todellakaan tarkoita ettei kukaan muukaan saisi niitä haluta tai niistä haaveilla.

-Suviruusu
Et dissannut ketään. Taisi olla väärinkäsitys. Tai trolli, tämä on varmaan aihe jolla melko helposti saa keskusteluun kuin keskusteluun repivän riidan jos sellaista haluaa lietsoa.
 
Yhteistyössä