Hyvä kirjoitus!
"Onkin vaikeaa ymmärtää, miten Purra voisi uskottavasti irtisanoutua siitä, minkä ansiosta hän on nyt ministeri. Miksi uskoisin, kun hän pyytää anteeksi juuri niitä asioita, jotka nostivat hänet ja koko halla-aholaisen liikkeen politiikan huipulle?
Ei tietenkään ole mahdotonta, että ihminen hylkää kaiken, minkä varaan on rakentanut poliittisen uransa. Purra ei kuitenkaan osoita mitään merkkejä siitä, että hän olisi kokenut tällaisen arvojaan perusteellisesti ravistelevan, käänteentekevän suvaitsevaisen herätyksen.
Päinvastoin, hän on tehnyt kaikkensa osoittaakseen kannattajilleen että anteeksipyynnöt ja irtisanoutumiset ovat vain ulkoisen paineen vuoksi esitettyä näytelmää.
Kenties parhaiten tämän havaitsi Orpon ja Purran yhteisessä
tiedotustilaisuudessa Kesärannassa viime keskiviikkona. Tilaisuuden alkupuolella Purra pyysi anteeksi kirjoituksiaan.
Vastatessaan sen jälkeen toimittajien kysymyksiin, Purra teki kuitenkin selväksi, ettei anteeksipyyntö ollut mitenkään vilpitön. Hän kertoi toimittajille pyytävänsä anteeksi nimenomaan aiheuttamaansa mielipahaa, kuten klassiseen
epäanteeksipyyntöön kuuluu.
Sen jälkeen Purra jo puhuikin sujuvasti “huumorista” ja toisteli perussuomalaisten uhriutumisliturgiaa. Purra teki selväksi, että todellisia uhreja ovat vainotut perussuomalaiset, eivät rasismin ja väkivaltafantasioiden kohteet.
Kohokohta oli se, että Purra intoutui esittelemään rasistista väestönvaihtoteoriaa tilaisuudessa, jonka aihe oli hänen irtisanoutumisensa rasismista. Pääministeri seisoi vierellä ja kuunteli.
Samaan aikaan kun Purra esitti epäanteeksipyyntöään hänen puoluetoverinsa puhemies
Jussi Halla-aho ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Jani Mäkelä huolehtivat omilla ulostuloillaan siitä, ettei kukaan varmasti luulisi anteeksipyyntöä todelliseksi."
Viimeviikkoisten kohujen jälkeen jaetusta epätotuudesta on tullut hallitusta ylläpitävä liima. Onko valheessa eläminen silti liian kova hinta hyvänkään hallitusohjelman toteuttamisesta? Hallitus ei hyväksy minkäänlaista rasismia. Hallituspuolueet ovat sitoutuneet yhdenvertaiseen ja...
www.libera.fi