Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mun päähäni ei vain mahdu, että miksi Jere käyttäytyisi näin, jos ei ole enää viisukuplassa, jossa oli romanttinen fiilis kun ura alkoi saada isoa nostetta? Meinaan todella falskia ja epäaitoa käytöstä, jos esittää vain romantiikkaa miesten kanssa, jotta ihmiset uskoisivat heidän suhteensa Bojanin kanssa syvenevän!
Ihmisten mukaan Jere kun oli nimenomaan aito ihminen, joka ei esitä mitään. Ainakin toi ois sitten täydellistä epäaitoutta häneltä, ihmisten kusetusta ja pelaamista vain oman suosion saamiseksi, että mitä olivat ne maininnat siitä, miten hän on niiiiin aito ihminen, eikä esitä yhtään mitään?
Toivon todella, ettei nyt esitä, se ois aikamoinen kusetus kyllä. JA ei, en kokisi menettäneeni elämästäni mitään, seuraaminen on ollut hauskaa, mutta en pidä siitä, ettei joku ole rehellinen ja aito.
Minusta K on hyvinkin laskelmoiva uransa suhteen. Uskon hänen hyvinkin pystyvän esittämään juuri sellaista millaisena mikäkin yleisö hänet haluaa nähdä.
 
vierailija
Unohat tai tarkotuksella jätät tehokkaasti sen huomiotta miten J käytös ja faktat viittaa myös siihen suuntaan että J seurustelee ja ilmeisesti asuu yhdessäkin tyttiksensä kanssa. Kyseisen henkilön kanssa J tuntuu olevan melkein 24/7. Varmaan suurinta osaa näistä sun "bi-curious tapauksista" tyttis on ollut vieressä kuvaamassa. Luulis sen jo riittävän todisteeksi että tämä on vaan harmitonta viihdettä jota ei pitäisi ottaa niin tosissaan kuin sinä tunnut ottavan.
Haluaisin kyllä sitten nähdä näiden hysteerikkojen reaktiot kun tulee jossain vaiheessa ilmi että gf on paksuna tai ovat kihloissa. Mahtaa maailma romahtaa
 
vierailija
Lähtökohtaisesti toi on varmasti jonkun hauskan vitsin tulos, jonka K päätti jakaa someen. En usko mihinkään piilovihjeisiin tai laskelmoituun lopputulokseen. Voi olla että K halusi tuoda ilmi, ettei ole homofobinen. Sellaistakin on tässä viime viikkojen aikaan esitetty. Jos on sinut itsensä kanssa niin voi vähän hassutella. Ei siitä heteronkaan itsetunto pitäisi kokea minkäänlaista kolausta. K varmasti nauraisi koko asialle luettuaan viestejä.
 
Sama! Vauvalla kaikki gf maininnat poistetaan muka yksityisyyden takia, tosiasiassa heille se tarkoittaa poissa silmistä, poissa mielestä. Ja yrittihän täälläkin joku sanoa, että seurustelu tyttiksen kanssa on vain kulissia.
 
Sen verran on elämänkokemusta takana että mun maailma ei romahda mihinkään. Kaikki eivät alttarilla rakasta toisiaan, ja lapset saavat alkunsa seksistä ei rakkaudesta. Monella homolla on lapsia ja moni on avioliitosta eronnut
 
vierailija
Unohat tai tarkotuksella jätät tehokkaasti sen huomiotta miten J käytös ja faktat viittaa myös siihen suuntaan että J seurustelee ja ilmeisesti asuu yhdessäkin tyttiksensä kanssa. Kyseisen henkilön kanssa J tuntuu olevan melkein 24/7. Varmaan suurinta osaa näistä sun "bi-curious tapauksista" tyttis on ollut vieressä kuvaamassa. Luulis sen jo riittävän todisteeksi että tämä on vaan harmitonta viihdettä jota ei pitäisi ottaa niin tosissaan kuin sinä tunnut ottavan.
Heidän suhteestaan tai sen laadusta minulla ei ole mitään käsitystä, saati faktoja tiedossa.
Minusta ei ole kyllä harmitonta viihdettä esittää hyvinkin johdonmukaisesti mieheen ihastunutta miehiin päin kiinnostusta osoittavaa artistia, ei kyllä tule mieleen ketään toista siinä tapauksessa yhtä suurta kusettajaa.
Sen perusteella, miten Jere / Käärijä käyttäytyy hän on kiinnostunut miehistä ja on kyllä todella erikoista vain lisätä siihen liittyvän esityksen / kusetuksen määrää viisujen loputtua. Kun kyllä saisi ihan molempia faneja rutkasti vähemmällä miesten huomioinnillakin. Aika säälittävää esittää homoa yleisöä saadakseen, mutta sinä olet siis sitä mieltä, että hän esittää homoseksuaalia?
 
vierailija
Lähtökohtaisesti toi on varmasti jonkun hauskan vitsin tulos, jonka K päätti jakaa someen. En usko mihinkään piilovihjeisiin tai laskelmoituun lopputulokseen. Voi olla että K halusi tuoda ilmi, ettei ole homofobinen. Sellaistakin on tässä viime viikkojen aikaan esitetty. Jos on sinut itsensä kanssa niin voi vähän hassutella. Ei siitä heteronkaan itsetunto pitäisi kokea minkäänlaista kolausta. K varmasti nauraisi koko asialle luettuaan viestejä.
Ai on esitetty, että on homofobinen!? Onkohan sulla vähän käsitteet sekaisin? Pussaa miehiä, sit se Tavastia, ei kyllä ole homofoobista nähnytkään!
 
vierailija
Mä tiivistäisin tän kuvagaten näin:
Jos K ois julkaissut vain ne stoorit, olisin pitänyt asiaa pelkkänä vitsinä. Mutta koska julkaisi myös feedissä, se näyttää jonkinlaiselta tietoiselta statementilta. Se on sitten eri asia, mihin hän haluaisi mahdollisesti tällä ottaa kantaa. Mutta en pysty näkemään tätä pelkkänä kevyenä läppänä, kun on feedissä ja lisäksi ne are you -kommentit sinne vaivautunut laittamaan.
 
vierailija
Minusta K on hyvinkin laskelmoiva uransa suhteen. Uskon hänen hyvinkin pystyvän esittämään juuri sellaista millaisena mikäkin yleisö hänet haluaa nähdä.
Yleisö haluaa nähdä? Ei yleisö ole halunnut nähdä häntä homona. Hän on kyllä ihan itse vienyt juttua siihen suuntaan. Viisutkin (homosirkus) loppuivat jo. Ihmisiä ihastutti suhteensa Bojaniin, ei mikään homostelu yleisesti muiden miesten kanssa.
 
vierailija
Heidän suhteestaan tai sen laadusta minulla ei ole mitään käsitystä, saati faktoja tiedossa.
Minusta ei ole kyllä harmitonta viihdettä esittää hyvinkin johdonmukaisesti mieheen ihastunutta miehiin päin kiinnostusta osoittavaa artistia, ei kyllä tule mieleen ketään toista siinä tapauksessa yhtä suurta kusettajaa.
Sen perusteella, miten Jere / Käärijä käyttäytyy hän on kiinnostunut miehistä ja on kyllä todella erikoista vain lisätä siihen liittyvän esityksen / kusetuksen määrää viisujen loputtua. Kun kyllä saisi ihan molempia faneja rutkasti vähemmällä miesten huomioinnillakin. Aika säälittävää esittää homoa yleisöä saadakseen, mutta sinä olet siis sitä mieltä, että hän esittää homoseksuaalia?
Ei vaan uskon että hän on vaan oma rento itsensä, pitää kavereidensa kanssa hauskaa, eikä ota tätä yhtään vakavasti. Mutta te shippaajat sen sijaan otatte tämän liian vakavasti ettekä tajua missä menee päiväunien ja todellisuuden raja. Minulle on ihan sama mitä sinä tai kuka tahansa haaveilee päässänsä. Mutta kun te olette alkanu kuvitella että teiän unelmat ja haaveet on muka jotenkin totta ja syytätte Jereäkin "huijaamisesta" niin se on jo huolestuttavaa.
 
vierailija
Yleisö haluaa nähdä? Ei yleisö ole halunnut nähdä häntä homona. Hän on kyllä ihan itse vienyt juttua siihen suuntaan. Viisutkin (homosirkus) loppuivat jo. Ihmisiä ihastutti suhteensa Bojaniin, ei mikään homostelu yleisesti muiden miesten kanssa.
jatkan
Mutta Bojan-kontenttia ei ole viime aikoina tullut, jos haluaisi antaa yleisölle sitä mitä se haluaa olisi hiljentänyt somen ja tuonut sinne pikkuhiljaa Bojanin, ei mitään p*r s e i t ä
 
vierailija
Mä tiivistäisin tän kuvagaten näin:
Jos K ois julkaissut vain ne stoorit, olisin pitänyt asiaa pelkkänä vitsinä. Mutta koska julkaisi myös feedissä, se näyttää jonkinlaiselta tietoiselta statementilta. Se on sitten eri asia, mihin hän haluaisi mahdollisesti tällä ottaa kantaa. Mutta en pysty näkemään tätä pelkkänä kevyenä läppänä, kun on feedissä ja lisäksi ne are you -kommentit sinne vaivautunut laittamaan.
Statement jota varmaan oli tyttis taas kuvaamassa? Joten pohja lähtee toltakin teorialta jos yhtään järkeään käyttää.
 
vierailija
Ei vaan uskon että hän on vaan oma rento itsensä, pitää kavereidensa kanssa hauskaa, eikä ota tätä yhtään vakavasti. Mutta te shippaajat sen sijaan otatte tämän liian vakavasti ettekä tajua missä menee päiväunien ja todellisuuden raja. Minulle on ihan sama mitä sinä tai kuka tahansa haaveilee päässänsä. Mutta kun te olette alkanu kuvitella että teiän unelmat ja haaveet on muka jotenkin totta ja syytätte Jereäkin "huijaamisesta" niin se on jo huolestuttavaa.
No huijaahan se, jos esittää homoa, eikä miehet kiinnosta fyysisesti yhtään. Koska nyt on tullut paljon fyysistä juttua miehistä. Kuumaa hänen makuuhuoneeseensa, pusut, tän päivän kuvat ja musiikkivalinnat niihin, viittaukset Tuiskuun (tosi homomaisia, miettii Antin kropan öljyämisiä yms)
 
vierailija
Sama! Vauvalla kaikki gf maininnat poistetaan muka yksityisyyden takia, tosiasiassa heille se tarkoittaa poissa silmistä, poissa mielestä. Ja yrittihän täälläkin joku sanoa, että seurustelu tyttiksen kanssa on vain kulissia.
Kuplan ulkopuolisena seuraan lähinnä keskusteluja enkä ole koskaan ymmärtänyt miksi jotkut ajattelevat, että tyttöystävä ei olisi yksityishenkilö. Ei ole antanut koskaan haastatteluja ja yksityinen Instagram. Jotenkin pelottavaa ajatella että jos manageri jakaa stooreja = tyttöystävä julkisuuden henkilö. Ei juorulehdenkään huvikseen naamaa ja nimeä peittele. Miksi fanienkaan pitäisi ainakaan julkisesti jakaa mitään nimiä.
 
vierailija
No huijaahan se, jos esittää homoa, eikä miehet kiinnosta fyysisesti yhtään. Koska nyt on tullut paljon fyysistä juttua miehistä. Kuumaa hänen makuuhuoneeseensa, pusut, tän päivän kuvat ja musiikkivalinnat niihin, viittaukset Tuiskuun (tosi homomaisia, miettii Antin kropan öljyämisiä yms)
tai tarkennan, ei ehkä homomaisia kommentit Antista, mutta siis fyysistä kiinnostuneisuutta henkiviä! Nyt on vain tullut niin paljon fyysisestä kiinnostuksesta miehiä kohtaan kertovia toimia, että onpa aika jännä, jos miehet ei sitten fyysisesti kiinnostakaan. Pelkkää huijausta siinä tapauksessa harrasti hän.
 
vierailija
Sen verran on elämänkokemusta takana että mun maailma ei romahda mihinkään. Kaikki eivät alttarilla rakasta toisiaan, ja lapset saavat alkunsa seksistä ei rakkaudesta. Monella homolla on lapsia ja moni on avioliitosta eronnut
Onko elämä tuonut sen verran kyynisyyttäkin, ettet voi uskoa Jeren olevan tyttöystävän kanssa ihan vaan rakkaudesta.
 
vierailija
Kuplan ulkopuolisena seuraan lähinnä keskusteluja enkä ole koskaan ymmärtänyt miksi jotkut ajattelevat, että tyttöystävä ei olisi yksityishenkilö. Ei ole antanut koskaan haastatteluja ja yksityinen Instagram. Jotenkin pelottavaa ajatella että jos manageri jakaa stooreja = tyttöystävä julkisuuden henkilö. Ei juorulehdenkään huvikseen naamaa ja nimeä peittele. Miksi fanienkaan pitäisi ainakaan julkisesti jakaa mitään nimiä.
Kyllähän hän yksityishenkilö on, mutta ketjussa ei saa mainita mitään gfstä, ei edes ilman nimeä. Ei edes, että hän vilahti jossain videossa. Nimeäkään ketjussa ei ole mainittu kuukausiin.
 
vierailija
Musta ois tosi kuumaa, jos Jere ois oikeasti fyysisesti miehistäkin kiinnostunut. Mutta miksi joku kuvittelee, että meidän shippaajien maailma mihinkään romahtaisi, jos näin ei olisikaan?
Arvostus Jereä kohtaan katoaisi silloin vain, en voi sietää ihmisiä, jotka kusettavat muita. Mutta emme ole tekemisissä, joten sekään tilanne ei elämääni miksikään muuttaisi.
Toki toivon, että hän on aito ihminen ja ei esitä myöskään tällaisia asioita, kun hänelle pitäisi olla täysin selvää, että kiinnostus vaikuttaa aidolta.
 
vierailija
Statement jota varmaan oli tyttis taas kuvaamassa? Joten pohja lähtee toltakin teorialta jos yhtään järkeään käyttää.
Siis mähän nimenomaan jätin auki että mikä se statement voisi olla. Voisi olla vaikka tuen ilmaisu lgbtq-yhteisölle tai halu vähän tuulettaa mielipiteitä, tai rakentaa imagoa johonkin suuntaan tms. Tyttis ei liity tähän teoriaan mitenkään.
 
vierailija
No huijaahan se, jos esittää homoa, eikä miehet kiinnosta fyysisesti yhtään. Koska nyt on tullut paljon fyysistä juttua miehistä. Kuumaa hänen makuuhuoneeseensa, pusut, tän päivän kuvat ja musiikkivalinnat niihin, viittaukset Tuiskuun (tosi homomaisia, miettii Antin kropan öljyämisiä yms)
Paitsi ettei hän ole esittänyt homoa, on vaan pelleilly kavereidensa kanssa.
 
Yhteistyössä