V
vierailija
Vieras
Lisäävätkö hallituksen leikkaukset sittenkin velkaa? Tutkija vastaa
www.iltalehti.fi
Nykyinen hallitus lupasi vähentää Suomen velkaantumista. Asiantuntijan mielestä nykyisessä hallitusohjelmassa on iso riski sille, että se itse asiassa lisää velan määrää.
"Koska euroalue on taantumassa, voivat hallituksen rajut leikkaukset taloudellisesti epävakaassa tilanteessa johtaa kysynnän laskemiseen ja valtion velan lisääntymiseen, kirjoittaa Helsingin yliopiston poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen viime perjantaina julkaistussa blogikirjoituksessaan.
– Hallituksen työllisyyspolitiikan pohjimmainen idea on kasvattaa sosiaalitukien ja palkkatulojen välistä erotusta, minkä ajatellaan kannustavan, velvoittavan ja jopa pakottavan töihin, kirjoittaa Ronkainen.
Ronkainen syyttää Orpon hallitusta asiantuntijoiden puheiden ohittamisesta, koska hyvin moni asiantuntija on sanonut, että talouden sopeutuksessa tulisi olla jokin tasapaino leikkausten ja sopeutusten suhteen.
Ronkaisen mukaan julkisen talouden sopeutukseen kuuluvat menosopeutus ja tulosopeutus – eli vähennetään menoja leikkaamalla ja lisätään tuloja verojen kautta.
– Verojen kautta tapahtuva sopeutus puuttuu ohjelmasta kokonaan ja se tekee hallituksen talousohjelmasta hyvin yksipuolisen ja radikaalin.
Olisi erittäin suuri riski, että toistetaan reilun 10 vuoden takaiset eurokriisin virheet liian kireästä leikkauspolitiikasta. Tämä olisi erittäin lyhytnäköistä huomioiden nykyisen geopoliittisen tilanteen sekä tarpeen energiaomavaraisuuteen ja vihreään siirtymään.
Hallitusohjelmaan on myös kirjattu 4 miljardin investointiohjelma, joka rahoitetaan valtion omaisuuden myynnillä. Vaikka Ronkaisen mukaan tällä voidaan lieventää leikkausten kokonaisefektiä, on se hänestä lyhytkatseista politiikkaa.
Hallituksen suunnitelma myydä valtion omaisuutta vähentää valtion nettovarallisuutta 4 miljardilla eurolla, minkä lisäksi menetetään varallisuuden tuomat tasaiset tulovirrat, sanoo Ronkainen.
– Kun ohjelmassa ei kasvateta valtion tuloja, voi tämä johtaa velkaantumispaineiden kasvuun."
Poliittisen talouden tutkija kirjoittaa asiaa. Ankeuttava, ideologisesti värittynyt tavallisen ihmisen elämään iskevä oikeistopolitiikka voi johtaa toiseen menetettyyn vuosikymmeneen. 2010-lukukin oli porvarijohtoisten kokoomuksen ja kepun hallitusten leikkauspolitiikan tulosta.