Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tähän väliin pieni ficci kun tuolla vauvapalstalla on niin kiree tunnelma...

Jere heräsi jälleen keskellä yötä, tätä oli jatkunut siitä lähtien kun hän palasi Liverpoolista. Bojan. Se oli jälleen ensimmäinen asia Jeren mielessä. Niin paljon oli tapahtunut niin lyhyessä ajassa eikä Jerellä ollut edes aikaa käsitellä oikeastaan mitään muulloin kuin öisin. Jere mietti kuinka hän eräänä yönä tajusi kirkkaasti että hän rakastaa Bojania, enemmän kuin vain ystävänä ja hän tiesi myös että Bojan rakastaa häntä. Tämä kaikki vain oli vaikeaa Jerelle, hän ei ollut koskaan enen rakastunut mieheen, häntä myös pelotti läheistensä reaktiot asiaan ja hänellä oli myös tyttöystävä... Jeren ajatukset pyöri jälleen samoissa asioissa. Hän oli turhautunut. Hön tiesi että asiat eivät voisi jatkua enää näin, se ei ollut oikein ketään kohtaan. Bojan oli esittänyt hänelle muutama viikko sitten kutsun vierailulle Sloveniaan. Yksin. Se tarkottaisi sitä, että jos Jere menisi hän jättäisi kaiken turvallisen mitä hänellä oli Suomessa.

Jere nousi ylös ja meni kuin automaattisesti läppärille katsomaan milloin oli seuraava lento Sloveniaan. Se olisi ylihuomenna. Mitä jos hän vain kerrankin kuuntelisi sydäntään ja lähtisi? Hän teki päätöksen ja osti lipun lennolle, vain menolippu. Seuraavaksi hän päätti laittaa viestin Bojanille.

"Are you still there for me Bojan?" Hän ei odottanut vielä vastausta, koska oli yö. Mutta vastaus tulikin lähes samantien.

"Of course, Im always here for you Jere. Why do you even ask?"

"I dont mean like that, Bojan. Are you?"

"Yes. Are you?"

Jere otti puhelimellaan kuvan lentolipustaan ja lisäsi vain mukaan "Yes."

Sitten Jeren puhelin soi, se oli Bojan. Jeren vastattua Bojan ei edes tervehtinyt, sanoi vain "Minä rakastan sinua, Jere" Selvällä suomen kielellä, kuinkas muutenkaan. Sen ei olisi pitänyt yllättää Jereä, mutta se iski suoraan läpi hänen koko vartalonsa ja jalat meinasi pettää alta. Ihan kuin Jere olisi kuullut sen ensimmäistä kertaa ikinä. Tietyllä tavalla hän olikin.

"I love you too, Bojan. Sorry I cant say it in your language"

"I will teach you"

Sitten he vain sopivat että Bojan tulisi hakemaan hänet kentältä Jere palasi mietteisiinsä. Mitä hän kertoisi tyttöystävälleen ja muille? Hän ei todellakaan tiennyt. Hän mietti jos vain lähtisi sanomatta mitään. Ei ehkä paras ratkaisu. Hänellä olisi vielä muutama päivä aikaa...
 
  • Tykkää
Reactions: Pilastro
vierailija
Onko kukaan miettinyt sitä mahdollisuutta, että B:n vierailu Suomessa päättyikin kimppaan? Tämä tuli mieleeni sitä J:n koirapostauksesta: Adam, John ja Lydia. Hänen perheensä. Tämä ei ole missään nimessä, miten asioiden minun mielestäni olisi pitänyt mennä. Mutta jos ollaan porukalla 'vaikutuksenalaisena', voi tapahtua kummallisia juttuja. Vai voiko? Mieluiten näkisin näiden kahden välillä olevan energian puhtoisena rakkautena, johon ei kolmansia osapuolia mahdu mukaan.
Kaikki on mahdollista. Itsekin mietin tuota, olisi luontevin ratkaisu monille, etenkin jos olisi huolta tai pelkoa syrjäyttävästä suhteesta, niin että se olisi jollakin tasolla jaettua "perus"suhteessa. Mutta hypoteettisesti tuossa dynamiikka olisi K&B ja K&gf. Mutta en halua tätä enempi miettiä yhtään, ei kuulu omaankaan shippilaivaan yhtään. Ja toisaalta kireä tunnelma ja Rautalammilta pois jäänti ei viittaa tähän. Kuitenkin tykkään itse ajatella että asiat ei ole oikeasti mustavalkoisia joko-tai ja rakkautta voi olla monenlaista 🌺💚
 
  • Tykkää
Reactions: Pilastro
vierailija
Tähän väliin pieni ficci kun tuolla vauvapalstalla on niin kiree tunnelma...

Jere heräsi jälleen keskellä yötä, tätä oli jatkunut siitä lähtien kun hän palasi Liverpoolista. Bojan. Se oli jälleen ensimmäinen asia Jeren mielessä. Niin paljon oli tapahtunut niin lyhyessä ajassa eikä Jerellä ollut edes aikaa käsitellä oikeastaan mitään muulloin kuin öisin. Jere mietti kuinka hän eräänä yönä tajusi kirkkaasti että hän rakastaa Bojania, enemmän kuin vain ystävänä ja hän tiesi myös että Bojan rakastaa häntä. Tämä kaikki vain oli vaikeaa Jerelle, hän ei ollut koskaan enen rakastunut mieheen, häntä myös pelotti läheistensä reaktiot asiaan ja hänellä oli myös tyttöystävä... Jeren ajatukset pyöri jälleen samoissa asioissa. Hän oli turhautunut. Hön tiesi että asiat eivät voisi jatkua enää näin, se ei ollut oikein ketään kohtaan. Bojan oli esittänyt hänelle muutama viikko sitten kutsun vierailulle Sloveniaan. Yksin. Se tarkottaisi sitä, että jos Jere menisi hän jättäisi kaiken turvallisen mitä hänellä oli Suomessa.

Jere nousi ylös ja meni kuin automaattisesti läppärille katsomaan milloin oli seuraava lento Sloveniaan. Se olisi ylihuomenna. Mitä jos hän vain kerrankin kuuntelisi sydäntään ja lähtisi? Hän teki päätöksen ja osti lipun lennolle, vain menolippu. Seuraavaksi hän päätti laittaa viestin Bojanille.

"Are you still there for me Bojan?" Hän ei odottanut vielä vastausta, koska oli yö. Mutta vastaus tulikin lähes samantien.

"Of course, Im always here for you Jere. Why do you even ask?"

"I dont mean like that, Bojan. Are you?"

"Yes. Are you?"

Jere otti puhelimellaan kuvan lentolipustaan ja lisäsi vain mukaan "Yes."

Sitten Jeren puhelin soi, se oli Bojan. Jeren vastattua Bojan ei edes tervehtinyt, sanoi vain "Minä rakastan sinua, Jere" Selvällä suomen kielellä, kuinkas muutenkaan. Sen ei olisi pitänyt yllättää Jereä, mutta se iski suoraan läpi hänen koko vartalonsa ja jalat meinasi pettää alta. Ihan kuin Jere olisi kuullut sen ensimmäistä kertaa ikinä. Tietyllä tavalla hän olikin.

"I love you too, Bojan. Sorry I cant say it in your language"

"I will teach you"

Sitten he vain sopivat että Bojan tulisi hakemaan hänet kentältä Jere palasi mietteisiinsä. Mitä hän kertoisi tyttöystävälleen ja muille? Hän ei todellakaan tiennyt. Hän mietti jos vain lähtisi sanomatta mitään. Ei ehkä paras ratkaisu. Hänellä olisi vielä muutama päivä aikaa...
Aivan ihana ficci 😭❤ Kiitos!

Kaikki tässä tuntuu vaan niin oikealta, sellaiselta että näin on tarkoitettu.

🌺💚
 
vierailija
Onko kukaan miettinyt sitä mahdollisuutta, että B:n vierailu Suomessa päättyikin kimppaan? Tämä tuli mieleeni sitä J:n koirapostauksesta: Adam, John ja Lydia. Hänen perheensä. Tämä ei ole missään nimessä, miten asioiden minun mielestäni olisi pitänyt mennä. Mutta jos ollaan porukalla 'vaikutuksenalaisena', voi tapahtua kummallisia juttuja. Vai voiko? Mieluiten näkisin näiden kahden välillä olevan energian puhtoisena rakkautena, johon ei kolmansia osapuolia mahdu mukaan.
siis voi ollakin mahdollista et ois kimppaan menneet helsinki reissun jälkeen kaikki voi olla mahdollista
 
vierailija
Jösses tuo vauvan keskustelu on kamalaa. Toisaalta, ehkä pääsen nyt vieroittumaan siitä.

Jotenkin tuo meidän Kärtsä tuntuu olevan vähän hukassa. Lavalla homma toimii, mutta kaikki muu siinä ympärillä on vähän pelottavaakin ja miten kaikki jutut alkaa elää omaa elämäänsä. En kyllä tosin tiedä yhtään suomalaista artistia, jolla olisi menestys tullut näin nopeasti, joten todennäköisesti myös levy-yhtiön yms. tahot ovat hiukan ymmällään. Ja tähän soppaan vielä Bojan, varsinkin jos oikeasti tilanne on se, että näitä tunteita on enemmänkin.

Pelkään, että jossain kohtaa tätä hurjaa rumbaa tulee joku tosi tosi ikävä juttu. Sekä onhan sekin ihan luonnollista, että koko kansan kultapoika, joka nostettu jalustalle, tulee sieltä alas, usein vielä ryminällä. Alkaa olla sellainen fiilis, että katselen hidastettua filmiä tulevasta kolarista.

Anteeksi, nyt tuli synkkää tekstiä mutta tänään on tuollainen hyvin pelokas olo, eikä tuo naapurimaan tilanne ainakaan mun oloa kohenna.

Olen tänne jo useamman viestin kirjoittanut ja vauvan puutarhaketjussa olin myös aktiivinen, ehkä mäkin voisin ottaa jonkun allekirjoituksen. Olkoot vaikka Enid.
 
Samanlaisia tunteita. Ja toivoisin tälle niin sydämestäni onnellisen lopun.

Mikään elokuva tai muu ei tule lähellekään. Tämä on oikeaa elämää ja oikeiden ihmisten tunteita, jotka somen myötä on meillekin niin käsinkosketeltavia.
 
vierailija
Tällainen pieni ficci juhannukseksi, vähän nolottaa, anteeksi ja kiitos. Tämä on fiktiivinen tarina, ei totta:

Oli hiostavan kuuma. Bojan heräsi siihen, että pussilakana oli takertunut jalkoihin ja hän itse oli kietoutuneena johonkin, joka hohkasi lämpöä kamiinan lailla. Jalat potkivat itsensä vapaiksi. Mielellä kesti hetken aikaa kerätä sirpaleisia ajatuksia. Mökki, iloinen porukka, yö joka ei laskeutunut pimeäksi koskaan, Jere.

Hetkinen, Jere. Nyt ajatukset tulivat kuulaammiksi. Jere saattamassa häntä mökin aittaan metsäpolkua pitkin, hoipertelevat askeleet, sananjalat kutittamassa sääriä. Jeren suojaava ote vyötäisillä. Kompastuminen aitan porstuassa, naurunremakka. Jere auttamassa hänet vieraspetiin ja kellahtamassa vierelle ketarat oikoselleen kuin kissanpentu.

”Five minutes here. Then I go and let you sleep, yes” Jere oli mutissut humalatilan ja väsymyksen takaa.

Bojan oli katsellut Jeren ripsien räpsyvän kiinni. Väsymys oli tunkeutunut kehoon voimalla. Se tuntui samalta kuin noustessa syvältä vedestä takaisin maalle, vaan nyt väsymys voimistui askel askeleelta.

”It’s okay, Jere. You can… you can sleep here. If you want to”, Bojan oli kuiskannut.

“Five minutes.”

Bojan oli huokaissut. Jos hänellä olisi viisi minuuttia, hän haluaisi pitää tuon hetken Jeren lähellään. Varovasti hän oli laskenut päänsä Jeren tatuoidulle rinnalle, ja vielä verkkaammin kietonut kätensä tämän vartalolle. Silmät olivat lupsuneet kiinni, ja suojaava uni peittänyt lopultakin kesäyön valon.

Siihen kesäyön kuumuuteen Bojan oli sitten herännyt. Aitan seinäkello raksutti aamuviittä, mutta sitä Bojan ei huomannut. Hänen katseensa oli Jeressä. Bojan liikutti epäröiden kättään, kuin se olisi lintu joka vasta pelokkaasti kokeilisi ensimmäistä lentoaan, mutta jota samanaikaisesti käskisi jokin alkukantainen voima. Tuossa olivat vatsan arvet, tuossa napa, hengitykseen tahtiin kohoileva vatsakumpu, tuossa solisluut. Bojan nosti hellästi kätensä Jeren niskalle ja samassa muisto Jeren kädestä puristamassa hänen niskaansa, satojen ihmisten edessä, nousi mielen sopukoista. Bojan tunsi hurmeen kohoavan poskilleen.

Hänen pitäisi lopettaa tämä hulluus. Herättää Jere ja käskeä painumaan mökkiin. Hän tiesi haluavansa asioita, joita Jere ei voinut antaa.

Mutta silti, silti, Bojan toivoi. Jere sai hänessä aikaan tunteita, joita hän ei ollut ennen kokenut. Bojan oli samaan aikaan rikki ja voimakas, eksyksissä ja turvassa. Pohjattoman surullinen ja niin onnellinen. Ei hänellä ollut enää keinoja, millä tämän kaiken voisi sammuttaa. Jossakin vaiheessa kulotkin kasvoivat niin rajuiksi, ettei niille voinut enää mitään muuta kuin katsoa vierestä.

Bojan tarkasteli Jeren kasvoja. Mies näytti levolliselta ja jotenkin nuoremmalta. Tuossa olivat silmäkulmien rypyt, ja Bojan piti niistä, koska niissä nauru oli ollut. Tuossa olivat huulet, joiden kosketuksen vasten omiaan Bojan oli tuntenut unissa. Äkkiä hänen halunsa nousi syvältä, ja huokaus karkasi Bojanin huulilta. Ilmavirta kosketti Jeren huulia kuin aavistus suudelmasta ja unensa keskeltä Jere liikahti.

Bojan jähmettyi.

Jere räpsytteli silmänsä auki, keräili hetken ajatusten lankakerää ja huomasi sitten Bojanin kasvot.

”Hei.” Jeren ääni oli unesta rosoinen.

Kiihkon puna Bojanin poskilla vaihtui häpeän ruskoon, ”Sorry, I didn’t mean to wake you up.”

Jere tarkkaili häntä hetken ja Bojan yritti tulkita hänen kasvojaan. Jeren kulmakarvojen välissä oleva ryppy oikeni ja lempeä hymy nousi huulille. Mies nosti kätensä ja Bojan hätkähti.

”Hei, hei” Jere rauhoitteli nyt hiljaa kuin säikähtänyttä eläintä. Sitten sormet kampasivat Bojanin kasvoille valahtaneen kiehkuran tämän korvan taakse. Bojan suli kosketukseen ja tunsi kyynelten kirveltävän. Hitto, miten voi niin lempeä kosketus sattuakin niin kovin. Hän yritti piilottaa katseensa petivaatteisiin, mutta Jere tarttui häntä leuasta, nosti katseen takaisin määrätietoisesti ja hellästi. Tummat, kyynelistä vettyneet silmät palasivat kevätmyrskyn harmaisiin.

Kumpainenkaan ei ollut aiemmin tuntenut olevansa niin alasti. Tässä oli kaikki: pelot, halut, epävarmuudet. Vaikka heillä olisikin ollut sama yhteinen kieli, ei näitä tunteita olisi voinut tuottaa sanoiksi. Silti kumpikin ymmärsi.

Peti narahti, kun Jere liikahti katsekontaktia rikkomatta. Bojan kääntyi selälleen ja otti Jeren painon vastaan. Kädet etsiytyivät hiuksille, jalat juurtuivat toisiin.

”Can I?” Jere kysyi.

”Yeah”, Bojan kuiskasi, mutta vastaus oli enemmän uikahdus kuin sanoja.

Hän tunsi Jeren huulet kaulakuopassaan, ja hänen sydämensä lyönnit rummuttivat Jeren huulia vasten. Bojan ojensi päätään ja antoi tilaa. Kädet silittivät lyhyeksi leikattuja niskavilloja ja siirtyivät tukistamaan hiuksia. Jere lipoi häntä nyt kuin peto juomapaikan vettä. Alavartalossaan kumpikin tunsi kiihkon kasvavan, ja Jere painoi kehoaan tiukemmin toista miestä vasten.

Jeren huulet jatkoivat matkaansa Bojanin kaulalle, korvalehdelle, leukaperiin. Bojan huoahti ja nuoli huuliaan. Nyt se tapahtui.

Ulkona kesäyön aurinko valaisi tienoon. Aitan hämyssä miehet eivät pelänneet maailmaa.
no huhuhhhhuh....miten tässä muka voi keskittyä enää mihinkään......😳❤🔥
 
vierailija
Ihana tuo ficci, jossa Jere lähdössä Sloveniaan, kiitos kun kirjoitit, tuntematon! <3

Seuraava on ihan täyttä spekulointia, kunhan vain pohdiskelen… Ehkä yksi tekijä mikä näitä kahta vetää puoleensa, mutta toisaalta myös aiheuttaa suhteeseen haasteita, on erilainen tausta. Bojan tulee korkeakoulutetusta lääkäriperheestä, ja sieltä tulee varmaan myös tuota kaunopuheisuutta. Ilmeisesti rahastakaan ei ole ollut puutetta. Jeren perhe on ymmärtääkseni enemmän työläistaustainen, mikä voi selittää Jeren turvallisuushakuisuutta -talous ei ole ollut yhtä turvattua ja sitten siinä on ollut nuoren ihmisen sairaus mukana lisäämässä turvattomuuden tunnetta. Sieltä (ja myös urheilutaustasta) voi tulla kokemus altavastaajana olemisesta, ettei muka olisi tarpeeksi hyvä sellaisena kuin on. Vaikka perhe olisikin aina ollut lämmin ja tukena, voivat tällaiset asiat silti vaikuttaa.

Ehkä J ei siis uskalla heittäytyä ihastumisen tunteeseen B:n kaltaisen kanssa, koska pelkää ettei riitä sille toiselle. Vaikka oikeasti B olisikin nimenomaan ihastunut siihen, miten erilainen J on itseensä ja tuntemiinsa ihmisiin verrattuna. <3

(Tunnen sympatiaa molempia kohtaan, mutta erityisesti J:tä, koska olen itse ollut tuollaisessa tilanteessa. Työläistaustaisesta perheestä yliopistoon ja sieltä löytänyt kumppanin, joka ns. paremmasta perheestä. Meni kauan päästä yli huonommuuden tunteesta ja riittämättömyyttä koen edelleen.)
 
vierailija
Kaikki on mahdollista. Itsekin mietin tuota, olisi luontevin ratkaisu monille, etenkin jos olisi huolta tai pelkoa syrjäyttävästä suhteesta, niin että se olisi jollakin tasolla jaettua "perus"suhteessa. Mutta hypoteettisesti tuossa dynamiikka olisi K&B ja K&gf. Mutta en halua tätä enempi miettiä yhtään, ei kuulu omaankaan shippilaivaan yhtään. Ja toisaalta kireä tunnelma ja Rautalammilta pois jäänti ei viittaa tähän. Kuitenkin tykkään itse ajatella että asiat ei ole oikeasti mustavalkoisia joko-tai ja rakkautta voi olla monenlaista
Olin ihan järkyttynyt, kun tajusin mitä tässä tarkoitetaan. Jos olisi kyseessä jotkut muut ihmiset, tai kuva gf:stä ei olisi niin negatiivinen kuin minulla, niin voisi tuollaistakin ajatella joidenkin kohdalla. Gf ja B on kyllä liian kamala ajatus minulle. Onko tuon nimisiä ihmisiä jossain lähipiirissään vai tarkoittiko vain sanoa, että kaksi miestä ja yksi nainen. Sanoiko joku, että jokereitten kuvaaja on Lydia, mutta ei kai hän ole.
 
Kaksi miestä ja yksi nainen.
Järkyttäisi se minuakin.

Uskon kuitenkin, että gf on aika pian menneen talven lumia. B & K-energiat eivät ole kuvitelmaa, ja siinä on kyllä ihan muutakin haastetta pysyä Kärtsärin kyydissä.
 
vierailija
Jösses tuo vauvan keskustelu on kamalaa. Toisaalta, ehkä pääsen nyt vieroittumaan siitä.

Jotenkin tuo meidän Kärtsä tuntuu olevan vähän hukassa. Lavalla homma toimii, mutta kaikki muu siinä ympärillä on vähän pelottavaakin ja miten kaikki jutut alkaa elää omaa elämäänsä. En kyllä tosin tiedä yhtään suomalaista artistia, jolla olisi menestys tullut näin nopeasti, joten todennäköisesti myös levy-yhtiön yms. tahot ovat hiukan ymmällään. Ja tähän soppaan vielä Bojan, varsinkin jos oikeasti tilanne on se, että näitä tunteita on enemmänkin.

Pelkään, että jossain kohtaa tätä hurjaa rumbaa tulee joku tosi tosi ikävä juttu. Sekä onhan sekin ihan luonnollista, että koko kansan kultapoika, joka nostettu jalustalle, tulee sieltä alas, usein vielä ryminällä. Alkaa olla sellainen fiilis, että katselen hidastettua filmiä tulevasta kolarista.

Anteeksi, nyt tuli synkkää tekstiä mutta tänään on tuollainen hyvin pelokas olo, eikä tuo naapurimaan tilanne ainakaan mun oloa kohenna.

Olen tänne jo useamman viestin kirjoittanut ja vauvan puutarhaketjussa olin myös aktiivinen, ehkä mäkin voisin ottaa jonkun allekirjoituksen. Olkoot vaikka Enid.
Tervehdys. Olen Vauvan palstalla nimellä Assuuu. Enemmän Käärijä-diggari kuin Bojanin. Ihania olivat kylläkin lavalla yhdessä, ja ihanaa on meininkinsä, mutta JO:n keikalle en kuitenkaan lippuja ostanut. Vauvalla nyt on parhaillaan ollut niin kurja meno, että mulla alkaa mennä negatiivisuusfilterit tukkoon ja päätin tulla tänne hengailemaan tai ainakin tervehtimään. 🙂💚 Tästä ylläolevasta lainauksesta sen verran, että Lordin huuman aikoinaan kokeneena mullakin on se pahaenteinen tunne, että meidän rakas Käärijä kenties vielä tiputetaan alas ja revitään mediassa kappaleiksi jostain (luultavasti vieläpä oikeasti väärin ymmärretystä tai mitättömästä) jutusta. Toivon niin kovasti, että ei! Haluan vain kaikkea hyvää Kärtsylille, hän on aarre!
 
vierailija
Meidän aarteet 🥰 Uskotaan hyvään ja energioihin niin kuin Bojan! (En tiedä mitä ne energiat oikeastaan ovat mutta täältä näin lähetin nyt roppakaupalla rakkautta ja hyviä viboja heidän suuntaansa)
 
vierailija
Kaksi miestä ja yksi nainen.
Järkyttäisi se minuakin.

Uskon kuitenkin, että gf on aika pian menneen talven lumia. B & K-energiat eivät ole kuvitelmaa, ja siinä on kyllä ihan muutakin haastetta pysyä Kärtsärin kyydissä.
Toivon, että erossa olemisesta tulisi b ja k molemmille niin mahdotonta, että tilanne menisi eteenpäin ja gf jäisi pois kuvioista. En vain jaksa uskoa tähän mahdollisuuteen. K on niin helppo jatkaa nykyiseen tapaan. Gf myös saattaa olla kova pitämään kiinni omastaan. Jos he vielä muuttavat siihen uuteen isompaan kämppään, alkaako kaikki olla k lle liian valmista, jotta entisestä elämästä voisi luopua. Ja molempien k ja b tunteet ovat kysymysmerkki, paljonko niitä on.
 
vierailija
Kaksi miestä ja yksi nainen.
Järkyttäisi se minuakin.

Uskon kuitenkin, että gf on aika pian menneen talven lumia. B & K-energiat eivät ole kuvitelmaa, ja siinä on kyllä ihan muutakin haastetta pysyä Kärtsärin kyydissä.
En pidä tuota yhtään todennäköisenä. B ja gf eivät seuraa toisiaan somessa ja ei vain tule tuollaista energiaa, vaan enemmän päinvastaista. Mutta 🤭 jos nyt oltaisiin jossakin vaihtoehtoisessa todellisuudessa (*sisältövaroitus*) että oma kumppani olisi Balkanin prinssin kanssa tuollaisessa flow-rakkaus-kukkaan puhkeamisen pyörteessä, niin antaisin kyllä heille kaiken kahdenkeskisen ajan. Ja jos olisi joku tilanne, että haluaisivat mut mukaan aistimaan ja fiilistelemään sitä kaikkea hyvää, vaikka vain pienestikin, niin olisin kyllä täysillä messissä ja super happy 🙈😇😻 🌺💚
 
vierailija
Kannatan! Mitä näkevät toisissaan vai näkevätkö enää mitään ja gf tilanne varsinkin.
Lainasin nyt kommenttiasi mutta tämä viesti on tarkoitettu tällaiseksi yleiseksi pohdinnaksi tarot-aiheeseen liittyen. Jos tarot-taitajamme vielä on halukas tekemään tulkintoja, niin ehdottaisin että gf jätettäisiin ulkopuolelle ja keskityttäisiin vain lukemaan K&B:n suhdetta. Eli siis ettei nostettaisi gf:lle esim.kortteja :) Se tuntuisi ainakin omasta mielestä menevän ehkä liian pitkälle kun hän on yksityishenkilö, ja pelkään että muutoinkin nostaisi negatiivisia fiiliksiä ketjussa. :) Eli keskityttäisiin näihin kahteen sankariin.
 
vierailija
Lainasin nyt kommenttiasi mutta tämä viesti on tarkoitettu tällaiseksi yleiseksi pohdinnaksi tarot-aiheeseen liittyen. Jos tarot-taitajamme vielä on halukas tekemään tulkintoja, niin ehdottaisin että gf jätettäisiin ulkopuolelle ja keskityttäisiin vain lukemaan K&B:n suhdetta. Eli siis ettei nostettaisi gf:lle esim.kortteja Se tuntuisi ainakin omasta mielestä menevän ehkä liian pitkälle kun hän on yksityishenkilö, ja pelkään että muutoinkin nostaisi negatiivisia fiiliksiä ketjussa. Eli keskityttäisiin näihin kahteen sankariin.
Sinällään samaa mieltä mutta jos me pyydetään tekemään luenta nimenomaan K&B tunteista ja mitä he näkee toisissaan niin voiko gf oikein jättää poiskaan? Kuitenkin niin iso osa K elämää. En siis tiedä taroteista mitään, tääkin on vaan pohdintaa.
 
vierailija
Haluan vain kaikkea hyvää Kärtsylille, hän on aarre!
Voidaanko vaan kaikki yhdessä kääriä Käärijä kuplamuoviin ja suojella pahalta maailmalta. Oon elänyt yli 30 vuotta, mutta kertaakaan aiemmin elämässäni en ole tullut noin hyväntuuliseksi jostain tuntemattomasta tyypistä, joka tuntuu vaan tupsuttavan loputtomasti iloa, tanssia ja hyvää tuulta ympärilleen kuin joku hiton glitterinen taikapilvi. Tekee pahaa nuo jutut mitä av:lläkin kirjoitellaan, olkoonkin sitten trollien juttuja. Tää mies pitäs olla suojelukohde, eikä mikään oman pahan olon lokasanko.
 
Yhteistyössä