Tietenkin se on jostain pois, mutta aniharva ihminen tai perhe on mitoittanut lainansa niin tiukaksi (tai pankki on antanut mitoittaa), että talous kaatuu tuohon. Paremminkin se on mennyt niin päin, että nollakorkojen aikaan on ollut mahdollista käydä pari kertaa vuodessa raflassa juhlistamassa tai piipahtaa ex tempore risteilyllä, mutta tänä ja ensi vuonna tuosta arjen luksuksesta pitää luopua. Mutta sitten taas palkat nousevat ja inflaatio rauhoittuu ja ensin voi käydä yhden ylimääräisen ravintolakäynnin ja sitten seuraavana vuonna jo kaksi ja niin onkin palattu normaaliin eikä kymmenen vuoden päästä kukaan muista miten kurjaa oli.
Ja koko maan mittakaavassa se on kuitenkin tosi pieni porukka, joka on vasta ostanut kämppänsä pahimpaan mahdolliseen rakoon suurimmalla mahdollisella vivulla yms. Normaali 15 vuotta asuntolainaansa maksanut ja sinä aikana 6 palkankorotusta ja yhden ylennyksen saanut ihminen on täysin eri tilanteessa.