"RUOTSALAINEN kaivosyhtiö Lkab aikoo kieltää suomen kielen käytön työkielenä Kiirunan kaivoksilla."

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
"Suomenkieli pannaan Kiirunan kaivoksilla
Oulu (HS)

RUOTSALAINEN kaivosyhtiö Lkab aikoo kieltää suomen kielen käytön työkielenä Kiirunan kaivoksilla.

Yhtiö on koettanut opettaa suomalaisia ja suomenkielisiä työntekijöitä käyttämään ruotsin kieltä, mutta vaatimattomalla menestyksellä.

Kaivostyömiehistä on suomenkielisiä arviolta 75—80 prosenttia.

Kieliasiasta on tehty Kiirunassa tutkimus, jonka tulos osoittaa suomen kielestä olevan haittaa yhtiön toiminnalle.

Yhtenä syynä suomen kielen kieltämiselle mainitaan se, että ruotsinkieliset työntekijät tuntevat itsensä syrjityksi vähemmistöksi suomenkielisten keskuudessa.

Kiirunan, Jällivaaran ja Svappavaaran kaivoksilla on paitsi Suomesta muuttaneita työntekijöitä, myös ruotsinpuoleisesta Tornionlaaksosta tulleita, jotka vanhasta tottumuksesta käyttävät suomen kieltä sekä töissään että vapaa-aikanaan.

Tutkimuksen tekijät ehdottavat, että ruotsin kielen käyttöä pitäisi suosia ja edistää työpaikkojen lisäksi myös suomenkielisten kodeissa niin, että perheenjäsenetkin tottuisivat käyttämään suomen sijasta ruotsia."

 
Mikähän siinä on, että ruotsalaiset eivät ole ymmärtäneet sitä, että vähemmistön kielen opettaminen valtaväestölle on rikkautta? Kaksikielisyys on valtava voimavara ja Ruotsi on tyhmyyksissään jättänyt sen hyödyntämättä ja vaatinut ruotsin osaamista. Aika outoa. :unsure:
 
Osoitus ruotsalaisten ylimielisestä asenteesta. Kuvittelevat olevansa herrakansaa.
Ylimielinen adjektiivi toistuu usein tämän palstan ketjuissa.
Sanan ahkeralla käyttäjällä on ilmeisesti heikko itsetunto ja melko hyökkäävä käytös.
Nettietikettiä hän on tuskin koskaan vilkaissut.
Olen suorittanut työelämän aikaan työturvallisuuskortin. Vaikeissa työolosuhteissa ei ole varaa väärinkäsityksiin kielitaidon takia.
Yhteinen sanasto ja kieli työmaalla on kaikkien etu.
 
Ihan Suomessa on kielletty parissa ruotsinkielisessä koulussa välitunnilla suomen puhuminen vielä 2000-luvulla, sama juttu erinäisillä ruotsinkielisillä työpaikoilla taukohuoneessa. 90-luvulla joku ihana ryhmä ajoi suomalaisten ja suomenruotsalaisten hammashuollon erottamista, etteivät suomalaisten geneettiset hammassairaudet vain leviä suomenruotsalaisiin. (Hällä väliä ilmeisesti sillä, että varmaan valtaosa suomenruotsalaisista on perimältään nykyään ihan suomalaisia.) Ja missä koulussa se olikaan, kun ruotsinkieliset vaativat vielä pari vuosikymmentä takaperin, että heidän lastensa on kuljettava omista ovista sisään ja ulos?

Sanon vaan, että suomalaisten ja ruotsalaisten tai ruotsalaistaustaisten suhde ei ole todellakaan ollut niin ruusuinen ja ihanan tasa-arvoinen kuin usein väitetään...
 
Ylimielinen adjektiivi toistuu usein tämän palstan ketjuissa.
Sanan ahkeralla käyttäjällä on ilmeisesti heikko itsetunto ja melko hyökkäävä käytös.
Nettietikettiä hän on tuskin koskaan vilkaissut.
Olen suorittanut työelämän aikaan työturvallisuuskortin. Vaikeissa työolosuhteissa ei ole varaa väärinkäsityksiin kielitaidon takia.
Yhteinen sanasto ja kieli työmaalla on kaikkien etu.
Yhteinen työkieli EU aikakaudella, kun työvoima saa liikkua vapaasti koko EU alueella sula utopia tänä päivänä.
 
Miksi sitten suomenruotsalaiset suorittavat varusmiespalveluksen ruotsiksi ja miksi Ruotsissa ei saisi edes kotona puhua suomea? Pitäisikö suomenruotsalaisilta kieltää ruotsin puhuminen töissä ja kotona?

Hejsan du,

Siellä palvelee varsin suuri osa Pohjanmaalta kotoisin olevia, jotka eivät ymmärrä suomea. Kyllä heitä löytyy myöskin Uudeltamaalta, satun tietämään. Koulutus tapahtuu kyllä ruotsiksi mutta komentokieli on ainoastaan Suomi!

T. Drakaan vapaaehtoisesti hakeutunut ex varusmies
 

Similar threads

V
Viestiä
2
Luettu
1K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä