Kansallaivaltioiden alasajo on varmaankin globalistien ideologian mukaista, mutta kuinka suurin osa Euroopan puolueista ja päättäjistä on saatu hyväksymään tämä tuhoisa ideologia?
Harvassa maassa vieläkään vastustetaan hallitsematonta maahanmuuttoa, vaikka kaikkialla jo tiedetään sen hirvittävät seuraukset.
Entisiä itäblokin maita jotka vastustavat asiaa, syytetään sen seurauksena ihmisoikeusloukkauksista, median vapauden rajoittamisesta, mitä merkillisimmistä asioista, joiden avulla niillle voidaan kieltäytyä antamasta EU tukia ja niitä yritetään saada hyväksymään vapaa uussiirtolaisuus alikehittyneistä maista.
Kuinka maamme poliittinen johto on saatu puoluekannoista riippumatta (poislukien persut) kannattamaan monikulttuurisuutta, niin sokeasti, että jopa peruskoulusta lähtien lapsille opetetaan sen olevan ainoa oikea tapa ajatella?
Kuinka monikulttuurisuusideologia on voinut tulla maassamme ja lähestulkoon koko Euroopassa ainoaksi ideologiaksi ja kritiikkiä sitä kohtaan esittäneet henkilät saatu syyllistettyä natseiksi, populisteiksi, huonoiksi ihmisiksi?