Täytyy myös ymmärtää, että alhaisen älykkyydenkin vaihteluväli on suurta. Suurin osa vähemmän välkyistä pärjää elämässään ihan hyvin. Normaalit jokapäiväiset toiminnot ja suorittavan tason työtehtävät eivät vaadi meikäläisen normaalitason älykkyyttä eikä sitä ihmisestä usein huomaa, jos sen äo on vaikka 90. Ei sellaista henkilöä älyköksi koskaan luulla, mutta omassa sosiaalisessa ympäristössään hän tuskin pistää silmään sen kummemmin. Eri asia olisi, jos tällainen ihminen pakotettaisiin tekemään tutkimusta laborotarioon, mutta näinhän ei oikeassa elämässä tapahdu koska karsiutumista ja ohjautumista tapahtuu jatkuvasti läpi elämän.
Sitten kun tyhmyyden määrä lisääntyy, alkaa se tietenkin näkyäkin enemmän. Jossain vaiheessa ollaan tilanteessa, jossa pärjääminen ei oikein onnistu normaalitasolla. Silloin tulevat nämä syrjäytymiset ja vastaavat mukaan kuvioon. Loppuviimein tietenkin puhutaan sitten laitokseen tai omaishoitoon kuuluvista kehitysvammaisista, mutta näitä on aika vähän.
Yhteiskunnallinen ongelma tyhmyys on kun puhutaan kansojen välisistä älykkyyseroista. Tatu Vanhanen ja Richard Lynn käsittelivät aihetta kirjassaan IQ and the Wealth of Nations. Korrelaatio valtioiden hyvinvoinnin tason ja mitatun keskimääräisen älykkyysosamäärän välillä on suuri.
