Tuo ei auennut, niin esim. täältä löytyy video ihmisen evoluutiostaIdiocracy- YouTube
Enjoy the videos and music that you love, upload original content and share it all with friends, family and the world on YouTube.www.youtube.com
Evoluutio on mahdollistanut viruksen todella nopean muuntumisen.Eipä tarvitse muuta kun lukee Huovisen Lentsun, joka kertoo kuinka influenssavirus siirtyy ihmiseltä toiselle ja jokainen kokee sairauden eri tavalla. Viruksen kasvupohja on näet aina erilainen ja antaa siten mahdollisuudet muuntautumiseen. Ihmetellään sitä kuinka erilaisia oireita koronapotilailla on no juurikin siksi että fiksu virus etsii itselleen ihmisestä sen heikon paikan ja istuu siihen.
Onko se siis sun taivaan ykä joka muuntelee virusta jopa kuukausissa? Joysticillä vai millä?Evoluutioteoria on iso kusetus, kannattaa todellakin tutkia asiaa.
Eli tutkit ja tunnustit itsellesi vaan olleesi väärässä ja sitten vaikenit.Evoluutioteoria on iso kusetus, kannattaa todellakin tutkia asiaa.
Sukupolvien saatossa ihmisen isostavarpaasta kehittyy kavio. Pikkuvarvas surkastuu ensimmäisenä pois tarpeettomana. Näin tulee käymään.
Ihmisellä on vielä tallella hermosto korvalehtien kääntelyä varten. Aikaisemmin ihminen on pystynyt kääntämään korvalehtiä moneen suuntaan. Usko pois näin on.Sukupolvien saatossa ihmisen isostavarpaasta kehittyy kavio. Pikkuvarvas surkastuu ensimmäisenä pois tarpeettomana. Näin tulee käymään.
Ei ollu provo olisko ollu pariviikkoa sitten ohjelma televisiossa ihmisen evoluutiosta siinä sanottiin näin. Todennäisesti tulee olemaan kolmevarvasta kuten srutsilla.Millään meitä alkeellisemmallakaan ihmisapinalajilla ei ole kavioita. Eikä tule, se on varmaa, jos tuo ei nyt ollutkaan hauska provo?
Häntä tippui pois jo aikoja sitten, varpaista tuli nykyisen malliset kun esi-isät ja -äidit laskeutuivat puista alas. Ei ne tästä enää muutu kuin korkeintaan taikinamaisiksi, kun ihmiset vaan istuu ahtereillaan ja pelaa tietsikoilla.
Juuri noin, jäänteitä apina-ajoiltamme. Kuten häntäluukin, ym muistoja miljoonien evoluutiovuosien takaa.Ihmisellä on vielä tallella hermosto korvalehtien kääntelyä varten. Aikaisemmin ihminen on pystynyt kääntämään korvalehtiä moneen suuntaan. Usko pois näin on.
Näin on taaksepäin, mutta tulevaisuudessa alkaa kuulumaan kavion kopsetta.Juuri noin, jäänteitä apina-ajoiltamme. Kuten häntäluukin, ym muistoja miljoonien evoluutiovuosien takaa.
Katsoin myös sen ja olipa hieno kooste!Ei ollu provo olisko ollu pariviikkoa sitten ohjelma televisiossa ihmisen evoluutiosta siinä sanottiin näin. Todennäisesti tulee olemaan kolmevarvasta kuten srutsilla.
No nyt jälleen kaivataan sitä kuuluisaa linkkiä, ettei nyt jää ihan pelkäksi sanahelinäksi. Kertokaa nyt mikä muka olisi se syy että meille tulisi kaviot, kun ei me nyt enää juoksennella paljain jaloin aroilla eikä metsissäKatsoin myös sen ja olipa hieno kooste!
Kehityssuunnat oli siinä olettamuksia eihän sitä kukaan tiedä mihin suuntaan mennään, mutta se oli selvää evoluution eteneminen ihmislajissa. Kolmivarpaiseksi kehittyminen kyllä kuulostaa realistiselta suunnalta.No nyt jälleen kaivataan sitä kuuluisaa linkkiä, ettei nyt jää ihan pelkäksi sanahelinäksi. Kertokaa nyt mikä muka olisi se syy että meille tulisi kaviot, kun ei me nyt enää juoksennella paljain jaloin aroilla eikä metsissä
Joskus ollaan, ja jossain yhä edelleenkin. Missä siis ovat alkuasukkaiden kaviot?
Kerro nyt joku pätevä syy miksi meistä tulisi joskus hamassa tulevaisuudessa kolmivarpaisia? Meidän elintavoissamme ja käyttäytymisessämme, esimerkiksi ruuan hankinnassa pitäisi olla joku sitä ohjaava tekijä.Kehityssuunnat oli siinä olettamuksia eihän sitä kukaan tiedä mihin suuntaan mennään, mutta se oli selvää evoluution eteneminen ihmislajissa. Kolmivarpaiseksi kehittyminen kyllä kuulostaa realistiselta suunnalta.
Kyllä se ohjelma tuli ylen kanavalta. Eiköhän se ole sieltä vielä löydettävissä.
Enemmistö maapallon ihmisistä rasittuu fyysisesti. Länsimaiset voi mennä toiseen suuntaan ja muut kehittyä taas johonki toiseen suuntaan. Pikkuvarvas katoaa aika pian.Kerro nyt joku pätevä syy miksi meistä tulisi joskus hamassa tulevaisuudessa kolmivarpaisia? Meidän elintavoissamme ja käyttäytymisessämme, esimerkiksi ruuan hankinnassa pitäisi olla joku sitä ohjaava tekijä.
Eikun ne jotka sopeutuu parhaiten muutoksiin ja lisääntyyKerro nyt joku pätevä syy miksi meistä tulisi joskus hamassa tulevaisuudessa kolmivarpaisia? Meidän elintavoissamme ja käyttäytymisessämme, esimerkiksi ruuan hankinnassa pitäisi olla joku sitä ohjaava tekijä.
Ihminen on nyt sen verran älykäs että alkoi valmistamaan työkaluja itselleen. Ei tarvitse kuopia maata jaloillaan, joka voisi esimerkiksi kaukaisella teorialla johtaa siihen sinun kavio -ajatukseesi…Enemmistö maapallon ihmisistä rasittuu fyysisesti. Länsimaiset voi mennä toiseen suuntaan ja muut kehittyä taas johonki toiseen suuntaan. Pikkuvarvas katoaa aika pian.
Niinpä, siksi me olemme tällaisia nyt kuin olemme. Häntäkin on tippunut pois kun ei sitä enää tarvitaEikun ne jotka sopeutuu parhaiten muutoksiin ja lisääntyy
Orava käyttää häntäänsä kun haluaa lintulaudalta ruokaa, vaikka varmaan sen altakin löytyisi. Talvipakkasella se häntä lämmittää ja kesähelteellä suojaa palamiseltaIhminen on nyt sen verran älykäs että alkoi valmistamaan työkaluja itselleen. Ei tarvitse kuopia maata jaloillaan, joka voisi esimerkiksi kaukaisella teorialla johtaa siihen sinun kavio -ajatukseesi…
Niinpä, siksi me olemme tällaisia nyt kuin olemme. Häntäkin on tippunut pois kun ei sitä enää tarvita
Sanoppa mihin pikkuvarvasta tarvitaan? Suomessakin muutaman kymmenen vuoden päästä 50 vuotiaat miehet eivät kykene juurikaan vähäiseen fyysiseen suoritukseen. Suomessakin fyysinen suorituskyky laskenut jo kymmeniä vuosia. Armeijakin päivittelee rapakuntoisista alokkaista.Ihminen on nyt sen verran älykäs että alkoi valmistamaan työkaluja itselleen. Ei tarvitse kuopia maata jaloillaan, joka voisi esimerkiksi kaukaisella teorialla johtaa siihen sinun kavio -ajatukseesi…
Niinpä, siksi me olemme tällaisia nyt kuin olemme. Häntäkin on tippunut pois kun ei sitä enää tarvita
Annetaan asiantuntijan kertoa aiheesta.Sanoppa mihin pikkuvarvasta tarvitaan? Suomessakin muutaman kymmenen vuoden päästä 50 vuotiaat miehet eivät kykene juurikaan vähäiseen fyysiseen suoritukseen. Suomessakin fyysinen suorituskyky laskenut jo kymmeniä vuosia. Armeijakin päivittelee rapakuntoisista alokkaista.