Huumeongelmia on ollut ennenkin mutta toki väkivalta on raaistunut, meilläkin:
"KIISTA huumausainekaupoista johti nuoren miehen tappoon Helsingin Laajasalossa sijaitsevalla rakennustyömaalla marraskuussa 2022.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi
Jesse Eemil Mantilan, 19, taposta, törkeästä varkaudesta ja huumausainerikoksesta yhteiseen 8 vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Tuomiossa on huomioitu miehen saama aiempi 45 päivän ehdollinen vankeusrangaistus, joka pantiin nyt täytäntöön.
UHRI oli tapahtumien aikaan 24-vuotias.
Miehet sopivat huumausainekaupoista Laajasalon Nesteen liepeille ja seuraavaksi yöksi toisista kaupoista Laajasalon peruskoulun lähettyville.
24-vuotias otti toisella kerralla mukaansa vasaran, koska hän oli närkästynyt ensimmäisistä kaupoista. Tilanne eskaloitui, kun hän otti huumeet itselleen niistä maksamatta, ja Mantila lähti juoksemaan miehen perään."
Teon taustalla olivat pieleen menneet huumausainekaupat. Silminnäkijöiden mukaan tappaja riepotteli elotonta uhria.
www.is.fi