"Sosiaaliturvan leikkaaminen, ansiotuloveron kiristys, korkeakoulujen lukukausimaksut, kehitysyhteistyön supistaminen. Muun muassa näille ministeriö on nyt laskenut budjettivaikutuksen."
Sosiaaliturvan leikkaaminen, ansiotuloveron kiristys, korkeakoulujen lukukausimaksut, kehitysyhteistyön supistaminen. Muun muassa näille ministeriö on nyt laskenut budjettivaikutuksen.
yle.fi
Muistakaa se, että ne poliitikot jotka sanovat ettei mistään tarvitse leikata puhuvat popuIistista muunneltua totuutta.
"Sosiaaliturva
Sosiaaliturvaetuudet kuten eläkkeet, työttömyyskorvaukset, vanhempainpäivärahat, lapsilisä, asumistuki ja toimeentulotuki olivat
48,6 miljardia euroa eli noin 35 prosenttia julkisyhteisöjen menoista vuonna 2021.
Menoja voitaisiin vähentää VM:n mukaan esimerkiksi seuraavasti
– Yleisen asumistuen uudistaminen, kuten opintotuen saajien siirtäminen takaisin asumislisän saajiksi (200 miljoonaa euroa), ansiotulovähennyksen poisto (noin 120 miljoonaa), omavastuuprosentin korottaminen 42 prosentista 50 prosenttiin (noin 55 miljoonaa euroa),
– Eläkkeensaajien asumistuen yhdistäminen yleiseen asumistukeen: 180 miljoonaa,
– Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehdon uudistaminen: 250 miljoonaa,
– Ansioturvan ikäsidonnaisten poikkeussääntöjen poistaminen: 150–170 miljoonaa,
– Työttömyysturvan lomakorvausten jaksotuksen palauttaminen: n. 150 miljoonaa,
– Työttömyysturvan lapsikorotusten poistaminen: noin 300 miljoonaa,
– Omavastuupäivien palauttaminen aktiivimallia edeltäneelle tasolle: noin 40 miljoonaa,
– vuorotteluvapaajärjestelmästä luopuminen 20 miljoonaa,
– hintakilpailuun kannustava lääkkeiden viitehintasääntely: 30–45 miljoonaa
– yksityisen sairaanhoidon korvauksista luopuminen: n. 100 miljoonaa euroa
– Lapsilisän yksinhuoltaja- ja sisarkorotuksista luopuminen: noin 220 miljoonaa euroa ja
– Perhevapaakorvauksista luopuminen ja vanhempainrahan määräytymisperusteiden muuttaminen: nettona 45–100 miljoonaa euroa."