Fenno-Pekka ja muut ruotsinkielen inhoajat. Lukekaa tämä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
3 nimeä mainittu. Alla svenskspråkiga!

Niinpä, Suomi tarvitsee uuden kansallisromanttisen nousukauden, tarvitaan myös yhtä vaikuttavia puolestapuhujia sille kuin Runeberg, Snellman ja Lönnrot olivat aikanaan.


" J. L. Runebergin runoelmat ja hänen kuvauksensa Keski-Suomen maisemista ja rahvaasta alkoivat herättää sivistyneessä nuorisossa lämpimämpiä tunteita omaa maata ja kansaa kohtaan. Samoin vaikuttivat M. A. Castrénin luennot Kalevalasta.

Näin altistuivat mielet sille uudelle herätykselle, jonka J. V. Snellman vuonna 1844 aloitti Saima-lehdessä. Arkailematta hän osoitti, miten Suomen kansa oli henkisesti ja aineellisesti jäänyt muista jälkeen ja miten syynä oli kansallishengen puute. Kansallishenkeä taas ei voinut olla, niin kauan kuin kansan oma kieli ei ollut sen sivistyskielenä. Siksi oli saatava syntymään suomenkielinen kansalliskirjallisuus. Etupäässä sen avulla oli kasvatettava uusi sukupolvi, jolla paitsi rakkautta suomalaisen nimeen ja suomen kieleen myös oli taito käyttää tätä kieltä.

Snellmanin sanat vaikuttivat sytyttävästi monella taholla, mutta kohtasivat toisaalla jyrkkää vastarintaakin. Ruotsinkielisessä sanomalehdistössä koetettiin osoittaa, että suomen kohottaminen sivistyskieleksi oli mahdotonta. Myös hallituspiireissä suhtauduttiin suomalaisuusliikkeeseen vihamielisesti.

Nykyistä merkitystään suomalaisuus alkoi saada 1800-luvun keskivaiheilla nationalismin myötä.Alettiin puhua suomalaisesta kansasta ja sen erityispiirteistä, suomalaisten yhteenkuuluvuudesta, suomenkielisen kulttuurin kehittämisestä, suomalaisten kansallisesta historiasta, veljeydestä sukulaiskansojen kanssa ja lopulta jopa suomalaisten oman kansallisvaltion perustamisesta."(Wikipedia)

Aika samoja teemoja nykyäänkin, niistä puhutaan vähän eri tavalla vaan. Nykyään on puhe suomenkielen säilymisestä ja maahanmuuttajien halukkuudesta oppia se. Yhteenkuuluvuudesta joka rapistuu samaa tahtia monikulttuurin kanssa ja rokotepassit ym on jakaneet kansaa ja monet muut teemat hajottaa suomalaisten yhtenäisyyttä. Ja puhe kansallisvaltion tulevaisuudesta, osa haluaa eu-liittovaltiokehitystä ja osa vahvan kansallisvaltion.
 
Isä- ja äitilinjat Eliaksella ruotsinkielisillä sukunimillä, ja mitähän se tarkoittaa 😏

Wiki ”Lönnrotin esivanhemmista on jäänyt tietoja hyvin vähän. Hänen isoisänsä isä oli Erik Losten, joka oli Lohjantaipaleella vuonna 1717 syntynyt Prunkan ratsutilan ruotusotilas Uudenmaan jalkaväkirykmentin Kaartin komppaniassa. Erik Losten oli osallisena muun muassa Viaporin linnoituksen rakennustöissä ja Pommerin sodassa 1758. Losten-sukunimi saatetaan joissakin yhteyksissä kirjoittaa myös kahdella o-kirjaimella ja joskus myös kahdella e-kirjaimella. Losten meni naimisiin Lohilammen ratsutilan isännän tyttären Marketan kanssa vuonna 1736. Avioliittoon syntyi yksi poika, Matti. Mustapää-Matti, joksi häntä kutsuttiin tumman ihon ja hiusten takia, vietti nuoruutensa Lohilammen Prunkalla, jossa hän oppi räätälin ammatin. Noin vuonna 1770 Matti Losten muutti sukunimensä muotoon Lönnrot. Sukunimi ei ollut aivan uusi 1700-luvulla, joskin melko harvinainen.[1]

Lönnrotin sukututkija Toivo Haatio kertoo myös Elias Lönnrotin lahjakkaan räätäli-isän Fredrik Juhanan osanneen virsikirjan ulkoa ja itse sepittäneen lauluja.

Elias Lönnrotin äidin Ulrika Wahlbergin suku Sammatin Kiikalasta oli tulokkaita,

juurinaan läntisen Uudenmaan perinteikkäät ratsutilat Suomusjärven Isoperhe ja Pusulan Vesikkala. Eliaksen sisaruksista viisi selvisi aikuisikään.”
 
Ruotsalaisten harjoittamaa suomalaisten pakkoruotsittamista.

Isä- ja äitilinjat Eliaksella ruotsinkielisillä sukunimillä, ja mitähän se tarkoittaa

Wiki ”Lönnrotin esivanhemmista on jäänyt tietoja hyvin vähän. Hänen isoisänsä isä oli Erik Losten, joka oli Lohjantaipaleella vuonna 1717 syntynyt Prunkan ratsutilan ruotusotilas Uudenmaan jalkaväkirykmentin Kaartin komppaniassa. Erik Losten oli osallisena muun muassa Viaporin linnoituksen rakennustöissä ja Pommerin sodassa 1758. Losten-sukunimi saatetaan joissakin yhteyksissä kirjoittaa myös kahdella o-kirjaimella ja joskus myös kahdella e-kirjaimella. Losten meni naimisiin Lohilammen ratsutilan isännän tyttären Marketan kanssa vuonna 1736. Avioliittoon syntyi yksi poika, Matti. Mustapää-Matti, joksi häntä kutsuttiin tumman ihon ja hiusten takia, vietti nuoruutensa Lohilammen Prunkalla, jossa hän oppi räätälin ammatin. Noin vuonna 1770 Matti Losten muutti sukunimensä muotoon Lönnrot. Sukunimi ei ollut aivan uusi 1700-luvulla, joskin melko harvinainen.[1]

Lönnrotin sukututkija Toivo Haatio kertoo myös Elias Lönnrotin lahjakkaan räätäli-isän Fredrik Juhanan osanneen virsikirjan ulkoa ja itse sepittäneen lauluja.

Elias Lönnrotin äidin Ulrika Wahlbergin suku Sammatin Kiikalasta oli tulokkaita,

juurinaan läntisen Uudenmaan perinteikkäät ratsutilat Suomusjärven Isoperhe ja Pusulan Vesikkala. Eliaksen sisaruksista viisi selvisi aikuisikään.”
 
Isä- ja äitilinjat Eliaksella ruotsinkielisillä sukunimillä, ja mitähän se tarkoittaa 😏
Perinteisesti se on tarkoittanut, että on ollut ruotsalainen sukunimi. Vähän niin kuin Donald Trumpilla on saksalainen sukunimi. Mutta jos nyt aihe kiinnostaa, niin Elias Lönnrotin kotikieli kasvaessa oli suomi. Hän opiskeli ruotsia Turun katedraalikoulussa. Poikansa kanssa hän puhui suomea, mutta vaimonsa ja tyttärensä kanssa ruotsia. Olosuhteiden pakosta (=siirtomaa) hän joutui opiskelemaan ja tekemään tieteellisen työnsä ruotsiksi.
 
Älkää takertuko yhteen Lönkkaan, onko hän ”suomalaisuuden” pelastusrenkaanne?Aika pitkälti ruotsalaiset perustivat aikoinaan ruukit ja toivat teollisuuden Suomeen
 
”Lönnrotinkatu on noin 1,1 kilometrin mittainen koillis-lounaissuuntainen katu Helsingissä Kampin kaupunginosassa”

Persujen logiikalla katu pitää muuttaa Losteninkaduksi.
 
En viitsi. Minusta on hauskaa hupia ilkamoida persujen kustannuksella.
Repeän nauruun kun persut tärkeilevät mediassa. En muuten katso mitään kotimaisia tv-ohjelmia uutisia ja A-studioita lukuunottamatta.. Persut hakkaavat mennen tullen kotimaiset viihdeohjelmat.
On kyllä huomattu, että sinusta persujen pilkkaaminen on hauskaa hupia, mutta kun ongelma on siinä, että me muut emme kykene havainnoimaan pään sisäistä maailmaasi. On jokseenkin rasittavaa kun dumbbaat omia inside-vitsejäsi palstalle etkä sitten suostu edes avaamaan niitä meille muille. Jäämme hämmentyneenä miettimään, että mistäköhän tuokin nyt tuli. Mihin se liittyy. Miksi sen pitäisi olla hauskaa.
 

Yhteistyössä