Kokoomus haluaa saada työttömät töihin ja siksi työttömien kannattaa äänestää kokoomusta eikä vasemmistoa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
On paljon ihmisiä, joiden työn tuottavuus on heikko. Kyse ei todellakaan ole vain vanhoista, päihdeongelmaisista ja sairaista. Toki heidätkin kannattaa pitää työelämässä kiinni, joten siihenkin vetoaminen on siksi virheellistä. Mutta tuolla on paljon ja tarkoitan paljon ihmisiä, jotka tekevät hyvin matalan tuottavuuden töitä ja ei heistä ole enempään. Eivätkä nämä henkilöt halua enempää. Se että tätä porukkaa väheksyy, tai sen määrää aliarvioi, kertoo vain ettei tunne työmarkkinaa tarpeeksi hyvin. Ei tarvitse kuin mennä ensimmäisen teollisuusyrityksen ovesta sisälle ja astua tuotantoon. Siellä työskentelee lainausmerkeissä "Lotta", joka on ns. nuori kolmekymppinen, joka on tehnyt 10v tuotannon jotain vaihetta. Hän ei ole koulutettu, eikä hän aio kouluttautua. Hän ei kuulemma ole "kirjanaisia". Lotta voi siirtyä pois tuotannosta, mutta vaihtoehdot on toisia matalan tuottavuuden työpaikkoja, kuten keittiöapulainen tai siivooja. Ei hänen kykyrakenteensa anna myöten töihin, joka muuttaisi sitä perusasetelmaa.

Et oikeastaan ottanut kantaa siihen, että miksei valtio voisi antaa sosiaalitukea pienen palkan lisänä. Enemmänkin vastasit periaatetasolla, että "huonot firmat pitäisi lopettaa". Argumentti on todella vajavainen ja onhan matalan tuottavuuden työpaikkoja kunnilla ja kaupungillakin. Pitäisikö koulun keittiöapulaiselle antaa potkut ja pistää koulunkäyntiavustajat kortistoon, koska heidän työnsä tuottavuus ei ylitä jotain tiettyä rajaa. Vastaisit että ei pidä, koska "valtio maksaa" ja heidän työnsä suoraa tuottavuutta on myös vaikeaa mitata, joten esitetään että se olisi vaikkapa 2500 euron arvoista työtä. Kunnan tapauksessa toki tilanne ei isossa kuvassa muuttuisi, koska raha tulisi joka tapauksessa julkiselta sektorilta, mutta se loisi epäsuhdan taas yksityisen ja julkisen välillä. Tämän takia on parempi maksaa työtä kuvaava palkka ja tukea sitä sosiaalituella, kuin maksaa ns. ylisuurta palkkaa.

Tulevaisuustukijat ovat kohtalaisen yksimielisiä siitä, että tulevaisuudessa "hyvinvointivaltiot" joutuvat enenevissä määrin tukemaan heikon tuottavuuden ammattilaisten elämää rahallisesti. Matalan tuottavuuden työt vähenevät ja niistä tulee entistäkin vähemmän tuottavia, kun kone pystyy korvaamaan ihmisen. Ihmistyövoiman suhteellinen arvo siis vähenee. Kaikkein kalleinta on hylätä ihmiset kotiinsa ja maksaa heidän olemisensa. Kallista se on suoraan toki rahallisesti, mutta vielä kalliimpaa se on inhimillisesti. Ihminen jolla ei ole funktiota täällä elämiselle, sairastelee, masentuu ja se inhimillinen kärsimys on jotain mitä ei rahassa voi mitata. "Leave no one behind". Me emme voi kutsua itseämme sivistysvaltioksi, jos jo koulun penkillä lapset jaetaan menestyjiin ja toiset taas ikuiseen tukielämään kotilähiöihinsä.
Tilityksesi ei vastaa todellisuutta, vaan heijastaa ainoastaan ideologiaasi. En jaksa siitä alkaa tapella. Totean vaan, että ei ole mitään syytä miksi kuvailemasi Lotta ei voisi esimerkiksi myydä heroiinia ja tehdä kuukaudessa 40 000 euroa liikevaihtoa. En ota heroiinia esimerkiksi sen takia, että se olisi realistinen ja hyvä vaihtoehtoinen skenaario, vaan sen takia että jokainen ymmärtää ettei Lotan tarvitse olla tohtorisnainen ja uraohjus kyetäkseen täysin realistisesti luomaan valtavaa lisäarvoa työpanoksellaan.
 
vierailija
Ei ensinnäkään pidä paikkaansa, että ihmisille ei löytyisi työtä sen takia, että he olisivat kykenemättömiä työhön. Valtaosa ihmisistä pystyy työskentelemään normaaleissa ammateissa. Ja niiden normaalien ammattien palkkataso ei ole luonnonlaki, vaan riippuu kysynnästä ja tarjonnasta. Jos koulutettu ja hyvätuloinen helsinkiläinen haluaa pesettää vaatteensa tai kyydin lentokentälle, hän maksaa siitä sen mitä Helsingissä pitää maksaa. Ja Helsingissä pitää maksaa sen verran mitä Helsingissä elävän pesulanpitäjän tai taksikuskin on tienattava.
Pystyykö alle kolmen tonnin liksalla budjaamaan Stadissa?
 
vierailija
Pystyykö alle kolmen tonnin liksalla budjaamaan Stadissa?
Pystyy. Mutta sillä ei ole tämän asian kannalta merkitystä. Oleellista on se, että se korkeasti koulutettu ja hyvää palkkaa nauttiva saa niin paljon palkkaa, että voi maksaa sen mitä stadissa budjaaminen maksaa. Jos se maksaa 10k euroa ja taksinkuljettaja siis tarvitsee sen, lakimiehen on tienattava niin paljon, että pystyy silti ottamaan taksin lentoasemalle.
 
vierailija
Ei ensinnäkään pidä paikkaansa, että ihmisille ei löytyisi työtä sen takia, että he olisivat kykenemättömiä työhön. Valtaosa ihmisistä pystyy työskentelemään normaaleissa ammateissa. Ja niiden normaalien ammattien palkkataso ei ole luonnonlaki, vaan riippuu kysynnästä ja tarjonnasta. Jos koulutettu ja hyvätuloinen helsinkiläinen haluaa pesettää vaatteensa tai kyydin lentokentälle, hän maksaa siitä sen mitä Helsingissä pitää maksaa. Ja Helsingissä pitää maksaa sen verran mitä Helsingissä elävän pesulanpitäjän tai taksikuskin on tienattava.
Vaikka valtaosa eli yli puolet pystyy työskentelemään tämän ajan ns. normaaleissa ammateissa niin ne jotka eivät pysty ovat silti iso yhteiskunnallinen ongelma.
 
vierailija
Vaikka valtaosa eli yli puolet pystyy työskentelemään tämän ajan ns. normaaleissa ammateissa niin ne jotka eivät pysty ovat silti iso yhteiskunnallinen ongelma.
Eivät ole. Ovat pieni yhteiskunnallinen ongelma. Puhutaan siis lähinnä kehitysvammaisista ihmisistä. Muun yhteiskunnan on kyettävä tuottamaan sen verran hyvinvointia, että näistäkin saadaan pidettyä huolta. Se on yhteiskunnan tehtävä.
 
vierailija
Pitkäaikaistyöttömistä vain pieni vähemmistö on kehitysvammaisia.
Suurin osa pitkäaikaistyöttömistäkin oppii melkein minkä tahansa duunin kun otat sen työpaikalle ja näytät miten ne hommat tehdään. Myös kirjoitushommat onnistuu ainakin lukion käyneiltä. Työstä riippuen siitä tulee taitava tekijä joko viikoissa tai muutamassa vuodessa. Myös lääkäreitä voisi teoriassa kouluttaa niin että oppilas olisi koko ajan opissa työpaikalla jonkun kokeneen ohjauksessa.
 
Tilityksesi ei vastaa todellisuutta, vaan heijastaa ainoastaan ideologiaasi. En jaksa siitä alkaa tapella. Totean vaan, että ei ole mitään syytä miksi kuvailemasi Lotta ei voisi esimerkiksi myydä heroiinia ja tehdä kuukaudessa 40 000 euroa liikevaihtoa. En ota heroiinia esimerkiksi sen takia, että se olisi realistinen ja hyvä vaihtoehtoinen skenaario, vaan sen takia että jokainen ymmärtää ettei Lotan tarvitse olla tohtorisnainen ja uraohjus kyetäkseen täysin realistisesti luomaan valtavaa lisäarvoa työpanoksellaan.
Kyllä se nyt olet sinä irti reaalimaailmasta. Välttelet aihetta muutenkin. Tunnut tajuavan sen, ettei jokaisen työ arvo ole kovin korkea, joten siitä ei voida korkeaa palkkaa maksaa. Mutta otat jotain älyttömiä esimerkkejä. Kuten sanoin Lotta voi vaihtaa alaa, mutta ei kapa riitä monellakaan korkean tulotason ammatteihin. Tervetuloa vaan oikeaan elämään! Ja me ei yhteiskuntana voida, eikä meidän myöskään kannata jättää paikkoja siivoamatta, kaupungin kukkia istuttamatta, tehtaan töitä tekemättä ja lapsia hoitamatta sen takia, että näiden ihmisten pitäisi väkisin mennä tekemään jotain mitä eivät osaa tai edes halua. Jätät myös koko ajan vastaamatta alkuperäiseen laskelmaani, missä kaikki voittavat. Mikä siinä oli mielestäsi vikana?
 
Jokaisen työn arvo ei ole kovin korkea eikä sellaista työtä pidä siksi tehdä. Tämä on ihan perusasioita.

Suurimman osan "kapa" riittää korkean tulotason ammatteihin. Se ei ole ammatista kiinni, vaan siitä mitä maksetaan. Tarjoilijat tienaavat Manhattanilla reilut kymppitonnin kuukaudessa. Ei siksi, että tarjoilijan työn arvo on kymppitonnin, vaan siksi että siitä Manhattanilla maksetaan kymppitonni. Helsingissä ei makseta, mutta se ei tarkoita sitä että Helsingin hinta olisi globaalisti oikea tai että meillä pitäisi maksaa Kairon taksojen mukaan.

Eikä paikkoja pidä jättää siivoomatta. Siivoamisesta pitää maksaa sen verran, että paikat tulee siivotuksi. Eikä sitä maksua pidä veronmaksajan kautta kierrättää. Aivan absurdi antikapitalistinen puolisosialistinen korporatistinen what ever malli. Juuri sellaista skeidaa, jota joku "oikeistopuolue" Kokoomus voi ajaa.

"Jätät myös koko ajan vastaamatta alkuperäiseen laskelmaani, missä kaikki voittavat. Mikä siinä oli mielestäsi vikana?"

En tiedä mistä laskelmasta puhut, mutta jos palkkoja kompensoidaan verovaroista, kyseessä ei ole malli jossa kaikki voittavat. Se on malli, jossa resursseja alikäytetään ja yhteiskunnan kehitystä hidastetaan keinotekoisesti tekohengittämällä kannattamatonta toimintaa. Siinä myös käytetään julkista rahoitusta rajoittamaan kilpailua. Oikeastaan siinä on kaikki aika lailla pielessä. Se nyt ei ole ihan täyttä kommunismia, mutta sosialismia kuitenkin. En tykkää.
 
Sä vaikutat nyt joltain 19-vuotiaalta kapitalismin ideologilta, joka et osaa erotella reaalielämää ja teoriaa. Se että meillä jätetään matalapalkka-alojen työt kokonaan tekemättä, ei ole millään tavalla realismia. Siellä ei ihan aikuisten oikeasti tule rappusiivoojasta laivainsinööriä ja postinjakajasta pörssimeklaria. Kuunteles nyt itseäsi, aivan höpöjä puhut. Toisaalta vaikka tulisi, niin edelleenkin meillä pitää saada tehtyä nuo ns. siivoukset ja postinjaot. Tämänkin luulisi ymmärtävän.

Manhattanilla tarjoilija voi tienata vaikka miljardin, jos työn arvo on siellä miljardi. Mun esimerkissäkin tulitikun tekijä voi tienata tuplat, jos tulitikkuja voisi myydä 2e/kpl, mutta juuri selitin siinä miksei voi. Suomessa on eri hinnat ja eri volyymit ravintoloissa. Palkkakin on sitten eri. Ei täällä voida maagisesti nostaa hintoja tuplaksi ja maksaa palkkaa tuplasti. Ja vaikka voitaisiin, niin kurkkaahan nyt sieltä samasta lukion makrotalouden kirjasta kohta inflaatio. Me voidaan nostaa tarjoilijoiden palkat tuplaksi ja hinnat tuplaksi. Mutta vähän oikoen: kun raaka-ainetoimittajalla ei ole enää varaa syödä siellä, hänkin nostaa hintansa tuplaksi. Kohta se tarjoilija taas valittaa, ettei palkka riitä mihinkään, koska kaikki ympärillä maksaa tuplasti.

Meillä jo nyt Suomessa tuetaan pienituloisia. Tästä mallista pitää vain tehdä enemmän salonkikelpoista. Sillä vaihtoehto ei ikinä ole se, että yritys maksaa tulitikuntekikälle enemmän kuin niistä tikuista saa. Ei. Se antaa potkut ja on visusti palkkaamatta lisää. Se firma on palkkaamatta lisäö vaikka tulisi konkurssi. Koska edelleenkään työstä ei voi maksaa sen arvoaan enemmän.
 
vierailija
Tarjoilijat tienaavat Manhattanilla reilut kymppitonnin kuukaudessa. Ei siksi, että tarjoilijan työn arvo on kymppitonnin, vaan siksi että siitä Manhattanilla maksetaan kymppitonni. Helsingissä ei makseta, mutta se ei tarkoita sitä että Helsingin hinta olisi globaalisti oikea tai että meillä pitäisi maksaa Kairon taksojen mukaan.
Jossain kalliissa paikassa Manhattanilla ehkä voi saada tippejä ja palkkaa yhteensä tuon verran. Suomessa ei ole tippikulttuuria.
 
vierailija
Ja hyvä niin. Siellä tippi on osa palkkaa niin työnantaja voi maksaa vähemmän ja on asiakkaan velvollisuus maksaa osa siitä palkasta. Ihan hullua.
Fiksumpaa se niin päin on kuin että tippien sijaan osa palkasta maksetaan tulonsiirtoina. Sitä paitsi kun jokainen tietää ja tuntee sen miten tippaaminen toimii, ei asia ole ongelma. Sen verran pitää kuluttajankin osata päässälaskua, että jos ateria maksaa n. 50 dollaria ja siihen lisätään n. 20 prosenttia päälle, niin se maksaa oikeasti n. 60 dollaria.
 
vierailija
Ei kokoomusta valtaan, lisää valtionvelkaa, lisää tasaverotusta, lisää maahanmuuttoa, lisää kolmansien maiden halpatyövoimaa, lisää palkkojen polkemista, lisää työttömyyttä, lisää tuloeroja, lisää köyhyyttä, lisää veronkiertoa, lisää työnantajien mielivaltaa, lisää työehtoshoppailua, lisää ihmisriistoa, lisää sosiaalista eriarvoisuutta, lisää talousrikollisuutta, lisää maksuja, lisää kansallisen omistuksen myyntiä, lisää EU-integraatiota, lisää yhteisvastuita, lisää taakanjakoa, lisää pahoinvointia.
 
Yhteistyössä