Toggle sidebar

Tavallista surra seurustelukumppanin tai panokaverin poismenoa vielä 18 vuoden jälkeen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vierailija

Vieras
Tavattiin yliopistossa ja meille syntyi vajaa puolitoista vuotta kestävä tapailusuhde. Muuten se olisi kehittynyt mutta vastapuolella oli lievä autismi eikä halunnut muuta. Hänen kohtaloksi koitui tapaninpäivän tsunami vuonna 2004. Nykyään minulla on avioliitto ja lapsia mutta suren häntä vieläkin ja käyn puolisolta salaa haudalla aina välillä.
 
Miks tarvii käydä salaa. Kerrot puolisolle, että sinulle rakas ystävä menehtyi tsunamissa ja halut aina joskus käydä haudalla ja muistella häntä. Eihän siinä ole mitään väärää tai mitään mitä pitäisi mieheltä salailla.
 
Suru ja sureminen ei ole mihinkään aikatauluun sidottu. Kun menettää läheiseksi tulleen ihmisen, sitä pitääkin surra. Vuosien mittaan suru vaihtuu kaipaukseksi, mutta ei siitä koskaan pääse kokonaan eroon.
Se kulkee mukana, milloin aktiivisempana, milloin hiljaisena tietoutena alitajunnassa, ryöpsähtäen esiin sopivan tilaisuuden tullen.
Ei myöskään voida määrätä, miten tai ketä saa surra. Jokaisen tunne-elämä määrää itselle sopivat rajat.
Ole vain onnellinen, että pystyt suremaan, niin moni kieltää sen itseltään, omaksi vahingokseen.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa