Ja EchoSuurin osa ihmisistä, esim muslimit, ovat henkiseltä tasoltaan pikkulapsia, koska uskovat jumalan luoneen maan.
Ja EchoSuurin osa ihmisistä, esim muslimit, ovat henkiseltä tasoltaan pikkulapsia, koska uskovat jumalan luoneen maan.
Kuinka monen puolueen poliittisen ohjelman sä olet lukenut? Niinpä...Tai sitten katsotaan juuri se poliittinen ohjelma ja ne asiat, joita pitää tärkeänä... Veikkaan, että nykyinen presidentti on onnistunut hommassa sen verran hyvin, että valitaan uudestaan. Ei välttämättä ensimmäisellä kierroksella, mutta jollain n. 55-60%:n kannatuksella toisella. Mikäli tulisi ensimmäisellä valituksi, niin kannatus olisi 51-52%:n luokkaa...
Jaahas. Vauvan mode on palkattu tänne Kainis kuva Laurasta rintaliivit PÄÄLLÄ on poistettu.Laura on valitettavan tyhmä blondi. Muut jutut kyllä ihan kohillaan
No poliittisestaohjelmasta ja tärkeistä asioista ehdokkaille saa melko hyvän käsityksen , kun seuraa presidentinvaalitenttejä. Muissa vaaleissa sitten onkin otettava selvää itse ehdokkaiden ajatuksista, kun vaalitentit ovat televisiossa lähinnä puolueiden ohjelmien esittelyä. Vain täysi idiootti äänestää ulkonäön perusteella.Kuinka monen puolueen poliittisen ohjelman sä olet lukenut? Niinpä...
No huh, ai että ihan kauneuskilpailujaKaikki vaalit ovat kauneuskilpailuja, koska äänestäjät tekevät äänestyspäätöksensä pääosin fiilipohjalta: nätti ja hyvä puhuja pärjää, vaikka poliittinen ohjelma olisi höttöä täysi.
Eli sinäkään et ole lukenut yhdenkään puolueen ohjelmaa ja luulet yksittäisen edustajan päättävän puolueen linjasta...No poliittisestaohjelmasta ja tärkeistä asioista ehdokkaille saa melko hyvän käsityksen , kun seuraa presidentinvaalitenttejä. Muissa vaaleissa sitten onkin otettava selvää itse ehdokkaiden ajatuksista, kun vaalitentit ovat televisiossa lähinnä puolueiden ohjelmien esittelyä. Vain täysi idiootti äänestää ulkonäön perusteella.
En sanonut missään, että yksittäinen edustaja päättää puolueen linjasta. Luepa viestini uudestaan ajatuksella ja yritä sisäistää lukemasi.Eli sinäkään et ole lukenut yhdenkään puolueen ohjelmaa ja luulet yksittäisen edustajan päättävän puolueen linjasta...
"on otettava selvää itse ehdokkaiden ajatuksista"En sanonut missään, että yksittäinen edustaja päättää puolueen linjasta. Luepa viestini uudestaan ajatuksella ja yritä sisäistää lukemasi.
Tottakai myös ehdokkaiden omista ajatuksista on tiedettävä ennen äänestyspäätöksen tekemistä. Tämän työn joutuu itse, esim. ehdokkaita tapaamalla tai netissä vaalikoneiden tietojen pohjalta, tekemään, koska tv:n vaalilähetykset keskittyvät lähinnä puolueiden ohjelmiin. Mitä sä et tuossa ymmärrä? Ei todellakaan liity mitenkään siihen, että yksittäinen ehdokas muodostaisi puolueen ohjelman."on otettava selvää itse ehdokkaiden ajatuksista"
Mä epäilen et sä olet Paavo Väyrynen.Tottakai myös ehdokkaiden omista ajatuksista on tiedettävä ennen äänestyspäätöksen tekemistä. Tämän työn joutuu itse, esim. ehdokkaita tapaamalla tai netissä vaalikoneiden tietojen pohjalta, tekemään, koska tv:n vaalilähetykset keskittyvät lähinnä puolueiden ohjelmiin. Mitä sä et tuossa ymmärrä? Ei todellakaan liity mitenkään siihen, että yksittäinen ehdokas muodostaisi puolueen ohjelman.
Paavo on mua huomattavasti vanhempi...Mä epäilen et sä olet Paavo Väyrynen.
Ovat hajonneet, moni ei enää äänestä nykyisiä persuja.Ei perussuomalaiset ole mihinkään hajonneet puolueena, vain eduskuntaryhmä hajosi.
Eilen uuvattien ministerit jalkautuivat kaupungille ja paikalla oli enemmän heidän henkivartijoita kuin kannattajia...
huhtasaari on muslimi, ilmankos...Suurin osa ihmisistä, esim muslimit, ovat henkiseltä tasoltaan pikkulapsia, koska uskovat jumalan luoneen maan.
Olet loikkareiden tapaan takinkääntäjäpelle joka ei uskalla kohdata demokratiaaOvat hajonneet, moni ei enää äänestä nykyisiä persuja.
Toinen puoli ei ole vielä rekisteröitynyt puolueeksi mutta toki saavat vaaleissa ääniä ja puolue lähtee siitä vuosi vuodelta nousemaan ja kasvamaan.
Se että halla-ahon ja huhtasaaren cheerleaderit kutsuvat lähtijöitä uuvateiksi, ei poista toisasiaa että moni tulee heitä äänestämään, sekä entinen persu että täysin uudet ihmiset, jotka eivät koskaan persuja äänestäneet.
Minä nän lähtijät rohkeina ja fiksuina, en uuvatteina. En usko että olen ainoa.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Kun Soini lähtee ennen eduskuntavaaleja hillotolpalleen niin mitä jää uuvateista jäljelle?Ovat hajonneet, moni ei enää äänestä nykyisiä persuja.
Toinen puoli ei ole vielä rekisteröitynyt puolueeksi mutta toki saavat vaaleissa ääniä ja puolue lähtee siitä vuosi vuodelta nousemaan ja kasvamaan.
Se että halla-ahon ja huhtasaaren cheerleaderit kutsuvat lähtijöitä uuvateiksi, ei poista toisasiaa että moni tulee heitä äänestämään, sekä entinen persu että täysin uudet ihmiset, jotka eivät koskaan persuja äänestäneet.
Minä nän lähtijät rohkeina ja fiksuina, en uuvatteina. En usko että olen ainoa.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
miksi maailman johdossa sitten keikkuvat helvetin ruman näköiset vanhat ukot sammakon naamoineen, teoriasi ontuu pahasti.Kaikki vaalit ovat kauneuskilpailuja, koska äänestäjät tekevät äänestyspäätöksensä pääosin fiilipohjalta: nätti ja hyvä puhuja pärjää, vaikka poliittinen ohjelma olisi höttöä täysi.
kaikki ketä puolueeseen tulee ehdolle ja keitä siellä on, en mäkään soinia äänestäisi. Puoluehan vasta kasaa jäsenistöään kunnissa, sitten rekisteröityy ja siitä alkaa puolueen kasvu.Kun Soini lähtee ennen eduskuntavaaleja hillotolpalleen niin mitä jää uuvateista jäljelle?
En oo äänestänyt persuja mätämunien takia, tätä uutta puoluetta tulen varmasti äänestämään, koska fiksut ottivat pesäeron mätämunista.Olet loikkareiden tapaan takinkääntäjäpelle joka ei uskalla kohdata demokratiaa
Siniset (kyllä loukkaavat nimellään Suomen lipun toista väriä)
Olen ennen vitsaillut persuista mutta nyt takuulla äänestän. Uusi kokoonpano on suoraselkäistä ja isänmaallista porukkaa. Soini petti Audin takapenkiltä koko kansan, pelle se on. Ei mulla muuta!
miksi maailman johdossa sitten keikkuvat helvetin ruman näköiset vanhat ukot sammakon naamoineen, teoriasi ontuu pahasti.
mietipä halla-ahoakin, siinä vasta omituisen näköinen rusoposkinen narukäsi, joka hiipii seinän vieriä... ei millään tasolla viehätysvoimainen. mitenhän tuo sai pantua kaksi eri naista raskaiksi.. en usko että narukäsi on voinut panna ketään.
juuri näin, täällä yksi äänestäjä. uudelle puolueelle.Ovat hajonneet, moni ei enää äänestä nykyisiä persuja.
Toinen puoli ei ole vielä rekisteröitynyt puolueeksi mutta toki saavat vaaleissa ääniä ja puolue lähtee siitä vuosi vuodelta nousemaan ja kasvamaan.
Se että halla-ahon ja huhtasaaren cheerleaderit kutsuvat lähtijöitä uuvateiksi, ei poista toisasiaa että moni tulee heitä äänestämään, sekä entinen persu että täysin uudet ihmiset, jotka eivät koskaan persuja äänestäneet.
Minä nän lähtijät rohkeina ja fiksuina, en uuvatteina. En usko että olen ainoa.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Hyijuuri näin, täällä yksi äänestäjä. uudelle puolueelle.