V
vierailija
Vieras
Todennäköisesti jään työttömäksi ensi vuoden puolella.
Asun omakotitalossa, yksin, juuri rahat riittää tässä elämiseen. Kun työt loppuu, loppuu tässä asuminenkin, ei ole enää varaa asua omassa talossa.
Asun suht pienellä paikkakunnalla jossa ei ole nimeksikään työpaikkoja. Oikeastaan ainoat mihin on otettu työväkeä viime aikoina on ollut kauppaan sekä puualan tehtaalle.
Minulla on pahoja neuropsykiatrisia häiriöitä, ja juuri ja juuri pystyn nykyistä työtä tekemään, on minulle kuin "suojatyöpaikka" eli tuttuni minut tänne palkannut, muuten olisin varmaan lentänyt qjat sitten pihalle tai todnäk en olisi saanut paikkaa ollenkaan.
Ammattikoulun olen käynyt mutta alan työpaikkoja ei ole lähistöllä muita. Pari saman alan firmaa, joiden toisen omistajien kanssa olen huonoissa väleissä muuten ja toisessa työpaikassa niin "ison firman meininki" ja piiruntarkat säännöt ja kova työtahti etten tulisi siellä pärjäämään alkuunsakaan.
Minulla ei ole harrastuksia, mua ei oikeastaan kiinnosta mikään erityisesti, enkä osaa lähestulkoon mitään.
Ja ennen kuin joku vinkkaa jotain kaupankassaduunia tai tehdastyötä tilalle, niin niihin minusta ei ole.
On niin paha keskittymishäiriö etten pysty yksitoikkoista työtä tekemään esim. varastolla (olen sellaistakin työtä kokeillut ja irtisanouduin), en osaa laskea, en osaa hahmottaa kunnolla aikaa tai kelloa, olen äärimmäisen huono sosiaalisissa tilanteissa ja ne tuottavat suurta ahdistusta ja pahimmillaan paniikkikohtauksen.
Minua ei kiinnosta mikään ala oikeastaan. Tai moni ala on mielenkiintoinen mutta tyssää siihen että minusta ei ole niihin. Ja ihan oikeasti siis ei ole. Palkkaisitko itse asiakaspalvelutyöhön ihmisen joka änkyttää, ei saa sanoja suustaan ja menee suoraan paniikkiin?
Mitään rakennusalan juttuja en osaa, en osaa edes naulaa suoraan lyödä, metallitöitä en osaa, ruokaa en osaa laittaa.
Tuntuu aivan kamalalta nykyinen tilanne kun kaverit ja elämä tällä paikkakunnalla, jos lähtee koti alta. Täällä ei pahemmin ole edes vuokrakämppiä ja ennemmin vaikka kuolisin kun asuisin ahtaassa yksiöluukussa.
Ainoa ilo minulle on se että on oma talo, itse sisustanut ja laittanut paikat kauniiksi, oma paikka missä olla. Elämäni ainoa saavutus ja ainoita asioita mitä olen toivonut että joskus saan. En pysty ajatella mitä sitten jos kaikki ne haaveet mitä olen toteuttanut, romuttuu.
Tällainen avautuminen. Ehkä jollakulla samanlainen tilanne takana päin. Selviytymisvinkkejä?
Asun omakotitalossa, yksin, juuri rahat riittää tässä elämiseen. Kun työt loppuu, loppuu tässä asuminenkin, ei ole enää varaa asua omassa talossa.
Asun suht pienellä paikkakunnalla jossa ei ole nimeksikään työpaikkoja. Oikeastaan ainoat mihin on otettu työväkeä viime aikoina on ollut kauppaan sekä puualan tehtaalle.
Minulla on pahoja neuropsykiatrisia häiriöitä, ja juuri ja juuri pystyn nykyistä työtä tekemään, on minulle kuin "suojatyöpaikka" eli tuttuni minut tänne palkannut, muuten olisin varmaan lentänyt qjat sitten pihalle tai todnäk en olisi saanut paikkaa ollenkaan.
Ammattikoulun olen käynyt mutta alan työpaikkoja ei ole lähistöllä muita. Pari saman alan firmaa, joiden toisen omistajien kanssa olen huonoissa väleissä muuten ja toisessa työpaikassa niin "ison firman meininki" ja piiruntarkat säännöt ja kova työtahti etten tulisi siellä pärjäämään alkuunsakaan.
Minulla ei ole harrastuksia, mua ei oikeastaan kiinnosta mikään erityisesti, enkä osaa lähestulkoon mitään.
Ja ennen kuin joku vinkkaa jotain kaupankassaduunia tai tehdastyötä tilalle, niin niihin minusta ei ole.
On niin paha keskittymishäiriö etten pysty yksitoikkoista työtä tekemään esim. varastolla (olen sellaistakin työtä kokeillut ja irtisanouduin), en osaa laskea, en osaa hahmottaa kunnolla aikaa tai kelloa, olen äärimmäisen huono sosiaalisissa tilanteissa ja ne tuottavat suurta ahdistusta ja pahimmillaan paniikkikohtauksen.
Minua ei kiinnosta mikään ala oikeastaan. Tai moni ala on mielenkiintoinen mutta tyssää siihen että minusta ei ole niihin. Ja ihan oikeasti siis ei ole. Palkkaisitko itse asiakaspalvelutyöhön ihmisen joka änkyttää, ei saa sanoja suustaan ja menee suoraan paniikkiin?
Mitään rakennusalan juttuja en osaa, en osaa edes naulaa suoraan lyödä, metallitöitä en osaa, ruokaa en osaa laittaa.
Tuntuu aivan kamalalta nykyinen tilanne kun kaverit ja elämä tällä paikkakunnalla, jos lähtee koti alta. Täällä ei pahemmin ole edes vuokrakämppiä ja ennemmin vaikka kuolisin kun asuisin ahtaassa yksiöluukussa.
Ainoa ilo minulle on se että on oma talo, itse sisustanut ja laittanut paikat kauniiksi, oma paikka missä olla. Elämäni ainoa saavutus ja ainoita asioita mitä olen toivonut että joskus saan. En pysty ajatella mitä sitten jos kaikki ne haaveet mitä olen toteuttanut, romuttuu.
Tällainen avautuminen. Ehkä jollakulla samanlainen tilanne takana päin. Selviytymisvinkkejä?
/img-s3.ilcdn.fi/0c51e454816edbefef0d83a8ed7c9809051cd7993e834893d39cdb907baf5a6a.jpg)
