Kesäkuiset 2023

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Mä voisin kans varovaisesti tulla mukaan. Mä oon 26v toista lasta odottava pääkaupunkiseudulla. Meidän lapsi on Inseminaatioalkuinen. Ollaan naispari. Tämä olisi meille toinen kesäkuinen. Esikoinen on kesäkuinen -21. Laskettuaika on inssistä laskettuna 2.6.

Tässä on ainakin omassa mielessä ollut pieni jännitysnäytelmä, kun plussa tuli esikoisen verrattuna hieman myöhemmin (joku 2-3päivää), joten pelkäsin heti kemiallista (mulla oli sellainen viime kierrossa). Lisäksi mulla on ollut pientä vuotelua , nii oon halunnut odottaa muutaman päivän ja testin ennen ku oon uskaltanut ajatella et olisin raskaana.

Mennään varmaan varhaisultraan. Täytyy tänään soitella klinikalle. En sinnekään oo uskaltanut soittaa viel tulosta.

Muilla ollut mitään oireita jo? Mulla on kauhea kylmä, väsyttää paljon ja satunnaisesti iskee sellai pieni etova olo. Viime raskaudessa oksensin jostain 6+ viikolta puoleen väliin päivittäin ja sen jälkeenkin viikoittain, et sitä vähän pelkään.
”Onneksi” raskaudet harvemmin on täysin toisensa kaltaiset ja varmasti hormonin muodostumiseen vaikuttaa niin miljoona eri tekijää, että mahdotonta kai olisi, että viivat aivan samaan tahtiin vahvistuisivat. Toivotaan, että matkalainen pysyy kyydissä ja teidän esikoinen saa kesällä pienen sisaruksen. 🥰

Täällä oireita on vielä aika vähän. Ajoittaista tukkoisuutta, päänsärkyä, turvotusta ja jatkuvia menkkamaisia fiilareita alavatsalla kyllä. Vatsa myös tuntuu erilaiselta esim. kumartuessa, mikä johtunee turvotuksesta. Väsymys ja palelu vahvasti läsnä. Salilla treenatessa huomasin myös sykkeiden kohoavan tavallista nopeammin ja hengästyn normaalia herkemmin.

Jonkinasteista pahoinvointia on ollut jokaisessa raskaudessa tähän asti, joten sitä ”innolla” odotellessa.
 
Mulla on ollut tosi oireeton raskaus tähän asti . Repäisykipuja muutamasti, maha alkanut turpoamaan ja muuten koko ajan olo että menkat alkaa.

Soittelin tänään neuvolaankin. Ollaan muutettu sitten viime raskauden niin uusi terveydenhoitaja. Ei kyllä puhelun perusteella vakuuttanut mutta katsotaan 😁 lokakuun lopussa sit eka neuvola aika. Ehkä varhaisultra kannattaisi olla sit sitä ennen viikolla 7+🤔
 
Mä soitin tänään polille ja sain ultra-ajan 2 viikon päähän. Laskivat menkkojen mukaan että silloin 6+4 vaikka sanoin että ovis ollu myöhemmin niin silloin vasta 6+0. Et syke saattaa just näkyä, tai sitten ei. Mutta melko varmasti niiden täytyy toinenkin aika mulle sitten antaa myöhemmäksi, mikä ei yhtään haittaa. Aiemmissakin kun on syke nähty viikolla 6 mutta 8 viikolla kadonnut, toivon että saisin toisen ultran sitten jonnekin 9 viikolle. Eka km todettiin vasta nt-ultrassa, sinne asti en pysty odottamaan...

Ajatella että ennen eka ultra oli vasta rakenneultra rv 18 😱 ihan mahdotonta ajatella että sinne asti on odotettu. Tosin mä tunsin liikkeet jo rv16 tienoilla, mutta silti on se pitkä aika.

Mulla olis oviksesta laskettu aika 8.6. Aiemmat on syntyneet tasan laskettuna, eka 40+0 ja nuoremmalla ultran koko arvion ja mun oman arvion mukaan siis olisi ollut laskettu just se päivä milloin syntyi, mutta heitti menkoista vaan 4pv niin laskettua ei vaihdettu, virallisesti siis 40+4. Mutta vanhemmat on 18v ja 17v eli, saa nähdä. Mä varmaan myös vaihdan synnytyssairaalaa omasta shp:stä.

Mutta, ei mennä asioiden edelle. Kunhan nyt menisi hyvin että päästäisiin nt-ultraan asti ensin....
 
  • Tykkää
Reactions: Lunni_
Meitä taitaa olla kokonaista neljä 🤔 no ehkä väki lisääntyy. Mulla nyt sellainen vaihe että raskaus ei vielä tunnu missään, mieli on aika neutraali ja toivottavasti pysyy sellaisena. Olen aika pessimisti keskenmenojen takia etten oikein viitsi vielä innostua, toisaalta koetan myös olla pelkäämättä liikaa. En uskalla tehdä tästä vielä kovin konkreettista että pettymys olisi siedettävämpi jos käy huonosti. Mulla on siis varmaan aika vähän keskusteltavaa myöskään kunnes jos päästään pidemmälle.
 
Heippa
Varovasti kurkistan tänne ja salaa toivon, että kyllä sieltä kesäkuinen on tulossa. Toukokuussa otettiin kierukka pois ja sen jälkeen ollut kortsu ja keskeytetty ehkäisynä. Et vauva saa tulla jos tullakseen mut ei olla mitenkään tekemällä tehty. Tämä olis meille jo toinen lapsi, esikoinen syntyi 7/21 ja oon toivonut toisen tulevan ennen esikoisen 2v synttäreitä.

Eilen piti menkat alkaa ja koko kesän mun menkat on ollut ku kello aina alkanut, kun on pitänytkin. No eilen kello alko läheneen jo 15 ja vieläkään ei kuulunut mitään. Kävin sit kaupasta hakemassa rfsun varhaistestin ja siinä näkyi hyvin hyvin haaleesti, mutta näkyi toinen viiva. No ei muuta ku takas kauppaan hakeen lisää testejä. Ostin pregcheckin ja rfsun testit. Eilen illalla sitten tein molemmat. Rfsun testissä ei näkynyt mitään, mutta pregcheckin testissä oli kaksi viivaa. Meinasin eka etten kerro miehelle ennen kuin viivat on tosi selkeät, mutta enhän mä malttanut olla kertomatta.

Nyt aamulla ennen töihin lähtöä tein aamupissassta taas molemmat testit ja pregcheckin viiva oli tummentunutja rfsun testissä näkyi hyvin haalea viiva.

Anteeksi hirvee romaani😅
Kyllähän tää aika yllätyksenä tuli vaikka ei meillä kunnon ehkäisyä ole ollut hetkeen, mutta jotenkin niin hassua. Esikoista kuitenkin pari kuukautta tekemällä tehtiin. Olen aivan innoissani, että sittenkin mun toive toteutuu ja toinen tulee ennen esikoisen 2v synttäritä. Nyt toivon, että kaikki menee hyvin ja saamme kesäkuisen ❤

Tässä rfsun varhaistesti, josta näkee juuri ja juuri


Tämä on eilen klo 18 tehty pregcheck (rfsun testistä en ottanut kuvaa koska siinä ei näkynyt mitään)


Tässä tältä aamulta pregcheck

Ja rfsun josta näkyy juuri ja juuri
 
Mulla kans on toiveena ollut tuo alle 2v ikäero ja jos nyt kaikki menee nii ihan viimetippaan se jäikin mut jää alle 2v Esikoinen on syntynyt 17.6.21 ja nyt la olis 2.6. eli varmaan syntyy ennen esikoisen synttäreitä
Mä laskin, että meillä olis nyt laskettu 11.6 ja esikoinen on syntynyt 11.7 et jos vauva syntyisi laskettuna niin tulis tasan 1v ja 11kk ikäero.
Vielä oon yrittänyt itseäni rauhoitella, jos sattuukin meneen kesken tai jotain muuta. Mut kyl sitä kai vähän saa iloita:love: ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Tiukuna ja topis
@Mimerkki mä jostain syystä pelkään tällä kertaa kans hirveesti keskenmenoa enkä osaa oikeen iloita vielä.. mulla raskaustestin viivat on vähän vahvistunut mutta ei oo lähelläkään tasavahvoja vielä ja aina ennen onnistuneissa raskauksissa ollut, niin vähän jotenkin epävarma olo tällä kertaa... päivä kerrallaan

Onnea plussasta @Lintuliini95 ja @Rilja !

Meillä tulis ikäeroa pienimpään 1v10kk jos kaikki menis hyvin 🙏🏼
 
@Mimerkki mä jostain syystä pelkään tällä kertaa kans hirveesti keskenmenoa enkä osaa oikeen iloita vielä.. mulla raskaustestin viivat on vähän vahvistunut mutta ei oo lähelläkään tasavahvoja vielä ja aina ennen onnistuneissa raskauksissa ollut, niin vähän jotenkin epävarma olo tällä kertaa... päivä kerrallaan

Onnea plussasta @Lintuliini95 ja @Rilja !

Meillä tulis ikäeroa pienimpään 1v10kk jos kaikki menis hyvin
Mulla kans pelko siitä kova et menisi kesken. Viimeksi ku tein pe testin oli just ja just tasavahvat, mut silloin oli viikkoja 5+0 eli aika myöhään. Täytyy ens viikolla viel testata ettei oo lähtenyt haalistuu. Tuo vuoto on ollu stressaavaa. Eilen se vihdoin loppui mut tänään on taas tullut vähän ;/
 
Mulla kans pelko siitä kova et menisi kesken. Viimeksi ku tein pe testin oli just ja just tasavahvat, mut silloin oli viikkoja 5+0 eli aika myöhään. Täytyy ens viikolla viel testata ettei oo lähtenyt haalistuu. Tuo vuoto on ollu stressaavaa. Eilen se vihdoin loppui mut tänään on taas tullut vähän ;/
Joo on kyllä varmasti huolta vuodosta, onko kipuja kuitenkaan ollut? Muistanko oikein et kävit kuitenkin verikokeessa ja hcg oli kuitenkin normaali?
 
Ootteko testaillut noilla Clear Bluen viikko digeillä? Mun pitää varmaan hakea sellainen jos sais vähän mielenrauhaa..
En oo testannu enkä aio, en usko että saisin mielenrauhaa sen enempää. Melkein toivon että jos menisi kesken, se kävisi nyt heti alussa mutta kahdesti kun nähty syke ja mennyt kesken silti 8+ eikä ole edes alkanut itse vuotaa pois (edellinen km oli eka kaikkiaan viidestä raskaudesta joka ei vuotanut yhtään) niin mulle testit ei anna tämän enempää mitään. Tänään testasin vikan testin pcllä, dpo 17 ja aika lähelle tasavahvaa tuli, enempää en testaa enää.
 
Mä liityn myös mukaan 🥰 eilen illalla tein testin ihan vaan "kun ei siinä varmasti vielä näy viivaa, jonka mieskin näkisi", mutta kas kehveli, selkeä viivahan testiin pärähti ❤ äsken tein uusintatestin, joka myös oli hailakka positiivinen. Laskettu mulla on vähän hakusessa, kun mulla on normaalistikin pitkä ja epäsäännöllinen kierto, ja nyt edellisen synnytyksen jälkeen kerkesi olla vain yhdet menkat. Pitkästä kierrosta siis tärppäsi, ovisoireita taisi olla vasta kp 30. Veikkaisin kuitenkin, että laskettu on 12-14.6. ❤

Mä oon 32 v. ja meillä on kolme lasta; isommat lapset 9 ja 7, ja nuorin vähän päälle vuoden. Ikäero nuorimmaiseen tulisi siis 1 v 11 kk, jos kaikki menee hyvin.
 
Ootteko testaillut noilla Clear Bluen viikko digeillä? Mun pitää varmaan hakea sellainen jos sais vähän mielenrauhaa..
Mulla ois yks kaapissa odottamassa, mietin että milloin sen tekisin 🙈 tavallaan jännittää tehdä lisää testejä, hain kaupasta just lisää pc:n liuskoja että voi saman merkkisillä testata ja toivottavasti nähdä viivan vahvistumista.

Käytättekö muuten jotain raskausappeja? Onko niistä suosituksia? 😊
 
Mä hain kanssa kaupasta lisää pc:n liuskoja ja pakko oli tehdä vielä tälle päivälle kaksi et oliks ne positiivisia vai kuvittelinko vain
Mutta kai se pitää pikku hiljaa uskoa

Kaksi jäi vielä käyttämättä ja ajattelin että teen varmaan ma ja ti että nään miten ne vahvistuu. Sit lopetan siihen testailun ja luotan vain kroppaan. Nii ja sen digitaalisen teen sitten torstaina. Eipä se testailu sitä miksikään muuta, mutta se on kivaa nähdä kun ne viivat tulee.

Mulla on flow ollut käytössä pitkään kierron seuraamisen vuoksi ja sen nyt vaihdoin, että raskaana ja preggersin latasin myös. Jälkimmäistä käytin viime raskaudesta ja tykkäsin.
 
  • Tykkää
Reactions: Poppana_ ja Rilja
Joo on kyllä varmasti huolta vuodosta, onko kipuja kuitenkaan ollut? Muistanko oikein et kävit kuitenkin verikokeessa ja hcg oli kuitenkin normaali?
Kävin verikokeessa. Hcg oli keskiarvoon nähden matala mut ei lääkäri siitä huomauttanut mitään nii oletan et ihan normaali. Noissaku ei mitään selkeitä viitearvoja löydy

Viikkodigit oon tehnyt 1-2 ja 2-3

Nyt illasta tuli taas verta vuorokauden tauon jälkeen ja pelkään nii et tää menee kesken 😥 ajattelin jo et se loppui ku sitä ei tullu ja klinikalla sanoivat et pitäis loppua. Onneksi on ihan haaleaa eikä niinkään veristä. Mut ihmetyttää miksi se vaan jatkuu
 
Viimeksi muokattu:
9-, 7- ja 2-vuotiaat


Onneksi tämäkin asia on ihan jokaisen itsensä päätettävissä. Me eletään niin ilot, kuin surutkin yhdessä läpi meidän ”joukkueena”, yhdessä perheen kanssa ja kerrotaan asioista siinä mitassa, mikä kenenkin ikätasolle on sopivaa. Lähden mieluummin liikkeelle siitä, että saamme neljännen lapsen kesällä syliimme ja murehdin vasta, kun sille on aihetta. Kiitos kuitenkin näkemyksestäsi, toimii varmasti teille. Jos murhe tulee kylään, voimme avoimesti kertoa, mistä suru johtuu ja näyttää, että ajan kanssa isokin suru helpottaa.
Meillä onkin tosi samanikäiset lapset! 😊 Meillä on 9, 7 ja 1. Oliko nelonen teille ihan itsestään selvyys, vai vaatiko suurempaa puntarointia? Tarkoitan siis sitä, että tiesittekö varmaksi haluavanne vielä neljännen? 😊
 
Kävin verikokeessa. Hcg oli keskiarvoon nähden matala mut ei lääkäri siitä huomauttanut mitään nii oletan et ihan normaali. Noissaku ei mitään selkeitä viitearvoja löydy

Viikkodigit oon tehnyt 1-2 ja 2-3

Nyt illasta tuli taas verta vuorokauden tauon jälkeen ja pelkään nii et tää menee kesken ajattelin jo et se loppui ku sitä ei tullu ja klinikalla sanoivat et pitäis loppua. Onneksi on ihan haaleaa eikä niinkään veristä. Mut ihmetyttää miksi se vaan jatkuu
Voisko olla kuivat limakalvot? 🤔
 

Yhteistyössä