Tonttu Tuppuraisen omistajaohjauksessa oleva Fortum teki kolmessa kuukaudessa tappiota 9 140 000 000 euroa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Uniper ostettiin Sipilän hallituksen aikana vuonna 2017. Aika tyhmä syyttää nykyhallitusta tästä. Pelastettu se mitä pelastettavissa on.

Kyseenalaistajat tulivat vihreistä, mutta toki viran puolesta.

Persuthan hallituksesta olivat jo luikkimassa karkuun tässä vaiheessa, joten mitään vastuuta eivät siitäkään olleet ottamassa.

Fortumin suomalaisjohto hinkusi ostaa Uniperin, vaikka saksalaisyhtiön johto haukkui oman yhtiönsä huonoksi sijoitukseksi ja vastusti kauppaa (yle.fi)
 
Pari tonnia turpaan per suomalainen. Kun muutenkin ylivelkainen maa, niin eihän se lohduta. Ja aika moni ottanut osakkeisssa turpaan senkin edestä. Itse onneksi nämä laput myin vuosi sitten.

Jää se UMTS-tunarointi aika pieneksi tähän verrattuna. Saatikka sitten Seppo Rädyn epäonnistuminen samassa maassa.

Kaiken pohjalla on silti se, että emme ole aikaisemmin irtisanoutuneet kaikesta, joka on liikaa sidosissa Venäjään. Uniper oli sellainen, niinkuin toki moni muu asia.

Kun vihervassareita kaikesta syytetään, niin tässä tapauksessa ei kyllä ole millään puolueella puhtaat jauhot pussissa. Persutkin alkoivat pesemään likaista Venäjä-pyykkiään vasta kun pököle oli jo housuissa.

Persut vastustaneet myäs vahvasti vihreää siirtymää. Kun vaan olis oltu aiemmin liikkeellä, niin ois koko Euroopassa paremmin asiat. Toki Saksan linjanvedot olleet kauttaaltaan surkeita jo vuosikymmenen.
 
Uniper ostettiin silloin, mutta vasta Sannan hallituksen aikana suomalaiset ovat joutuneet maksamaan saksalaisten kaasulaskuja 100 miljoonalla eurolla per päivä. Onko Saksa niin köyhä maa ettei se pysty maksamaan kaasulaskujansa?
 
Pari tonnia turpaan per suomalainen. Kun muutenkin ylivelkainen maa, niin eihän se lohduta. Ja aika moni ottanut osakkeisssa turpaan senkin edestä. Itse onneksi nämä laput myin vuosi sitten.

Jää se UMTS-tunarointi aika pieneksi tähän verrattuna. Saatikka sitten Seppo Rädyn epäonnistuminen samassa maassa.

Kaiken pohjalla on silti se, että emme ole aikaisemmin irtisanoutuneet kaikesta, joka on liikaa sidosissa Venäjään. Uniper oli sellainen, niinkuin toki moni muu asia.

Kun vihervassareita kaikesta syytetään, niin tässä tapauksessa ei kyllä ole millään puolueella puhtaat jauhot pussissa. Persutkin alkoivat pesemään likaista Venäjä-pyykkiään vasta kun pököle oli jo housuissa.

Persut vastustaneet myäs vahvasti vihreää siirtymää. Kun vaan olis oltu aiemmin liikkeellä, niin ois koko Euroopassa paremmin asiat. Toki Saksan linjanvedot olleet kauttaaltaan surkeita jo vuosikymmenen.
Sosialidemokraatit niin Saksassa kuin Suomessa ovat hirttäneet EU:n Venäjän kaasuun. Nyt sitä satoa niitetään...
 
Vituttaa niin ettei veri päässä kierrä. Voi sanoa, että "Saatanan tunarit!". Mutta kun ei se auta. EI auta vaikka 10 pahinta syyllistä hirtettäisiin. Ja keitä ne edes olisivat?

Kyllä sitä aina on puhuttu siitä, kuinka ongelmallista on, että valtio omistaa pörssiyhtiöitä. Pitäis joko omistaa oikeesti ja estää sekoilut, mutta tämmönen välimalli on pahin.

Sanna voi olla bilehile sun muuta, mutta hänen vikaansa tämä ei kyllä ole. Tytti voi olla tonttu, mutta mitäpä hänkään oliis voinut tässä tehdä. Syypäät on aikaisemmissa hallituksissa ja Fortumin 2010-luvun johdossa.
 
"– Operatiivisesti toinen neljännes meni meillä hyvin. Vertailukelpoinen käyttökate parani huomattavasti, 900 miljoonaan ja vertailukelpoinen liikevoitto 574 miljoonaan. Eli operatiivinen puoli oli hyvä.
Rauramo perustelee miinusmerkkisen tuloksen syyksi Ukrainan sodan ja Venäjän aloittaman energiasodan Eurooppaa vastaan, mikä on johtanut energiakriisin Euroopassa. Koko energiakriisi on Rauramon mielestä opettanut, että tulevaisuus on vihreässä energiassa."

Uniper ostettiin Sipilän hallituksen aikana vuonna 2017. Aika tyhmä syyttää nykyhallitusta tästä. Pelastettu se mitä pelastettavissa on.

Kyseenalaistajat tulivat vihreistä, mutta toki viran puolesta.

Persuthan hallituksesta olivat jo luikkimassa karkuun tässä vaiheessa, joten mitään vastuuta eivät siitäkään olleet ottamassa.

Fortumin suomalaisjohto hinkusi ostaa Uniperin, vaikka saksalaisyhtiön johto haukkui oman yhtiönsä huonoksi sijoitukseksi ja vastusti kauppaa (yle.fi)
Politikoilla ei ole mitään vastuuta. Vastuu ja kustannukset kaatuvat aina ja joka asiassa kansan piikkiin maksettaviksi.
 
Yhteistyössä