Liberaalit piirit ymmärsivät tahallaan tai ymmärtämättömyyttään väärin Usan korkeimman oikeuden aborttipäätöksen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"”On tärkeää ymmärtää, että korkein oikeus ei sanonut, että abortin pitäisi olla laitonta. He sanoivat vain, että heidän ymmärryksensä mukaan perustuslaki ei takaa oikeutta aborttiin. On mahdollista omaksua tämä näkemys ja ajatella samaan aikaan, että abortin pitäisi olla laillista. Itse kallistun tähän”, hän sanoo."

Semmosta.
 
Toivottavasti korkein oikeus puuttuu tähän rasistiseen ja etniseen profilointiin perustuvaan vääryyteen.

"Sen sijaan hän pitää todennäköisenä, että oikeus puuttuu lähivuosina esimerkiksi positiiviseen syrjintään eli mahdollisuuteen suosia vähemmistöjä esimerkiksi yliopistohauissa."
 
Ja näin konservatiivit sen tulkitsivat:

Monissa osavaltioissa abortista tuli laiton yhdessä yössä jopa insestin ja raiskauksen uhreille. On arvioitu, että kovimmin päätös iskee mustiin ja vähävaraisiin naisiin.
 
vierailija
Mississipissä suunnitellaan koirien ottoa käyttöön niin, että ne voivat haistaa raskaana olevat naiset, jotka kenties pyrkivät lentokentältä muualle hankkimaan abortin. Sairasta.
 
vierailija
"Yhdysvaltain korkeimman oikeuden aborttilinjaus oli voitto monissa Euroopan maissa toimivalle Agenda Europe -verkostolle.
– Agenda Europe on ultrakonservatiivinen fundamentalistiskristillinen verkosto, joka ajaa Euroopassa isolla rahalla ja vaikutusvallalla abortin, ehkäisyn ja esimerkiksi homoseksuaalisuuden kieltoa. Verkosto saa miljoonien dollarien rahoituksen USA:n äärikonservatiiveilta ja ottaa vaikuuttamistyössään mallia Yhdysvalloista.
Kaukoranta arvelee, että Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös vahvistaa eri puolilla maailmaa Anti-gender-liikehdintää, joka vastustaa seksuaalioikeuksia, ihmisten oikeuksia päättää omasta kehostaan, identiteetistään ja ihmissuhteistaan.
– Joka puolella maailmaa on ihmisiä, jotka haluavat kieltää heiltä heidän seksuaalioikeutensa ja itsemääräämisoikeutensa."

vierailija
Toivottavasti korkein oikeus puuttuu tähän rasistiseen ja etniseen profilointiin perustuvaan vääryyteen.

"Sen sijaan hän pitää todennäköisenä, että oikeus puuttuu lähivuosina esimerkiksi positiiviseen syrjintään eli mahdollisuuteen suosia vähemmistöjä esimerkiksi yliopistohauissa."
(y) On käsittämätöntä, että ei ole jo puuttunut. Se on myös merkki siitä politisoitumisesta, että vaaditaan republikaaneille murskaava enemmistö ennen kuin voidaan edes kuvitella puututtavan noinkin selkeästi epätasa-arvoiseen asiaan. Ärsyttää kun koko ajan Suomessa esitetään asia niin, että republikaanit vetävät kotiin päin ja demokraatit ovat reiluja ja ajattelevat yhteistä hyvää. Ihan niin kuin demokraatit eivät hyökkäisi jatkuvasti aseenkanto-oikeutta vastaan tai pyrkisi rajoittamaan sananvapautta tai ajaisi kriittistä rotuteoriaa kouluihin tai olisi pyrkinyt horjuttamaan presidentti Trumpin asemaa jne. Kyse on vain siitä kuka mitäkin asiaa ajaa. Kumpikin osapuoli on syvällä poteroissaan ja vetää kotiin päin niin paljon kuin ehtii.
 
vierailija
Useat osavaltiot ovat jo kieltäneet abortin. Järkyttäviä asioita tapahtuu.
Täytyy muistaa, että yli 60 prosenttia kansasta kannattaa aborttia ainakin jossain määrin. Nuo lait joista nyt puhutaan ovat joko vanhoja lakeja, jotka ovat olleet jäähyllä vuoden 1973 Roe-päätöksestä lähtien tai lakeja, jotka on säädetty nykyisten ultrakonservatiivisten republikaanien toimesta. Mutta kun kansa tajuaa, että abortista ihan oikeasti voi taas päättää ja siitä tulee vaaliteema, aborttia kannattavat republikaanit antavatkin äänensä vähän maltillisimmille republikaaneille. Ja näin osavaltioiden parlamentit ja Yhdysvaltain kongressi alkavat kenties muistuttaa jakaumaltaan enemmän kansaa ja kohta sielläkin yli 60 prosenttia kannattaa aborttioikeutta ainakin jossain määrin ja säätää lakeja sen mukaan.
 
Yhteistyössä