Ystävystyminen, olenko ainoa ja miten ihmeessä?

[vierailija]

Hei! Tarvisin kipeästi teidän apua.

Olen kohta kolmekymppinen nainen, enkä osaa ystävystyä. Aloitin opiskelun viime syksynä, ja nyt olenkin tutustunut yhteen mukavaan, suunnilleen samanikäiseen naiseen. MUTTA: miten ihmeessä ystävystyä? Tarkoitan, että miten päästä pois siitä että puhutaan vaan koulujuttuja? Luulen, että menneisyydessä parhaan ystäväni tekemät temput ovat tehneet jonkinlaisen lukon, etten osaa tai uskalla alitajuntaisesti ystävystyä. Haluaisin kyllä.
Ihmettelen aina, miten toisista esim. koulun alussa tulee niin nopeasti ystäviä ja jakavat syvällisiä juttuja ja muodostavat tiiviin porukan. Itse en ole koskaan päässyt tällaiseen mukaan.

Tuntuu, että oon aluksi ihan pidetty ja mahdollisuuksia ystävystyä olisi jos vain osaisin sen tehdä, mutta en osaa. Olen ajatellut, että minussa varmaan on jotain, joka ärsyttää tai karkottaa muita ihmisiä, mutten tiedä mikä se voisi olla.

Kuitenkin, olen nyt sopinut että nähdään tämän mun opiskelukaverin kanssa vapaa-ajalla. Mutta miten ihmeessä alkaa rakentaa ystävyyssuhdetta? Millaisia asioita kerrotte? Mistä voi kysellä? Milloin kaveruus muuttuu ystävyydeksi? Pelkään myös sellaista fiilistä, että olisin tungetteleva tai jotain sinne päin. Miten alkaisin syventää opiskelukaveruutta ystävyydeksi?

Haluaisin todella ystävystyä, ja tuntuu että samanhenkinen tyyppi on löytynyt. En vain osaa viedä sitä opiskelujutuista ja kevyistä kuulumisien vaihdosta pois, sille tasolle että ystävyys olisi mahdollista. Kaipaisin todella ystävää, sillä tällä hetkellä minulla ei sellaista ole.
Olisin super kiitollinen avusta.

 

[vierailija]

Eihän sinun tarvitse kun kysyä mitä mieltä tämä ystäväsi on muotikäsilaukuista tai muodista yleensä, musiikista, maailmantilanteesta, lempiruoasta, luonnonsuojelusta, lemmikkieläimestä, lomamatkailusta..... Kontroloit itseäsi liikaa.

 

[vierailija]

Sama vika itsellä, eli enpä osaa neuvoa.

 

[vierailija]

Oletko luonteeltasi läheisriippuvainen eli takerrutko helposti toiseen ihmiseen?

 

[vierailija]

Eihän sinun tarvitse kun kysyä mitä mieltä tämä ystäväsi on muotikäsilaukuista tai muodista yleensä, musiikista, maailmantilanteesta, lempiruoasta, luonnonsuojelusta, lemmikkieläimestä, lomamatkailusta..... Kontroloit itseäsi liikaa.

No ei riitä. Itse luulin saaneeni opiskellessa useita ystäviä, erityisesti yhden kanssa oli paljon intiimejäkin juttuja ja hengattiin tiiviisti ja satunnaisesti nähtiin koulun ulkopuolellakin. Kun vaihdoin linjaa lakkasi vastaamasta viesteihin eikä palauttanut lainaamaansa leffaa. Olin ihan murskana. Varsinkin kun edellisen kerran olin ystävystynyt monta vuotta aiemmin viimeksi. Noilta ajoilta jäi yksi kaveri jonka kanssa en ollut niin tiiviisti silloin mutta sittemmin tullut läheisemmäksi. Kolmekymppisenä on todella vaikea löytää uusia ystäviä. Olen kotiäitinä etsinyt mammakavereita, muutaman kanssa sähköpostia laitellu mutta ne aina vaan loppuu. Se on todella kurjaa kun on vain pari kaveria joita näkee harvoin.

 

[vierailija]

Paljonko niitä ystäviä pitäisi olla? Minulla on kolme, joista kahta tapaan kerran tai pari vuodessa ja yhden kanssa viestitellään satunnaisesti. Harvalla ihmisellä on ympärillään kymmenittäin ystäviä.

 

[vierailija]

Missä asuu, missä on asunut, mitä on tehnyt aiemmin, onko perhettä, onko lemmikkejä, onko matkustellut, onko harrastuksia... Eikös sitä voi ihan perusasioista jutella?

 

[vierailija]

Paljonko niitä ystäviä pitäisi olla? Minulla on kolme, joista kahta tapaan kerran tai pari vuodessa ja yhden kanssa viestitellään satunnaisesti. Harvalla ihmisellä on ympärillään kymmenittäin ystäviä.

Ei niitä tarvisi olla kuin yksi, tai miksei kaksi. Tällä hetkellä ei ole yhtään, ja vaikka pärjään hyvin itsekseni ja miehen kanssa, niin joskus kaipaisi ystävää. Kun miehen mielestä monet asiat on turhia ja niitä on turha vatvoa, ei ole ketään kelle kertoa tai kenen kanssa jutella. Vanhassa kotikaupungissa oli pari lukioaikaista ystävää, mutta lukiosta on yli 10 vuotta ja yhteydenpito hiipui joitain vuosia sitten. Täällä uudessa asuinkaupungissni, eikä enää vanhassakaan, ole ketään kenen kanssa lähtisi vaan lenkille, salille tai puuhastelisi jotain. Baariseuraa en kaipaa, mutta ehkä sielläkin voisi olla kiva käydä kerran vuodessa!

 

[vierailija]

Oletko luonteeltasi läheisriippuvainen eli takerrutko helposti toiseen ihmiseen?

Saatan jopa jossain määrin olla, tai lähinnä ehkä kun mulla ei tällä hetkellä ole muita läheisiä kuin mieheni, nii ehkä sitten takerrun häneen. En haluaisi. Haluaisin muuttua. Mutta välillä vaan on niin yksinäistä. Haluaisin siksi ystävän, että olisi muutakin elämää kuin hengailla miehen kanssa kotona tai lenkkeillä yksin tai hänen kanssaan.

 

[-roosaruusa-]

Saatan jopa jossain määrin olla, tai lähinnä ehkä kun mulla ei tällä hetkellä ole muita läheisiä kuin mieheni, nii ehkä sitten takerrun häneen. En haluaisi. Haluaisin muuttua. Mutta välillä vaan on niin yksinäistä. Haluaisin siksi ystävän, että olisi muutakin elämää kuin hengailla miehen kanssa kotona tai lenkkeillä yksin tai hänen kanssaan.

Mitä se ystävä sit sinusta kostuisi? Onko sulla jotain annettavaa?

 

[vierailija]

Mitä se ystävä sit sinusta kostuisi? Onko sulla jotain annettavaa?

No tää just,miks kukaan haluaisi olla mun ystävä, kun ei mulla mitää erityistä annettavaa ole. Mitä niinku pitäisi olla?

Olenhan nyt luotettava, lojaali, ystävällinen, tykkään kuunnella, keskustella ja puuhastella ja lähtee seuraksi johonkin, tarjota apua tai ryhmätyöseuraa opiskeluissa. Eikö sellainen nykyään enää riitä? En keksi, mitä niin erityistä mulla ois antaa.

 

[AivanSama]

Ehkä sinun pitää lakata stressaamasta "ystävien" hankkimisesta. Ystävyyssuhteet muodostuu, jos on muodostuakseen.
Omat läheisimmät ystäväni ovat olleet ystäviäni jo nelisenkymmentä vuotta sitten. Uudet tuttavuudet ei oikein ikinä pääse siihen samaan asemaan ja nämä suhteet jäävätkin huomattavasti pinnallisemmiksi.

Ole vaan oma itsesi, niin ihmiset, jotka pitävät sinusta, hakeutuvat kyllä sinun seuraasi. Jos yrität kovasti, sekin tavallaan paistaa läpi ja saattaa pitää muut vähän varuillaan...

 

[-roosaruusa-]

No tää just,miks kukaan haluaisi olla mun ystävä, kun ei mulla mitää erityistä annettavaa ole. Mitä niinku pitäisi olla?

Olenhan nyt luotettava, lojaali, ystävällinen, tykkään kuunnella, keskustella ja puuhastella ja lähtee seuraksi johonkin, tarjota apua tai ryhmätyöseuraa opiskeluissa. Eikö sellainen nykyään enää riitä? En keksi, mitä niin erityistä mulla ois antaa.

Mä olen tuohon huono vastaamaan.

Mulla on muutama oikea ystävä joita tapaan ehkä kerran viidessä vuodessa tai noin viidesti vuodessa. Ovat ihan erityylisiä, yksi on kaveripariskunta jonka kanssa tehdään kaikkea tavallista, yksi samanlainen älynväläyshuimapää kuin mä, ei ikinä tiedä minne päädytöön kun samalle polulle osutaan ja yksi on se lapsuuden ystävä jonka kanssa nykyään vain päivitellään elämäntapahtumia ja muistellaan menneitä.

Mun ystävien täytyy olla "ilmavia". Tai ei vaativia. Jos mulle tulee fiilis, että jonkun kanssa pitäisi tehdä taas jotain tai joku tuppaa kylään alvariinsa niin karkaan. Sen tyypin ystävät olivat kivoja silloin kun oli kouluikäinen mutta ei se minusta enää aikuiselämään sovi.

 

[vierailija]

Ehkä sinun pitää lakata stressaamasta "ystävien" hankkimisesta. Ystävyyssuhteet muodostuu, jos on muodostuakseen.
Omat läheisimmät ystäväni ovat olleet ystäviäni jo nelisenkymmentä vuotta sitten. Uudet tuttavuudet ei oikein ikinä pääse siihen samaan asemaan ja nämä suhteet jäävätkin huomattavasti pinnallisemmiksi.

Ole vaan oma itsesi, niin ihmiset, jotka pitävät sinusta, hakeutuvat kyllä sinun seuraasi. Jos yrität kovasti, sekin tavallaan paistaa läpi ja saattaa pitää muut vähän varuillaan...

No niin pitäisi. Välillä vaan tulee mieleen, että olen jo kolmekymppinen eikä tällä hetkellä yhtään ystävää. Ei edes lapsuudenystäviä, joita monella tuppaa olemaan. Ja aikuisiällä ystävystyminen on niin vaikeaa, etenkään kun en harrasta mitään sellaista missä tapaisi uusia ihmisiä. No, antaa asioiden mennä omalla painollaan. Jos olen tarkoitettu olemaan ilman, nii sit se vaan on niin

 

[vierailija]

No niin pitäisi. Välillä vaan tulee mieleen, että olen jo kolmekymppinen eikä tällä hetkellä yhtään ystävää. Ei edes lapsuudenystäviä, joita monella tuppaa olemaan. Ja aikuisiällä ystävystyminen on niin vaikeaa, etenkään kun en harrasta mitään sellaista missä tapaisi uusia ihmisiä. No, antaa asioiden mennä omalla painollaan. Jos olen tarkoitettu olemaan ilman, nii sit se vaan on niin

Jos alkaisit harrastamaan jotain sellaista missä tapaa uusia ystäviä?

 

[AivanSama]

No niin pitäisi. Välillä vaan tulee mieleen, että olen jo kolmekymppinen eikä tällä hetkellä yhtään ystävää. Ei edes lapsuudenystäviä, joita monella tuppaa olemaan. Ja aikuisiällä ystävystyminen on niin vaikeaa, etenkään kun en harrasta mitään sellaista missä tapaisi uusia ihmisiä. No, antaa asioiden mennä omalla painollaan. Jos olen tarkoitettu olemaan ilman, nii sit se vaan on niin

Ehkä voisit alkaa harrastaa jotain, joka itseäsi kiinnostaa. Sitäkautta saattaisit löytää samanhenkistä seuraa. Ainakin oman lajini parissa joku aina joskus järjestää jotain reenin ulkopuolellakin ja kaikenlaista illanviettoa ym. on tarjolla yllättävän paljon...

 

[AivanSama]

Jos alkaisit harrastamaan jotain sellaista missä tapaa uusia ystäviä?

Ha... veit sanat suustani!

 

[vierailija]

Ehkä voisit alkaa harrastaa jotain, joka itseäsi kiinnostaa. Sitäkautta saattaisit löytää samanhenkistä seuraa. Ainakin oman lajini parissa joku aina joskus järjestää jotain reenin ulkopuolellakin ja kaikenlaista illanviettoa ym. on tarjolla yllättävän paljon...

Oiskin kiva jos tykkäisi, osaisi tai ois aikaa harrastaa jotain sellaista, missä näkis muitakin. Ryhmäliikunnat ei oo oma juttu, ja elämäntilanne tekee sen, että harrastus täytyy olla melkeinpä jotain mitä voi tehdä suoraan kotiovelta tai kotona

 

[vierailija]

Oiskin kiva jos tykkäisi, osaisi tai ois aikaa harrastaa jotain sellaista, missä näkis muitakin. Ryhmäliikunnat ei oo oma juttu, ja elämäntilanne tekee sen, että harrastus täytyy olla melkeinpä jotain mitä voi tehdä suoraan kotiovelta tai kotona

Tykkään käydä kirjaston kirjallisuuspiireissä. Niitä voi katsoa myös netissä etänä.
Laita vaikka lappu kaupan ilmoitustaululle tai lue niitä lappuja. Ennen ei ollut nettiä ja elämä tuntui silloin kivammalta.
Kännykkä ja digiaika ovat syöneet pois normaalia kanssakäymistä. Kaikki kulkevat ulkona laput korvilla ja luuri kädessä.
Istuimme ulkomailla kahvilassa. Viereinen nainen höpötti koko ajan luuriin ja oli hölmistynyt, kun tarjoilija yritti sanoa jotain väliin. Tyttäreni lapsi lähti kävelemään portaisiin päin. Juoksin perään ja lensin vatsalleni. Jos tuo luuriin höpöttävä nainen osuisi haaverin keskelle, hönestä ei olisi mitään apua. Ei taatusti jäänyt hänellä mitään muistikuvaa meistä kolmesta samassa pöydässä. Siellä netissä hän oli ja on kai edelleen.

 

[viisikymppinen isoäiti]

olet ilmeisesti sisäänpäin kääntyvä tai ujo ihminen. kannattaa alkaa itse juttelemaan tuolle toiselle kaiken maailman asioista. ja nuille muillekin. mitä vahemmaksi tulee sen hitaampaa ja vaikeempaa ystävystyminen on. itsellä on säilyneet nuoruudessa ja varhais aikuisuudessa syntyneet ystävyys suhtee. muutto eron myötä vieraalle paikkakunnalle, eipä täältä juuri ystäviä ole tullut. osa syy on varmaankin se, etten juuri käy muuta kuin töissä, muun ajan viettelen sitten kotona. muutama hyvä tuttu on tullut.

 

[diogenes57]

Mielestäni Roosaruusa teki hyvän kysymyksen.
Monella ihmisellä on sellaista, mitä toinen tarvitsee, mutta jonka olemassaoloa ei itse tiedosta tai muuten vain noteeraa miksikään arvokkaaksi.
Nimittäin se, että osaa aidosti kuunnella ja olla kiinnostunut.
Kun alat katsoa ympärilläsi pyöriskelevää porukkaa ihmisinä, tasavertaisina itsesi kanssa, huomannet piankin, miten moni painiskelee samanlaisten ongelmien kanssa.
Ystävällinen hymy, kuuntelemaan pystyvä korvapari ja joskus rohkaiseva ja kannustava sana tai lause.
Niillä heräät ympärilläsi nopeasti positiivista huomiota. Ja siitä se sitten vähitellen lähtee. Ystävyyden kehittyminen.

 

[-roosaruusa-]

Mielestäni Roosaruusa teki hyvän kysymyksen.
Monella ihmisellä on sellaista, mitä toinen tarvitsee, mutta jonka olemassaoloa ei itse tiedosta tai muuten vain noteeraa miksikään arvokkaaksi.
Nimittäin se, että osaa aidosti kuunnella ja olla kiinnostunut.
Kun alat katsoa ympärilläsi pyöriskelevää porukkaa ihmisinä, tasavertaisina itsesi kanssa, huomannet piankin, miten moni painiskelee samanlaisten ongelmien kanssa.
Ystävällinen hymy, kuuntelemaan pystyvä korvapari ja joskus rohkaiseva ja kannustava sana tai lause.
Niillä heräät ympärilläsi nopeasti positiivista huomiota. Ja siitä se sitten vähitellen lähtee. Ystävyyden kehittyminen.

Justiinsa näin!

Eikä ystävyyteen välttämättä tarvita edes fyysistä kontaktia. Netitsekin voi olla mitä vain.
Menneisyydestä muistan, kun joskus ysärillä oltiin baddingtonin juna-asemalla tähyilemässä, kuka näyttää serkun kirjekaverilta. -Oikea neiti löytyi, ja serkku jäi pariksi tunniksi kahvittelemaan ja jatkoi sen jälkeen kirjeystävyyttä. Jatkaa ehkä vieläkin, en ole hoksannut kysyä.

Ei kannata olla ystävyyden suhteen kovin kranttu ellei itsellä ole aikaa oikeastaan edes poistua kotoa silloin kun lapsiperhearki vie kaiken ajan.