Lapsella laaja-alaiset oppimisvaikeudet, missä iässä alkavat näkyä selkeämmin?

[Muiden kokemuksia?]

Lapsellamme on ollut keskittyminen ongelmallista ja kaikkea muuta epämääräistä ongelmaa esim eskarissa kieltäytyi puhumasta ryhmässä. Koulukypsyyttä arvioitiin sekä neurologian polilla, että koulupsykologin toimesta. Neurologin loppuarvioinnissa diagnoosiksi laitettiin laaja-alaiset oppimisvaikeudet.

Tuo diagnoosi kuulosti korviini aika karmaisevalta. Valmistauduin henkisesti siihen, että koulusta ei tule mitään eikä lapsi pysy alkuunkaan muiden tahdissa. Nyt on koulua takana kohta ensimmäinen lukukausi ja ainakaan vielä ei ole vastaan tullut isompia ongelmia. Toki vielä katsomme ennen töihin lähtöä, että lapsi on pukenut päivävaatteet, laitanhänen hiukset ja varmistamme ennen löhtöä, että on syönyt riittävän aamupalan. Kun lapsemme on aika lähteä kouluun soitamme/ laitamme viestin jolloin hän pukee ja löhtee kouluun jossa on ajallaan. Eli hön tarvitsee varmaati keskivertoa enemmän ohjausta ja muistuttelua jotta asiat tulevat tehtyä.

Mutta lukemaan lapsi on oppinut yllättvän nopeasti kun syksyllä ei vielä tunnistanut aivan kaikkia kirjaimia, kirjoittaminen takkuaa eniten ja unohtaa usein sanaata esim toisen konsonantin tai viimeisen kirjaimen pois. Matematiikasta tykkää ja kokee sen helpoksi, arvosanat kokeista usein erinomaista ja oliko yksi vai kaksi hyvä merkinnällä. Osallistuu kuulemma aktiivisesti tunnilla ja muistaa viitata, liikunnasta, kösitöistä, musiikista ymv tulee usein merkitöjä, että hyvää jaaktiivista osallistumista. On saanut koulusta hyviä kavereita joita näkee paljon vapaa-ajallakin jne. Erityisluokkia ja avustajia on karsittu joten lapsemme on tavallisella 24 oppilaan luokalla jossa köy satunnaisesti koulukäynnin ohjaaja.

Aloin pohtia missä vaiheessa nämä laajat oppinisvaikeudet yleensä alkavat näkyä? Yläasteella vai jo ehkä jo seuraavilla ala-asteen luokilla? Toki kaikki ovat yksilöitä mutta miten muiden saman diagnoosin saaneiden koulu on mennyt?

 

[vierailija]

Tuo diagnoosi kai vaihdetaan usein kehitysvamma diagnoosiksi lapsen kasvaessa. Toisaalta se on hyvä koska silloin on kai paremmat mahdollisuudet erilaisiin tukiin jos niitä tarvitsemme mutta en voi sille mitään, että se kuulostaa jotenkin kamalalta. Tai lähinnä siltä ettei kukaan enää oleta lapsen kehittyvän ja kasvavan ja tulevaisuudessa jos töitä haluaa tehdä on se harjoittelijan paikka tai käynnit kuntouttavassa työtoiminnassa.

 

[Oikeasti diagnosoitu]

Minä sain tuon diagnoosin ollessani yläkoululainen. Sitä ennen diagnoosina oli lievä älyllinen kehitysvamma, jonka sain viidennellä luokalla. Yläkoululaisena tapaamani psykologi oli aivan eri ihminen, joka oli sitä mieltä, etten olekaan kehitysvammainen - en lievästikään. Toki tästäkin asiasta tuli erimielisyyksiä lääkärin kanssa, mutta lopulta psykologin sana oli laki ja diagnoosi muuttui laaja-alaisiksi oppimisvaikeuksiksi, joka siis tarkoittaa samaa asiaa kuin heikkolahjaisuus. Psykologi puhui myös Aspergerin oireyhtymästä tai minulla on diagnoosi autismin piirteistä, ja voin tästä olla samaa mieltä hänen kanssaan.

Voin selventää tietämättömille, että laaja-alaiset oppimisvaikeudet ovat sama asia kuin heikkolahjaisuus, jota pidetään nykyään poliittisesti epäkorrektina terminä. Heikkolahjaisista puhuttiin vanhempieni nuoruudessa 60- ja 70-luvulla. Puhun nyt heikkolahjaisista, koska se lienee palstaakin käyville tutumpi termi, mutta on näitä vanhan ajan sanoja debiilistä alkaen tullut opittua itsekin.

Voin kertoa omasta koulupolustani: kävin alakoulun kokonaan pienryhmässä ilman helpotuksia lukuun ottamatta matematiikkaa. Toki olin osittain mukana ison ryhmän kanssa uskonnon, äidinkielen ja englannin tunneilla. Keskiarvosta en muista mitään. Yläkoulussa siirryin kokonaan isoon ryhmään lukuun ottamatta matematiikkaa, joka oli mukautettu (nykyään taidetaan puhua yksilöllistämisestä). Myöhemmin piti fysiikka mukauttaa johtuen matemaattisista tehtävistä. Kirjan pidettiin samana kuin muilla, mutta matemaattiset tehtävät karsittiin. Matematiikassa kirja oli ainoastaan erityisopetuksen versio. Kemiakin oli hieman helpompaa kuin fysiikka, koska siinä ei sentään hirveämmin tarvinnut matikkapäätä, vaan enemmän käsiteltiin teoriaa erilaisista muoveista yms. Kemiaa opiskelinkin isossa ryhmässä ja näin pientä vaivaa nostaa sen vitosesta seiskaan. Saman tein silloin uskonnon kanssakin. Äidinkielestä, yhteiskuntaopista ja ruotsista sain arvosanoiksi 8 ja yhteiskuntaopista, historiasta ja terveystiedosta sain 7. Olen laskenut monta kertaa peruskoulun päättötodistuksen keskiarvon ja se on 7,5.

Kävin yläkoulun jälkeen tavallista ammattikoulua. Opiskelin ravintola-alaa. Aluksi tuli vaikeuksia, kun en hahmottanut vaa'an näytöllä olevia numeroita. Toki ymmärsin jo tuolloin, että 1 g on pienempi kuin 1000 g, mutten vain vaa'an näytöstä osannut hahmottaa lukuja. Meinasin heittää ensin hanskat tiskiin kunnes jostain aloin keksiä, että miten muistaisin että miltä 1 g tai 1000 g näyttää vaa'an näytöllä. Tätä samaa menetelmää käytin kassalla päässä laskemiseen, jolloin tuli oikeasti opittua laskemaan päässäkin, mutta mieluummin pelaan varman päälle isompien summien kanssa. Siihen voi luottaa, että annan töissä oikean summan rahaa takaisin asiakkaalle tai että saan itse oikean summan rahaa asiakkaalta.

Olen siis tosiaan ollut töissä henkilöstöravintolassa kassatarjoilijana, eikä kukaan ole huomannut mitään epäilyttävää kyvyissäni. Olin alun perin siellä suorittamassa viimeistä työssäoppimisjaksoa, ja sitä kautta pääsin töihin. Olin hyvin arvostettu ja pidetty työntekijä. Tällä hetkellä olenkin työkokeilussa perheenjäsenen myymälässä, jossa myyn lippuja ja pelejä sekä peliaiheisia tuotteita. Hyvin olen siinä pärjännyt asiakaspalvelijana, vaikka matematiikka on ollut erityisen vaikeaa. Onneksi kassatyö ei vielä "Ratkaise X ja Y" - tyylistä matematiikka, vaan plus-, miinus- ja kertolaskuilla pärjää.

 

[Yläkoulun avustaja]

Teini-iässä paineet kasvavat eniten. Nämä terveen kirjoilla olevat heikot tarvitsevat aikuisen vahvaa ohjausta. Ovat myös helposti vahvempien johdatelvissa ja alttius hyväksikäytölle on suuri. Ja nyt en tarkoita lukivaikeuksia, tarkkaavaisuuden tai puheen häiriötä vaan paljon isompaa pulmaa, jota laaja-alaiset oppimisvaikeudet ovat. Henkilön äo asettuu tuolloin kehitysvammaisen ja normaalin rajalle. Eivät ole vain riittävän vammaisia saadakseen tukitoimia mutteivat riittävän älykkäitä pärjäämään normaalissa opetuksessa. Käytännössä he ovat ihan vammaisia: arkiset asiatkin on vaikeita suoritettavaksi. Kehitysvammaisille taas nämä tuet ja palvelut tulevat automaattisesti ja yhteiskunta pitää huolen.

 

[vierailija]

Tuo diagnoosi kai vaihdetaan usein kehitysvamma diagnoosiksi lapsen kasvaessa. Toisaalta se on hyvä koska silloin on kai paremmat mahdollisuudet erilaisiin tukiin jos niitä tarvitsemme mutta en voi sille mitään, että se kuulostaa jotenkin kamalalta. Tai lähinnä siltä ettei kukaan enää oleta lapsen kehittyvän ja kasvavan ja tulevaisuudessa jos töitä haluaa tehdä on se harjoittelijan paikka tai käynnit kuntouttavassa työtoiminnassa.

Tuo on totta keva-dg avaa enemmän ovia. Laajat oppimisvaikeudet taas tekee ihmisestä väliinputoajan ja näitä sitten roikkuu työvoimatoimistojen listoilla ja sitten ihmetellään että miksi eivät työllisty tai opiskele. Koulussa annetaan helpotusta helpotusten perään ilman että selvitetään oppilaan todellisten pulmien syy. Hymyilytti lukea psykologin lausunnosta: "Prosessointinopeus erittäin heikkoa". Eihän tässä asia aukea edes asianomaisillekaan.

Ennen oli avustavia töitä, joissa nämä heikot pärjäsi mutta digitalisaatio ja automatisaatio on vienyt nekin. Ap:n kannattaa siis olla varuillaan lapsen peruskoulun päättymisen jälkeen.

 

[Oikeasti diagnosoitu]

Tuo diagnoosi kai vaihdetaan usein kehitysvamma diagnoosiksi lapsen kasvaessa. Toisaalta se on hyvä koska silloin on kai paremmat mahdollisuudet erilaisiin tukiin jos niitä tarvitsemme mutta en voi sille mitään, että se kuulostaa jotenkin kamalalta. Tai lähinnä siltä ettei kukaan enää oleta lapsen kehittyvän ja kasvavan ja tulevaisuudessa jos töitä haluaa tehdä on se harjoittelijan paikka tai käynnit kuntouttavassa työtoiminnassa.

Itseäni turhauttaisi olla työtoiminnassa, muttei sinne taida päästä laaja-alaiset oppimisvaikeudet diagnoosilla. Tuntui niin pahalta lukea OmaKannasta, kuinka minun kohdalla oli puhuttu jopa eläkkeestä kysymättä minulta mitään. Tämä siis yläkoulun ajoilta, jolloin minulla oli kehitysvamma-diagnoosi. Kuitenkin olen saanut kokea vammaiseksi haukkumista tarpeeksi, niin minulle eläke sekä toimintakeskuksessa "työskentely" olisivat minulle arvoalennus.

On minulla ongelmani, koska vapisen tietyssä työtehtävässä, joissa vaaditaan nopeutta ja itsehän kuvittelen, että ne pitää tehdä sekunneissa. Tämä on tapahtunut erikoiskahveja tehtäessä, jolloin käteni vapisee, vaikka tiedän miten niitä tehdään ja missä järjestyksessä. Videoitakin olen katsonut. Kotona taas kykenen niitä tekemään. Vaivan nimi lienee sosiaalinen jännittäminen, koska helposti olen saanut pelätä mokaamista muiden nähden ja mieluummin tekisin yksin ilman, että muut näkisi. Muttei tällaiselle älykääpiölle löydy ammatillista koulutusta vaativaa ammattia, jossa voisi yksin työskennellä.

 

[vierailija]

Mikä ero on näillä laaja-alaisella tai monimuotoisella häiriöllä?

 

[vierailija]

Mikä ero on näillä laaja-alaisella tai monimuotoisella häiriöllä?

Monimuotoisella häiriöllä viitannet varmaan monimutoiseen kehityshäiriöön, joka voi pitää sisällään kaikennäköistä häiriötä tarkkaavaisuuden ja kielellisten taitojen alueella. Jotkut niistä vahvistuu myöhemmin adhd:ksi tai kehitysvammaksi.

Laaja-alaiset oppimisvaikeudet tarkoittaa samaa kuin 80- ja vielä 90-luvulla käytetty heikkolahjaisuus-termi. Henkilön ÄO asettuu tuolloin 70-85 pinnaan, ja on vielä luokiteltavissa normaalin älykkyyden jakaumaan, vaikka onkin alhainen verrattuna keskinkertaiseen. Tästä aiheesta on tehty tabu, ja jopa opettajienkin on vaikeaa päätellä, että mistä sanankäänteestä voi päätellä, mitkä ne oppilaan todelliset pulmat on, kun lausunnossa lukee heikko prosessointinopeus, haasteista siinä ja tässä. Jos diagnoosina on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, se on sama asia kuin heikkolahjaisuus.

Heikkolahjaisuus (nyk. laaja-alaiset oppimisvaikeudet) ovat käytännössä vammaisuutta, vaikka teoriassa menee vielä normaalin älykkyyden jakaumaan. Silti vaikeuksia on jopa arkisissa asioissa ja ovat helposti vahvempien johdateltavissa, joten on tärkeää huolehtia siitä, millaisessa seurassa liikkuu ja ehkäisykin aika tärkeää.

Nämä heikot notkuvat siellä yli 20 oppilaan ryhmässä oppimatta edes lukemaan ja kirjoittmaan eikä perustiedoista ole hajuakaan. Helpotuksia tehdään helpotusten perään ja mitään konkreettista ei tapahdu, vaikka on ollut laaja-alaiset erityisopettajat tukena ja koe-alueita pienennetty. Apukoulut pitäisi ehdottomasti palauttaa takaisin, sillä noin kyvyttömälle peruskoulu on pelkkää rääkkäystä, vaikkei opettajat vielä mitään kvanttifysiikkaa opeta peruskoulussa.