Tässä taas se monen mielestä tavallinen nuha

KOOWEE
En luule enkä ole koskaan luullut. Tämähän on vain yksi sinun aivopesun muodosta, että luulet, että noin ajatellaan.
Monesti on täällä korjattu, että rokote antaa suojaa, ei estä tautia, mutta tämä asia ei mene perille, sillä aivopesu vadtapuolella on ollut liian tehokasta.
:-D Okei, olemme siis samaa mieltä, että rokote (saati rokotuspassi) ei estä taudin leviämistä, ja tekee näin pakkorokotukset ja muut vastaavat toimenpiteet turhiksi ja jopa haitallisiksi?
 
Luuletko tosiaan, että kaikki nämä melkein kymmenen tuhatta sairastunutta päivittäin ovat kaikki rokottamattomia, että tauti jotenkin levittäytyy kiertäen rokotetut ja löytäen ne, joille ei piikkiä ole annettu? Että sairastuneita on nyt enemmän kuin koskaan aiemmin epidemian aikana, vaikka suurin osa kansasta on saanut jo kaksi piikkiä ja monet jopa kolmannen?

Olisi meidän kaikkien ehkä syytä pestä aivot välillä, että saataisiin vanhat kuonat ja harhat pois?
Harvoin jaksan jankata tätä samaa asiaa, kun ymmärrys ei joillain riitä, niin ei vain yksinkertaisesti riitä. Mutta vielä kerran:

Ei tauti mitään ihmistä "kierrä", vaan sen kohtaa niin rokotetut kuin rokottamattomat. Mutta rokote suojaa tartunnalta. Tuo lause ei tarkoita, etteikö rokotettu voisi saada silti tautia. Kondomikin suojaa raskaudelta, mutta välillä se pettää ja ihminen tuleekin raskaaksi. Tästä huolimatta voimme todeta kondomin suojaavan, ihan kuten voimme todeta rokotteen suojaavan. Se siis suojaa, muttei tietenkään 100%:sti. Näin yksinkertaisen asian tajuaminen on joillekin aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa ja he jatkavat jankuttamista "rokote ei suojaa". Vielä kerran: se suojaa, muttei 100%:sti.

Tämä oli vielä se helpompi osuus, joka pitäisi pystyä ymmärtämään peruskoulun matematiikalla. Seuraava pointti menee valitettavasti vaikeammaksi ja siinä on vierasperäisiä sanoja:

Sairastuneita on enemmän kuin koskaan ja ihme kyllä: aikana jolloin suurin osa kansasta on saanut rokotteen. Kuinka se näin voi olla, eikö rokotteen pitänytkään suojata? Kyseessä onkin klassinen päättelyvirhe, joka tunnetaan nimellä base rate bias, eli perustasoharha. Sen lisäksi että sairastuneita on nyt omikronin aikana absoluuttisestikin enemmän kuin ennen rokotetta, niin nyt rokotuskattavuuden kasvaessa jopa rokotettujen suhteellinen osuus sairastuneista kasvaa. Näin kävisi jopa siitä huolimatta, vaikka sairastuneiden määrä kaiken kaikkiaan vähenisi. Se ei tarkoita etteikö rokote toimisi ja suojaisi, mutta koska suoja ei ole täydet 100% ja rokotettujen määrä kasvaa, rokottamattomien määrä vähenee, niin tilastot menevät juuri näin miten ne menevät. Tästä taas syntyy kuvailemani ajatusharha.

Tiedän että jos matematiikan kompetenssi ei riittänyt edes ensimmäisen kohdan ymmärtämiseen, ei jälkimmäistä edes voi tajuta. Mutta tulipahan nyt taas tämäkin kerrottua. :D
 
vierailija
:-D Okei, olemme siis samaa mieltä, että rokote (saati rokotuspassi) ei estä taudin leviämistä, ja tekee näin pakkorokotukset ja muut vastaavat toimenpiteet turhiksi ja jopa haitallisiksi?
Ei estä, mutta rokote on tärkeä. Se ehkäisee taudin leviämistä.
Koronapassia ei tarvittaisi ilman teitä, eikä pakkorokotuksia.

Sinut on aivopesty uskomaan, että nuo asiat ovat itseisarvo, vaikka itseisarvo onkin oikeasti pandemia ja virus.
 
vierailija
Harvoin jaksan jankata tätä samaa asiaa, kun ymmärrys ei joillain riitä, niin ei vain yksinkertaisesti riitä. Mutta vielä kerran:

Ei tauti mitään ihmistä "kierrä", vaan sen kohtaa niin rokotetut kuin rokottamattomat. Mutta rokote suojaa tartunnalta. Tuo lause ei tarkoita, etteikö rokotettu voisi saada silti tautia. Kondomikin suojaa raskaudelta, mutta välillä se pettää ja ihminen tuleekin raskaaksi. Tästä huolimatta voimme todeta kondomin suojaavan, ihan kuten voimme todeta rokotteen suojaavan. Se siis suojaa, muttei tietenkään 100%:sti. Näin yksinkertaisen asian tajuaminen on joillekin aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa ja he jatkavat jankuttamista "rokote ei suojaa". Vielä kerran: se suojaa, muttei 100%:sti.

Tämä oli vielä se helpompi osuus, joka pitäisi pystyä ymmärtämään peruskoulun matematiikalla. Seuraava pointti menee valitettavasti vaikeammaksi ja siinä on vierasperäisiä sanoja:

Sairastuneita on enemmän kuin koskaan ja ihme kyllä: aikana jolloin suurin osa kansasta on saanut rokotteen. Kuinka se näin voi olla, eikö rokotteen pitänytkään suojata? Kyseessä onkin klassinen päättelyvirhe, joka tunnetaan nimellä base rate bias, eli perustasoharha. Sen lisäksi että sairastuneita on nyt omikronin aikana absoluuttisestikin enemmän kuin ennen rokotetta, niin nyt rokotuskattavuuden kasvaessa jopa rokotettujen suhteellinen osuus sairastuneista kasvaa. Näin kävisi jopa siitä huolimatta, vaikka sairastuneiden määrä kaiken kaikkiaan vähenisi. Se ei tarkoita etteikö rokote toimisi ja suojaisi, mutta koska suoja ei ole täydet 100% ja rokotettujen määrä kasvaa, rokottamattomien määrä vähenee, niin tilastot menevät juuri näin miten ne menevät. Tästä taas syntyy kuvailemani ajatusharha.

Tiedän että jos matematiikan kompetenssi ei riittänyt edes ensimmäisen kohdan ymmärtämiseen, ei jälkimmäistä edes voi tajuta. Mutta tulipahan nyt taas tämäkin kerrottua.
Mä voisin ottaa copypasten tästä sun tekstistä, kun olen itse joutunut selittään ihan samaa. Mut en ole varma, onko noiden aivopestyillä ihmisillä enää mahdollisuutta ymmärtää faktaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Ärsyttävä tyyppi
vierailija
Monta kuolee vuosittain?

Influenssaan on aiemmin menehtynyt joitakin lapsia ja nuoria, mikä on onneksi harvinaista sekin.

infuenssan takia jään toki kotiin, enkä lähde töihin tai valita, että täytyy jäädä kotia.
Mitä sinä teet???!!
Montako lasta ja nuorta koronaan kuolee vuodessa? Muutama yksittäinen, eli aika harvinaista se on. Ihan niin kuin influenssaankin kuoleminen.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Harvoin jaksan jankata tätä samaa asiaa, kun ymmärrys ei joillain riitä, niin ei vain yksinkertaisesti riitä. Mutta vielä kerran:

Ei tauti mitään ihmistä "kierrä", vaan sen kohtaa niin rokotetut kuin rokottamattomat. Mutta rokote suojaa tartunnalta. Tuo lause ei tarkoita, etteikö rokotettu voisi saada silti tautia. Kondomikin suojaa raskaudelta, mutta välillä se pettää ja ihminen tuleekin raskaaksi. Tästä huolimatta voimme todeta kondomin suojaavan, ihan kuten voimme todeta rokotteen suojaavan. Se siis suojaa, muttei tietenkään 100%:sti. Näin yksinkertaisen asian tajuaminen on joillekin aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa ja he jatkavat jankuttamista "rokote ei suojaa". Vielä kerran: se suojaa, muttei 100%:sti.

Tämä oli vielä se helpompi osuus, joka pitäisi pystyä ymmärtämään peruskoulun matematiikalla. Seuraava pointti menee valitettavasti vaikeammaksi ja siinä on vierasperäisiä sanoja:

Sairastuneita on enemmän kuin koskaan ja ihme kyllä: aikana jolloin suurin osa kansasta on saanut rokotteen. Kuinka se näin voi olla, eikö rokotteen pitänytkään suojata? Kyseessä onkin klassinen päättelyvirhe, joka tunnetaan nimellä base rate bias, eli perustasoharha. Sen lisäksi että sairastuneita on nyt omikronin aikana absoluuttisestikin enemmän kuin ennen rokotetta, niin nyt rokotuskattavuuden kasvaessa jopa rokotettujen suhteellinen osuus sairastuneista kasvaa. Näin kävisi jopa siitä huolimatta, vaikka sairastuneiden määrä kaiken kaikkiaan vähenisi. Se ei tarkoita etteikö rokote toimisi ja suojaisi, mutta koska suoja ei ole täydet 100% ja rokotettujen määrä kasvaa, rokottamattomien määrä vähenee, niin tilastot menevät juuri näin miten ne menevät. Tästä taas syntyy kuvailemani ajatusharha.

Tiedän että jos matematiikan kompetenssi ei riittänyt edes ensimmäisen kohdan ymmärtämiseen, ei jälkimmäistä edes voi tajuta. Mutta tulipahan nyt taas tämäkin kerrottua.
No prosentit ovat kyllä niin onnettomia, että en kehtaisi mainita, että suoja ei ole täysi 100%!

Toisen rokoteannoksen antama suoja omikronmuunnoksen aiheuttamaa lievää infektiota vastaan on 3–4 kuukauden jälkeen enää vähäinen: vain 0–20 prosenttia.
Ja Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa koronarokotteiden suoja vakavaa tautimuotoa vastaan oli hyvä eli 72 prosenttia vielä 5–6 kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen, mutta laski kuuden kuukauden jälkeen 52 prosenttiin.

Rokote ei suojaa hyvin tartunnalta eikä suojaa hyvin levittämiseltä.
Jatkuva buustaus heikentää lisäksi omaa immuniteettia.
 
KOOWEE
Harvoin jaksan jankata tätä samaa asiaa, kun ymmärrys ei joillain riitä, niin ei vain yksinkertaisesti riitä. Mutta vielä kerran:

Ei tauti mitään ihmistä "kierrä", vaan sen kohtaa niin rokotetut kuin rokottamattomat. Mutta rokote suojaa tartunnalta. Tuo lause ei tarkoita, etteikö rokotettu voisi saada silti tautia. Kondomikin suojaa raskaudelta, mutta välillä se pettää ja ihminen tuleekin raskaaksi. Tästä huolimatta voimme todeta kondomin suojaavan, ihan kuten voimme todeta rokotteen suojaavan. Se siis suojaa, muttei tietenkään 100%:sti. Näin yksinkertaisen asian tajuaminen on joillekin aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa ja he jatkavat jankuttamista "rokote ei suojaa". Vielä kerran: se suojaa, muttei 100%:sti.

Tämä oli vielä se helpompi osuus, joka pitäisi pystyä ymmärtämään peruskoulun matematiikalla. Seuraava pointti menee valitettavasti vaikeammaksi ja siinä on vierasperäisiä sanoja:

Sairastuneita on enemmän kuin koskaan ja ihme kyllä: aikana jolloin suurin osa kansasta on saanut rokotteen. Kuinka se näin voi olla, eikö rokotteen pitänytkään suojata? Kyseessä onkin klassinen päättelyvirhe, joka tunnetaan nimellä base rate bias, eli perustasoharha. Sen lisäksi että sairastuneita on nyt omikronin aikana absoluuttisestikin enemmän kuin ennen rokotetta, niin nyt rokotuskattavuuden kasvaessa jopa rokotettujen suhteellinen osuus sairastuneista kasvaa. Näin kävisi jopa siitä huolimatta, vaikka sairastuneiden määrä kaiken kaikkiaan vähenisi. Se ei tarkoita etteikö rokote toimisi ja suojaisi, mutta koska suoja ei ole täydet 100% ja rokotettujen määrä kasvaa, rokottamattomien määrä vähenee, niin tilastot menevät juuri näin miten ne menevät. Tästä taas syntyy kuvailemani ajatusharha.

Tiedän että jos matematiikan kompetenssi ei riittänyt edes ensimmäisen kohdan ymmärtämiseen, ei jälkimmäistä edes voi tajuta. Mutta tulipahan nyt taas tämäkin kerrottua.
Kiitos ihanan ylimielisestä oppitunnista <3 Olen otettu, että vaivauduit kirjoittamaan tällaiselle vajakille :) Niin, kyllä varmasti tällä korkoharhalla on jonkinlainen relevanssi elävässä elämässäkin, mutta pointtini oli siinä, että meille tahallaan halutaan virallisesti antaa vaikutelmaa siitä, että nyt on menossa "rokottamattomien pandemia", että rokottamattomat ovat syypäitä siihen, että tämä tauti elää ja leviää keskuudessamme.

Kaikki tajuavat kyllä sen, ettei rokote suojaa 100%:sti, mutta juttu onkin siinä, että tahallisesti peitellään sitä tosiseikkaa, että tuo suojaus on paljon huonompi kuin mitä halutaan antaa ymmärtää. Peitellään sitä tosiseikkaa, että sairaaloissa ja vuoteenomana makoilee kahden rokotteen saaneita siinä missä rokottamattomiakin runsain määrin. En voi tässä todistaa tätä väitettä, koska tietoa pimitetään viralliselta taholta, eikä vaihtoehtoiseen tietoon luoteta. On siis tukeuduttava esiin tihkuvaan dataan, joka valitettavasti useimmiten on hyvin tulkinnanvaraista.

On kuitenkin tullut ihan uusia virallisia tutkimuksia, jonka mukaan boosterin teho loppuu muutamassa kuukaudessa (jolloin tehoa on enää 0-20%), samalla kun epätoivoisesti on yritetty tarjota uutta piikkiä toisen perään (mikä myöskin on hiljan todettu epätoivoiseksi). Toistuvien buustereiden on sitä paitsi todettu alentavan luontaista vastustuskykyä, mikä pahentaa tilannetta entisestään. Rokotteiden autuus on siis loppujen lopuksi hyvin hataralla pohjalla.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Mitähän mahdat höpöttää.
Tiedoksii sinulle: Tehosterokotteen voi ottaa 6–12 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotteesta. Eikös sinullakin siis ole jo sellainen?
Sä olet höpöttänyt, että rokotteet laskee immuniteettia. Tekniikan maailmassa puhutaan, että jatkuvat tehosterokotteet saattavat laskea immuniteettia.

Tämä tuskin tulee yllätyksenä. Jatkuva D-vitamiinin syönti purkusta vähentää sen imeytymistä ruoasta.
 
vierailija
Lasten sairaudet voivat lisätä vaikean koronataudin riskiä

THL:n ohjeistuksen mukaan seuraavat tekijät voivat lisätä lapsen riskiä saada vakava koronavirusinfektion aiheuttama tauti:

- elinsiirto tai kantasolusiirto
- voimakas immunosuppressiivinen hoito tai voimakas immuunivajaustila krooniset keuhkosairaudet
- osa lasten sydänsairauksista
- krooninen munuaissairaus
- vaikea krooninen maksasairaus
- ylipaino, ISO-BMI vähintään 30
- lasten neurologiset potilaat, joilla on hengitysvaje ja/tai lisääntynyt infektioherkkyys
- Downin oireyhtymä
- tyypin 1 ja 2 diabetes
- säännöllistä lääkitystä vaatima astma
 
Sä olet höpöttänyt, että rokotteet laskee immuniteettia. Tekniikan maailmassa puhutaan, että jatkuvat tehosterokotteet saattavat laskea immuniteettia.

Tämä tuskin tulee yllätyksenä. Jatkuva D-vitamiinin syönti purkusta vähentää sen imeytymistä ruoasta.
Hehheh.
Tehosterokotekin on rokote.

Muistakaa ottaa ne purkki deevitskut (jos niitä tykkäätte napsia) ruoan kanssa niin imeytyvät, ne ovat rasvaliukoisia.

Ot:
Suosittelen katsomaan you tubesta "The most powerful antioksidant is melatonin, not glutathione" (Dr. Eric Berg DC)
 
Perussairaus ei ole sama kuin vamma (kehitysvammakaan ei ole fyysinen vamma, vaan liikuntavamma on sellainen), eli tuo ei ole välttämättä ollut vammainen. Tai sit downin syndroomainen, joilla on usein perussairauksia.
No, emme tiedä mitä hänellä oli.

Mutta ettekö rokoteintoilijat muista yhtä asiaa: influenssa vie lapsia teholle sairaalahoitoon enemmän kui korona? Korona on vanhoille paha.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Hehheh.
Tehosterokotekin on rokote.

Muistakaa ottaa ne purkki deevitskut (jos niitä tykkäätte napsia) ruoan kanssa niin imeytyvät, ne ovat rasvaliukoisia.

Ot:
Suosittelen katsomaan you tubesta "The most powerful antioksidant is melatonin, not glutathione" (Dr. Eric Berg DC)
Eli mielestäsi tämä artikkeli sanoo, että rokote laskee immuniteettia. Hyvä tietää seuraavan kerran, kun julistat olleesi oikeassa, että mihin se oikeassa oleminen sitten pohjautuu.
 
vierailija
Perussairaus ei ole sama kuin vamma (kehitysvammakaan ei ole fyysinen vamma, vaan liikuntavamma on sellainen), eli tuo ei ole välttämättä ollut vammainen. Tai sit downin syndroomainen, joilla on usein perussairauksia.
No, emme tiedä mitä hänellä oli.

Mutta ettekö rokoteintoilijat muista yhtä asiaa: influenssa vie teholle sairaalahoitoon enemmän kui korona? Korona on vanhoille paha.
Korona on pahempi kuin influenssa, joko unohtui?
 

Yhteistyössä