Maria nordin oli oikeessa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Vertauksessaan. Että eihän tavallista ihmistä kiinnostanut juutalaisten kohtelu. Nythän passittomilta kielletään yhteiskuntaan osallistuminen. Niinkuin juutalaisilta aikoinaan. Heitä pilkataan ja herjataan joka paikassa ja kiusataan. Nyt seuraava siirto on viedä työpaikka passittomilta kun passi siellä otetaan käyttöön. Aivan juutalaisiltakin vietiin oikeudet palkka työhön. Passin omistavat ovat siis sittenkin moderneja natseja. Eli andre oli sekaisin kun tällästä kannattaa. Mutta kannattaa muistaa mitä warsowan ghetossa tapahtui kun mitta tuli täyteen hirmu valtaa kohtaan :).
 
vierailija
Maria Nordin on vain tuossa asiassa oikeessa, samoin muut New Age -tyypit. Muissa asioissa ne ei ookaan oikeessa.
Huono vertaus kuitenkin. Se miten Natsi-Saksassa luokiteltiin juutalaiset, perustui syntyperään. USA:ssa syrjintä perustui ihonväriin. Eli asioihin, joihin ihminen ei voinut vaikuttaa.

Juutalainen ei voinut Saksassa ilmottautua kääntyneensä vaikka kristityksi. Leirille vei tie syntyperän takia.

Rokotteen ottamisen tai ottamatta jättämisen päättää kuitenkin ihminen itse. Ja kun ei kerran pakoteta rokotetta ottamaan, niin pitää sitten jollakin tavalla taistella epidemian leviämistä vastaan.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Mun mielestä toi "vittu sä oot sekaisin" alkaa olla aika ok sanoa. Nuo tietyt ihmiset väkivalloin levittävät tappavaa virusta ja eivät piittaa yleisestä edusta. Kyllä alan ymmärtämään, että heille ollaan vihaisia.

Tällä palstalla on myös yksi tahallaan provosoiva (okei on montakin, mutta yksi ylitse muiden) naishenkilö. Tosin toteuttaa ilmeisesti isäänmaanasiaan uskomaansa ajattelua ihan tekojenkin tasolla. Ja luonnollisesti rokotevastainen. Kyllä tuommoisten kanssa hermo menee melkeinpä kaikilla. Tosin fiksummat tajuaa olla edes juttelemasta moisen hörhön kanssa.
 
Joo ja kohta on suomessakin rokotepakko. Esim just tänään juttelin kreikkalaisen tutun kaa et kreikassa yli 60v jotka ei ota rokotetta määrätään 100e sakko. Saksassa siirrytään pakkorokotuksiin jnee jnee. Ja kyllä täällä jo rokottomaton luokitellaan kakkos luokan kansalaiseksi. Samalla kun meitä alistetaan ja sorretaan. Juo rokotettu kansan osa shamppanjaa baareissan ja ovat kääntäneet katseensa pois kärsivästä kansanosasta ja heidän oikeudelleen elää tasavertaisena muiden kanssa.
 
vierailija
Paljonkin varmaan. Monet irrationaaliset pelot kohtaavat tällä palstalla. Ja siksi Nordinia ja persumieliä yhdistää moni asia.

Tosin mamuilusetissä luulisin Nordinin olevan suvakki. Melkoinen henkinen sekasikiö.
No mitäs pelkoi muita on nordinilla? Sehän on keskittynyt mielen voimaan todenteolla jolla sairauksista voi parantua. Vahva nainen ku ei some myrskyistä huolimatta oo lannistunut. Nojoo pitäis käydä se free to heal kirja läpitte et tietäis paremmin.
 
vierailija
Mun mielestä toi "vittu sä oot sekaisin" alkaa olla aika ok sanoa. Nuo tietyt ihmiset väkivalloin levittävät tappavaa virusta ja eivät piittaa yleisestä edusta. Kyllä alan ymmärtämään, että heille ollaan vihaisia.

Tällä palstalla on myös yksi tahallaan provosoiva (okei on montakin, mutta yksi ylitse muiden) naishenkilö. Tosin toteuttaa ilmeisesti isäänmaanasiaan uskomaansa ajattelua ihan tekojenkin tasolla. Ja luonnollisesti rokotevastainen. Kyllä tuommoisten kanssa hermo menee melkeinpä kaikilla. Tosin fiksummat tajuaa olla edes juttelemasta moisen hörhön kanssa.
Kiitos, allekirjoitan sanasi täysin!

Mun mielestä pakkohoito noille ei olisi ollekaan hullumpi ajatus.
 
vierailija
Ja tässä se pakkorokotus ehdotus. Voi vattu.
Peloistaan voi myös puhua, vähän kuin hammaslääkäripelkoinen, ja ilmeisesti pistoskohtaan voi saada puudutuksen.

Kyllä sä pärjäät, lapsetkin ovat reippaita :)
 
vierailija
Noh saako rokottomaton elää yhtä normaalisti kuin rokotettu? Saiko juutalainen elää yhtä normaalisti kuin saksalainen? Vai poistettiinko heidät silmistä?
Juutalaiset murhattiin. Ei poistettu vain silmistä. Ja he eivät voineet tehdä mitään statukselleen. Rokottamaton voi rokotuttaa itsensä tai sitten hakea lääkärin lausunnon, miksi ei voi rokottaa.

Kaikkia ei tarvi rokottaa, mutta rokotuskattavuuden on noustava.
 
vierailija
Peloistaan voi myös puhua, vähän kuin hammaslääkäripelkoinen, ja ilmeisesti pistoskohtaan voi saada puudutuksen.

Kyllä sä pärjäät, lapsetkin ovat reippaita
Just omi juttua et fimean mukaan 5k oli kuollut rokotteeseen eun alueella plus omituiset sydärit. Mulla tulee harmaa joulu. Lähi sukulainen soitti jos en ota toista rokotetta en voi tulla. Et kyl se pelko on rokotetuissa
 
vierailija
Pitää ymmärtää ihmisiä joilla on pelkoja. Ei niitä ihmisiä pidä dissata. Näitä ihmisiä pitää tukea.

Miksi muuten aika moni rokotevastaisten idoli on kuitenkin ottanut rokotteen. Putin, Trump esimerkiksi. Ja aika moni persukin, Halla-Ahosta alkaen. Tosin nää tyypit ei voi liikaa puhua asiasta, koska vie suosiota.
 
vierailija
Juutalaiset murhattiin. Ei poistettu vain silmistä. Ja he eivät voineet tehdä mitään statukselleen. Rokottamaton voi rokotuttaa itsensä tai sitten hakea lääkärin lausunnon, miksi ei voi rokottaa.

Kaikkia ei tarvi rokottaa, mutta rokotuskattavuuden on noustava.
Mut samsnlailla nyt kohdellaan rokottomattomia. Ei tapeta mut noin muuten käytös on samaa. Siksi viittaus oli oikea. Eikä juutalaisia viellä tapettu 30 luvulla vasta sodan alettua. Heitä ei päästetty ratikoihin ja junissa heillä oli omat osastonsa ihan niinkuin nytkin ei saa mennä kaljalle rafla vaunuun kun ei omista passia.
 
vierailija
Ensinnäkin rokotteeseen ei ole kuollut 5000 EU-alueella. Eikä edes koko maailmassa.
Rokotteen saaneista 5000 on kuollut, mutta niitä on saanut vanhatkin ihmiset, joten kuolemat eivät ole mitenkään lisääntyneet.

Sairauteen sen sijaan on kuollut yli 5 miljoonaa. Rokottamatta jättäneissä kuolleisuus kasvanut huomattavasti.

Mut tietenkin kun porukka uskoo vaan mitä haluaa, niin kaikki sopivat väitteet menee läpi. Tämä sama logiikka on nähnyt niin monta kertaa ja niin monessa asiassa. Tälläkin keskustelupalstalla on useempi, jotka hyväksyvät vain itselleen sopivat faktat ja "faktat". Koskee kaikkia asioita.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es

Yhteistyössä