Huhtikuiset 2022

vierailija
Mua Itteä ressaa ihan tosi paljon tuo rokote asia. Olen nyt kolmatta kertaa raskaana yhdeksän kuukauden sisään. Kaksi edellistä päätyi keskenmenoon. En uskaltanut ottaa rokotetta kun vielä ei tiedetty silloin vuoden alussa että vaikuttaako jotenkin raskauteen. Sitten en uskaltanut ottaa kun ei tiedetty vaikuttaako hedelmällisyyteen. Nyt en uskalla keskenmenojen takia ottaa ja kun ei ole tutkimustuloksia että voiko aiheuttaa vauvalle ongelmia esim sitten syntymän jälkeen tai kehitykseen muuten. Eihän kukaan vielä voi tietää että tuleeko esim jotain neurologisia juttuja sitten kun lapsi kasvaa jos nyt raskausaikana rokotteen ottaa. Todella ressaavaa kyllä ajatella tätä kaikkea!
Kukaan ei tiedä miten tulee käymään eikä kukaan ota vastuuta jos vauvasi vammautuu piikistä.
Kannattaa katsoa instagramista sellainen tili kuin balancecoatching_
Tiliä pitää suomen hormonitoiminnan expertti joka myös on sairaanhoitaja. Avaa kohta huoleni

Todellakin silmiä avaava video!
 
vierailija
Kirjoitin tänne aiemminkin vierailijana, että varhaisultrassa ei näkynyt muu kuin pussi. Pari viikkoa sitten kuitenkin kävin uudestaan ja siellä syke näkyi ja LA 28.4 <3 Mutta nyt seuraava ressi.. Menin ottaa koronarokotteen toista annosta ja henkilökunta ei sitä suostunut minuun pistämään kun olen raskaana. Nyt neuvolatäti suositteli sitä ottamaan kuitenkin ja vetosi väärään tietoon aiemmalla hlökunnalla. Ahistaa hirveästi ottaa, mutta tottakai haluaisin sen rokotteen enkä itse tautia..miten muut, ootteko ottaneet rokotteita nyt raskaana?
Moikka! Itse kävin ottamassa toisen koronarokotteen ja kaksi päivää sen jälkeen plussasin. Vaikka olisin plussannut ennen toista rokotetta olisin sen mennyt ottamaan silti.
 
vierailija
Moikka!

Täällä uutena vielä anonyymisti kirjoittelemassa. Tänään 9+1 menossa ja ensimmäinen neuvolakäynti olisi ensi viikolla edessä. Ensimmäinen raskaus kyseessä, joten kaikki on vielä uutta ja jännittävää. Kuumeisesti odotan, että saa lisätietoa miten raskaus on edennyt ja onhan kaikki hyvin.

Oireita on ollut laidasta laitaan. Alkuun päänsärkyä, alaselän särkyä. Nyt viime aikoina etova olo, joka aaltoilee, kaamea väsymys ja ruoka-aineet ovat alkaneet tökkiä. Kahvi ei ole mennyt enää pariin viikkoon alas. Alavatsassa huomaan itse turvotuksen, mutta en usko näkyvän vielä ulkopuolisille. Vessassa saa rampata mellko tiheästi.
 
Tervetuloa Vierailija!

Täällä tänään 12+0. Kahden päivän päästä nt-ultra ja alkaa nousta paniikki että siellä ei ole kaikki hyvin. Viimeksi kun olin nt-ultrassa todettiin keskeytynyt keskenmeno.
Jännät paikat sulla! Toivottavasti kaikki hyvin kuitenkin :)
Kävitkö varhaisultrassa, en nyt muista?
Meilläpäin saa mennä nt ultraan aikaisintaan 12+5, viime vuonna kun se oli 11+5. Joutuu vielä muutaman viikon oottelee.
 
Jännät paikat sulla! Toivottavasti kaikki hyvin kuitenkin
Kävitkö varhaisultrassa, en nyt muista?
Meilläpäin saa mennä nt ultraan aikaisintaan 12+5, viime vuonna kun se oli 11+5. Joutuu vielä muutaman viikon oottelee.
Mä olen ehtinyt käydä ultrassa jo kolme kertaa tän raskauden aikana. Joka kerta on ollut kaikki hyvin, mutta kahden peräkkäisen keskeytyneen keskenmenon jälkeen on vaikea uskoa että asiat menee jatkossakin hyvin.

Jännä miten nää ultrakäytännöt vaihtelee eri paikoissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Alinna86
vierailija
Kiitos vastauksista rokotteeseen liittyen! Oman mielenrauhan vuoksi odotan nyt tämän ensimmäisen kolmanneksen ainakin ilman toista rokotetta ja otan sitten muutaman viikon päästä sen. :) onko muilla jo vauvamasu tullut esiin? Meillä on esikoinen kohta 2v ja maha pömpöttää välillä paljonkin, toki tämä on turvotusta mutta selkeästi maha on raskaudesta johtuvaa :D vielä pari viikkoa pitäisi salata, kun meillä ultra sitten. Lisäksi ollut nyt viikonloppu kokoajan menoa ja meininkiä niin tänään kyllä ollut alavatsa välillä melko kipeä. Mulla sektio takana joten siitäkin johtuu kipuilu ilmeisesti herkemmin.
 
Annajelina
Moikka!

Täällä uutena vielä anonyymisti kirjoittelemassa. Tänään 9+1 menossa ja ensimmäinen neuvolakäynti olisi ensi viikolla edessä. Ensimmäinen raskaus kyseessä, joten kaikki on vielä uutta ja jännittävää. Kuumeisesti odotan, että saa lisätietoa miten raskaus on edennyt ja onhan kaikki hyvin.

Oireita on ollut laidasta laitaan. Alkuun päänsärkyä, alaselän särkyä. Nyt viime aikoina etova olo, joka aaltoilee, kaamea väsymys ja ruoka-aineet ovat alkaneet tökkiä. Kahvi ei ole mennyt enää pariin viikkoon alas. Alavatsassa huomaan itse turvotuksen, mutta en usko näkyvän vielä ulkopuolisille. Vessassa saa rampata mellko tiheästi.
tervetuloa palstalle : ) ! Jos kyseessä on muuten ihan perusneuvola terveydenhoitajan kanssa, niin siellä ei sinänsä pääse sukeltamaan siihen itse sikiön kehitykseen, että miten se on mennyt, vaan tähän tarvittaisiin erikseen varhaisultra. Itse menin sellaiseen yksityiselle ja maksoin itse (62€ plus toimistomaksu). Mutta neuvolan yhteydessä tuo kai tehdään, jos on keskenmenotaustaa tai jotenkin muuten poikkeuksellinen tilanne.
Lähtökohtaisesti se eka neuvola on vain ohjeiden antoa ja juttelua terveydenhoitajan kanssa. Lisäksi käydään läpi koko raskauden ajan seurantasuunnitelma.

Ja joo, toi etova olo, joka aaltoilee.... Käytännössä paha olo, johon auttaa vaan syöminen, mutta se ruoka saa olla vain tietynlaista. Ihan ku krapula siis. On tää melkosta, kolmen viikon krapula itellä jo alla. Mies kauhistelee vierestä, et varmaan olisi jo seonnut. :D
 
tervetuloa palstalle : ) ! Jos kyseessä on muuten ihan perusneuvola terveydenhoitajan kanssa, niin siellä ei sinänsä pääse sukeltamaan siihen itse sikiön kehitykseen, että miten se on mennyt, vaan tähän tarvittaisiin erikseen varhaisultra. Itse menin sellaiseen yksityiselle ja maksoin itse (62€ plus toimistomaksu). Mutta neuvolan yhteydessä tuo kai tehdään, jos on keskenmenotaustaa tai jotenkin muuten poikkeuksellinen tilanne.
Lähtökohtaisesti se eka neuvola on vain ohjeiden antoa ja juttelua terveydenhoitajan kanssa. Lisäksi käydään läpi koko raskauden ajan seurantasuunnitelma.

Ja joo, toi etova olo, joka aaltoilee.... Käytännössä paha olo, johon auttaa vaan syöminen, mutta se ruoka saa olla vain tietynlaista. Ihan ku krapula siis. On tää melkosta, kolmen viikon krapula itellä jo alla. Mies kauhistelee vierestä, et varmaan olisi jo seonnut.
Mulla on tällä viikolla kans neuvola ja v.ultra varattu yksityiselle. Neuvola tuntuu turhalle höpinälle tässä vaiheessa kun ei siellä oikee mitää tehdä, kysytään sairaudet ja parisuhde juttuja....ja ennemmin poteisin oloani sohvalla, siks otinkin sen näin myöhään (rv 11) ettei ois ehkä niin huono olo.
Silti yksityiselle ultraan vaikka keskenmenoja monia. Olen kyllä kuullut että joissain neuvoloissa on ultra tapana tehdä ekalla käynnillä mutta meilläpäin sitä ei ole.
Ultra alkaa jännittää nyt toden teolla mut yritän olla ajattelematta koko asiaa (joo tosi helppoa!)
Mä muuten laskin että oon nyt oksentanut 4viikkoa putkeen mut jospa tää kohta tästä:D Ei kyl tosiaankaa miehet kestäis tämmöstä :D
Tsemppiä kaikille muillekin joilla huono olo❤
 
En myöskään usko, että miehet kestäisi tätä jatkuvaa pahoinvointia ja oksentelua, järjissään ainakaan. Itsellä tätä on takana kohta seitsemän viikkoa enkä edes uskalla haaveilla että olisi hetkeen helpottamassa. Esikoisesta oksensin rv 21 asti, kuopuksesta oksentaminen loppui synnytykseen :D

Multakin tsempit kaikille pahoinvoiville.
 
En myöskään usko, että miehet kestäisi tätä jatkuvaa pahoinvointia ja oksentelua, järjissään ainakaan. Itsellä tätä on takana kohta seitsemän viikkoa enkä edes uskalla haaveilla että olisi hetkeen helpottamassa. Esikoisesta oksensin rv 21 asti, kuopuksesta oksentaminen loppui synnytykseen

Multakin tsempit kaikille pahoinvoiville.
Hui kauhee! Mä kun jo aattelin et max pari viikkoa enää tätä yökkimistä :D Tosin esikoisesta mäkin voin pahoin ekat puol vuotta mut jotenkin aattelin et ku oon nyt niin paljo vanhempi et pääsis helpommalla :ROFLMAO:
Ja jännä et toisille ei tuu sit mitään oireita, osa ei edes tajua olevansa raskaana:oops:
 
Pähkinäbebe
Tervetuloa Vierailija!

Täällä tänään 12+0. Kahden päivän päästä nt-ultra ja alkaa nousta paniikki että siellä ei ole kaikki hyvin. Viimeksi kun olin nt-ultrassa todettiin keskeytynyt keskenmeno.
Toivottavasti kaikki on hyvin <3 Tiedän tunteen, meillö tosiaan kaksi viimeisintä raskautta myös todettu keskenmenneeksi tuossa nt-ultrassa. Torstaina on viiiimeinkin se luvassa, ja kyllä meinaa vähän paniikki nostaa päätään täälläkin. Varhaisultrassa käytiin rv 8.

Mulla on vatsa ollu alusta asti todella turvonnut, jouduin luopumaan korkeavyötäröisistä housuista jo joskus rv 9:n paikkeilla. Luulen, että aika moni on jo töissä huomannut pömpötyksen, ei tätä saa enää piiloon kunnolla. Ja esikoinen on monta kertaa kommentoinut, että mun maha on pyöreä, mutta ihme kyllä ei ole tajunnut missä mennään. :D
 
vierailija
tervetuloa palstalle : ) ! Jos kyseessä on muuten ihan perusneuvola terveydenhoitajan kanssa, niin siellä ei sinänsä pääse sukeltamaan siihen itse sikiön kehitykseen, että miten se on mennyt, vaan tähän tarvittaisiin erikseen varhaisultra. Itse menin sellaiseen yksityiselle ja maksoin itse (62€ plus toimistomaksu). Mutta neuvolan yhteydessä tuo kai tehdään, jos on keskenmenotaustaa tai jotenkin muuten poikkeuksellinen tilanne.
Lähtökohtaisesti se eka neuvola on vain ohjeiden antoa ja juttelua terveydenhoitajan kanssa. Lisäksi käydään läpi koko raskauden ajan seurantasuunnitelma.

Ja joo, toi etova olo, joka aaltoilee.... Käytännössä paha olo, johon auttaa vaan syöminen, mutta se ruoka saa olla vain tietynlaista. Ihan ku krapula siis. On tää melkosta, kolmen viikon krapula itellä jo alla. Mies kauhistelee vierestä, et varmaan olisi jo seonnut.
Kiitoksia! :)
Varhaisultraa harkitsin, mutta yritän vielä malttaa mieleni hetken. Ensimmäiseen ultraan taisi päästä meillä 12+4 - 13+6.

Kuvasit kyllä hyvin miltä tuntuu, eli juuri tietyt ruuat uppoaa ja ei välttämättä seuraavana päivänä sama enää toimi.

Eka neuvola käynti oli tosiaan jutustelua ja sain lähetteitä perustesteihin. Eipä siellä lopulta mitään yllättävää tullut. Verenpaineet alkuun oli korkeammalla "valkotakkisten pelosta", mutta laski jo toisella mittauskerralla.
 
vierailija
Toivottavasti kaikki on hyvin <3 Tiedän tunteen, meillö tosiaan kaksi viimeisintä raskautta myös todettu keskenmenneeksi tuossa nt-ultrassa. Torstaina on viiiimeinkin se luvassa, ja kyllä meinaa vähän paniikki nostaa päätään täälläkin. Varhaisultrassa käytiin rv 8.

Mulla on vatsa ollu alusta asti todella turvonnut, jouduin luopumaan korkeavyötäröisistä housuista jo joskus rv 9:n paikkeilla. Luulen, että aika moni on jo töissä huomannut pömpötyksen, ei tätä saa enää piiloon kunnolla. Ja esikoinen on monta kertaa kommentoinut, että mun maha on pyöreä, mutta ihme kyllä ei ole tajunnut missä mennään.
Oon kanssa huomannut selkeän turvotuksen alavatsassa ja useammat housut ovat alkaneet puristaa. Vielä pitäis vajaa kk pitää omana tietonaan, mutta saa nähdä onnistuuko :D itse olen siirtynyt korkeavyötäröisiin urheilutrikoisiin, kun on ainoat mukavat päällä.
 
Heips! Täällä uusi ilmoittautuu. Löysinkin tämän palstan vasta nyt, oon toisella kirjoitellut mutta aloin etsimään, onko ketään perustamassa faceen ryhmää, jotenkin koen sielä kivemmaksi kirjoittelun. :) LA olis tän hetken tietojen mukaan 27.4. Tänään käynyt ensimmäisessä neuvolassa ja lääkärissä, rv 8+5.

Tää alku on mennyt tosi huonossa olossa, pari viikkoa oksensin ihan kaiken, mikään ei pysynyt sisällä, ei edes vesi. Oli jo pakko vähentää tunteja töissäkin. Huh. sit soitinkin lääkäriin, että mitäs tehdään ja sain onneksi närästyslääkettä ja se on vähän auttanut, että saan jo jotakin syötyä. Vielä huono olo vaivaa, mutta toivotaan että alkais helpottaa. Kaksi lasta jo meillä ennestää, edellisestä väliä 8 vuotta, joten tuntuu että tää olis melkein kun ekan kerran olis raskaana. :D

Kiva löytää porukkaa samassa tilanteessa :)(y)
 
  • Tykkää
Reactions: Alinna86
vierailija
Meilläkin on nuorimmainen 8v :) Vähän jännittää aloittaa alusta taas, mutta eiköhän se hyvin mene!

Ihanaa, että Aneliinalla kaikki hyvin ultrassa :) Meillä on eka ultra rv 13+1, kolmen viikon päästä. Pitkä aika vielä odottaa

T. se anonyymi
 
Onnea Alinna86 hyvistä ultrakuulumisista! :love:

Kävin tänään ostamassa parit äitiyshousut, kun kaikki omat housut kiristää, puristaa ja ahdistaa. Nyt on mahalla tilaa kasvaa. Harhauduin samalla reissulla ostamaan pienen bodyn ja housut. Ne oli niin söpöt että en voinut vastustaa kiusausta, ne työnnän kyllä jonnekin kaapin perukoille odottamaan sitä että ollaan vähän pidemmällä raskaudessa.
Tilasin myös dopplerin, rakenneultraan on vielä niin pitkä aika, että tässä välissä voi sillä sitten välillä tarkistaa onko vauva vielä hengissä.
 
  • Rakkaus
Reactions: Alinna86
Onnea Alinna86 hyvistä ultrakuulumisista!

Kävin tänään ostamassa parit äitiyshousut, kun kaikki omat housut kiristää, puristaa ja ahdistaa. Nyt on mahalla tilaa kasvaa. Harhauduin samalla reissulla ostamaan pienen bodyn ja housut. Ne oli niin söpöt että en voinut vastustaa kiusausta, ne työnnän kyllä jonnekin kaapin perukoille odottamaan sitä että ollaan vähän pidemmällä raskaudessa.
Tilasin myös dopplerin, rakenneultraan on vielä niin pitkä aika, että tässä välissä voi sillä sitten välillä tarkistaa onko vauva vielä hengissä.
Kiitos :)

Mun pitäs kans päästä vaate ostoksille, mitkään omat housut ei tunnu enään hyvälle ja uusia liivejäkin tarttis :D
Maha on nyt parissa päivässä pullahtanut esiin :D
Vaikeeta vaan et millon uskaltaa kauppaan kun siis edelleen voin niin pahoin ja koko viikonloppu menny sohvan pohjalla ja oksennellen. Katsotaan joutuuko vieläkin jatkaa saissua :censored:
 
Käyköhän täällä enään ketään? Tuntuu olevan kuihtuneen kasaan tämä ryhmä :(

Voisin liittyä sinne fb ryhmään viikon päästä kun on nt ultra takana :)

Laitan tän viestin jo nyt tänne oottelee jos joku käy vaan harvoin täällä kattelees :X3:
 
vierailija
Käyköhän täällä enään ketään? Tuntuu olevan kuihtuneen kasaan tämä ryhmä

Voisin liittyä sinne fb ryhmään viikon päästä kun on nt ultra takana

Laitan tän viestin jo nyt tänne oottelee jos joku käy vaan harvoin täällä kattelees
Moikka,
Mulla LA 25.4., ekassa ultrassa viime to näkyi vauveli! Täällä on tosi hiljaista, mainitsiko joku tuolla haaveissa vauva 2022 ryhmässä, että ois joku yhteinen ryhmä la 2022 täällä kaksplussassa (kun täällä on niin hiljaista)? En vaan löydä sitä...
Ite en haluis Faceen...
Mulla 14.10. nt, jännittää!!!
 

Yhteistyössä