THL:n Salmisen mukaan Suomi on pandemian viimeisellä kierroksella - professori Scheinin varoittaa suojan hiipumisesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
THL:n Salmisen mukaan Suomi on pandemian viimeisellä kierroksella - professori Scheinin varoittaa suojan hiipumisesta. EU:lle suositeltu nollatavoitetta ja tukahduttamisstrategiaa
Mika Salminen Ylelle: Nämä ovat tärkeimmät koronamittarit nyt. Samaan aikaan professori Martin Scheinin varoittaa kuitenkin rokotussuojan hiipumisesta ja nostaa esimerkiksi Israelin.

"Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n johtaja Mika Salminen arvioi Suomen olevan koronapandemian ”viimeisellä kierroksella”. Hän katsoo, että päivittäisiä tartuntamääriä parempia mittareita epidemiatilanteeseen on tällä hetkellä kolme.

Salmisen mukaan on edelleen ”jossain määrin” syytä varautua takaiskuihin, mutta niiden pitäisi olla pienempiä kuin tähän asti.

”Ihan kuukauden, parin sisällä meillä on rokotekattavuus siinä vaiheessa, että voidaan palata normaaliin. Tässä vaiheessa ei ihan vielä ole syytä heittää kaikkia keinoja roskakoppaan”, Salminen kommentoi

Toisenlaisia mielipiteitä asiantuntijoiden piiristä

Britannian tiedeakatemian tutkimusprofessori Martin Scheinin ja Helix Nanotechnologies -yhtiön toimitusjohtaja Hannu Rajaniemi varoittivat lauantaina mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että rokotesuoja on kuitenkin hiipumassa nopeasti.

Suomen koronastrategia ei saisi nojata pelkästään rokotesuojaan

”Rokotesuojan tiedetään hiipuvan noin kuudessa kuukaudessa. Suomen nykyisellä rokotustahdilla ensimmäisinä rokotettujen rokotesuoja jo hiipuu, kun viimeisten rokottamista vasta aloitellaan tai suunnitellaan”, he huomauttavat.

EU:lle suositeltu nollatavoitetta ja tukahduttamisstrategiaa

Scheinin ja Rajaniemi muistuttavat, että arvostettu Molinari-instituutti suosittelee EU-maille nollatavoitetta ja tukahduttamisstrategiaa. Se olisi instituutin mukaan hallittua leviämistä parempi vaihtoehto niin talouden kuin terveydenkin mittareilla.

”Jos kaikki uudet tartuntaketjut pyritään päättäväisesti katkaisemaan, yhteiskunnan avaaminen etenee kestävällä tavalla. Muut valinnat johtavat epidemian hallitsemattomaan kiihtymiseen, estettävissä oleviin kuolemiin ja vammautumisiin. Tukahduttamistavoite vaikuttaisi myös siihen, mitkä toimet kulloisessakin tilanteessa ovat välttämättömiä ja oikeasuhtaisia.”

Scheinin ja Rajaniemi kehottavatkin Suomea asettamaan tavoitteet korkeammalle.

”Etujamme ovat pieni koko, ketteryys ja luottamus viranomaisiin. Jos käytämme rokotteiden lisäksi muita työkaluja päättäväisesti, voimme taata kansan ja talouden turvallisuuden riippumatta siitä, mitä yllätyksiä virus variantteineen vielä tarjoaa.”

THL:n Mika Salminen on kyllä melko huoleton "vanhaan normaaliin" paluun hokemallaan, kun katsoo tilannetta esim. Israelissa jossa jo 60% vakavasti sairastuneista sairaalahoitoon joutuneista on täyden rokoteannoksen saaneita, jopa koronaan kuolleista. Lisäksi koko pandemian ajan koronatartuntaennätykset paukkuvat. Tartunnat ovat nousussa myös korkean rokotekattavuuden Islannissa.

Onko Salmisen ohjauskirje tullut kepun Kurviselta ja Lintilältä mitä pitää sanoa jotta talouslähtöinen riskipitoinen paluu normaaliin saadaan etenemään elinkeinoelämän etuja ajamaan. Samaa vastuutonta linjaa edustaa Mika Rämet.

On kuitenkin tosiasia että syksy ja hengitystieinfektiokausi on vasta alkamassa, ja tähän mennessä tämä varsinainen koronakausi lokakuun alusta maaliskuun loppuun on ollut pahin koronatartuntojen, sairaalahoidon, tehohoidon ja koronakuolemien määrässä, kesäkausi on ollut helpoin rasti.

Salminen ja Rämet haluavat purkaa rajoituksia ja suosituksia juuri kun pahin kausi on ovella.
 
Mika Rämet ja Iltalehden toimitus toimivat täysin vastuuttomasti

Hengitystieinfektiokausi ei ole edes alkanut ja nyt pitäisi holtittomalla toiminnalla nostaa tartunnat ylös jolloin varsinaisella koronakaudella voi käydä todella huonosti.

IL: Vahva viesti tuplarokotetuille: on aika elää normaalia elämää
"– Jos täysin rokotettuna ei voi elää normaalisti, niin sitten ei voi varmaan koskaan, asiantuntija sanoo.

Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja sanoo, että tuplarokotetut voivat palailla normaaliin, vanhaan arkeen.

Samaan aikaan uutisissa puhutaan rokotetehon heikkenemisestä ja mahdollisesta kolmannesta annoksesta. Pitäisikö vielä siis odottaa parempia aikoja?

Tampereen yliopiston rokotetutkimuksen johtaja Mika Rämet sanoo suoraan: ei tarvitse. Tuplarokotettujen perusterveiden aikuisten on aika elää normaalia, mutta luonnollisesti vastuullista, elämää.

– Jos täysin rokotettuna ei voi elää normaalisti, niin sitten ei voi varmaan koskaan elää normaalisti, Rämet sanoo."
 
THL:n Salmisen mukaan Suomi on pandemian viimeisellä kierroksella - professori Scheinin varoittaa suojan hiipumisesta. EU:lle suositeltu nollatavoitetta ja tukahduttamisstrategiaa
Mika Salminen Ylelle: Nämä ovat tärkeimmät koronamittarit nyt. Samaan aikaan professori Martin Scheinin varoittaa kuitenkin rokotussuojan hiipumisesta ja nostaa esimerkiksi Israelin.

"Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n johtaja Mika Salminen arvioi Suomen olevan koronapandemian ”viimeisellä kierroksella”. Hän katsoo, että päivittäisiä tartuntamääriä parempia mittareita epidemiatilanteeseen on tällä hetkellä kolme.

Salmisen mukaan on edelleen ”jossain määrin” syytä varautua takaiskuihin, mutta niiden pitäisi olla pienempiä kuin tähän asti.

”Ihan kuukauden, parin sisällä meillä on rokotekattavuus siinä vaiheessa, että voidaan palata normaaliin. Tässä vaiheessa ei ihan vielä ole syytä heittää kaikkia keinoja roskakoppaan”, Salminen kommentoi

Toisenlaisia mielipiteitä asiantuntijoiden piiristä

Britannian tiedeakatemian tutkimusprofessori Martin Scheinin ja Helix Nanotechnologies -yhtiön toimitusjohtaja Hannu Rajaniemi varoittivat lauantaina mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että rokotesuoja on kuitenkin hiipumassa nopeasti.

Suomen koronastrategia ei saisi nojata pelkästään rokotesuojaan

”Rokotesuojan tiedetään hiipuvan noin kuudessa kuukaudessa. Suomen nykyisellä rokotustahdilla ensimmäisinä rokotettujen rokotesuoja jo hiipuu, kun viimeisten rokottamista vasta aloitellaan tai suunnitellaan”, he huomauttavat.

EU:lle suositeltu nollatavoitetta ja tukahduttamisstrategiaa

Scheinin ja Rajaniemi muistuttavat, että arvostettu Molinari-instituutti suosittelee EU-maille nollatavoitetta ja tukahduttamisstrategiaa. Se olisi instituutin mukaan hallittua leviämistä parempi vaihtoehto niin talouden kuin terveydenkin mittareilla.

”Jos kaikki uudet tartuntaketjut pyritään päättäväisesti katkaisemaan, yhteiskunnan avaaminen etenee kestävällä tavalla. Muut valinnat johtavat epidemian hallitsemattomaan kiihtymiseen, estettävissä oleviin kuolemiin ja vammautumisiin. Tukahduttamistavoite vaikuttaisi myös siihen, mitkä toimet kulloisessakin tilanteessa ovat välttämättömiä ja oikeasuhtaisia.”

Scheinin ja Rajaniemi kehottavatkin Suomea asettamaan tavoitteet korkeammalle.

”Etujamme ovat pieni koko, ketteryys ja luottamus viranomaisiin. Jos käytämme rokotteiden lisäksi muita työkaluja päättäväisesti, voimme taata kansan ja talouden turvallisuuden riippumatta siitä, mitä yllätyksiä virus variantteineen vielä tarjoaa.”

THL:n Mika Salminen on kyllä melko huoleton "vanhaan normaaliin" paluun hokemallaan, kun katsoo tilannetta esim. Israelissa jossa jo 60% vakavasti sairastuneista sairaalahoitoon joutuneista on täyden rokoteannoksen saaneita, jopa koronaan kuolleista. Lisäksi koko pandemian ajan koronatartuntaennätykset paukkuvat. Tartunnat ovat nousussa myös korkean rokotekattavuuden Islannissa.

Onko Salmisen ohjauskirje tullut kepun Kurviselta ja Lintilältä mitä pitää sanoa jotta talouslähtöinen riskipitoinen paluu normaaliin saadaan etenemään elinkeinoelämän etuja ajamaan. Samaa vastuutonta linjaa edustaa Mika Rämet.

On kuitenkin tosiasia että syksy ja hengitystieinfektiokausi on vasta alkamassa, ja tähän mennessä tämä varsinainen koronakausi lokakuun alusta maaliskuun loppuun on ollut pahin koronatartuntojen, sairaalahoidon, tehohoidon ja koronakuolemien määrässä, kesäkausi on ollut helpoin rasti.

Salminen ja Rämet haluavat purkaa rajoituksia ja suosituksia juuri kun pahin kausi on ovella.
"Myös koronaviruksen ominaisuudet, muuttumiskyky mukaan lukien, vie perusteita uskolta niin sairastamalla kuin rokotuksillakin hankitun immuniteetin pysyvyyteen.

”SARS hävitettiin 2003-4, mutta ei rokottamalla vaan tukahduttamalla, tartuntaketjut yksi kerrallaan katkaisemalla. Silloin oltiin nykyistä päättäväisempiä ja nopeampia. Tartuntamahdolllisuudet minimoivalla tukahduttamisstrategialla ei juuri muita sairauksia ole pysyvästi hävitetty. Silti suomalaisten terveyden, kansalaisvapauksien ja talouden näkökulmasta yleisvaarallisten tartuntatautien kuten tuberkuloosin, koleran, lavantaudin ja kupan edelleen jatkuva tukahduttaminen jäljittämällä, testaamalla, eristämällä ja hoitamalla on ollut taatusti parempi vaihtoehto kuin sairastamalla tai rokottamalla tavoiteltavan immuniteetin varaan jättäytyminen.”

Scheinin ja Rajaniemi nostavat esiin myös Israelin, jonka yhdeksänmiljoonaisesta väestöstä 62 prosenttia on kaksoisrokotettuja. Maa raportoi nyt noin 8 000 tartuntaa päivässä. Luvut ovat suurimpia koko pandemian aikana. Sairaalaan Israelissa joutuvista koronapotilaista noin 60 prosenttia on kaksoisrokotettuja.

Mika Salmisen mukaan Israelin tilanteesta ei tiedetä vielä riittävästi.

”Israelista opittavaa on ehkä se, että tietty varovaisuus on paikallaan. Israelin rokotuskattavuus ei ehkä ole niin korkea, kuin annettiin ymmärtää, siellä on aika iso nuoren väestön joukko, jota ei rokotettu. Lisäksi Israelissa kuolleisuus on korkeampi kuin muualla. Kyllä sitä toki täytyy seurata.”

Koska Israelin "rokotekoelaboratorion" huolestuttavasta koronatilanteesta ei tiedetä riittävästi, olisi ilman muuta noudatettava mieluummin varovaisuutta, kuin talouselämän ja porvaripuolueiden paineesta toimittava elinkeinoelämälähtöisesti vaarantaen kansan terveysturvallisuus.

Salminen ja Rämet ovat laittaneet kaiken yhden jokerikortin - koronarokotteen varaan.
 
EU:lle suositeltu nollatavoitetta ja tukahduttamisstrategiaa

Scheinin ja Rajaniemi muistuttavat, että arvostettu Molinari-instituutti suosittelee EU-maille nollatavoitetta ja tukahduttamisstrategiaa. Se olisi instituutin mukaan hallittua leviämistä parempi vaihtoehto niin talouden kuin terveydenkin mittareilla.

”Jos kaikki uudet tartuntaketjut pyritään päättäväisesti katkaisemaan, yhteiskunnan avaaminen etenee kestävällä tavalla. Muut valinnat johtavat epidemian hallitsemattomaan kiihtymiseen, estettävissä oleviin kuolemiin ja vammautumisiin. Tukahduttamistavoite vaikuttaisi myös siihen, mitkä toimet kulloisessakin tilanteessa ovat välttämättömiä ja oikeasuhtaisia.”

Scheinin ja Rajaniemi kehottavatkin Suomea asettamaan tavoitteet korkeammalle.

”Etujamme ovat pieni koko, ketteryys ja luottamus viranomaisiin. Jos käytämme rokotteiden lisäksi muita työkaluja päättäväisesti, voimme taata kansan ja talouden turvallisuuden riippumatta siitä, mitä yllätyksiä virus variantteineen vielä tarjoaa.”

EU:n olisi pitänyt ottaa muiden yleisvaarallisten tartuntatautien tapaan jo alussa viime vuoden 2020 keväällä tavoitteeksi koronaviruksen tukahduttaminen, jota Kiina, Uusi-Seelanti, Australia ym. ovat toteuttaneet. EU ja Eurooppa olisivat toimineet tässä esimerkkinä ja saaneet varmasti suuren osan muistakin maista tukahdutusstrategian taakse, joka olisi vähentänyt viruksen määrää globaalisti ja jopa estänyt tämän hetken Deltavirusvariantin leviämisen. Myös vahinkolaukaukset Kiinassa, Uudessa-Seelannissa ja Australiassa ym. 0-tartuntoja tavoittelevissa maisssa vähenisivät kun mahdollisimman moni maa toteuttaisi samaa tolkun strategiaa vähentäen koronaviruksen määrää globaalisti ja rajoittaen samalla uusien virusvarianttien syntymistä. Vapaa liikkuvuus ja bisnes tuntuu vain olevan jokin epäjumala, jota ei saa rajoittaa vaikka koko ihmiskunnan tulevaisuus saattaa olla uhattuna tai pakotettu vuosikausien ajoittaisiin tai jopa jokavuotisiin talvikauden rajoituksiin, lockdowneihin ja liikkumisrajoituksiin sekä liikkumista, palvelujen käyttämistä, työtekoa ja opiskelua rajoittavaan koronapassidiktatuuriin passilla jota päivitetään noin 6 kuukauden välein tehostepiikityksillä tai omakustanteisilla testeillä jatkuvasti. Tukahduttamisstrategia tulisi pitkässä juoksussa paljon halvemmaksi sekä taloudelle että ihmisille. Suomi saattasi olla jo sisältä täysin auki ilman koronavirustartuntoja ja saattasimme olla matkustuskuplassa monien 0-tartuntamaiden kanssa. Ainoastaan rajat ja matkailu olisi rajoitettua omakustanteisella tai työnantajan maksamalla 7-14 vrk pakkokaranteenilla ja testeillä. Tavarakin kulkisi vaikka rahtarit vaihtuisivat rajalla.

Tukahdutus olisi se koronavirukseen tehoava "hopealuoti" jota ei saada koronarokotuksin tai rokotepassein.
 
EU:lle suositeltu nollatavoitetta ja tukahduttamisstrategiaa

Suomi saattasi olla jo sisältä täysin auki ilman koronavirustartuntoja ja saattasimme olla matkustuskuplassa monien 0-tartuntamaiden kanssa. Ainoastaan rajat ja matkailu olisi rajoitettua omakustanteisella tai työnantajan maksamalla 7-14 vrk pakkokaranteenilla ja testeillä. Tavarakin kulkisi vaikka rahtarit vaihtuisivat rajalla.

Tukahdutus olisi se koronavirukseen tehoava "hopealuoti" jota ei saada koronarokotuksin tai rokotepassein.
Vesalakin olisi tyytyväinen.
 
Tämä Scheininhän se onkin melkoinen asiantuntija kun uutisen aihepiiristä riippumatta on aina kertomassa mielipiteensä.

Kumma, ettei ole avannut suutaan Tehyn, Helsingin kaupungin ja terveysjättien kiistassa.
 
No eihän tuo nyt mitään rakettitiedettä ole, jos Israelissa ensimmäiseksi rokotetuilla, eli siis Joulukuussa 2020, alkaa immuniteetti hiipua, niin se sitten alkaa hiipua. Ei ole mitään syytä olettaa, että muualla tapahtuisi jotain muuta. Sama tilanne viiveellä edessä Suomessakin jo ennen joulua.
Ehdottomasti tukahduttaminen on oikea tie.
Ei länsimaat voi kaikkia rokotteita kahmia itselleen tarkoituksenaan saada yhteiskuntansa pidettyä täsmälleen samanlaisena kuin ennen koronaa. Jokin uusi normaali on nyt etsittävä ihan selvästi.
Nyt on sellainen schumpeterilainen luovan tuhon hetki, kekseliäimmät löytävät uusia mahdollisuuksia hyödyntää tilannetta myös taloudellisesti. Ovat jo löytäneetkin osin tietenkin.
 
Mielipide|Vieraskynä
Martin Scheinin ja Hannu Rajaniemi - Suomen koronastrategia ei saisi nojata pelkästään rokotesuojaan
Scheinin on Britannian tiedeakatemian tutkimusprofessori Oxfordin yliopistossa. Rajaniemi on Helix Nanotechnologies -yhtiön toimitusjohtaja.
Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi.

"Esimerkiksi kasvomaskeja, ravintolarajoituksia, kohdennettuja pikatestiohjelmia ja ilmanvaihtomääräyksiä voidaan tarvita ripeästi eikä kuukausien viiveellä. Pandemian hoito ei siedä toimivaltakiistoja.”

Erityisen hyvä lause.

Jos kuviteltavissa oleva skenaario on se, että uusia variantteja tulee ja ne aiheuttavat merkittäviä terveysriskejä sekä terveydenhuollon kantokyvyn vaarantumista, olisi lainsäädäntö ilman muuta saatettava sellaiselle tasolle, että erilaiset rajoitukset saadaan nopeasti voimaan.

Sen sijaan että koko ajan odotetaan paluuta entiseen, toivoisin, että toimialat, jotka koronasta erityisesti kärsivät, alkaisivat nyt miettiä ja toteuttaa keinoja toimia uudessa tilanteessa sen sijaan että odotetaan koko ajan vanhaa.

Tapahtumiin, mahdollisesti myös harrastuksiin koronapassi tai pikatestit ja parempi ilmanpuhdistus. Ilmanpuhdistusta saisi parantaa kaikkialla, missä ihmisiä on sisätiloissa paljon. Ravintoloille uusia ketterämpiä tapoja tuoda arkiruokaa tai elämys kotiin. Samoin kulttuurin tarjoaminen etänä on syytä ottaa vanhan toiminnan rinnalle tosissaan. Tavaroiden toimittaminen kotiin pitää saada toimimaan aivan toisella tasolla, myös Postin ja muiden perinteisten kuljetusliikkeiden osalta, jotka palvelevat kiertotaloutta kuluttajien välisessä kaupassa. Verkkokaupat ovat onneksi jo poikineet uusia, aivan loistavia kotiinkuljetuspalveluita.

Etäopetus keinoksi muiden rinnalle ja uusia ratkaisuja heille, joille koulu on nyt liian suuressa osassa turvallisuuden tarjoajana. Matkailuun menettelyt, jotka todellakin pysäyttävät koronan.

Jos ilmastonmuutos tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kannusteen tehdä entistä paremmin, niin tekee tämäkin murros, jos siihen suhtaudutaan oikein eikä jumiteta koko ajan kiistelyyn siitä, voiko jo palata vanhaan.

Toivon, että jatkossa luovutaan pelkästään toiminnan katkaisemiseen liittyvistä tuista ja jos jotain tuetaan, tuetaan siirtymää uudenlaiseen ansainta/liiketoimintamalliin. Jos korona-aika rajoituksineen muuttuu normaaliksi, silloin normaali osa liiketoimintaa on rajoituksiin varautuminen.
 
Seuraavaksi täyden rokoteannoksen saaneiden testaus lopetetaan ja sanotaan miten tartunnat muka laskee.

Korona on Suomessa politisoitunut porvaripuolueiden elinkeinoelämän etujen lobbauksen vuoksi. Salminen, Rämet, Nohynek valehtelee jotta saavat miellytettyä porvareita ja talouselämää.

Kurvinen ja Lintilä ovat syrjäyttäneet Kiurun, jonka johdolla 3 ensimmäistä korona-aaltoa hoidettiin Der Spirgelin laajan saksalaistutkimuksen mukaan maailman parhaiten kansan terveysturvallisuus edellä. Näiden MaRa-lobbarien johdolla edessä saattaa talvikaudella eli hengitystieinfektiokaudella olla katastrofi.
 
Näiden MaRa-lobbarien johdolla edessä saattaa talvikaudella eli hengitystieinfektiokaudella olla katastrofi.
Kuinkakohan monta katastrofia sinä olet jo ennustanut? Sitten kun niitä ei tullutkaan, niin olet alkanut hehkuttaa kuinka Suomessa on maailman parhaiten hoidettu. Ja annas kun arvaan, että kun nyt tulevalla infektiokaudella ei tulekaan sitä maailmanloppua, olet keväällä hehkuttamassa miten tilanne on Suomessa hoidettu tosi hyvin, mutta samalla ennustat että katsotaan kesällä kun festivaalien koronalingot räjäyttävät tautimäärän ja me kaikki kuolemme. Että maa on laitettava kiinni ja tukahdutettava kunnes kukaan ei enää hengitä. Ja niin edelleen.
 
Eihän Salminen tuossa kerro muuta kuin oman uskontunnustuksensa.
Ei mitään tiedettä eikä tutkimuksia, eikä keinoja eikä varautumisia.
Totta: täytyy suhtautua asioihin ikäänkuin ne olisivat uskontoa. Älysin sen kun sai kerran vastaukseksi tavalliseen keskusteluun "uskon virallisterveelliseen". Eikä ollut edes kyse siitä, vaan tavallisesta yleistiedosta! Eipä oo sen jälkeen ollut asiaa:-D
 
Eihän tuo kerro Salmisen (ja Järvisen ja lukuisten muiden "asiantuntijoiden") aivoituksista, kuin sen, että kun kaikki on rokotettu kahdesti, niin kaikki on hyvin.
Kahdesti rokotettu ei voi saada koronatartunnasta, kuin perus kausiflunssan kaltaisia oireita.
Asia ei ole näin Suomessa ja puhumattakaan muusta maailmasta.
Samat asiantuntijat hehkuttivat Kesäkuun alussa, että tauti on suunnilleen voitettu, normaali juhannus tulee ja kesä sen perään.
Varmasti moni lähti Pietariin jalkapallon EM-kisoihin, koska HUS Lehtonenkin kertoi lähtevänsä, koska kaksi piikkiä ja tavallisten kuolevaisten yläpuolella.
 
Niin, rokotehan ehkä suojaa, tai sitten ei suojaa joltain taudin oireilta. Tartunnalta rokotteet eivät joka tapauksessa suojaa.

Koronapassissa on päätöntä sekin, että he jotka kuvittelevat olevansa rokotuksen vuoksi suojassa pelkäävät heitä, ketkä eivät pelkää tautia. Menee omasta mielestäni komedian puolelle, etenkin kun koronapassi saa haltijansa käyttäytymään hövelimmin ja unohtamaan käyttäytymissäännöt.
 
Tartuntoja on rokotetuilla siinä missä rokottamattomillakin, he eivät vain hakeudu testeihin samassa määrin kuin rokottamattomat ja yhteydenotossa terveydenhuoltoon infektio-oireissa heitä ei pyydetä samassa määrin testeihin. Yhdysvaltain tautivirasto CDC ja Israelin, Islannin, Britannian sekä Saksan hallinnot ovat todenneet että täyden rokoteannoksen saaneet erittävät deltavirusta siinä missä muutkin.

Israelissa vakavasti sairastuneista sairaalassa ja koronaan kuolleista heinä-elokuussa JO 60% on ollut täyden rokoteannoksen saaneita. Rokotekattavuus ei ole juuri suurempi. Eli deltavirus tarttuu täyden rokoteannoksen saaneisiin siinä missä muihinkin.
 
Niin, rokotehan ehkä suojaa, tai sitten ei suojaa joltain taudin oireilta. Tartunnalta rokotteet eivät joka tapauksessa suojaa.

Koronapassissa on päätöntä sekin, että he jotka kuvittelevat olevansa rokotuksen vuoksi suojassa pelkäävät heitä, ketkä eivät pelkää tautia. Menee omasta mielestäni komedian puolelle, etenkin kun koronapassi saa haltijansa käyttäytymään hövelimmin ja unohtamaan käyttäytymissäännöt.
Mitkä ihmeen käyttäytymissäännöt?
 
Koronapassissa on päätöntä sekin, että he jotka kuvittelevat olevansa rokotuksen vuoksi suojassa pelkäävät heitä, ketkä eivät pelkää tautia. Menee omasta mielestäni komedian puolelle, etenkin kun koronapassi saa haltijansa käyttäytymään hövelimmin ja unohtamaan käyttäytymissäännöt.
Eihän siitä ole kyse laisinkaan. Jos yhteiskunta voidaan avata ilman koronapassia, niin tietenkin se on paras vaihtoehto. Mutta oleellista on se, että yhteiskunta avataan. Jos se vaatii koronapassin, niin sitten mennään sen mukaan. Valitettavasti meillä on näitä Kiuruja, jotka taistelevat viimeiseen asti ihmisten vapauden rajoittamisen puolesta ja sen takia on pakko yrittää kaikki keinoja.
 
Yhteiskunta avataan kun se on kansanterveyden kannalta terveysturvallista. Kuvitteleeko joku oikeasti että terveysviranomaiset tai hallituksen ministerit turhaan ryvettävät mainettaan ja kannatustaan rajoittamalla ihmisten toimintaa turhaan? Maailmalla on nähty miten koronan "flunssanhoito" on epäonnistunut mm. Brasiliassa, Israelissa, Islannissa.. ja myös Britanniassa koronakuolemat jo 150-200 päiväkuolemassa ja nousussa vaikkei vielä ole edes hengitystieinfektiokausi.
 
Yhteiskunta avataan kun se on kansanterveyden kannalta terveysturvallista. Kuvitteleeko joku oikeasti että terveysviranomaiset tai hallituksen ministerit turhaan ryvettävät mainettaan ja kannatustaan rajoittamalla ihmisten toimintaa turhaan?
Kyllä. Koska vaalikarja on taipuvaista paniikkiin ja epäloogisuuteen, moni poliitikko todellakin kerää populistisesti irtopisteitä pitämällä kiinni hyödyttömistä rajoituksista.
 
Kyllä. Koska vaalikarja on taipuvaista paniikkiin ja epäloogisuuteen, moni poliitikko todellakin kerää populistisesti irtopisteitä pitämällä kiinni hyödyttömistä rajoituksista.
Populismia on nimenomaan kansansuosiota kalastaakseen vaatia rajoitusten ja suositusten poistoa ohi terveysviranomaisten. Pahimpina esimerkkeinä Antti Kurvinen, Mika Lintilä, Hjallis Harkimo ja kokoomuslaiset.
 
Kuinkakohan monta katastrofia sinä olet jo ennustanut? Sitten kun niitä ei tullutkaan, niin olet alkanut hehkuttaa kuinka Suomessa on maailman parhaiten hoidettu. Ja annas kun arvaan, että kun nyt tulevalla infektiokaudella ei tulekaan sitä maailmanloppua, olet keväällä hehkuttamassa miten tilanne on Suomessa hoidettu tosi hyvin, mutta samalla ennustat että katsotaan kesällä kun festivaalien koronalingot räjäyttävät tautimäärän ja me kaikki kuolemme. Että maa on laitettava kiinni ja tukahdutettava kunnes kukaan ei enää hengitä. Ja niin edelleen.
Kiitos Marinin johtaman hallituksen ja erityisesti Kiurun tiukan terveysturvallisen tolkun linjan (Der Spiegelin saksalaistutkimuksen mukaan maailman parhaiten hoidetun 154 yli 0,5 milj. asukkaan maista), ei ole katastrofia vielä tullut Ruotsin tapaan. Virossakin väkimäärään nähden 4 kertaisesti koronakuolemia. Varovaisuus kannattaa yleisvaarallisen tartuntataudin kanssa, joka on tuonut jo monta yllätystä.
Koko kansan koronapassipakkodiktatuurin sijaan suositan edelleen tartuntaketjujen katkaisemista rajoille omakustanteisen tai työnantajan maksaman maahantulohotellipakkokaranteenin ja testien avulla. Siinä rikotaan paljon pienemmän kansanosan perustuslaillisia perusoikeuksia, ulkomaan matkailu kun on pääosin vapaaehtoista elämys- ja vapaa-ajanmatkailua. Työnantaja kustantaisi työmatkojen karanteeniajan ja kulut. Kaiken lisäksi Suomen sisäiset palvelut mm. koronatartuntojen sylttytehtaat kapakat ja tapahtuma-ala voisi toimia lähes normaalisti, koska kaikki tartuntaketjut ovat tuontitavaraa. Tavarakin liikkuisi vaikka rahtarit vaihtuisivat rajalla. Todennäköisesti toisi vain lisää töitä suomalaisille tavaran kuljettajille, onhan koronarajoitusten aika johtanut myös kotimaan matkailu-alan ja majoituspalvelujen kaikkien aikojen ennätystulokseen pääosin vain kotimaisten matkailijoiden avulla.
 
Yhteistyössä