Olenko ainoa jonka mielestä koronarajoitukset olisi aika poistaa kokonaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Rokotusten nykyisellä asteella korona ei ole vaarallisempi tauti kuin influenssa, joten siitä ei myöskään tulisi välittää sen enempää kuin influenssasta.

Myöskään "long covid" ei voi olla peruste rajoituksille, koska ensinnäkin se ei ole mikään hengenvaarallinen tila ja toisekseen myös monet muut sairaudet saattavat pitkittyä. Ei ole epätavallista, että ihmisillä on erilaisia flunssaoireita kuukausia putkeen.

Tulisi myös muistaa, että koronarajoitukset tulevat erittäin kalliiksi. Puhutaan kymmenistä miljardeista euroista jotka voisi käyttää johonkin järkevään. Kuten vaikkapa erilaisten liikenneonnettomuuksien ehkäisyyn, millä tavoin niillä pelastettaisiin moninkertaisesti enemmän ihmishenkiä kuin koronarajoituksia jatkamalla. Tai esimerkiksi aseiden hankkimiseen armeijalle, jotta ehkäistäisiin seuraava sota tai ainakin vähennettäisiin sen sodan suomalaisten uhrien määrää merkittävästi.
 
2 viikkoa sairaalaruoalla saa aikaan sokeritaudin ja lääkityksen loppuiäksi.
Olen erimieltä sairaalaruoasta. Se on mautonta, väritöntä, hajutonta ja jos joudut olemaan sairaalassa pidempään niin paino putoaa rankasti. Painon putoaminen taas on eduksi metaboliasta kärsiville potilaille.
 

Yhteistyössä