Kokoomuksen koronapassi-idea jopa vaarallinen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Koska esim. AstraZeneca rokotteen on todettu vähentävän rokotetun elimistön koronavirusmäärää 67%, eli 33% koronaviruskuormasta on edelleen elimistössä ja hengityspäästöissä tartuttamassa muita, niin Kokoomus edistää käytännössä koronaviruksen leviämistä antaen rokotettujen liikkua rokotepassilla vapaasti ja ryhmäytyä.
33% huomattavasti tarttivampaa britti-, Etelä-Afrikan ja brassivarianttia tarkoittaa jo lähes 100% alkuperäisen kannan viruskuormaa tarttuvuudeltaan. Tarkoittaa siis sitä että alkuperäisen viruskannan omaavat olisivat saaneet liikkua vapaasti koko ajan! Pitää muistaa että Etelä-Afrikan kanta ja erityisesti Brasilian P.1 kanta väistävät tehokkaasti myös jo koronan aiemmin sairastaneiden immuniteettia ja täten myös rokotettujen.

Onko Orpon ja Kokoomuksen tarkoitus levittää rokotettujen avulla koronaa Suomessa ja maailmalla, sekä tuoda maahamme vielä vaarallisempia koronakantoja, siksi että nämä etuoikeutetut saavat juoksennella päättöminä kanoina edistäen kaverikapitalistien bisneksiä?
 
vierailija
Aina tulee joku uusi koronamutaatio johon rokotteet tai aiemmin sairastetty korona eivät tehoa. Toisin sanoen korona on keskuudessamme pysyvästi. Yhteiskuntaa ei kuitenkaan voida sulkea ikuisesti, joten järkevintä olisi avata yhteiskunta heti.
 
Koska esim. AstraZeneca rokotteen on todettu vähentävän rokotetun elimistön koronavirusmäärää 67%, eli 33% koronaviruskuormasta on edelleen elimistössä ja hengityspäästöissä tartuttamassa muita, niin Kokoomus edistää käytännössä koronaviruksen leviämistä antaen rokotettujen liikkua rokotepassilla vapaasti ja ryhmäytyä.
33% huomattavasti tarttivampaa britti-, Etelä-Afrikan ja brassivarianttia tarkoittaa jo lähes 100% alkuperäisen kannan viruskuormaa tarttuvuudeltaan. Tarkoittaa siis sitä että alkuperäisen viruskannan omaavat olisivat saaneet liikkua vapaasti koko ajan! Pitää muistaa että Etelä-Afrikan kanta ja erityisesti Brasilian P.1 kanta väistävät tehokkaasti myös jo koronan aiemmin sairastaneiden immuniteettia ja täten myös rokotettujen.

Onko Orpon ja Kokoomuksen tarkoitus levittää rokotettujen avulla koronaa Suomessa ja maailmalla, sekä tuoda maahamme vielä vaarallisempia koronakantoja, siksi että nämä etuoikeutetut saavat juoksennella päättöminä kanoina edistäen kaverikapitalistien bisneksiä?
Juuri tämä. Jos rokotukset edes tehoaisivat kaikkiin timbuktu-variantteihin niin tässä olisi edes jotain järkeä, mutta kun ei.
 
vierailija
uudet tartunnat pysäytetään ulkorajoille ja sisäiset tartunnat painetaan nollaan
Joko siis passilla tai nega-todistuksella, joka osa passia. Paniikki iski heti, kun rokote onkin tarpeellinen väline normaaliin elämiseen. He ketkä eivät sitä ottaa halua, niin ovat passia vastaan, kuten PS ja sen kannattajat.

No, aina voi esittää nega tuloksenkin. Ei muuta kun testeihin vaan.
 
PS, kiihkouskovaiset ja monen sortin hyvinvointi- ja joogavalmentajat.
 
Niin kauan kuin on itsekkäitä ihmisiä, niin viruksen nujertaminen kestää.

Mä en suostu itsekkyyssyyllistämiseen.

Jos ei vaan halua kaikenmaailman mömmöjä itseensä, se ei ole itsekkyyttä vaan varovaisuutta.

Sen sijaan mä oon enemmän käyttäny maskia ja pessy käsiä kuin monet rokotemyönteiset tuttuni.
 
Tässähän ei ollutkaan kyse rokotteista vaan siitä, että ihmiset kokoontuvat isommissa ryhmissä, vaikka niin ei pitäisi tehdä.
 
vierailija
uudet tartunnat pysäytetään ulkorajoille ja sisäiset tartunnat painetaan nollaan
Zero Covid -strategiassa valtio sitoutuu nollatavoitteeseen, eli siihen, että maan rajojen sisäpuolella uudet koronatapaukset ajetaan määrätietoisin ja pikaisin toimin nollaan, ja ne myös pidetään nollassa. Tämä vaatii maan sisäisten toimien lisäksi kattavia, tehokkaita ja täsmällisiä rajatoimenpiteitä onnistuakseen - testausta ja karanteeneja - mutta onnistuessaan mahdollistaa paluun normaaliin kotimaan rajojen sisäpuolella.
 
vierailija
Zero covid ei auta, kun virus leviää muualta. Kotimaahan saa aina palata ja Zero covid on liian raskas rahtiliikennehenkilöstöä ja muita ulkomailla työkseen käyviä ajatellen loputtomaksi keinoksi.

Virus muuntuu ja tulee muuntumaan. Ja leviää. Se ei poistu. Sen kanssa on opittava elämään - normaalia elämää.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Zero covid koskee tietenkin myös maahan palaavia oman maan kansalaisia sekä rahtiliikennettä, jossa rajalla vaihtuu maan sisäiset rahtarit tilalle. Uuden-Seelannin ja Australian matkustuskuplien tapaan Zero Covid -alue eli matkustuskupla laajenee sitä mukaa kuin naapurimaat saadaan Zero Covid strategian mukaisiksi puhtaiksi alueiksi. Pakkohotellikaranteenit testeineen ovat omakustanteisia tai työnantajan maksamia, joka vähentää turhaa "perustuslain takaamaa" nuuskamatkailua jne.
 
vierailija
Korona vie teholle ja tappaa alle 40-vuotiaita Brasiliassa – maaliskuussa kuoli 66 500 ihmistä
Alustavien tutkimustulosten mukaan näyttää siltä, että Brasilian virusmuunnos on alkuperäistä koronavirusta vaarallisempi nuorille ihmisille.

Suurin osa Brasiliassa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi hoidettavista tehohoitopotilaista on alle 40-vuotiaita. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

Maassa hoidetaan noin 20 000:ta koronapotilasta teho-osastolla. Heistä 52 prosenttia, eli noin 11 000, on alle nelikymppisiä.

– Aikaisemmin tämä ikäryhmä sairasti taudin lievänä eikä tarvinnut tehohoitoa. Kasvu on erittäin huolestuttavaa, sanoi brasilialaisen lääkäriyhdistyksen edustaja Ederlon Rezende AFP:lle.

Brasiliassa 14,6 prosenttia. Helmikuuhun mennessä osuus oli kasvanut jo 45 prosenttiin.

Nuoret kuolevat

British Medical Journalin (BMJ) mukaan P1:nä tunnettu muunnos näyttää tarttuvan aiempaa helpommin nuoriin ihmisiin. 30- ja 50-vuotiaiden koronavirustartunnat ovat viisinkertaistuneet ja 40-vuotiaiden kuusinkertaistuneet tammikuun jälkeen.

– On todennäköistä, että P1 on vakavampi nuorilla aikuisilla, sanoi vanhempi tutkija Maragareth Portela BMJ:lle.

P1-muunnos kehittyi tiettävästi Manauksen kaupungissa. Alustavien tutkimustulosten mukaan 20–39-vuotiaiden kuolemanriski oli 2,7 kertaa suurempi kuin alkuperäisen koronaviruksen ensimmäisen aallon aikana.

Koko väestössä kuolemat kohosivat virusten välillä 1,15-kertaisesti.

Brassivariantti P1-muunnos on levinnyt nopeasti myös Kanadassa, koska se leviää nopeammin kuin alkuperäinen SARS-CoV-2 -viruskanta, kuten myös brittivariantti.

P1-muunnos lisääntyy nyt myös Ruotsissa.

P1-muunnoksen kerrotaan sairastuttavan myös niitä, jotka ovat jo sairastaneet aiemman viruskannan, se siis ohittaa sairastamisen antaneen immuniteetin, eli todennäköisesti myös nykyisten koronarokotteiden antaman. Tämä huomioiden kokoomuksen ajatus koronapassista, joka vapauttaa rajoituksista on erittäin vastuuton.
 
vierailija
Korona vie teholle ja tappaa alle 40-vuotiaita Brasiliassa – maaliskuussa kuoli 66 500 ihmistä
Alustavien tutkimustulosten mukaan näyttää siltä, että Brasilian virusmuunnos on alkuperäistä koronavirusta vaarallisempi nuorille ihmisille.

Tämä brassivariantti P.1 ohittaa jopa tartunnan saaneiden immuniteetin eli aiheuttaa covid-19 sairudwn uudelleen. Eli ohittaa myös nykyisten rokotteiden antaman suojan. P.1 varianttitartunnat ovat kovassa kasvussa mm. Kanadassa, koska se leviää brittivariantin tapaan huomattavasti aiempaa koronakantaa nopeammin. Myös Ruotsissa P.1 tartunnat ovat kovassa kasvussa, koska se valtaa alaa hitaammin leviäviltä kannoilta.

Tätä vasten ei missään nimessä pitäisi päästää rokotettuja ihmisiä ryhmäytymään ja levittämään koronaa, mm. Brasilian P.1 koronamuunnosta joka tulee leviämään myös Suomessa.

Pitää muistaa että korona on lisännyt huomattavasti kuolleisuutta Venäjällä, USA:ssa, Etelä-Amerikassa, Euroopassa jne. ja rokotteille vastustuskykyinen nuorillekin kuolettavampi kanta lisännee niitä entisestään, jos sille annetaan mahdollisuus levitä rokotepassien mahdollistaman vapaan liikkuvuuden ja ryhmäytymisen takia.

Mm. Venäjällä on kuollut huomattavasti enemmän ihmisiä koronaviruksen takia kuin viralliset tilastot antavat ymmärtää, New York Times uutisoi. Venäjällä on tilastoitu 102 986 koronaviruskuolemaa Worldometerin mukaan. Lehden analyysin mukaan Venäjällä tilastoitiin kuitenkin viime vuoden huhti-joulukuussa 360 000 kuolemaa enemmän kuin tavallisesti. Kun mukaan lasketaan tämän vuoden tammi- ja helmikuu, luku on reilusti yli 400 000.

New York Timesin laskelmien mukaan Venäjällä kuolemien määrä kasvoi 28 prosenttia, mikä on enemmän kuin Yhdysvalloissa, jossa kuolemia tilastoitiin 17 prosenttia tavallisesti enemmän tai esimerkiksi Italiassa, jossa vastaava luku on 19 prosenttia. Lehden mukaan Suomessa tilastoitiin 1 500 kuolemaa, neljä prosenttia, enemmän kuin tavallisesti.
 
vierailija
ryhmäkäyttöytymistä on mitattu laborstorion apinoilta tunnetusti. siinä on siis ihmistenkin osa jatkossa. Rokotepassia haluaa sellaiset poliitikot, joihin kohdistuu vihapuhetta eniten, siis oman turvallisuutensa takia tahtovat rokotepassin, he aikovat leimata rokottamattomat kriminaaleiksi ja valtion vihollisiksi. No niin, hyvästi perusoikeudet!
 
vierailija
euta johtaa saksalaiset, natsien jälkeläiset. on selvää, että erilaiset ryhmäilmiöt ja kollektiivinen mieli on heille ominaista. Entä millä suomalaisilla poliitikoilla löytyy isoisältä vanha ss-järjestön jäsenyys, esim. h-jugend?
 
Joko siis passilla tai nega-todistuksella, joka osa passia. Paniikki iski heti, kun rokote onkin tarpeellinen väline normaaliin elämiseen. He ketkä eivät sitä ottaa halua, niin ovat passia vastaan, kuten PS ja sen kannattajat.

No, aina voi esittää nega tuloksenkin. Ei muuta kun testeihin vaan.
Olen itse ajatellut ottaa rokotteen. Olen siitä huolimatta sitä mieltä, että rokotteen vaatiminen ravintolassa tai teatterissa käymiseen on rajoittava ja avaa taas ovea ihmisten holhoukseen. Oman maamme sisällä ei ihmisten liikkumista pidä eriyttää tällä tavalla ja epäsuorasti painostaa/pakottaa ihmisiä ottamaan rokotetta.
Se ei silti tarkoita myöskään sitä, etteikö minusta rajoilla pitäisi olla pakkotestausta. En kelpuuttaisi edes negatiivista todistusta rajan ylityksessä.
 
vierailija
Rokotepassi sisältää myös tiedon testituloksesta. Eli joko rokote tai testi. Näin se toimii muualla. Miksei meilläkin? Ei rokotetta ole pakko ottaa. Toisaalta, jollet ota niin miksi muiden pitäisi varoa sinua mahdollisena kantajana? Tod.näk. 65-75% ottaa rokotteen. Ainakin nyt. Tulevassa luku voi laskea kun virus heikkenee ajan kulkiessa.

Zero Covid ei ole mahdollinen. Maailmaa ei voi sulkea loputtomiin ei edes ”kuplia” muodostaen. Se on niin kallis tie, ettei siihen ryhdytä. Australiakin avaa rajansa.

Covid tullee olemaan ajatuksissa kuten influessa. Pikkuhiljaa kun rokotteet ovat vuotuista kamaa, niin se painuu unholaan. Eipä sitä influenssaan kuolleiden määrää (satoja vuodessa) lasketa enää avoimesti lehtien palstoilla, saati sairastuneita tai tarttuvuutta (sairastuneita 5-15% väestöstä/vuosi). Kohta ei vaan kiinnosta...
 
Yhteistyössä