Kesän jälkeen syksyllä taas uusi koronan epidemia-aalto hengitystieinfektiotalvikaudeksi !

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Viime kesälläkin uskottiin melko laajalti että se oli siinä, mutta kuinkas sitten kävikään. Veikkaanpa että immuniteetin lyhyys tai uudet koronakannat aiheuttavat sen että ensi syksynä hengitystieinfektiokauden taas alkaessa ollaan samassa tilanteessa kuin oltiin viime syksynä ja koko talvikauden. Tilannetta pahentaa entisestään se mikäli rokotetut saavat rokotuspassien kanssa alkaa matkustella maailmalla ja tuoda tuliaisina rokotukselle ja sairastetun koronan immuniteetille vastustuskykyisiä koronakantoja mm. brassivariantin P1-muunnosta ja ties mitä muita. Seuraava talvikausi tulee olemaan entistä pahempi kun heikompi osa kansasta alkaa vastustaa ja miekkaroida koronarajoituksia vastaan, kun psyyke ei kestä poikkeusaikaa ja elämysten rajoittamista.
 
Olen alkanut miettiä, että tuleeko ensi kesänä samanlaista aallonpohjaa tartunnoista kuin viime kesänä. Ne variantit mietityttävät.
 
vierailija
Viime kesälläkin uskottiin melko laajalti että se oli siinä, mutta kuinkas sitten kävikään. Veikkaanpa että immuniteetin lyhyys tai uudet koronakannat aiheuttavat sen että ensi syksynä hengitystieinfektiokauden taas alkaessa ollaan samassa tilanteessa kuin oltiin viime syksynä ja koko talvikauden. Tilannetta pahentaa entisestään se mikäli rokotetut saavat rokotuspassien kanssa alkaa matkustella maailmalla ja tuoda tuliaisina rokotukselle ja sairastetun koronan immuniteetille vastustuskykyisiä koronakantoja mm. brassivariantin P1-muunnosta ja ties mitä muita. Seuraava talvikausi tulee olemaan entistä pahempi kun heikompi osa kansasta alkaa vastustaa ja miekkaroida koronarajoituksia vastaan, kun psyyke ei kestä poikkeusaikaa ja elämysten rajoittamista.
Pandemialainsäädäntö pitäisi saada pikimmiten kuntoon. Siis mahdollisuus tarpeen vaatiessa tukahdutustoimiin mm.

- mahdollisuus max 72h vanhan negatiivisen koronatestin vaatimiseen maahantulijoilta (myös omilta kotimaaha palaavilta kansalaisilta ja rekka- ja kuorma-autokuskeilta sekä logistiikkahenkilöstöltä

- mahdollisuus pakkotesteihin rajalla kaikille maahantulijoille

- mahdollisuus 14 vrk valvottuun pakkokaranteeniin karanteenihotellissa (omakustanteinen tai työnantajan maksama)

- mahdollisuus sulkea mikä tahansa ryhmäytymispaikka tarvittaessa tai vähentää niiden väkimäärää esim. 10 tai 6 henkilöön. Pitää koskea myös ravintoloita ja mahdollisuus pitää olla rajata erikseen anniskelupaikkojen aukioloa.

- mahdollisuus anniskelukieltoon ravintoloissa

- mahdollisuus maskipakkoon julkisilla paikoilla joissa perheen ulkopuolisia henkilöitä. Ne jotka eivät voi käyttää maskia ovat velvoitettuja käyttämään visiirejä. Näin varsinaiset änkyrät paljastuvat. Tarvittaessa mahdollisuus asettaa myös venttiilittömien FFP2 hengityssuojainten käyttövelvoite vastaavissa paikoissa, mikäli tilanne entisestään pahenee.

- tarvittaessa liikkumisrajoituksia ja ulkonaliikkumiskielto, mikäli tilanne entisestään pahenee

Nämä rajoitukset voidaan antaa aluekohtaisesti kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla, mutta tarvittaessa myös koko maassa.

Suomen on varauduttava siihen etteivät nykyiset rokotteet ja niiden antama immuniteetti riitä ja tilanne pahenee taas talvikaudella.
 
vierailija
Kannatat siis ikuista sulkua ja maailmantalouden pysyvää rampauttamista? Sellaisesta seuraa pelkkiä nälkäkuolemiakin valtavia määriä kehitysmaissa, ja kuolleisuus muihin sairauksiin lisääntyy paljon, koska ei ole enää varaa ylläpitää kehittynyttä terveydenhoitoa.

Joku raja saisi olla koronahysteriallakin.
 
Etkö ymmärrä että mikäli tilanne jatkuu tällaisena pitkään, korona tappaa ihmisiä enemmän kuin espanjantauti 1920, joka tappoi 50-100 miljoonaa ihmistä. Saattaa kehittyä myös kohtalokkaita kantoja, joiden kuolettavuus esim. 10-20% sairastuneista. Suomen pitää valmistautua pandemialakien avulla, ettei olla sormi suussa mikäli koronapandemia iskee myös ensi syksynä hengitystieinfektiokauden käynnistyessä rokotuksista huolimatta. Kirjoitin samaa jo viime kesänä. Meillä pitää olla paljon nopeammat keinot ottaa rajoitustoimia käyttöön, eivätkä ne saa olla kiinni poliittisen opposition vastaanhangoittelusta tai MaRa ym. eturyhmälobbauksesta. Rajat on tarvittaessa saatava nopeasti kiinni Uuden-Seelannin ja Australian tapaan. Tavara kyllä kulkee, vaikka kuljettajat vaihtuvat rajan ylittäessä. Älykkyyteen liittyy valmistautuminen.
 
korona-exitin rinnalla pitää valmistautua myös koronapandemian jatkumiseen laajat pandemialait valmistelemalla, ettei taas ensi talvikautena olla samojen ongelmien edessä kuin nyt.
 
vierailija
Kannatat siis ikuista sulkua ja maailmantalouden pysyvää rampauttamista? Sellaisesta seuraa pelkkiä nälkäkuolemiakin valtavia määriä kehitysmaissa, ja kuolleisuus muihin sairauksiin lisääntyy paljon, koska ei ole enää varaa ylläpitää kehittynyttä terveydenhoitoa.

Joku raja saisi olla koronahysteriallakin.
Maailmantalous ei rampaudu kun maista saadaan korona tukahdutettua ja pysymään poissa tiukoilla karanteenitoimilla. Kuten sanottua tuotanto maan sisällä toimii paremmin ilman epidemiaa maassa ja tavara kyllä kulkee maan yli vaikka kuljettajat vaihtuvat rajalla. Käytännössä ainoastaan matkailu ja lyhyet työmatkat vähenevät 14 vrk omakustanteisen tai työnantajan maksaman pakkokaranteenin takia.
 
Ei mitään ikuista sulkua vaan toimivaa ennakoitua pandemialainsäädäntöä, jolloin lainsäädäntö olisi JO valmiina, jos ja kun rajoitustoimia tarvitaan tämän tai seuraavan pandemian takia. Ei voi olla niin imbesilli ettei ymmärrä valmistautumisen merkitystä.
 
Etkö ymmärrä että mikäli tilanne jatkuu tällaisena pitkään, korona tappaa ihmisiä enemmän kuin espanjantauti 1920, joka tappoi 50-100 miljoonaa ihmistä. Saattaa kehittyä myös kohtalokkaita kantoja, joiden kuolettavuus esim. 10-20% sairastuneista. Suomen pitää valmistautua pandemialakien avulla, ettei olla sormi suussa mikäli koronapandemia iskee myös ensi syksynä hengitystieinfektiokauden käynnistyessä rokotuksista huolimatta. Kirjoitin samaa jo viime kesänä. Meillä pitää olla paljon nopeammat keinot ottaa rajoitustoimia käyttöön, eivätkä ne saa olla kiinni poliittisen opposition vastaanhangoittelusta tai MaRa ym. eturyhmälobbauksesta. Rajat on tarvittaessa saatava nopeasti kiinni Uuden-Seelannin ja Australian tapaan. Tavara kyllä kulkee, vaikka kuljettajat vaihtuvat rajan ylittäessä. Älykkyyteen liittyy valmistautuminen.
Mistä taudista sä puhut? Tuo ei ole koronaa eikä mitään sen varianteista. Rauhoitu.
 
vierailija
Maailmantalous ei rampaudu kun maista saadaan korona tukahdutettua ja pysymään poissa tiukoilla karanteenitoimilla. Kuten sanottua tuotanto maan sisällä toimii paremmin ilman epidemiaa maassa ja tavara kyllä kulkee maan yli vaikka kuljettajat vaihtuvat rajalla. Käytännössä ainoastaan matkailu ja lyhyet työmatkat vähenevät 14 vrk omakustanteisen tai työnantajan maksaman pakkokaranteenin takia.
Historia osoittaa, että suljetut maat joilla ei ole henkilövaihtoa ulospäin pärjäävät erittäin huonosti taloudellisesti.
 
vierailija
Ei mitään ikuista sulkua vaan toimivaa ennakoitua pandemialainsäädäntöä, jolloin lainsäädäntö olisi JO valmiina, jos ja kun rajoitustoimia tarvitaan tämän tai seuraavan pandemian takia. Ei voi olla niin imbesilli ettei ymmärrä valmistautumisen merkitystä.
Meillä on jo ennakoitu pandemialainsäädäntö. Niitä kutsutaan tartuntatautilaiksi ja valmiuslaiksi.
 
vierailija
Etkö ymmärrä että mikäli tilanne jatkuu tällaisena pitkään, korona tappaa ihmisiä enemmän kuin espanjantauti 1920, joka tappoi 50-100 miljoonaa ihmistä. Saattaa kehittyä myös kohtalokkaita kantoja, joiden kuolettavuus esim. 10-20% sairastuneista. Suomen pitää valmistautua pandemialakien avulla, ettei olla sormi suussa mikäli koronapandemia iskee myös ensi syksynä hengitystieinfektiokauden käynnistyessä rokotuksista huolimatta. Kirjoitin samaa jo viime kesänä. Meillä pitää olla paljon nopeammat keinot ottaa rajoitustoimia käyttöön, eivätkä ne saa olla kiinni poliittisen opposition vastaanhangoittelusta tai MaRa ym. eturyhmälobbauksesta. Rajat on tarvittaessa saatava nopeasti kiinni Uuden-Seelannin ja Australian tapaan. Tavara kyllä kulkee, vaikka kuljettajat vaihtuvat rajan ylittäessä. Älykkyyteen liittyy valmistautuminen.
Vaikka Pohjois-Koreasta voisi ottaa oppia? Siellä ei myöskään tarvitse välittää oppositiosta kun otetaan rajoitustoimia käyttöön ja rajavalvonta on tehokasta.
 
vierailija
Historia osoittaa, että suljetut maat joilla ei ole henkilövaihtoa ulospäin pärjäävät erittäin huonosti taloudellisesti.
Ei, vaan niissä.on suljettu talous tai pakottein suljettu. Jos maan sisäinen tuotanto toimii ilman epidemiarajoituksia rajojen ollessa valvottuja, tuotanto kyllä saadaan kuljetettua maasta toiseen rahtarien vaihtuessa rajalla.
 
vierailija
Meillä on jo ennakoitu pandemialainsäädäntö. Niitä kutsutaan tartuntatautilaiksi ja valmiuslaiksi.
Kummasti vaan joutuu huonosti valmisteltuja lakimuutoksia koko ajan väsäämään kiireellä. Valmiit pandemialait jotka otettaisiin vain käyttöön tarvittaessa olisivat ennakointia, jotka nopeuttavat tarvittavien toimien käyttöönsaattamista. Uskomatonta ettei 2021 tällaiseen kyetä.
 
Mitä niissä laeissa sitten lukisi mitä nykyisissä laeissa ei lue?
 
vierailija
Vapaaksi koronasta – tukahdutusstrategia, nyt! -kansalaisaloite on hyväksytty ja allekirjoitettavissa oikeusministeriön palvelussa. Antakaa äänenne kuulua. Allekirjoittakaa & jakakaa!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8215

Koronalle ja jatkuville rajoituksille on vaihtoehto. Tukahdutusstrategia sisältää tukahduttamisen sekä tiukan rajakontrollin valvottuine karanteeneineen: molemmat ovat välttämättömiä kestävien tulosten saavuttamiseksi. Suomessa paluu lähes tavalliseen arkeen ja elinkeinojen harjoittamiseen on kiinni vain poliittisesta tahdosta. Nyt on kyse siitä, millaista täällä on elää lähivuosina.
 
vierailija
- mahdollisuus maskipakkoon julkisilla paikoilla joissa perheen ulkopuolisia henkilöitä. Ne jotka eivät voi käyttää maskia ovat velvoitettuja käyttämään visiirejä. Näin varsinaiset änkyrät paljastuvat. Tarvittaessa mahdollisuus asettaa myös venttiilittömien FFP2 hengityssuojainten käyttövelvoite vastaavissa paikoissa, mikäli tilanne entisestään pahenee.
Tämä visiirijuttu viimeistään osoittaa, että maskit ovat pelkkä symboli joiden tarkoituksena on kertoa, että kuka on "oikein ajatteleva" ja kuka "väärin ajatteleva".
 
Yhteistyössä