"IL-kysely: Yli 6 000 euroa ansaitsevat kannattavat vahvasti perussuomalaisia"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Valmiiksi Jätti-Työttömyys, silti työ-peräisiä MaaTuja pitäisi saada lisää !

Asummeko totaali-hölmölässä. Vai kusettaako porrrvari nyt olantakaa teitä:

""Työperäinen maahanmuutto on suomalaisen yhteiskuntapolitiikan kestoaiheita väestön ikääntymisen ja pohjoismaalaisittain korkeaan työttömyysasteen vuoksi.

Keskustelu aiheesta sai jatkoa torstaina Yleisradion A-talkissa, jossa EVAn Ekonomisti Sanna Kurronen esitti ajatuksen, jonka mukaan työperäisen maahanmuuton kokonaismäärän voisi tuplata nykyisestä eli kasvattaa noin 30 000 työntekijään vuodessa."""

A-Talkissa persut ja SDP vastustivat EU:n ja ETA:n ulkopuolisen halpatyövoiman tarveharkinnan poistoa. Yli 3.000€/kk tienaavat asiantuntijat ja ammattilaisethan Suomeen jo nykyiselläänkin pääsevät mistä päin maailmaa tahansa.

Kokoomus (ja myös keskusta sekä RKP, EK, Suomen yrittäjät ja MTK) haluavat nimenomaan kolmansien maiden halpatyövoimaa Suomeen polkemaan palkkoja ja työehtoja sekä ulosliputtamaan suomalaista tes-palkattua työvoimaa.

Mikäli tällä hetkellä Suomessa palkkatyötä vailla olevien 500 000 - 600 000 työnhakijan reservi ei riitä, jossa paljon korkeasti koulutettuja työttöminä, nykyisellään on mahdollista käyttää EU:n 500 miljoonan ihmisen työmarkkina-alueen työntekijöitä. Ei tarvita kolmansien maiden halpatyövoimaa kuin palkkoja ja työehtoja polkemaan.
 
Valmiiksi Jätti-Työttömyys, silti työ-peräisiä MaaTuja pitäisi saada lisää !

Asummeko totaali-hölmölässä. Vai kusettaako porrrvari nyt olantakaa teitä:

""Työperäinen maahanmuutto on suomalaisen yhteiskuntapolitiikan kestoaiheita väestön ikääntymisen ja pohjoismaalaisittain korkeaan työttömyysasteen vuoksi.

Keskustelu aiheesta sai jatkoa torstaina Yleisradion A-talkissa, jossa EVAn Ekonomisti Sanna Kurronen esitti ajatuksen, jonka mukaan työperäisen maahanmuuton kokonaismäärän voisi tuplata nykyisestä eli kasvattaa noin 30 000 työntekijään vuodessa."""

A-talk klo 21.05

Miksi Suomen talous jää muiden Pohjoismaiden jalkoihin? Onko työperäinen maahanmuutto yksi ratkaisu ongelmaan? Keskustelemassa kansanedustajat Matias Mäkynen (sd.) ja Sakari Puisto (ps.) sekä ekonomistit Sanna Kurronen, EVA ja Patrizio Lainà, STTK.
 
SDP ja Persut vastustavat tolkusti EU:n ja ETA:n ulkopuolisen kolmansien maiden halpatyövoiman maahantuontia, joka polkee palkkoja ja ulosliputtaa suomalaista tes-palkattua työvoimaa entisestään. Tietenkin Etlan ekonomisti kokoomuksen ja kepun tapaan halusi halpatyövoiman tarveharkinnan pois, vaikka EU:n talousalue on 500 miljoonan ihmisen työmarkkina, josta kyllä löytää tes-palkalla työntekijöitä, mikäli kukaan Suomen 500 000 - 600 000 palkkatyötä etsivästä ei kelpaisi.

Jännää miten Etlan ekonomisti otti taas oikeiston sosioekonomisen rasismikortin esiin, eli miten työttömyysturvaa ja sosiaaliturvaa pitää leikata, jotta työttömät saadaan töihin, kun ainoastaan tes-palkattu työ uupuu Suomesta. Syrjivää ja leimaavaa vihapuhetta työttömiä kohtaan tällainen. Lisää kurjistamista, vaikka juuri tuli VM:n uutinen että Suomi on tippumassa Pohjoismaisesta kehityksestä, onhan Suomessa jo Pohjoismaiden ylivoimaisesti alimmat työläisten palkat ja eläkkeet sekä ostovoima ja nyt työttömien tuloja halutaan oikeiston taholta entisestään leikata. Ostovoiman putoaminen vaikuttaa kotimaan kysyntään ja talouden dynamiikkaan sekä BKT:hen.

Myös Suomen "matalampi" työllisyysaste Ruotsiin johtuu tilastointitavasta. Ruotsissa osa-aikatyöläiset lasketaan mukaan eri tavalla ja Ruotsissa muiden Pohjoismaiden tapaan on Suomea suurempi julkinen sektoria, joka myös nostaa työllisyysastetta tilastoissa. Ruotsalaisen tilastointitavan mukaan laskettuna Suomen työllisyysaste olisi suunnilleen sama.
 
A-talk klo 21.05

Miksi Suomen talous jää muiden Pohjoismaiden jalkoihin? Onko työperäinen maahanmuutto yksi ratkaisu ongelmaan? Keskustelemassa kansanedustajat Matias Mäkynen (sd.) ja Sakari Puisto (ps.) sekä ekonomistit Sanna Kurronen, EVA ja Patrizio Lainà, STTK.
VM:n kokoomusvirkamiehet tulivat kokoomuksen ja kepun kunnallisvaaliavuksi. Kertoivat miten vuodesta 2007 eli Vanhasen II sinivihreän porvarihallituksen ajasta asti kautta Kataisen kokoomusjohtoisen hallituksen aina Sipilän PersKeKo-porvarihallitukseen Suomen talous ja bkt on jämähtänyt. Onko syy muka 1,5 vuotta vasta vallassa olleen SDP-johtoisen Rinteen ja Marinin hallituksen. He eivät olleet vallassa 2007-2018, vasta 2019 kesäkuusta 6.6. alkaen.
Kummasti tutkimusten mukaan Suomen palkat ja ostovoima jämähtivät supermataliksi verrattuna muihin Pohjoismaihin 2008-2015 eli samaan aikaan, eivätkä ne todellakaan parantuneet 2015-2019 Sipilän PersKeKo-porvarihallituksen aikana, päinvastoin huononivat entisestään.

Syy Suomen talouden tilanteeseen taisi juuri löytyä, ja se on porvaripolitiikalla luotu!

"Suomalainen palkkakehitys on erilaista kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä käy ilmi Korn Ferryn Hay Groupin uudesta tutkimuksesta, joka käsittelee globaalia sekä Suomen palkkakehitystä vuosien 2008 ja 2015 välillä.

Kaikissa muissa Pohjoismaissa palkansaajien ostovoima on kasvanut reilusti, mutta Suomessa palkankorotuksista saatu hyöty on huomattavasti vähäisempää inflaation vuoksi. Tutkimuksen mukaan palkat nousivat eniten Norjassa ja Ruotsissa; jopa huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Euroopan suurissa talousmaissa.

Palkat nousivat Norjassa 12,6, Ruotsissa 11,3, Tanskassa 3,5 ja Suomessa 1,4 prosenttia. Saksassa ja Ranskassa palkat nousivat noin 5 prosenttia. Isossa-Britanniassa palkat laskivat 0,1 ja Yhdysvalloissa yli 3 prosenttia.

Inflaatio söi vuosien 2008 ja 2015 välillä 13,7 prosenttiyksikköä Suomen palkankorotuksista. Ruotsissa luku oli 4,2 prosenttiyksikköä ja Ranskassa ja Saksassa noin 8 prosenttiyksikköä.

Ylimmät palkkaluokat kasvoivat eniten

Ylimmät palkkaluokat ovat nousseet finanssikriisin jälkeen eniten. Yhdysvalloissa alimmat palkkaluokat ovat laskeneet yli 14 prosenttia, keskiluokan palkat nousseet 2 prosenttia ja ylimmät palkat ovat nousseet 3,5 prosenttia. Ranskassa, Italiassa ja Isossa-Britanniassa alimmat palkat ovat nousseet vähän enemmän kuin muiden palkkaluokkien palkat."

Lähde: Talouselämä
 
Suomi rämpii - Onko Suomi enää Pohjoismaa?

Porvarijohtoiset hallitukset ovat saaneet tämän aikaan ja nyt porvarit ottavat tämän aseeksi SDP-johtoista Marinin hallitusta vastaan. Erityisesti kokoomuksen Elina Lepomäki käyttää tätä aseena unohtaen kertoa, että päin metsää on menty ainakin vuodesta 2007 porvarien valtakaudella. Työläisiä kituuttava porvaripolitiikka ei toimi, ja lääkkeeksi ehdotetaan lisää mamuja sekä paikallista käskytystä eli vielä huonompia oikeistolääkkeitä.

Suomi rämpii – VM:n virkamiehiltä pysäyttävä kysymys: Onko Suomi enää Pohjoismaa?
https://www.iltalehti.fi/talous/a/0e4c4d99-515e-4f9a-86c8-6c780581f29c
”Suomi on jäänyt jälkeen relevanteista vertailumaista, kuten muista Pohjoismaista, Saksasta ja Alankomaista.”

– Tuotannolliset investoinnit eivät ole kasvaneet Suomessa vuoden 2007 jälkeen."

Pitäisi kyseenalaistaa porvarijohtoisten hallitusten politiikka. Vuosikausien 0-korotukset sekä puuttuminen työmarkkinoiden toimintaan työnantajapuolen joukoissa ovat syöneet kotimaan kysynnän ja ostovoiman työläisiltä. Pohjoismaiden ylivoimaisesti alimmat työläisten palkat ja eläkkeet sekä ostovoima.

Marinin hallituksen tulee ottaa pesäero aiemmin harjoitettuun porvaripolitiikkaan siis Vanhasen, Kataisen ja Sipilän kausien yltiöuusliberalistiseen politiikkaan, jossa jopa hallitusohjelmat on rustattu USA:ssa eikä takuulla Suomen kansallisvaltion ja suomalaisten hyväksi.
 
Yli 6 000 euroa kuussa tienaavat hyötyvät massamaahanmuutosta ja alipalkatusta ulkomaisesta mamuhalpatyöstä. Tietää lisää Tesloja
Yli 6000 euroa tienaavissa on myös keskimääräistä enemmän isänmaallista porukkaa. Toki joukossa on näitä yrittäjiä, joille Suomi on kirosana ja kaikki on paremmin Virossa tai ambomaassa, mutta paljon on myös niitä perinteisiä koti, uskonto ja isänmaa -tyyppejä. Keskivertoa enemmän reservinupseereita ja maanpuolustuskurssin käyneitä yms.
 
Tämän hallituksen jälkeen maata on erittäin vaikeaa, melkein mahdotonta saada nousemaan takaisin jaloilleen.
Nyt, vaikka hallitustaivalta on käyty vasta lyhyen aikaa, maamme on velkaantunut kymmeniä miljardeja ja suuri osa otetusta velasta on heitelty taivaan tuuliin etelän maille, somesuklaan markkinoijille ja puumulkkujen veistelijöille.
Kotimaan huonoon tilanteeseen hallitus on yksinomaan syypää valitessaan hybridistrategian, antamalla taudin levitä, sairastuttamalla, antamalla kansalaisten kuolla ja pitämällä kansalaisia löysässä hirressä ties kuinka pitkään.
Hallitus yrittää tietoisesti tai silkkaa kokemattomuuttaan muuttaa maatamme hiilineutraaliksi, mutta erkaannuttuaan liikaa reaalitodellisuudesta, he eivät käsitä ettei kansalaisilla on mahdollisuutta toteuttaa heidän utopioitaan sähköautoiluun siirtymisestä sillä kansalaisilla ei ole varaa toteuttaa näitä visioita nyt, eikä polttoaineiden hinnankorotuksilla saada aikaiseksi muuta kuin lisää työttömyyttä ja kulutustavaroiden hintojen nousua aikaiseksi.
Kuten tuossa ylempänä kirjoitettiin Suomen jälkeen jäänti muista Pohjoismaista on seurausta ainakin vuodesta 2007 asti toteutetusta porvarijohtoisesta politiikasta, jossa työläiskansanosaa on kikytetty jos jollakin tapaa ja työläisten ostovoima on rampautettu Pohjoismaiden ylivoimaisesti matalimmalla palkkatasolla.

Mitä taas tulee 1,5 vuotta toimineeseen SDp-johtoiseen punamultahallitujseen niin:

Marinin hallitus ei ota poikkeuksellisesti velkaa kun huomioidaan koronakriisin menot!

Suorat ja epäsuorat vaikutukset huomioiden on koronapandemia artikkelin mukaan vähentänyt valtion tuloja 2.2 miljardilla ja kasvattanut menoja 4.5 miljardilla. Lisäksi hävittäjähankinnoista koostuu 1.5 miljardia uusia menoja. Pandemia ja hävittäjähankinnat aiheuttavat yhteensä 2.2+4.5+1.5=8.2 miljardin vajeen budjettiin, josta siis katetaan velalla 11.7 miljardia, joka 9.5 miljardia enemmän kuin edellisen vuoden budjetissa.

Yhteenvetona: koronapandemia ja hävittäjähankinnat kattavat lisävelanotosta 8.2/9.5=86%. Muista syistä otetaan lisävelkaa 1.3 miljardia.

Valtaosa 9.5 miljardin lisäyksestä velkaan (alkuperäiseen budjettiin verrattuna) aiheutuu siten pandemiasta ja hävittäjähankinnoista. Normaalioloissakaan ei ole mitenkään tavatonta, että lisäbudjetteja tehdään alkuperäisen päälle, joten tuo 9.5-8.2=1.3 miljardia ei ole tavallisuudesta juurikaan poikkeava.

Pelkästään koronasta aiheutuvat kustannukset (suorat sekä epäsuorat) ovat siis 2.2+4.5=6.7 miljardia. Tämä on paljon, mutta Suomen hyvä koronatilanne huomioiden kuitenkin paljon vähemmän kuin muissa EU:n jäsenmaissa, joihin korona on iskenyt Suomea rajummin.

Hyvään koronatilanteeseen ovat vaikuttaneet Marinin hallituksen oikein mitoitetut ja hyvin ajoitetut toimet sekä kansalaisten luottamus niin maan hallitukseen kuin viranomaisiinkin, joka on näkynyt ohjeiden kokonaisuudessaan erinomaisena noudattamisena.
 
Jep, tämä huomattiin PersKeKo-porvaripersuhallituksessa.
Toisaalta, ajattelepa asiaa tältä kantilta (eli rehellisesti): valtio on palkkajohtaja Suomessa. Sen lisäksi siellä on paremmat lomaedut ja käytännössä varma ikuinen suojatyöpaikka. Kun tältä hyväosaisten rälssiltä leikattiin lomarahoja pari vuotta, alkoi hirveä itku ja hampaiden kiristys. Eräskin tuttu, joka valtiolla tienaa n. 8500 euroa kuukaudessa itkee siitä asiasta vieläkin ja on itkenyt jo pari vuotta. Olihan se väärin, mutta yhtä hyvin voidaan ajatella kaikkia niitä sopimuksia, jotka vuosien varrella ovat tuottaneet sen ylipalkatun virkamiesarmeijan pröystäilevine etuineen, josta moni yksityisen puolen palkansaaja ei voi edes unelmoida, että ne olivat väärin. Ehkä olisikin pitänyt jättää kiky tekemättä ja sen sijaan perua se palkankorotus vuodelta 2003 ja se virkaehtosopimuksen lisäys vuodelta x ja ö.
 
Mersu-persujen sijaan Suomeen tarvittaisiin nyt työläispersupuolue, joka olisi kuin maahanmuuttokriittinen Tanskan demarit. Se söisi porvaripersujen kannatuksen hetkessä, ja persujen politiikka ajaisi myös kriittisen maahanmuuton ohella muissa asioissa suurimman työläiskannattajakuntansa asiaa.
Olen duunari ja nykypersut kelpaavat minulle hyvin. Luottamusmiesvaalissakin vaihdettiin demari perussuomalaiseen.
 
Toisaalta, ajattelepa asiaa tältä kantilta (eli rehellisesti): valtio on palkkajohtaja Suomessa. Sen lisäksi siellä on paremmat lomaedut ja käytännössä varma ikuinen suojatyöpaikka. Kun tältä hyväosaisten rälssiltä leikattiin lomarahoja pari vuotta, alkoi hirveä itku ja hampaiden kiristys. Eräskin tuttu, joka valtiolla tienaa n. 8500 euroa kuukaudessa itkee siitä asiasta vieläkin ja on itkenyt jo pari vuotta. Olihan se väärin, mutta yhtä hyvin voidaan ajatella kaikkia niitä sopimuksia, jotka vuosien varrella ovat tuottaneet sen ylipalkatun virkamiesarmeijan pröystäilevine etuineen, josta moni yksityisen puolen palkansaaja ei voi edes unelmoida, että ne olivat väärin. Ehkä olisikin pitänyt jättää kiky tekemättä ja sen sijaan perua se palkankorotus vuodelta 2003 ja se virkaehtosopimuksen lisäys vuodelta x ja ö.
Ei Kokoomus ja Kepu tai RKP ja KD halua näiltä eliitin isopalkkaisilta virkamiehiltä leikata palkkoja ja etuja, hehän ovat heidän potentiaalisia äänestäjiä. Porvari haluaa leikata työntekijältä ja tietenkin työntekijäluokan työttömiltä ja eläkeläisiltä ja antaa lisää etuja eturyhmilleen eliitin hyväosaisille erityisesti pääomapiireille sekä työnantajille ja elinkeinoelämälle. Persujen talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa viittaa porvarilliseen.
 
Koita nyt päättää. Kiky iski rälssiin. Oliko se porvaripolitiikkaa vai vasemmistolaista politiikkaa? Demaripolitiikkaa se ei ainakaan ollut koska demarien suurin äänestäjäryhmä ovat [u[hyväpalkkaiset virkamiehet[/u].
 
Persut eivät ole poistamassa tukia vaan sdp ja vihreät ajavat hyvinvointivaltiomme alas toimillaan, se on tukien loppu!
En oikein ymmärrä miksi pienituloiset heitä äänestäisivät.
Persut panostavat suomalaisten hyvinvointiin ja haluavat pitää huolta heikompiosaisista ja myös toimivat sen mukaan. Persut ajavat ilmastopolitiikkaa maltillisemmin ja viisaammin, eivät halua työntää hupirahaa Afrikkaan, Italiaan tai Espanjaan vaan käyttäisivät rahat suomalaisten hyväksi. Persujen tavoitteena on myös saada suomalaisille palkka jolla elää ilman tulonsiirtoja.

Nyt oli kyllä sellaista soopaa että :D
 
Kuten tuossa ylempänä kirjoitettiin Suomen jälkeen jäänti muista Pohjoismaista on seurausta ainakin vuodesta 2007 asti toteutetusta porvarijohtoisesta politiikasta, jossa työläiskansanosaa on kikytetty jos jollakin tapaa ja työläisten ostovoima on rampautettu Pohjoismaiden ylivoimaisesti matalimmalla palkkatasolla.

Mitä taas tulee 1,5 vuotta toimineeseen SDp-johtoiseen punamultahallitujseen niin:

Marinin hallitus ei ota poikkeuksellisesti velkaa kun huomioidaan koronakriisin menot!

Suorat ja epäsuorat vaikutukset huomioiden on koronapandemia artikkelin mukaan vähentänyt valtion tuloja 2.2 miljardilla ja kasvattanut menoja 4.5 miljardilla. Lisäksi hävittäjähankinnoista koostuu 1.5 miljardia uusia menoja. Pandemia ja hävittäjähankinnat aiheuttavat yhteensä 2.2+4.5+1.5=8.2 miljardin vajeen budjettiin, josta siis katetaan velalla 11.7 miljardia, joka 9.5 miljardia enemmän kuin edellisen vuoden budjetissa.

Yhteenvetona: koronapandemia ja hävittäjähankinnat kattavat lisävelanotosta 8.2/9.5=86%. Muista syistä otetaan lisävelkaa 1.3 miljardia.

Valtaosa 9.5 miljardin lisäyksestä velkaan (alkuperäiseen budjettiin verrattuna) aiheutuu siten pandemiasta ja hävittäjähankinnoista. Normaalioloissakaan ei ole mitenkään tavatonta, että lisäbudjetteja tehdään alkuperäisen päälle, joten tuo 9.5-8.2=1.3 miljardia ei ole tavallisuudesta juurikaan poikkeava.

Pelkästään koronasta aiheutuvat kustannukset (suorat sekä epäsuorat) ovat siis 2.2+4.5=6.7 miljardia. Tämä on paljon, mutta Suomen hyvä koronatilanne huomioiden kuitenkin paljon vähemmän kuin muissa EU:n jäsenmaissa, joihin korona on iskenyt Suomea rajummin.

Hyvään koronatilanteeseen ovat vaikuttaneet Marinin hallituksen oikein mitoitetut ja hyvin ajoitetut toimet sekä kansalaisten luottamus niin maan hallitukseen kuin viranomaisiinkin, joka on näkynyt ohjeiden kokonaisuudessaan erinomaisena noudattamisena.
Marinin palkkaamat mediavaikuttajat työssään
Hyvin etukäteen valmisteltu analyysi, mutta Marin ihan aikuisten oikeasti otti velkaa 6 miljardia euroa ja lahjoitti muutaman miljardin tästä etelän ja Marinin hallitus on ihan vakavalla naamalla kerrottuna jakanut 100 000 euron potteja somesuklaan markkinoijille ja puumulkkujen vesitelijöille.

Marinin hallituksen strategia koronapandemian hoitamiseksi on maksanut suomelle miljardeja ja saanut kotimaiset palveluntarjoajat, ravintolat, esiintyjät, matkailuyrittäjät, kampaamot ym. konkurssin partaalle, sillä kun koronaviruksen tarkoituksella annetaan levitä maassa, ihmisten annetaan sairastua ja kuolla, ihmiset pelkäävät liikkua julkisilla paikoilla, pelätessään koronaviruksen tarttumista.
Parasta koronapandemian hoitoa olisi ollut viimeistään kesän jälkeen sulkea rajat, asettaa rajoille mahdollisille tulijoille koronatestit ja ohjata heidät valvottuun kahden viikon karanteeniin.
Marinin hallinnon tapa hoitaa koronaa hybridistrategialla, ei ole Tartuntatautilain mukainen tapa hoitaa tappavaa virusta joka on päästetty tulijoiden mukana maahan.
Tahallisen sairastuttamisen seurauksena kotimaan talous on pitkäksi aikaa pysyvästi perseellään ja taloustieteilijät ennustavat mittavan konkurssiaallon tuloa tämän vuoden aikana.
 
Kuten tuossa ylempänä kirjoitettiin Suomen jälkeen jäänti muista Pohjoismaista on seurausta ainakin vuodesta 2007 asti toteutetusta porvarijohtoisesta politiikasta, jossa työläiskansanosaa on kikytetty jos jollakin tapaa ja työläisten ostovoima on rampautettu Pohjoismaiden ylivoimaisesti matalimmalla palkkatasolla.

Mitä taas tulee 1,5 vuotta toimineeseen SDp-johtoiseen punamultahallitujseen niin:

Marinin hallitus ei ota poikkeuksellisesti velkaa kun huomioidaan koronakriisin menot!

Suorat ja epäsuorat vaikutukset huomioiden on koronapandemia artikkelin mukaan vähentänyt valtion tuloja 2.2 miljardilla ja kasvattanut menoja 4.5 miljardilla. Lisäksi hävittäjähankinnoista koostuu 1.5 miljardia uusia menoja. Pandemia ja hävittäjähankinnat aiheuttavat yhteensä 2.2+4.5+1.5=8.2 miljardin vajeen budjettiin, josta siis katetaan velalla 11.7 miljardia, joka 9.5 miljardia enemmän kuin edellisen vuoden budjetissa.

Yhteenvetona: koronapandemia ja hävittäjähankinnat kattavat lisävelanotosta 8.2/9.5=86%. Muista syistä otetaan lisävelkaa 1.3 miljardia.

Valtaosa 9.5 miljardin lisäyksestä velkaan (alkuperäiseen budjettiin verrattuna) aiheutuu siten pandemiasta ja hävittäjähankinnoista. Normaalioloissakaan ei ole mitenkään tavatonta, että lisäbudjetteja tehdään alkuperäisen päälle, joten tuo 9.5-8.2=1.3 miljardia ei ole tavallisuudesta juurikaan poikkeava.

Pelkästään koronasta aiheutuvat kustannukset (suorat sekä epäsuorat) ovat siis 2.2+4.5=6.7 miljardia. Tämä on paljon, mutta Suomen hyvä koronatilanne huomioiden kuitenkin paljon vähemmän kuin muissa EU:n jäsenmaissa, joihin korona on iskenyt Suomea rajummin.

Hyvään koronatilanteeseen ovat vaikuttaneet Marinin hallituksen oikein mitoitetut ja hyvin ajoitetut toimet sekä kansalaisten luottamus niin maan hallitukseen kuin viranomaisiinkin, joka on näkynyt ohjeiden kokonaisuudessaan erinomaisena noudattamisena.
Tästä ei porvariomisteinen mainosvaltamedia paljon kerro.
 
VM:n kokoomusvirkamiehet tulivat kokoomuksen ja kepun kunnallisvaaliavuksi. Kertoivat miten vuodesta 2007 eli Vanhasen II sinivihreän porvarihallituksen ajasta asti kautta Kataisen kokoomusjohtoisen hallituksen aina Sipilän PersKeKo-porvarihallitukseen Suomen talous ja bkt on jämähtänyt. Onko syy muka 1,5 vuotta vasta vallassa olleen SDP-johtoisen Rinteen ja Marinin hallituksen. He eivät olleet vallassa 2007-2018, vasta 2019 kesäkuusta 6.6. alkaen.
Kummasti tutkimusten mukaan Suomen palkat ja ostovoima jämähtivät supermataliksi verrattuna muihin Pohjoismaihin 2008-2015 eli samaan aikaan, eivätkä ne todellakaan parantuneet 2015-2019 Sipilän PersKeKo-porvarihallituksen aikana, päinvastoin huononivat entisestään.

Syy Suomen talouden tilanteeseen taisi juuri löytyä, ja se on porvaripolitiikalla luotu!

"Suomalainen palkkakehitys on erilaista kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä käy ilmi Korn Ferryn Hay Groupin uudesta tutkimuksesta, joka käsittelee globaalia sekä Suomen palkkakehitystä vuosien 2008 ja 2015 välillä.

Kaikissa muissa Pohjoismaissa palkansaajien ostovoima on kasvanut reilusti, mutta Suomessa palkankorotuksista saatu hyöty on huomattavasti vähäisempää inflaation vuoksi. Tutkimuksen mukaan palkat nousivat eniten Norjassa ja Ruotsissa; jopa huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Euroopan suurissa talousmaissa.

Palkat nousivat Norjassa 12,6, Ruotsissa 11,3, Tanskassa 3,5 ja Suomessa 1,4 prosenttia. Saksassa ja Ranskassa palkat nousivat noin 5 prosenttia. Isossa-Britanniassa palkat laskivat 0,1 ja Yhdysvalloissa yli 3 prosenttia.

Inflaatio söi vuosien 2008 ja 2015 välillä 13,7 prosenttiyksikköä Suomen palkankorotuksista. Ruotsissa luku oli 4,2 prosenttiyksikköä ja Ranskassa ja Saksassa noin 8 prosenttiyksikköä.

Ylimmät palkkaluokat kasvoivat eniten

Ylimmät palkkaluokat ovat nousseet finanssikriisin jälkeen eniten. Yhdysvalloissa alimmat palkkaluokat ovat laskeneet yli 14 prosenttia, keskiluokan palkat nousseet 2 prosenttia ja ylimmät palkat ovat nousseet 3,5 prosenttia. Ranskassa, Italiassa ja Isossa-Britanniassa alimmat palkat ovat nousseet vähän enemmän kuin muiden palkkaluokkien palkat."

Lähde: Talouselämä
Tästäkään alkusyystä ei oikeisto-omisteinen mainosvaltamedia paljon hiisku, vaan syyttää vasta 1,5 vuotta vallassa ollutta demarijohtoista hallitusta yli vuosikymmenen virheistä, ajasta jolloin vallassa on ollut yksinomaan porvarihallutuksia tai porvarijohtoisia hallituksia. Lääkkeet oli väärät jo silloin, ja nyt viimeistään Marinin pitäisi muuttaa lääkitys. Siitä huolimatta että 2007 puoskari Matti Vanhanen on ministerinä.
 
Kokoomus/ kepu sai 16 vuoden hallituskaudella uskomatonta taloudellista tuhoa Suomelle eli tavallisille kansalaisille. Pieni ” hyväveli” piiri hyötyi sitäkin enemmän.

Jopa Suomen talous ja bkt ovat jääneet 16-vuoden porvarijohtoisten hallitusten kaudella jälkeen muista Pohjoismaista. Tämä on aivan ymmärrettävää kun vertaa Suomen äärimatalaa palkkakehitystä ja 0-korotuksia samana aikana. Ostovoiman sukeltaminen sakkaa kotimaan kysynnän ja talouden dynamiikan. Kaikki on annettu yrityksille, työnantajille ja elinkeinoelämälle palkansaajien kustannuksella. Se on anti-Robin Hood porvarien ryöstö köyhiltä rikkaille!
 
Myös Suomen "matalampi" työllisyysaste Ruotsiin johtuu tilastointitavasta. Ruotsissa osa-aikatyöläiset lasketaan mukaan eri tavalla ja Ruotsissa muiden Pohjoismaiden tapaan on Suomea suurempi julkinen sektoria, joka myös nostaa työllisyysastetta tilastoissa. Ruotsalaisen tilastointitavan mukaan laskettuna Suomen työllisyysaste olisi suunnilleen sama.
Ruotsissa lasketaan myös äitiyslomalla olevat työllisiksi.
 
Juu ei se ainakaan vähävaraisten puolella ole, joskus Soinin aikaan oli muka "pienen ihmisen asialla", mutta se oli ihan puppupuhetta.

"
Joku voi väittää, että kirjan artikkelit ovat yksityisajattelua eivätkä edusta puolueen linjaa. Jotakin kuitenkin kertoo se, että kirjoittajat ovat perussuomalaisten poliitikkoja ja heidän näkemyksensä on hyväksytty kirjaan, jonka otsikko lupaa laittaa kunnat kuntoon.
Kirjan esipuheessa entinen kansanedustaja Reijo Tossavainen ja nykyinen perussuomalaisten puoluesihteeri ja Espoon kaupunginvaltuutettu Simo Grönroos toteavat, että kirjoittajat ovat ”arvovaltainen joukko”, joka tarjoaa ”perusteltuja näkemyksiä”.
Kirjan julkaisun jälkeen perussuomalaisten vimma erityisesti pienituloisia perheitä vastaan on vain kiihtynyt. Esimerkiksi viime syksynä puheenjohtaja Jussi Halla-aho leimasi yksinhuoltajaäidit tukihuijareiksi ja tamperelainen kansanedustaja Veikko Vallin tuomitsi toimeentulotuen korotuksen ”äänten ostamiseksi”.
Toivottavasti kukaan ei enää kuvittele, että perussuomalaiset olisivat pienen ihmisen asialla."

Jännä, kun Jussin työura on ollut vähän aikaa tarjoilijana, ja sen jälkeen hän on elänyt opiskelijan tuilla ja sai mm. apurahan sanakirjaprojektiin, joka ei koskaan valmistunut. Rahat hän piti kuitenkin itsellään.

"Halla-aho sai 2007-2008 verotonta apurahaa kaikkiaan 34 651 euroa, ja että Kulttuurirahasto myönsi apurahoja kahteen sanakirjaan, suomi-ukraina ja ukraina-suomi. Zub sai sanakirjansa valmiiksi 2012, Halla-ahon sanakirja ei ole valmistunut."

Yhteistyössä