Raskaana? Vai mitä tapahtuu?

  • Viestiketjun aloittaja Haahuillen
  • Ensimmäinen viesti
Haahuillen
Moikka, ollaan yritetty jo pidemmän aikaa, tuloksetta saada lapsi taloon.
Nyt on alkanut tulemaan kuitenkin outoja juttuja kropassa mihin huomio kiinnittyy. Tarvitsen jonkun apua, Help Me!
Ensinnäkin.
Edelliset menkat oli todella oudot, kesti vain 2 tai 3 päivää. Alkoivat myös 3 - 4 päivää myöhässä. Tein silloin raskaustestin, joka näytti negaa. Ja nyt kun on ovulaatio mennyt juuri ohi, niin aloin vuotamaan eilen iltana niukasti verta.
(Tätä ei ole tapahtunut minulle aiemmin, että vuotaisin menkkojen välissä).
Voiko kyseessä olla jotain välivuotoja vai?
Rinnat olivat myös yhden päivän erittäin kipeät niinä päivinä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa, jos eivät olisi myöhästyneet.
Toiseksi,
Minua on alkanut ottaa mahasta vähän väliä, pitkin poikin kiertoa, ja välillä meinaan oksentaa ilman syytä. Olen huonovointinen vähän väliä.
Syy miksi kyselen täällä, enkä mene suoraan kauppaan testin hakuun on se, että haluan kuulla jos jollakulla on kokemusta tälläisesta tilanteesta tai 'sattumista'. Olen tehnyt liikaa raskaustestejä, ja aina tulos on sama eli negatiivinen.
(Viimeiset 2 vuotta)
En haluaisi tällä kertaa pahoittaa omaa mieltäni näkemällä taas huonon tuloksen, ennenkuin olen kuullut joltain asiasta enemmän tietävältä, että miltä tämä kirjoitukseni kuulostaa. Olenhan vasta 21v nuori ihminen, ja välillä hieman ihmetteleväistä ja panikoivaa sorttia tällaisten asioiden suhteen.
Onko tämä vain kropan omaa sekavuutta johtuen jostain ihan muusta?
Kuulostaako tutulle kenenkään korvaan vai mitä oikein teen??

Kiitos jos jaksoit lukea tämän pienen tarinan❤ Ja jos täällä on muitakin suunnilleen samassa tilanteessa olevia nuoria naisia, niin tulkaa ihmeessä kertomaan tekinoma tarinanne, niin mietitään sitten yhdessä mitä tapahtuu❤
 
vierailija
Moikka, ollaan yritetty jo pidemmän aikaa, tuloksetta saada lapsi taloon.
Nyt on alkanut tulemaan kuitenkin outoja juttuja kropassa mihin huomio kiinnittyy. Tarvitsen jonkun apua, Help Me!
Ensinnäkin.
Edelliset menkat oli todella oudot, kesti vain 2 tai 3 päivää. Alkoivat myös 3 - 4 päivää myöhässä. Tein silloin raskaustestin, joka näytti negaa. Ja nyt kun on ovulaatio mennyt juuri ohi, niin aloin vuotamaan eilen iltana niukasti verta.
(Tätä ei ole tapahtunut minulle aiemmin, että vuotaisin menkkojen välissä).
Voiko kyseessä olla jotain välivuotoja vai?
Rinnat olivat myös yhden päivän erittäin kipeät niinä päivinä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa, jos eivät olisi myöhästyneet.
Toiseksi,
Minua on alkanut ottaa mahasta vähän väliä, pitkin poikin kiertoa, ja välillä meinaan oksentaa ilman syytä. Olen huonovointinen vähän väliä.
Syy miksi kyselen täällä, enkä mene suoraan kauppaan testin hakuun on se, että haluan kuulla jos jollakulla on kokemusta tälläisesta tilanteesta tai 'sattumista'. Olen tehnyt liikaa raskaustestejä, ja aina tulos on sama eli negatiivinen.
(Viimeiset 2 vuotta)
En haluaisi tällä kertaa pahoittaa omaa mieltäni näkemällä taas huonon tuloksen, ennenkuin olen kuullut joltain asiasta enemmän tietävältä, että miltä tämä kirjoitukseni kuulostaa. Olenhan vasta 21v nuori ihminen, ja välillä hieman ihmetteleväistä ja panikoivaa sorttia tällaisten asioiden suhteen.
Onko tämä vain kropan omaa sekavuutta johtuen jostain ihan muusta?
Kuulostaako tutulle kenenkään korvaan vai mitä oikein teen??

Kiitos jos jaksoit lukea tämän pienen tarinan Ja jos täällä on muitakin suunnilleen samassa tilanteessa olevia nuoria naisia, niin tulkaa ihmeessä kertomaan tekinoma tarinanne, niin mietitään sitten yhdessä mitä tapahtuu
Ennemmin kuulostaa joltain hormonihäiriöltä/tulehdukselliselta kuin raskaudelta. :( Jos olisit raskaana, ei tulisi enää ovulaatioita. Ymmärrän pitkän yrityksen tuskan, mekin yritettiin 2 v. ennen kuin vihdoin tärppäsi muru. Mutta toivoa siis hyvinkin on!

Ootteko jo hoidoissa/hoitojonossa? Hoitoihin pääsee, kun yritystä ollut yli vuoden ilman tulosta. Jos ette, suosittelen hakeutumaan. Lapsettomuuden syynä voi olla ihan joku helposti korjattavissa oleva juttu.

Eli omaan terkkaan yhteyttä sekä noitten oireitten että lapsettomuustutkimusten suhteen (jos ei jo ole tekeillä). Tai yksityiselle, jos rahaa riittää. Tsemppiä jatkoon, positiivisia tuulia lähettelen!
 
Haahuillen
Ennemmin kuulostaa joltain hormonihäiriöltä/tulehdukselliselta kuin raskaudelta. Jos olisit raskaana, ei tulisi enää ovulaatioita. Ymmärrän pitkän yrityksen tuskan, mekin yritettiin 2 v. ennen kuin vihdoin tärppäsi muru. Mutta toivoa siis hyvinkin on!

Ootteko jo hoidoissa/hoitojonossa? Hoitoihin pääsee, kun yritystä ollut yli vuoden ilman tulosta. Jos ette, suosittelen hakeutumaan. Lapsettomuuden syynä voi olla ihan joku helposti korjattavissa oleva juttu.

Eli omaan terkkaan yhteyttä sekä noitten oireitten että lapsettomuustutkimusten suhteen (jos ei jo ole tekeillä). Tai yksityiselle, jos rahaa riittää. Tsemppiä jatkoon, positiivisia tuulia lähettelen!
Moikka taas. Tosiaan, en tiedä onko ollut ovulaatio vai ei, mutta meinasin oletettua aikaa.

Ei olla hoidoissa/jonossa vielä mutta kait se on pakko sinne kohta mennä.
On tämä sitten kurjaa

Palataan vielä alkuperäiseen aloitukseeni, nyt tosiaan hetki vierähtänyt kirjoituksesta, mutta en ole uskaltanut tehdä vieläkään testiä Ja erilaisia oireita on, lähinnä tällä hetkellä mietityttää eniten se että menkkoja ei ole tullut, olisi pitänyt alkaa viime sunnuntaina. Voiko tällä olla tekemistä sen niukan vuodon kanssa jota aiemmin ihmettelin?
Olen yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa, tosin huonoin tuloksin. En ole vaan saanut itseäni niskasta kiinni tekemään testiä, pelkään jo valmiiksi tulevaa romahdusta jos testi on negatiivinen. Jos joku osaa kertoa mikä auttaa ja millä saa mielensä rauhoitettua negatiivisen testin jälkeen, niin kertokaa ihmeessä.
 
Ei siinä muu auta kuin ottaa niskasta ns kiinni ja käydä hakemassa r.testi. ymmärrän hyvin sen tuskan että on nega. Heinäkuussa keskenmeno ja nyt tähän asti ollut negaa. Nyt vihdoin tärppäsi .
 
Oi onneksi olkoon, toivon kaikkea hyvää sinun ja pienokaisen matkaan❤❤
Ja nojoo, pitäisi kyllä ottaa joku ryhtiliike.. Onneksi saa lukea tällaisia tarinoitakin välillä, että vaikeuksien kautta on voittoon menty.
Testi mulla on kaapissa ollut jonkun viikon mutta aina kun nään sen, ajattelen että kerkee sitä myöhemminkin ja tänään ei muka ole hyvä yms yms.
Noh, nyt päätän. Teen sen huomen aamuna. Pitäkää peukkuja
 
Oi onneksi olkoon, toivon kaikkea hyvää sinun ja pienokaisen matkaan
Ja nojoo, pitäisi kyllä ottaa joku ryhtiliike.. Onneksi saa lukea tällaisia tarinoitakin välillä, että vaikeuksien kautta on voittoon menty.
Testi mulla on kaapissa ollut jonkun viikon mutta aina kun nään sen, ajattelen että kerkee sitä myöhemminkin ja tänään ei muka ole hyvä yms yms.
Noh, nyt päätän. Teen sen huomen aamuna. Pitäkää peukkuja
Oletko jo testannut
 
Moikka, ollaan yritetty jo pidemmän aikaa, tuloksetta saada lapsi taloon.
Nyt on alkanut tulemaan kuitenkin outoja juttuja kropassa mihin huomio kiinnittyy. Tarvitsen jonkun apua, Help Me!
Ensinnäkin.
Edelliset menkat oli todella oudot, kesti vain 2 tai 3 päivää. Alkoivat myös 3 - 4 päivää myöhässä. Tein silloin raskaustestin, joka näytti negaa. Ja nyt kun on ovulaatio mennyt juuri ohi, niin aloin vuotamaan eilen iltana niukasti verta.
(Tätä ei ole tapahtunut minulle aiemmin, että vuotaisin menkkojen välissä).
Voiko kyseessä olla jotain välivuotoja vai?
Rinnat olivat myös yhden päivän erittäin kipeät niinä päivinä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa, jos eivät olisi myöhästyneet.
Toiseksi,
Minua on alkanut ottaa mahasta vähän väliä, pitkin poikin kiertoa, ja välillä meinaan oksentaa ilman syytä. Olen huonovointinen vähän väliä.
Syy miksi kyselen täällä, enkä mene suoraan kauppaan testin hakuun on se, että haluan kuulla jos jollakulla on kokemusta tälläisesta tilanteesta tai 'sattumista'. Olen tehnyt liikaa raskaustestejä, ja aina tulos on sama eli negatiivinen.
(Viimeiset 2 vuotta)
En haluaisi tällä kertaa pahoittaa omaa mieltäni näkemällä taas huonon tuloksen, ennenkuin olen kuullut joltain asiasta enemmän tietävältä, että miltä tämä kirjoitukseni kuulostaa. Olenhan vasta 21v nuori ihminen, ja välillä hieman ihmetteleväistä ja panikoivaa sorttia tällaisten asioiden suhteen.
Onko tämä vain kropan omaa sekavuutta johtuen jostain ihan muusta?
Kuulostaako tutulle kenenkään korvaan vai mitä oikein teen??

Kiitos jos jaksoit lukea tämän pienen tarinan Ja jos täällä on muitakin suunnilleen samassa tilanteessa olevia nuoria naisia, niin tulkaa ihmeessä kertomaan tekinoma tarinanne, niin mietitään sitten yhdessä mitä tapahtuu
Tuun vähän myöhässä kirjottaan mut miten kävi r testin kanssa?
 
Yhteistyössä