Persuehdokkaiden taso huolestuttaa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Huolestuttaako ketjun aloittajaa maahanmuuttajien taso?


"Tampereella asuvaa 51-vuotiasta sierraleonelaista Gibril Massaquoita syytetään murhista, törkeistä raiskauksista, törkeästä sodankäyntirikoksesta ja törkeästä ihmisoikeuksien loukkaamisesta poikkeuksellisissa oloissa."

"Elfgrenin mukaan Massaquoin epäillään olleen osallinen kymmenissä henkirikoksissa. Rikokset kohdistuivat siviileihin, niin miehiin ja naisiin kuin lapsiinkin.

”Kaikki väkivallan muodot ovat tässä tutkinnassa edustettuina.”

HS:n tietojen mukaan tutkinnassa on selvitetty muun muassa epäilyjä kannibalismista eli ihmissyönnistä."
 
  • Vau!
Reactions: Lispetti
vierailija
Marinilla ja hallituksella oli koko viime kesä aikaa varautua koronan toiseen aaltoon.
Mitään ei ole saatu aikaiseksi muuta kuin suosituksia, vakavia suosituksia, äärimmäisiä suosituksia, selkeää artikulointia ja käsien heiluttelua.
Mitään ei ole saatu aikaiseksi? Onko Suomessa kovinkin paha tilanne taudin suhteen? Viimeksi kun katselin uutisia oli kuolleita jotain 670. Siis kahden epidemia-aallon aikana. Se on vähemmän kuin influenssaan kuolee kahden aallon aikana. Että mielestäni tilanne Suomessa on aivan erinomaisen hyvä ja ainoa asia mistä hallitusta voi kritisoida on kohtuuttoman kova reagointi näin mitättömään uhkaan.
 
vierailija
Mitään ei ole saatu aikaiseksi? Onko Suomessa kovinkin paha tilanne taudin suhteen? Viimeksi kun katselin uutisia oli kuolleita jotain 670. Siis kahden epidemia-aallon aikana. Se on vähemmän kuin influenssaan kuolee kahden aallon aikana. Että mielestäni tilanne Suomessa on aivan erinomaisen hyvä ja ainoa asia mistä hallitusta voi kritisoida on kohtuuttoman kova reagointi näin mitättömään uhkaan.
Onko se hallituksen ansiota vai hallituksen toimista huolimatta?
 
vierailija
Ei, kyllä suvakit aloittivat spekuloimalla, mitä olisi tapahtunut, jos Hakkarainen olisi pm. Pelkkää fantasiaa. PS ei ole hallituksessa, joten kohteena on Marinin hallituksen toimet.

Aina saa spekuloida. Millainen olisi sinun koronasuomi Teuvo Hakkarainen pääministerinä? Entä Halla-Aho? Perustuen Halla-Ahon ihaileviin kommenteihin Trumpia kohtaan, oletan että hän olisi toiminut kuin Yhdysvallat vuonna 2020.

Miten Yhdysvallat on onnistunut? Aikalailla päin vittua niin pahasti että sormi löyhkää ja se haju ei ole pillu vaan tunkkainen perseen löyhkä.
Nykyperussuomalaiset eivät olleen hallituksessa 2015.
Siellä olivat Siniset, jotka sinne myös jäivät Sipilän ja Soinin tehtyä maanpetturuuteen verrattavan teon perustaessaan uuden puolueen kesken hallituksen työkauden.
Uusiutunut Perussuomalaiset, joiden johtohenkilöt oli valittu demokratian pelisääntöjen mukaisesti, eivät enää kelvanneet hallitusyhteistyöhön pettureiden kanssa, sillä persut vaativat yhdessä neuvoteltujen maahanmuuton kiristämiseen tähtäävien aloitteiden noudattamista.
Ei käynyt SIpilälle, eikä Soinille, jonka seurauksena me edelleen maksamme useita miljardeja vuodessa Sipilän mäläytettyä, tervetuloa suomeen, täällä saa omakotitalon asuttavaksi.
32000 vastasi kutsuun ja loppu on historiaa, helevetin kalliisti maksettua.
Ah, ne olivat ne olivatkin ne katalat siniset. Tuleeko sinimustista uusi katala sininen, kun sinisiä ei enää ole?

Nykyinen perussuomalaisuus ei tunnu perustuvan muun kuin Halla-Ahon "Oi mestari"-meemikultin varaan.

Sielläpä rauhassa palvotte kun muu poliittinen kenttä nauraa teidän naivismille.
 
vierailijapersu
Äänestin persuja viime eduskunta- että kunnallisvaaleissa. Kun takkia käännettiin "kansanpuolueesta" Kokoomuslaiseen "köyhät kyykkyyn"-politiikkaan ja mitään lupauksia ei lunastettu eikä kunnallisvaaleissakaan saatu aikaan mitään (esim. vastaanottokeskus rakennettiin tähänkin kuntaan) niin ei voisi vähempää kiinnosta äänestää persuja, vaikka maahanmuuttokriittinen olenkin.- - -
Ptruuuu :eek:

Mieti nyt sitä että se sininen luuseri-takinkääntäjä-roskasakki saatiin pois sieltä, Jussin johdolla suuntahan on todella hieno

Ei tarvitse enää kuulla läskin tekohauskoja hah hah heh heh hohhoh -sutkautuksia vaan täyttä poliittista painavaa asiaa

Suomen tulevaisuuden asiaa
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
On hienoa, että viulujen maksajien äätä joku puolue haluaa tukea. nykyhallitus on koko ajan toisten taskuilla. ja eupaketin myötä syonyt jo tulevaisuuden eväitä 30 vuoden päähän. karmeaa. kun ei tämänhetken kuppaus riitä vaan pitää syödä jo lastenlastenkin eväät.
 
Ah, ne olivat ne olivatkin ne katalat siniset. Tuleeko sinimustista uusi katala sininen, kun sinisiä ei enää ole?

Nykyinen perussuomalaisuus ei tunnu perustuvan muun kuin Halla-Ahon "Oi mestari"-meemikultin varaan.

Sielläpä rauhassa palvotte kun muu poliittinen kenttä nauraa teidän naivismille.
Ei ole näkynyt naurua, lähinnä paniikkia :D
 
vierailija
Seliseli. Te olette aivan liikaa henkilöpalvontaan sortuvia! Johtaja Soini ja Mestari Halla-aho!

Ja mitä on tehty sen jälkeen, kun puolue kaapattiin? Ei mitään muuta, kuin julkaistu vahingossa jotain naisia halventavia juttuja.

Ja nyt, kun puolue tekee jälleen liian löysää politiikkaa, se hajoaa. Ihme on siinä, että tuota ääriainesta ei puolueessa edes pitänyt olla.
HYI sinua suvakki

#49 kirjoitti täyttä asiaa!!!
 
vierailija
Näytä minulle toinen edes etäisesti fiksu persu ja olen valmis muuttamaan mielipiteeni. Muutoin kyseessä on erittäin herkullinen mahdollisuus ysäri-meemeihin tulevien kuntavaalien alla.
Tajuat kai, että se herkullinen mahdollisuus kumpuaa omasta typeryydestäsi? Luulet muiden olevan yhtä tyhmiä ja toki niitä samanmielisiä idiootteja löytyy hörähtelemään meemeillesi, mutta pohjimmiltaan olet silti vain kiusaaja.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
vierailija
Tajuat kai, että se herkullinen mahdollisuus kumpuaa omasta typeryydestäsi? Luulet muiden olevan yhtä tyhmiä ja toki niitä samanmielisiä idiootteja löytyy hörähtelemään meemeillesi, mutta pohjimmiltaan olet silti vain kiusaaja.
Eikös koko persuilu ja oikeistopolitiikka perustu tälle 4chan hörähtelylle ja pierutörähtelylle? Mitä jos saataisiin rationaalista vasemmistopolitiikkaa maahanmuuttokriittisyydellä?

Mitä olen ihmisiä aiheesta kuullut, niin tilausta löytyy.

Sehän vasta persuja ahdistaisi.
 

Yhteistyössä