Neuvoja kaivataan naisasioissa!

  • Viestiketjun aloittaja Nuorimies25v
  • Ensimmäinen viesti
Nuorimies25v
Tartteepa tulla tänne ilmeisesti naisvaltaiselle palstalle kysäisemään anonyymisti erästä asiaa, jota en kehtaa turuilla ja toreilla kysellä.

Oon 25v mies ja ollut pihkassa yhteen kaveriniin useemman vuoden. Hän asian hyvin tietää, olen asian tunnustanut hänelle, mutta hän on sanonut, että ei ole minusta siinä mielessä kiinnostunut. Kutsuttakoon häntä neiti X.ksi. Nykyään neiti X seurustelee, mutta nämä minun tunnustukset koskevat aikaa ennen sitä. Tosin kertoo aina minulle kuinka huono suhde hänellä on etc.

Jotenkin jossain vaiheessa kehitin semmosen valheen, että olen alkanut seurustelemaan. Pystyin yhdistämään yhden naisen baarissa uskottavaan tarinaan ja kerroin sitten tälle neiti X.llä että seurustelen. Aivan kuin taikaiskusta hänen suhtautumisensa minuun muuttui. Sanoi esimerkiksi, että "olis pitänyt panna silloin kun oltiin sinkkuja" etc. Olen ollut hämilläni.

No paras juttu tuli nyt viikonloppuna. Hänen seurustelukumppani (asuvat jo yhdessä) lähti jonnekkin viikonlopuksi. No sitten tämä neiti soittaa mulle, että ei halua olla yksin ja että tuunko hänen luo yöksi... Menin sanattomaksi, mutta jotenkin vaan jatkoin tota omaa valhettani ja sanoin, että "mutta mehän kumpikin seurustellaan tahoillaan". Tyttö X tähän vaan, että "hän ei halua olla yötä yksin, tuu hänen luo". Muutenkin asetelma mennä hänen luokseen paikkaan jossa asuu miehen kanssa (Olen tavannut miehen pari kertaa, mutta ei ole mitään erityistä näkemystä hänestä). Tietenkin mua poltteli viikonloppuna ihan helvetisti, rehellisesti sanottuna vedin hirveet kännit että aisa menisi pois mielestä. Puhelimen piilotin etc. että en vahingossa ottais yhteyttä jne.

Yleensä näissä tapauksissa aina ottaa yhteyttä tavalla tai toisella, mutta mä jotenkin en sitten sitä tehnyt, joten...

No onpas melkoinen vyyhti. Mitä mun pitäis tehdä? Aattelin, että sanon melkein rehellisesti asian. Että haluan hänet. Piste. Olen aina halunnut. Ja että sitten saa mun suhde jäädä, mutta hänenkin on jätettävä miehensä.
 
Nuorimies25v
Tuo on nyt niin vaikea. yhdistelmä, että ei edes Algoman tieto ja kokemus riitä asiaa ratkaisemaan.
Kuinka vee tussa oletkin saanut itsesi moisiin vaikeuksiin?
No en oo kuitenkaan pettänyt ketään ja periaatteessa töö mun mielikuvitustyttöystäväkin on... noh... tavallaan vähän epätoivoinen ja viaton vale. Päähänpisto ja kenties fantasia.

Luulen vaan, että jos kerron ihan koko totuuden niin mitenköhän käy.

Kyllä mä olen sen huomannut, että kun aikoinaan seurustelin (ennen kuin tunsin edes neiti X:ää), niin huomasi, että olisi ollut flaksikin parempi. No kaikkihan tämän tietää, etenkin miehillä se epätoivoisuus näyttäytyy naisille todella epäsuotuisalta ominaisuudelta. Naiset aistii sen ja yleensä eivät koe sinua kohtaan mitään. Ja tämä neiti X on nähnyt mut aina juuri tuollaisena, nyt tilanne on muuttunut (sinällään hassua että vaikka kyseessä on vale, niin jotenkin ilmeisesti elän tuossa fantasiassa niin, että minut nähdään eri tavalla).
 
ÄijienÄijä
Siis olisit päässyt panolle, mutta mokasit homman. Ei vittu sun kanssas. Saattaa olla, että juna meni jo. Miehen pitää nussia kun paikka tulee, siis etenkin jos kyseessö on hemaiseva nainen.
 
  • Haha
Reactions: Latimeria
vierailija
heh, onpa sekava setti... Siis pikku valehtelu yhden illan jutuissa on ok, mutta tommosessa tilanteessa vähän eri.

Nimimerkillä

oonpa useempa suomalaista suttruraa sutassut saksalaisena aatellisena.
 
vierailija
Unohtaisin asian. Ei oikein tunnu siltä, että hommasta tulis yhtään mitään, jos ei tähän päivään mennessä ole tullut. Huono suhde saa hänet epätoivoiseksi. Mieluummin kaveri kuin, että parisuhteen myötä kaikki menis mönkään. Sitä mieltä mä oon.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Deleted member 149094
En nyt tiedä, onko se paha vale, jos sanot, että olet seurustellut, jos teit elämästäsi helpompaa niin. Ei ilmeisesti ole kuitenkaan kyse siitä, ettet olisi ikinä seurustellut. Mutta ollaanhan tuossa vähän heikoilla jäillä. Mites se gimatsu muuten suhtautuu valehteluun, jos se on täysin sellainen suorilla linjoilla oleva, siitä voi tulla ongelma.. Riippunee ehkä tietenkin siitäkin, että kuinka suuresti olet tästä mielikuvitustyttöystävästäsi hänelle kertonut.

Omasta mielestäni, kun aloittaa suhteen, niin olisi hyvä olla semmoisella puhtaalla alustalla, mutta tässä voi kyllä käydä niin, että gimatsu haluaa olla tämän edellisen suhteen jäljiltä vapaa sinkku, ennenkuin hyppää uuteen.

Oletko valmis ottamaan riskin, että jos isket kiinni, niin itket myöhemmin?
 
Loogista.

Nainen pitää susta, ystävänä, eikä halua ystävyyden loppuvan siihen että sekstailette. -Nyt ku sulla on nainen ni et hänen mielestään halua/kaipaa oikeaa suhdetta joten sun kanssa ois turvallista pitää kivaa.


Siihen, että eukko pettää miestään, en ota kantaa. Mut turha kai vakavasta suhteesta kanssaan haaveilla.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Deleted member 149094
heh, onpa sekava setti... Siis pikku valehtelu yhden illan jutuissa on ok, mutta tommosessa tilanteessa vähän eri.

Nimimerkillä

oonpa useempa suomalaista suttruraa sutassut saksalaisena aatellisena.
Autraliassa asuvia surffareita, elokuvatuottajia ja menestyviä yksityisyrittäjiä... Näihin törmäsi aina välillä ja oli hauskaa katsella, kuinka pitkälle vale oli mietitty. Mutta älkää nyt oikeasti uskoko, että ne valeet menee ihan kuusnolla läpi, se on säälittävää, ei niinkään se esiintyminen.
 
Vonkaat siis muijaa, joka....
- ei arvosta sua semmoisena kuin olet eli sun omia ominaisuuksia, eli ei arvosta sua sinkkunakin. Jos se on sun kaveri eli tuntee sut eikä silti ole halunnu seurustella, niin....?
- heti kun miesystävä on reissussa, on valmis ottamaan sängynlämmittäjän.
-ja muija pitää sua vain panona "ois pitäny PANNA sua ennenku seurusteltiin."

Anna olla moisen harakan.
Tai epäilen että tää on provo.
 
vierailija
Kutsu yöksi ei ole sama kuin kutsu sänkyyn. Monia ahdistaa ja pelottaa olla yksin yöllä. Varsinkin jos kumppani on huutelemassa niin haluaa ehkä vain viettää hauskan illan jonkun kaverin kanssa.
 
Deleted member 149094
Hei, oliks se yöksi tuleminen seksiehdotus vai pyjamabile-ehdotus? Mulla on ainakin ystäviä, jotka olisi saattaneet kutsua kavereita yöksi ihan vain oluelle tai puhumaan pehmoisia. Ei nyt ehkä sellaisia, joilla on tyttöystävä..
 
Kutsu yöksi ei ole sama kuin kutsu sänkyyn. Monia ahdistaa ja pelottaa olla yksin yöllä. Varsinkin jos kumppani on huutelemassa niin haluaa ehkä vain viettää hauskan illan jonkun kaverin kanssa.
Miten avuton pitää naisen olla, ettei pärjää yötä yksin? Monet tuon ikäiset on opiskelijoita ja on pakko olla yksin, kun kämppis on kotikonnuillaan jne.
 
Ja mä en arvosta sellaisia, jotka suunnilleen tekee mittauksia ja arvioita ihmisen arvosta sen mukaan, onko se suhteessa juuri nyt/viimesen vuoden aikana, tai onko sillä tällä hetkellä paljon kavereita.

Eli arvostus tapahtuu heillä ensin sen mukaan, kuinka muut ovat ensin sen toisen huolineet.
Sellainen ihminen ei kestä kumppanin mahdollista yksinäisyyttä/työttömyyttä tms. jossain vaiheessa. Koska ankeita vaiheita tulee riittämään.

Se ei tajua, kuka on oikeesti helmi, kuka ei.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Miten avuton pitää naisen olla, ettei pärjää yötä yksin? Monet tuon ikäiset on opiskelijoita ja on pakko olla yksin, kun kämppis on kotikonnuillaan jne.
Se että pärjää ei tarkoita että se olisi kivaa. Kyllä mua parikymppisenä ahdisti hirveesti jos kumppani oli yön bilettämässä ja ite kotona. Silloin on kiitollinen kenestä tahansa joka tulee pitämään seuraa ja viemään ajatuksia muualle.
 
Deleted member 149094
Silloin pitää kutsua useampi kaveri kerralla. Yöksi yksin jonkun miehen luo jonka muija on reissussa....ei.
No se. Mitäs se jätkä sitten tekikään siellä viikonloppureissulla. Kavereiden kanssa saunominenhan tarkoittaa sitten orgioita (jos on naisia paikalla... tai naisethan on vaan tiellä, kun aletaan oikeisiin hommiin :D )!
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
No sori, mut en ymmärrä. Varmaan viidesosa suomalaisista asuu yksin ja pärjäävät.
Yksin olemiseen tottuu vähitellen. Jos ei ole tottunut niin se ei ole herkkua olla yötä yksin. Varsinkin jos ajatukset menee siihen että mitäköhän se toinen puuhailee parhaillaan siellä bilettämässä ja mitä jos käy jotain jne jne. Ja sit alkaa voivotella kun sillä toisella on kivaa mutta ite vaan joutuu olemaan yksin kun ei kutsuttu mukaan, kyllä sitä seuraa kaipaa että olis itselläkin kivempaa ja yksin dokaaminen voi olla ankeaa. Kaverin kanssa ilo on herkemmässä.
 
Yksin olemiseen tottuu vähitellen. Jos ei ole tottunut niin se ei ole herkkua olla yötä yksin. Varsinkin jos ajatukset menee siihen että mitäköhän se toinen puuhailee parhaillaan siellä bilettämässä ja mitä jos käy jotain jne jne. Ja sit alkaa voivotella kun sillä toisella on kivaa mutta ite vaan joutuu olemaan yksin kun ei kutsuttu mukaan, kyllä sitä seuraa kaipaa että olis itselläkin kivempaa ja yksin dokaaminen voi olla ankeaa. Kaverin kanssa ilo on herkemmässä.
No sit voi pyytää omaa sukupuolta olevan kaverin, eikä riskeerata sitä parisuhdetta pyytämällä jonkun äijän.
 

Yhteistyössä