Saksa aloittaa ensi vuonna syyrialaisten karkottamisen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jokainen maa huolehtii omista rikollisistaan.
 
Kauhee kohkaaminen 90:stä rikollisesta, kun syyrialaisia on tullut miljoona. Mitenkäs persut perustelee tämän mittasuhteen, kun ovat aina niin öyhöttämässä rikollisista?

Mutta oikein hyvä juttu, jos saadaan toteutumaan. Tuollainen, että rikolliset takaisin synnyinmaahansa on oikein mukava ajatus. Voisi melkein järjestää sellaisen palvelun, jossa rikoksentekijöitä lähetetään tilauksesta paikkoihin, joissa on vaikkapa kuolemantuomiot käytössä.
 
Suomessa on rikosoikeudellinen oleskeluperuste. Ei täältä pahemmin rikollisia karkoiteta.
Aha? Kerroppas lisää tuosta rikosoikeudellisesta oleskeluperiaatteesta. Onko se ihan persujen oma keksimä laki, vai sun?

Ulkomaalainen voidaan ulkomaalaislain mukaan karkottaa maasta, jos hän

  • oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa
  • on syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta
  • on syyllistynyt toistuvasti rikoksiin
  • on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle tai
  • jos hänen voidaan epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta vaarantavaan toimintaan.
 
Ei voida karkoittaa, jos kyseinen henkilö on hengenvaarassa kotimaassaan. Eli tekee rikoksen Suomessa ja sanoo, että menettää henkensä kotimaassaan. Tämänkin herran karkoitus oli työn ja tuskan takana: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Abdiqadir_Osman_Hussein
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

Taikasana on tuo "voidaan karkottaa". Voidaan karkottaa, mutta ei ole pakko karkottaa.
Pykälässä tulisi lukea: "pitää karkottaa".
 
Ei voida karkoittaa, jos kyseinen henkilö on hengenvaarassa kotimaassaan. Eli tekee rikoksen Suomessa ja sanoo, että menettää henkensä kotimaassaan. Tämänkin herran karkoitus oli työn ja tuskan takana: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Abdiqadir_Osman_Hussein
Ei se mikään rikosoikeudellinen oleskeluperiaate ole. :D
Mutta asia on kyllä totta ja näin sen pitäisinkin. Vai mitä mieltä olet, jos nainen, joka olisi Suomessa syyllistynyt vähäisempään rikossarjaan, mutta tuomittaisiin kuolemaan jonkun uskonnollisen tekosyyn (kuten vaikka väärä pukeutuminen tms.) perusteella, päätettäisiin karkoittaa?
 
Illan vitsi:

Ulkomaalainen voidaan ulkomaalaislain mukaan karkottaa maasta, jos hän

  • oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa
:ROFLMAO: :ROFLMAO:
 
Hämmästyttävää rasismia.
Onneksi sisäministerimme Ohisalo on kaavailemassa poliisien ja maassamme laittomasti oleskelevien väliin suojamuuria, etteivät joudu lähtemään maasta
7719bac1.jpg

FB_IMG_1574546202797.jpg
 
Yhteistyössä