oudoksi haukuttu
Hei,
kotikurista löysin googlettamalla tosi vanhoja ketjuja monen vuoden takaa. Voiko joku linkittää uuden ketjun vai aloitetaanko tässä?
Nimittäin Suomi24palstalla kirjoittelin hieman tunteistani ja minut haukuttiin lyttyyn. Toivon että sitä ei täällä tehdä.
Kyse on siis piiskauksesta, eikä pelkästään seksiin liittyvästä. Olen 26 vuotias, seurustellut vain kerran 3 vuotta pitkän suhteen joka oli miltei seksitön. Mies oli haluton, yritin mitä vain mutta loppujen lopuksi hänellä olikin toinen. Mutta ei siitä sen enempää.
En meinaa löytää "sitä oikeaa", en käy oikeastaan baareissa, on tässä tuon suhteen jälkeen joitain pieniä juttuja ollut että on pari viikkoa viestitelty ja skypessä juteltu jonkun kaverin kaverin kaverin kanssa
Mutta aina se päättyy siihen että olen kuulemma liian "herkkä", ja tapanani on myös hieman kiukkuilla asioista. En oikein tiedä ovatko nuo niitä oikeita syitä mutta ne olen kuullut jokaiselta. Olen kyllä (en halua kuulostaa itsekkäältä) todella kaunis ja hyväkroppainen nainen ja pidän huolta itsestäni, olen mukava ja ystävällinen toisia kohtaan ja osaan kunnioittaa muita. Juoruilu, ryyppääminen tms ei kuulu tapoihini. En silti kutsuisi itseäni tylsäksikään.
Yleensä minuun ihastutaan nopeasti ja lakataan tykkäämästä yhtä nopeasti.
Minulle täydellinen suhde, haave, olisi sellainen, että olisi mies joka kestäisi nämä herkkyydet, ja osaisi antaa niiden olla. Jos itken niin itken. Ei sitä aina tarvitse syliin tulla ottamaan ja hellittelemään, minä vain olen tälläinen. Tunteetonta miestä en kuitenkaan halua. Saa sitä oikeissa asioissa lohduttaa, mutta jos myöhästyn bussista ja saan kiukuttelu itkukohtauksen niin
mies osaisi antaa olla.
Olen kyllä jo päättäny tai jopa "ymmärtänyt" ettei minulle koskaan löydy sellaista miestä joka minua kestää tai haluaa.
Itsetuntoni on sillä saralla aivan liian huono. Siksi tyydyn vain flirttailuun ja muihin elämäniloihin, yhdenillan juttuja en missään nimessä harrasta.
Luin noista kotikurikeskusteluista naisesta joka oli hyvin herkkä, itki hirveän usein, patoi sisäänsä asioita ja sitten kiukustui jos myöhästyi esim bussista tai ruoka paloi pohjaan. Sitten saattoi lentää lautanen seinään, ja alkoi samanlainen kiukuttelu kuin uhmaikäisellä taaperolla.
(Tiedän saavani tästä kritiikkiä etten ole normaali koska niin sai tämäkin nainen).
Nainen alkoi itkeä ja valittaa todella pienistä asioista, ja tuo tarina oli kuin itseni kirjoittama. Joskus kun hän patoi tunteita sisäänsä, hän ei enää osannut itkeä, hän oli ahdistunut useita päiviä ja tunsi olonsa yksinkertaisesti todella huonoksi. Ja jopa yritti itkeä.
Löysi erään miehen joka oli hyvin tasapainoinen, ei todellakaan väkivaltainen, ja ehdotti tätä kotikuri asiaa katseltuaan hetken naisen toimintaa.
Ja loppu hyvin kaikki hyvin, nainen sai piiskaa kiukuttelujen jälkeen ja joskus sai vain siksi että itku tuli, sitten vain nukahti ja oli kuin uusi ihminen. Hän sai sillä lailla tunteensa purettua, ihan kuin joku saa vaikka kuntosalilla käymisestä.
Minusta tuntuu että olen aivan kuin hän. Ketjussa hänet silti haukuttiin ja väitettiin sen olevan miehen kirjoittama, mutta uskon häntä koska itse todella olen nainen ja tunnen samoin.
Olisi mahtavaa että olisi mies joka uskaltaisi sanoa kunnolla vastaan! Olen aikamoinen tuittupää ja saatan joskus riehahtaa niin pienistä asioista että yksin kotona kiroilla ja heitellä tavaroita suuttuessani.
Jos tämmöinen tilanne tulisi, ja mies nappaisi minusta kiinni sillä lailla etten pääse pois ja antaisi vaikka remmiä, keppiä, tai vaikka perinteisesti risua, niin kauan että suuttumukseni on ohitse...
Tai jos olen patonut tunteitani sisälleni parikin viikkoa, ja piiskaa saadessa se itku tulisi sen kivun kautta niin olo olisi varmasti vapautunut. Koska joskus jos itku tulee vaikka kun lyö varpaan kynnykseen tai muuta vastaavaa niin voi sitä oloa sen jälkeen! Saa tunteensa ulos.
En osaa selittää, uskoisin sen olevan "minun juttuni". (Seksissä piiska myös kiihottaa mutten ole saanut sitä kokea koska seksikokemuksia on niin vähän)
Eikä suhteessa sitten tarvitsisi keskustella ja keskustella ja jankata ja riidellä jostain minun kuikkupuuskastani, vaan asioita voisi hoitaa näinkin. Tottakai jos mies tekee jotain niin en minä halua häntä piiskata
Tottakai keskusteluakin pitää käydä suhteessa. Olen lukenut paljon yleensäkin parisuhteesta nyt kun opiskelen, ja tietenkään tälläisistä ei niissä kirjoissa puhuta. Laitetaan kaikki väkivallan piikkiin.
Mutta onko muita jotka kokevat samaa tarvetta?
Onko parisuhteita joissa tämmöinen käytäntö on ja joissa se toimii?
ps. Kaipaisin todella asiallisia vastauksia. "mene hoitoon tai psykiatrille haetko isähahmoa" tms en haluaisi kuulla, koska olen tutkiskellut itseäni 15 vuotiaasta saakka jolloin tämä asia jo mielessäni oli, ja en hae isähahmoa, olen käynyt psykiatrilla muissa asioissa enkä ottanut tätä siellä esille enkä usko että siitä olisi ollut hyötyä, koska en halua tästä "haaveesta" eroon.
Ja olen kyllä ihan tasapainoinen hyvinvoiva nuori aikuinen nainen joka miettii tätä asiaa hyvin usein. En haluaisi täysin nujertaa uskoani rakkauteen, mutta tiedän ettei minunlaiseni luonteen kanssa rakkaus kestä.
Ja olenhan minä muuttua yrittänyt mutta herkkä mikä herkkä, enkä muuksi muutu.
Mutta nyt niitä kommentteja kiitos! Odotan innolla
kotikurista löysin googlettamalla tosi vanhoja ketjuja monen vuoden takaa. Voiko joku linkittää uuden ketjun vai aloitetaanko tässä?
Nimittäin Suomi24palstalla kirjoittelin hieman tunteistani ja minut haukuttiin lyttyyn. Toivon että sitä ei täällä tehdä.
Kyse on siis piiskauksesta, eikä pelkästään seksiin liittyvästä. Olen 26 vuotias, seurustellut vain kerran 3 vuotta pitkän suhteen joka oli miltei seksitön. Mies oli haluton, yritin mitä vain mutta loppujen lopuksi hänellä olikin toinen. Mutta ei siitä sen enempää.
En meinaa löytää "sitä oikeaa", en käy oikeastaan baareissa, on tässä tuon suhteen jälkeen joitain pieniä juttuja ollut että on pari viikkoa viestitelty ja skypessä juteltu jonkun kaverin kaverin kaverin kanssa
Mutta aina se päättyy siihen että olen kuulemma liian "herkkä", ja tapanani on myös hieman kiukkuilla asioista. En oikein tiedä ovatko nuo niitä oikeita syitä mutta ne olen kuullut jokaiselta. Olen kyllä (en halua kuulostaa itsekkäältä) todella kaunis ja hyväkroppainen nainen ja pidän huolta itsestäni, olen mukava ja ystävällinen toisia kohtaan ja osaan kunnioittaa muita. Juoruilu, ryyppääminen tms ei kuulu tapoihini. En silti kutsuisi itseäni tylsäksikään.
Yleensä minuun ihastutaan nopeasti ja lakataan tykkäämästä yhtä nopeasti.
Minulle täydellinen suhde, haave, olisi sellainen, että olisi mies joka kestäisi nämä herkkyydet, ja osaisi antaa niiden olla. Jos itken niin itken. Ei sitä aina tarvitse syliin tulla ottamaan ja hellittelemään, minä vain olen tälläinen. Tunteetonta miestä en kuitenkaan halua. Saa sitä oikeissa asioissa lohduttaa, mutta jos myöhästyn bussista ja saan kiukuttelu itkukohtauksen niin
mies osaisi antaa olla.
Olen kyllä jo päättäny tai jopa "ymmärtänyt" ettei minulle koskaan löydy sellaista miestä joka minua kestää tai haluaa.
Itsetuntoni on sillä saralla aivan liian huono. Siksi tyydyn vain flirttailuun ja muihin elämäniloihin, yhdenillan juttuja en missään nimessä harrasta.
Luin noista kotikurikeskusteluista naisesta joka oli hyvin herkkä, itki hirveän usein, patoi sisäänsä asioita ja sitten kiukustui jos myöhästyi esim bussista tai ruoka paloi pohjaan. Sitten saattoi lentää lautanen seinään, ja alkoi samanlainen kiukuttelu kuin uhmaikäisellä taaperolla.
(Tiedän saavani tästä kritiikkiä etten ole normaali koska niin sai tämäkin nainen).
Nainen alkoi itkeä ja valittaa todella pienistä asioista, ja tuo tarina oli kuin itseni kirjoittama. Joskus kun hän patoi tunteita sisäänsä, hän ei enää osannut itkeä, hän oli ahdistunut useita päiviä ja tunsi olonsa yksinkertaisesti todella huonoksi. Ja jopa yritti itkeä.
Löysi erään miehen joka oli hyvin tasapainoinen, ei todellakaan väkivaltainen, ja ehdotti tätä kotikuri asiaa katseltuaan hetken naisen toimintaa.
Ja loppu hyvin kaikki hyvin, nainen sai piiskaa kiukuttelujen jälkeen ja joskus sai vain siksi että itku tuli, sitten vain nukahti ja oli kuin uusi ihminen. Hän sai sillä lailla tunteensa purettua, ihan kuin joku saa vaikka kuntosalilla käymisestä.
Minusta tuntuu että olen aivan kuin hän. Ketjussa hänet silti haukuttiin ja väitettiin sen olevan miehen kirjoittama, mutta uskon häntä koska itse todella olen nainen ja tunnen samoin.
Olisi mahtavaa että olisi mies joka uskaltaisi sanoa kunnolla vastaan! Olen aikamoinen tuittupää ja saatan joskus riehahtaa niin pienistä asioista että yksin kotona kiroilla ja heitellä tavaroita suuttuessani.
Jos tämmöinen tilanne tulisi, ja mies nappaisi minusta kiinni sillä lailla etten pääse pois ja antaisi vaikka remmiä, keppiä, tai vaikka perinteisesti risua, niin kauan että suuttumukseni on ohitse...
Tai jos olen patonut tunteitani sisälleni parikin viikkoa, ja piiskaa saadessa se itku tulisi sen kivun kautta niin olo olisi varmasti vapautunut. Koska joskus jos itku tulee vaikka kun lyö varpaan kynnykseen tai muuta vastaavaa niin voi sitä oloa sen jälkeen! Saa tunteensa ulos.
En osaa selittää, uskoisin sen olevan "minun juttuni". (Seksissä piiska myös kiihottaa mutten ole saanut sitä kokea koska seksikokemuksia on niin vähän)
Eikä suhteessa sitten tarvitsisi keskustella ja keskustella ja jankata ja riidellä jostain minun kuikkupuuskastani, vaan asioita voisi hoitaa näinkin. Tottakai jos mies tekee jotain niin en minä halua häntä piiskata
Tottakai keskusteluakin pitää käydä suhteessa. Olen lukenut paljon yleensäkin parisuhteesta nyt kun opiskelen, ja tietenkään tälläisistä ei niissä kirjoissa puhuta. Laitetaan kaikki väkivallan piikkiin.
Mutta onko muita jotka kokevat samaa tarvetta?
Onko parisuhteita joissa tämmöinen käytäntö on ja joissa se toimii?
ps. Kaipaisin todella asiallisia vastauksia. "mene hoitoon tai psykiatrille haetko isähahmoa" tms en haluaisi kuulla, koska olen tutkiskellut itseäni 15 vuotiaasta saakka jolloin tämä asia jo mielessäni oli, ja en hae isähahmoa, olen käynyt psykiatrilla muissa asioissa enkä ottanut tätä siellä esille enkä usko että siitä olisi ollut hyötyä, koska en halua tästä "haaveesta" eroon.
Ja olen kyllä ihan tasapainoinen hyvinvoiva nuori aikuinen nainen joka miettii tätä asiaa hyvin usein. En haluaisi täysin nujertaa uskoani rakkauteen, mutta tiedän ettei minunlaiseni luonteen kanssa rakkaus kestä.
Ja olenhan minä muuttua yrittänyt mutta herkkä mikä herkkä, enkä muuksi muutu.
Mutta nyt niitä kommentteja kiitos! Odotan innolla