Jaana-28
Miehen kaverit, yleensä pari kolme kaveria, tulee usein meille saunomaan.
Vähintään kerta viikossa, peli-illan jälkeen tai perjantai-iltana.
Joka kerta samat kuviot, halaavat tullessaan ja puristelevat leikillä perseestä,
eivät väsy yrittämään, aina pyytävät minua mukaan saunomaan, kerran olen mökillä erehtynyt ja toista kertaa en 4 miehen kanssa lähde saunomaan humalassa, ei kuitenkaan panoihin asti edetty vaikka ei se kaukana siitä ollut,
No nykyisin en suostu saunaan, mutta aina joku kavereista tulee saunasta hakemaan olutta tai muuten vain jäähylle,
ja samalla esittelee itseään , oikein pysähtyy juttelemaan eikä yleensä mitään pyyhettä, eilenkin yksi tuli sohvan viereen ja juttua riitti, kulli oli melkein suussani, vastustuskyky on koetuksella.
Eikö oma mies tajua, että noi ns. kaverit yrittävät koko ajan saada minut pettämään.
Olen sanonut monesti et lopettaa noi saunaillat, mutta tuntuu päinvastoin, tahti kiihtyy vain ja kaverit ei ainakaan ole lopettamassa kiusaamista.