Koti nudismi

  • Viestiketjun aloittaja mies28
  • Ensimmäinen viesti
mies28
En ole nyt aivan varma että onko tämä oikea foorumi puida asiaa, mutten löytänyt mutakaan sopivaa aihe-palstaa.
Olen kotonani aina alasti, eli olen siis naturisti tai nudisti, kummin nyt haluaa asiaa kutsua. Pidän myös päivisn kaihtimet auki että on valoisaa ja säästän sähköä. Olen tosin alkanut kiinnittämään huomiota vastapäisen asunnon neitokaiseen, joka viihtyy parvekkeellaan tupakoimassa melkoisen usien. Hän eittämättä näkyy minut alasti lähes joka kerta parvekkeellaan käydessään. Vielä en ole saanut singnaalia, että koti käyttäytymiseni häiritsisi häntä, tarkoitukseni ei ole myöskään tahallaan vilautella, mutta sen verran pikku pervoa likaisessa miehen mielessäni asuu, etten myöskään erityisemmin piilottele.
Jostain olen lukenut että toimintani on sinällään laillista, koska kotonaan saa olla kuin kotonaan, vai olenko erehtynyt?
Mielipiteitä kiitos?!? Pitäisikö olla oma itsensä? vai ottaa hieman ulkokullatumpi linja ja pukea edes alushousut?
 
Lyyderi
Kyllä minäkin keekoilen kotona alasti harva se päivä, mutta sälekaihtimet jne. ovat aina kiinni. Rehellisesti sanoen en kyllä haluaisi nähdä naapureitani nakuilemassa, joten suosittelisin sälekaihtimien pitämistä sellaisessa asennossa, ettei ihan heti sisään näe, mutta valo kuitenkin pääsee huoneeseen, tai jos kaihtimien on oltava auki, niin sitten vaikka jotain kalsareita tosiaan jalkaan.
 
miesnäkökulma
Jos on pukeutunut epäsiveellisesti ja katsoja tekee siitä rikosilmoituksen, niin kyllä siitä voi sakot napsahtaa. Tietty jos asiasta on kysynyt neidolta ja pelkästään nakuilee, ei ala vaikka runkkaamaan toisen nähden, ei siinä ole vaaraa. Asianomaisrikoshan se on eli riippuu siitä toisesta.

Vanhassa kerrostalokämpässäni naapurissa asui keski-ikäinen rouva, joka usein kävi tupakalla siinä ulkosalla. Monesti menin saunaan siten, että kylpytakin välistä näkyi puolittain seisokissa oleva 19-senttinen. Kerran tuli juttuakin tästä, ja nainen sanoi, että voin vaikka ilman rihmankiertämää mennä saunaan hänen puolestaan. Eräs nuorempi nainen törmäsi kerran koiransa ja uuden miehensä kanssa vastaan rapuissa, ja pienestä pilkahduksesta sitten tuo poliisiasia seurasi, enhän muuten siitä tietäisikään. En ollut missään vaiheessa ko. henkilön kanssa puheväleissä, eikä muitakaan keinoja ollut kuin mennä oikeuteen tai maksaa sakko, kun ei suostunut puhumaan. Tyhmää, mutta näin se vaan on.
 
ellionoora
Olen monesti kotona nakuillut ihan vaan siksi, että jos vaikka suihkussa käy, olisi aika luonnotonta alkaa lukitsemaan ovia jne. Välillä kavereita kylässä kuten opiskeluaikoina, ja siinä sitten pyytää, että laitatko rintsikat kiinni, pitäisikö bikinirajaa hoitaa jne. Välillä on katottu leffaa kylpytakissa tosiaan isommallakin porukalla ja jossain vaiheessa olen tullut pukemaan siihen leffaa katsoessa - muutama pää kääntynyt ehkä.
 
ellionoora
Meillä ei koskaan ulkoa näkynyt mitenkään erityisesti sisälle, joten sellaisia kokemuksia ei ole. Joskus olen yläosattomissa pihalla hoitanut puutarhaa, ja ohikulkevat pyöräilijät, amikset jne lähinnä viheltäneet.
 
Sivhos
Te naiset,teille on järjestynyt kaunis,eroottinen body.Ei ihme,jos vislanneet Joskus olen pohtinut,miksei naisetkin voisi olla yläosattomissa?Vai tulisiko kaaos,miehet muna pystyssä naisia jahtaamassa?Taitaa olla parasta,naiset pitävät sulonsa sopivasti peitossa.Miehetkin saavat olla suht asiallisia,tarvi aina kuolata eroottisen naisen perään.
 
kaikkiassa meissä asuu pieni
Alkuperäinen kirjoittaja mies28:
En ole nyt aivan varma että onko tämä oikea foorumi puida asiaa, mutten löytänyt mutakaan sopivaa aihe-palstaa.
Olen kotonani aina alasti, eli olen siis naturisti tai nudisti, kummin nyt haluaa asiaa kutsua. Pidän myös päivisn kaihtimet auki että on valoisaa ja säästän sähköä. Olen tosin alkanut kiinnittämään huomiota vastapäisen asunnon neitokaiseen, joka viihtyy parvekkeellaan tupakoimassa melkoisen usien. Hän eittämättä näkyy minut alasti lähes joka kerta parvekkeellaan käydessään. Vielä en ole saanut singnaalia, että koti käyttäytymiseni häiritsisi häntä, tarkoitukseni ei ole myöskään tahallaan vilautella, mutta sen verran pikku pervoa likaisessa miehen mielessäni asuu, etten myöskään erityisemmin piilottele.
Jostain olen lukenut että toimintani on sinällään laillista, koska kotonaan saa olla kuin kotonaan, vai olenko erehtynyt?
Mielipiteitä kiitos?!? Pitäisikö olla oma itsensä? vai ottaa hieman ulkokullatumpi linja ja pukea edes alushousut?
Katsoppa www.wikibedia.fi
"Ekshibitionismi"
Tuntuuko tutulta eli löydätkö itsesi sen tekstistä?
 
ellionoora
Kävin eilen takapihalla lukemassa keinulla täysin nakuna, en mitenkään pervoillen, vaan siten, että trimmattu puska ja tissit näkyivät korkeintaan, pyllykin oli piilossa asennon takana. ihmiset hymyilivät hämmentyneinä ja yksi mies jäi katselemaan aika pitkäänkin. En reagoinut mitenkään ja menivät kaikki pois. Ei ole vielä mitään seuraamuksia tullut. Toisaalta täällä nyt ei lapsiperheitä eikä vanhuksia hirveästi taida olla.
 
filth87
Minä monesti olen kotonani ihan alasti eikä kukaan siihe ole koskaan mitään sanonut. en kyllä mene parvekkeelle kuitenkaa vaan silloin laitan esim pyyhkeen ympärille.
 
ei kiinnosta plösöruumis
Yleensä ottaen tavallisen ihmisen ruumis ei ole mitenkään kaunis näky. Itse esimerkiksi en suurinsurminkaan haluaisi nähdä naapureitani alasti yhtään missään. Kotonansa olkoot miten huvittaa sälekaihtimien takana, mutta jos tullaan vaikka tupakalle pihalle, niin kyllä normijärkinen laittaa jotain yllensä.

Ja erityisesti vielä vieraan miehen plösö ruumis on ihan karseaa katsottavaa. Menee kyllä äkkiä ruokahalut.
 
ki.
Alkuperäinen kirjoittaja ei kiinnosta plösöruumis:
Yleensä ottaen tavallisen ihmisen ruumis ei ole mitenkään kaunis näky. Itse esimerkiksi en suurinsurminkaan haluaisi nähdä naapureitani alasti yhtään missään. Kotonansa olkoot miten huvittaa sälekaihtimien takana, mutta jos tullaan vaikka tupakalle pihalle, niin kyllä normijärkinen laittaa jotain yllensä.

Ja erityisesti vielä vieraan miehen plösö ruumis on ihan karseaa katsottavaa. Menee kyllä äkkiä ruokahalut.
samaa mieltä! :)
 
miesnäkökulma
Yleensähän se on niin, että naapureiksi saa tosi rumaa sakkia. Kai ne kauniit naiset asuu jossain kommuunissa tai sitten niiden mies suojelee niitä kaikkien katseilta.
 
Sivupersoona
Alkuperäinen kirjoittaja ellionoora:
Kävin eilen takapihalla lukemassa keinulla täysin nakuna, en mitenkään pervoillen, vaan siten, että trimmattu puska ja tissit näkyivät korkeintaan, pyllykin oli piilossa asennon takana. ihmiset hymyilivät hämmentyneinä ja yksi mies jäi katselemaan aika pitkäänkin. En reagoinut mitenkään ja menivät kaikki pois. Ei ole vielä mitään seuraamuksia tullut. Toisaalta täällä nyt ei lapsiperheitä eikä vanhuksia hirveästi taida olla.
Harvemmin kai miehet valittavat, jos näkevät nakun naisen, kuten päinvastaisessa tilanteessa käy.

Miltä naisesta tuntuu näyttäytyä nakuna?

Jäikö naisetkin katselemaan?

ellionoora
Alkuperäinen kirjoittaja Sivupersoona:

Eivät naiset jääneet katselemaan, vaan vähän tuohtuneita olivat enemmän. Tuntui pelottavalta ja samalla kiihottavalta.
 
minä ainakin..
minä ainakin viihdyn kotonani vähän vähemmissä vaatteissa. Siis yksin ollessani suorastaan nautin. Sitten on eri asia, kun on porukkaa paikalla. Sellaiset verhot on kyl asunnossa, että ulkopuolisille ei näy, mutta esim. parvekkeella olen ottanut kesäisin nakuna aurinkoa. On se niin ihanan vapauttavaa..

Tämän kesän osalta jo myöhäistä, mutta onkohan Suomessa nudistirantoja??? Sellaisella viettäisin mieluusti aikaa ensi kesän helteillä..
 
nudisti
Alkuperäinen kirjoittaja minä ainakin..;10183331:
minä ainakin viihdyn kotonani vähän vähemmissä vaatteissa. Siis yksin ollessani suorastaan nautin. Sitten on eri asia, kun on porukkaa paikalla. Sellaiset verhot on kyl asunnossa, että ulkopuolisille ei näy, mutta esim. parvekkeella olen ottanut kesäisin nakuna aurinkoa. On se niin ihanan vapauttavaa..

Tämän kesän osalta jo myöhäistä, mutta onkohan Suomessa nudistirantoja??? Sellaisella viettäisin mieluusti aikaa ensi kesän helteillä..
Suomessa on muutama virallinen nudistiranta ja useita satojatuhansia epävirallisia. Nuo "viralliset rannat" imee aika messevän määrän niitä joiden silmiin sattuu. Kannattaa vaita joku syrjäinen paikka ja huomioida ettei ainakaan ole suoraan autotien vieressä. Myös eirlaiset metsäsaarekket esin ihan tavallisessa puistossa on melko OK. Alastomana oleskeleminen ei ole suomessa enää rikos, ei edes rike jollei loukkaa ketään. Laista löytyy sukupuolisiveellisyyttä loukkaava teko, se on eri juttu ja jokainen normaaleilla hoksottimilla varustettu oivaltaa eron kyllä.
 
nakupelle

Itse käyn Pihlajasaaren nakupuolella joka kesä.
 
Viimeksi muokattu:
Ukkeli
Kotonaan saa olla alasti. Kesällä otan joskus rajattomasti aurinkoa. Naapurit tuntevat minut sen verran hyvin etteivät välitä. Harvoin käyn kuitenkaan postilaatikkoa kauempana nakuna.
 
nakupelle
Myös kotipihallani olen aina alasti. Ajan myös nurmikkkoa alasti, vaikka poliisi sanoi lehdessä, että sille ei ole perusteita.
Senkin lisäksi grillaan alasti ja teen muitankin kotitöitä ilman vaatteita.
Myös mieheni tykkää olla pippelit paljaana. Ilmakylpyjä nääs:)
 
N 51
Minulla on alivuokralainen, tutun tutun naisen poika jolle vuokrasin huoneen. Kun yksin ollessa olen tottunut olemaan vähissä vaatteissa niin tuli pojalle välillä yllätyksenä kun olin ilman housuja. Saunassa kun käytiin ei ujostellut enää. Oli kesä ja kuuma itsekkin alasti, nuoren pojan vartaloa on kyllä kiihotavaa katsella. Katsottiin eroottista elokuvaa ja huomasin että on täysi seisonta päällä, ei kun syliin ja kullia sisään. Kun oltiin pedissäkin niin ei tarvinnut vuokria maksella.
 
tunnustelijanainen
Sehän on sallittua kunhan ei näyttele itseään parvekkeella tai ikkunassa! Alastomuus on meille suomalaisille tuttua saunomis-perinteemme takia.
Kesäisin kun usea kämppä alkaa tuntua kuumalta niin vaatteet pois!
Iho tykkää ilmakylvyistä.
Ja parisuhdekin siitä hyötyy...
 
nakupelle
Olin eilen Pihlajasaaren nakurannassa ja sinne ryntäsi iso lauma ihmisiä vaattet päällä. Tulivat katsomaan niiden purjelaivojen lähtöä.
Ukot kuolasivat ja muijat yritti pistää nitä kuosiin.
 
Yhteistyössä