aina yksin..
Olemme olleet yli 10 vuotta yhdessä ja suhteemme on hyvä ja lämmin.
Mieheni työ kuitenkin haittaa suhdettamme ja alan pelätä jaksamiseni puolesta. Miehelläni on reissutyö autonkuljettajana. Hän on kaikki viikot poissa. Tulee kotiin perjantaina ja joskus lähtee jos sunnuntaina iltapäivällä, joskus maanantaina aamulla.
Aluksi kaikki meni ihan hyvin. Totuin olemaan viikot yksin. Puhuimmekin, että työ olisi väliaikainen ja mies lähti siihen paremman palkan toivossa (meillä oli taloudellinen ahdinko).
Pikkuhiljaa aloin masentua. En tajunnut mistä se johtuu. Aloin myös väsyä omassa vaativassa työssäni. Sitäkään en ymmärtänyt mistä se johtui. Aloin tuntea itseni hyvin yksinäiseksi. Olin sinnitellyt melkein kaksi vuotta tätä yksin viikot-rytmiä.
Tyhjä, yksinäinen koti alkoi tuntua ikävälle. Puhelimessa puhuminen ei auttanut asiaa. Tunsin olevani melkein sinkku-ihminen ja hoitavani yksin koko talouden ja monet muutkin asiat. Minulla ei ole tällä paikkakunnalla omaisia, läheisiä tai edes ystäviä oikein, pelkästään työkaverit.
Iltaisin istuin yksin kotona ja aloin itkeskellä ja masentua. Aloin myös ottamaan alkoholia lieventääkseni ikävää tunnetta. Tilkka alkoholia alkoi olla päivittäinen tapa. Onneksi en sentään alkoholisoitunut.
Nyt tilanne on kärjistynyt. Mies on vieläkin autohommissa ja viikot poissa. Minua on alkanut pelottamaan, olen huomannut itsessäni uusia tunteita, etääntymistä ja vieraantumista suhteestamme. Vaikka suhde on hyvä, niin ainainen erossa oleminen alkaa sitä nakertaa. Mies kun tulee kotiin reissusta on tietysti hyvin väsynyt eikä oikein jaksa keskittyä yhteiseen tekemiseen. Minä sen sijaan odotan yhteisiä, harvinaisia hetkiä ja petyn ja turhaannun sitten, kun onkin vain "tylsää".
Asiaa on pahentanut se, että menetin oman työni keväällä ja olen työttömänä. Olen siis entistä yksinäisempi, minulla ei ole edes työkavereita. Istun päivät kotona ja ikävöin miestäni. odotan viikonloppuja, mutta nekin tuntuvat turhan lyhyille hetkille. Olen puhunut miehelleni ja sanonut, etten enää jaksa tällaista elämää. Mies on onneksi hakenut jo muita töitä, mutta minua pelottaa, että muuta ei löydy ja hän jatkaa reissuhommissa.
Olen muuttunut reippaasta nuoresta naisesta masentuneeksi itkeskelijäksi, en vain kestä yksinolemista, koska olen hyvin sosiaalinen luonne.
Onko muilla kokemusta miehen reissutyöstä ja miten kestätte sen?
Mieheni työ kuitenkin haittaa suhdettamme ja alan pelätä jaksamiseni puolesta. Miehelläni on reissutyö autonkuljettajana. Hän on kaikki viikot poissa. Tulee kotiin perjantaina ja joskus lähtee jos sunnuntaina iltapäivällä, joskus maanantaina aamulla.
Aluksi kaikki meni ihan hyvin. Totuin olemaan viikot yksin. Puhuimmekin, että työ olisi väliaikainen ja mies lähti siihen paremman palkan toivossa (meillä oli taloudellinen ahdinko).
Pikkuhiljaa aloin masentua. En tajunnut mistä se johtuu. Aloin myös väsyä omassa vaativassa työssäni. Sitäkään en ymmärtänyt mistä se johtui. Aloin tuntea itseni hyvin yksinäiseksi. Olin sinnitellyt melkein kaksi vuotta tätä yksin viikot-rytmiä.
Tyhjä, yksinäinen koti alkoi tuntua ikävälle. Puhelimessa puhuminen ei auttanut asiaa. Tunsin olevani melkein sinkku-ihminen ja hoitavani yksin koko talouden ja monet muutkin asiat. Minulla ei ole tällä paikkakunnalla omaisia, läheisiä tai edes ystäviä oikein, pelkästään työkaverit.
Iltaisin istuin yksin kotona ja aloin itkeskellä ja masentua. Aloin myös ottamaan alkoholia lieventääkseni ikävää tunnetta. Tilkka alkoholia alkoi olla päivittäinen tapa. Onneksi en sentään alkoholisoitunut.
Nyt tilanne on kärjistynyt. Mies on vieläkin autohommissa ja viikot poissa. Minua on alkanut pelottamaan, olen huomannut itsessäni uusia tunteita, etääntymistä ja vieraantumista suhteestamme. Vaikka suhde on hyvä, niin ainainen erossa oleminen alkaa sitä nakertaa. Mies kun tulee kotiin reissusta on tietysti hyvin väsynyt eikä oikein jaksa keskittyä yhteiseen tekemiseen. Minä sen sijaan odotan yhteisiä, harvinaisia hetkiä ja petyn ja turhaannun sitten, kun onkin vain "tylsää".
Asiaa on pahentanut se, että menetin oman työni keväällä ja olen työttömänä. Olen siis entistä yksinäisempi, minulla ei ole edes työkavereita. Istun päivät kotona ja ikävöin miestäni. odotan viikonloppuja, mutta nekin tuntuvat turhan lyhyille hetkille. Olen puhunut miehelleni ja sanonut, etten enää jaksa tällaista elämää. Mies on onneksi hakenut jo muita töitä, mutta minua pelottaa, että muuta ei löydy ja hän jatkaa reissuhommissa.
Olen muuttunut reippaasta nuoresta naisesta masentuneeksi itkeskelijäksi, en vain kestä yksinolemista, koska olen hyvin sosiaalinen luonne.
Onko muilla kokemusta miehen reissutyöstä ja miten kestätte sen?