Bathmate Peniksensuurennin

  • Viestiketjun aloittaja Jauzaaa
  • Ensimmäinen viesti
Mies 28v
Mul oli alus 20 cm pitkä kulli mutta sitten pumppasin päivässä noin tunnin joka päivä vuoden ajan. Ja arvatkaa mitä: mun kulli on lyhentyny! Nykyää se on enää noin 19 cm. Ja huomaahan sen sängyssäki: ei naiset enää samalla tavalla voihki kuin ennen :/ Taidan haastaa tuon pumpun tekijät oikeuteen :/
 
Bigger-John
Eli semmoista kyselisin, että mikähän on vialla kun muiden kirjoituksista päättelin että huomattavaa eroa näkyy ennen/jälkeen bathmaten käytössä, puhun siis siitä kun kerran käytät bathmatea niin heti kasvaa hetkeksi aikaa kyrpä joillain jopa senttejä... ja itsellä ainakin mitan mukaan ihan samat lukemat, näyttää toki vähän muhkeammalta mutta ihan samat lukemat antaa mitta ennen ja jälkeen! Entäs muilla? Noin 20 min pumppaan kovalla paineella per kerta. (siinä eka kysymys)

Ja toinen mihin vastausta ei löydykkään luultavasti, mutta kysyn silti! Olen nyt noin 1,5 kuukautta pumppaillut suht säännöllisesti 5-7 kertaa viikossa eikä oikeen minkäänlaista kehitystä näy, että kuinkahan kauan pitää säännöllisesti pumppailla että edes millin verran kasvaisi pituus tai paksuus :D (tarkat mitat otettu)

Sitten vielä yksi kysymys: Pumppaatteko kun kalu on puolikova, löysä, täysi stondis vai miten? Ja onko sillä merkitystä?

Sitten vielä haluaisin muilta juuri aloittaneilta (alle puoli vuotta) kertomuksia kuinka on kasvua tullut.

Kiitos kaikille vastanneille!
-Välittömistä vaikutuksista: Omakohtaisesti voin sanoa, että heti pumppaamisen jälkeen ei ole näkyvissä mitään mullistavaa. Kalu on turpea, jykevä ja painava kyllä, mutta erektiopituus ei kasva, paksuus ehkä vähän (johtuen turvotuksesta). Jos joku sanoo, että kalunsa on sentin pitempi seisokissa heti pumppauksen jälkeen, niin täytyy ihmetellä, jopa epäillä. Ei se jorma mikään kuminauha kuitenkaan ole. Todellinen kasvu tulee hitaasti.
-Kun aloitan pumppaamisen, herättelen kullin joko erektiolla tai pumpun pienellä paineella. Eli varsinaisen pumppauksen aloitan vasta puolikovana; jotenkin suuremman paineen asettaminen tuntuu mukavammlta niin, muutsa merkityksestä en tiedä.
-Tuloksia: Voisin jo tässä vaiheessa väittää, että kasvua on tullut, vaikka, kuten aiemmassa viestissäni sanoi, alussa ei mittaustapani ollut aivan standardi. Odotan kuitenkin vielä lisäkasvua, ennen kuin alan liputtaa tuotteen puolesta varauksetta.
PS: melko lahjomaton tapa seurata kasvua on Bathmate-laitteessa itsessään oleva mitta-asteikko: vetäiset paineen tappiin asti ja katsot missä kohtaa terskanpää on. Jos se on ensiviikolla pitemmällä, niin kasvua on tullut.
Asteikko tuskin kertoo peniksen absoluuttista kokoa oikein, mutta kasvua siitä voi seurata hyvinkin tarkasti. Minulla nuppi on n. 19,5cm:n kohdalla maksimipaineella tällä hetkellä.
 
Viimeksi muokattu:
Bigger-John
Mul oli alus 20 cm pitkä kulli mutta sitten pumppasin päivässä noin tunnin joka päivä vuoden ajan. Ja arvatkaa mitä: mun kulli on lyhentyny! Nykyää se on enää noin 19 cm. Ja huomaahan sen sängyssäki: ei naiset enää samalla tavalla voihki kuin ennen :/ Taidan haastaa tuon pumpun tekijät oikeuteen :/
Kuulostaa oudolta, ellei kyseessä ollut trollipostaus?
Jos ei, niin mieleen tulee, että oletko lihonut? Rasvakerros peniksen juuressa voi vähentää kullin efektiivistä mittaa.
 
Viimeksi muokattu:
Jäykkä Janne
Tänään hivoteltiin 17 rajaa. Takana oli useamman päivän tauko, saattoi olla jopa viikon, en nyt muista koska pumppasin viimeksi ja siksi tämä tulos hieman yllätti. Mielestäni akti kestävyyskin on hieman kohentunut.

Asia joka nyt itseä mietityttää, on tuo paksuus. Alussa homma toimi hyvin, mutta nyt alkaa hiljalleen tuntua, että perus Bathmate ei ehkä sittenkään riitä (melko nopeasti näin kävi).
Ei sillä että Bathmaten reunat ottaisivat vastaan, mutta tuo pumppuna toimiva haitari tekee raidat/renkaat ympäri kalua ja välillä tulee tunne, että pumpatessa nahka on välissä.

Pumppauksen jälkeen Bathmaten mittatikun mukaan paksuus paksuimmasta kohdasta on 4cm, pumpatessahan tuo on luonnollisesti enemmän.
Bathmate kaupasta lainattua:
"Bathmate Hercules Pumpun mitat:
- Paino: 250 grammaa
- Leveys: 2.4cm-8.4cm
- Pituus: 29.6cm
- Peniksen maksimihalkaisija: 4.8cm
- Peniksen maksimipituus: 21cm"

eli tuon mukaan peniksen maksimihalkaisija on varmaan tällä pumpulla saavutettu ja tämä taasen puoltaisi Bathmate Goliathiin sijoittamista, jossa mitat:
- Paino: 330 grammaa
- Leveys: 2.4cm-11.4cm
- Pituus: 35cm
- Peniksen maksimihalkaisija: 6.5cm
- Peniksen maksimipituus: 26cm

Näiden perusteella myös Bigger John on piakkoin uuden hankinnan edessä tai sitten pumppaamista on rajoitettava.

Ostaakko isompi vai eikö, kas siinä pulma ;D
 
Bigger-John
Alkuperäinen kirjoittaja Jäykkä Janne;10789778:

Olet muuten oikeassa! :D Minulla on vähän sama ongelma, että kun paineen pumppaa tappiin asti, niin joskus tuntuu että nahka jää väliin ja "nipistelee". Ja tottahan tuokin, että nyt olen siellä 20cm rajalla maksimipaineella. Onhan siinä vielä sentin pari tilaa, mutta ahtaaksi se käy, jos kasvua tulee.
Ja jos tulee, niin olen kyllä valmis panostamaan Goliathiin.
 
Jäykkä Janne
Kansanväliseltä sivulta Bathmate Europe - Penis Enlargement made easy! kun menee esim USA tai United Kindom sivuille, niin niissä on paremmat infot kuin suomalaisilla sivuilla. Löytyy esim. parempi FAQ osio.

Jos on saavuttanut tai ainakin melkein saavuttanut maksimi paksuuden ja rinkuloita alkaa ilmaantua:

"Use low pressure by not putting it into full pressure. This will prevent your penis from filling the girth immediately and allow the penis to stretch lengthwise. The problem with this method is that you will need longer time to grow. However, as long as you do not feel any pain because of the ring marks on the base of your penis or any skin irritation, you should, at the end of the session, pull it to the maximum and make it set for a few minutes. Recommended usage time for this method is 10 min."

Enpä taida vielä Goliathiin siirtyä, vaan kokeilen ensin näin muutaman viikon.
 
Jori
Täällä on näköjään keskustelua siitä milloin pitäisi hankkia isompi bathmate. GOLIATH on jo niin järeän tilava, että kun sen näkee niin huomaa, ettei se sovellu pienille peniksille. pumpun haitarikumi on sen verran laaja, että pienemmät penikset se imaisee palleineen sisään ja silloin yleensä ei paine pysy pumpussa. Pitäisi olla paremminkin vitjamunat, ettei ne mene pumpun sisään. Sanoisin, että kalun olisi oltava halkaisijaltaan 4.5- 5 cm kalun juuresta, ennenkuin pumpun käyttö onnistuu kunnolla ja kalun erektiopituus jo yli 20cm. GOLIATH ON TEHTY JUURI ISOJA PENIKSIÄ VARTEN. HERKULEKSEN huomaa milloin se käy pieneksi. Kun putki on reunoja myöten täynnä paineessa ja peniksen terska alkaa ottaa kiinni venttiiliin silloin paisuntavara on käytetty loppuun ja kehitystä ei voi enää tapahtua.
Itse siirryin goliathiin , kun terska otti kiinni venttiiliin ja ei voinu pumpata painetta tarpeeksi.
Huomatkaa,että myös goliath tekee renkaita peniksen juureen ja kivespussiin, ei niitä voi välttää. Jos nipistelyä tuntuu haitarikumista johtuen auttaa siihen se, kun käärii peniksen juureen suojan sideharsorullasta. Sitähän saa apteekista hankittua.
 
motivoitunut venyttelijä
moro bathmate toverit! mites on kun olen käyttänyt bathmatea 4vk ja alusta asti kullin varsi on ollut tumma kun paine imee kai verta ihon pintaan, niin tottuuko iho pumppaamiseen koskaan että väri palautuisi luonnolliseksi?
 
Bigger-John
Alkuperäinen kirjoittaja motivoitunut venyttelijä;10794017:
moro bathmate toverit! mites on kun olen käyttänyt bathmatea 4vk ja alusta asti kullin varsi on ollut tumma kun paine imee kai verta ihon pintaan, niin tottuuko iho pumppaamiseen koskaan että väri palautuisi luonnolliseksi?
Jääkö tuo tumma väri sinulla pysyvästi kullin varteen, siis?
Tuohon voisi auttaa se, että treeniä ennen ja sen jälkeen hierot/venyttelet veren kiertoa normaalimmaksi vähän aikaa. Heiluttelua ja jelqutusta.
Minulla ei ole tummuminen haitannut, kun olen tuolla tavalla tehnyt.
 
kiitos vinkistä!
kyl se iho on tummemmaksi muuttunut ja on aina hiukan tummempi kuin normaali iho. ajattelin vaan et on vähä noloa mennä saunailtoihin ja uimahalliin ku ihmiset íhmettelee ert missähän ton kalu on ollut :) vedän kyl melkein heti kaikki paineet kaakkoon ku kulli vaan sallii, en tiiä et pitäiskö ottaa vähän rauhallisemmin. mitenkä nopeesti teillä on tullut tuloksii? mitenkähän on et onko tuloksista edes osa pysyvää jos vaikka vuoden pumppailee..? jes extenderillä sain 3.5cm pituutta 9 kk ja 12h päivässä. mutta kehitys tyssäs sillä ja eikä hermot kestänyt enää venailla et tuleeko vielä tulosta. vastailkaapa muutkin et onko teillä peniksen iho tummunut pumppaillessa ja jos on niin kokemuksia miten siitä pääsee eroon??
 
Viimeksi muokattu:
Bigger-John
Alkuperäinen kirjoittaja motivoitunut venyttelijä;10795003:

Voipi olla että se paineen vetäminen tappiin asti aiheuttaa tuota tummumista. Kun ei-laajentuneen melan työntää sinne putkeen ja lyö paineet täysille, niin on selvää että ensin pintaverisuonet ihon pinnassa laajenevat, ehkä pienesti rikkoutuvat. Voisi järkeillä että siitä seuraa mustaa makkaraa.
Minä koitan maltillisesti nostaa painetta, sitä mukaa kun jortikka laajenee.
-Eilen muuten meni kirkkaasti rikki 20cm putken asteikolla, eli ainakin pari milliä yli. Aiemmin se oli tuolla 20cm alarajalla. Paksuudesta sen verran, että aiemmin vessapaperirulla oli aika tarkalleen kullini paksuinen. Pumppauksen jälkeen ei kalu mahdu sisään, ja useamman tunnin jälkeenkin sitä joutui vähän "asettelemaan" että mahtui. (En paneskele paperirullia, se nyt vaan on tuollainen klassikkopaksuusmittari.)
Eli pakko uskoa, että paksuutta saa pumppaamalla ainakin hetkellisesti lisää. Ja kyllä sen kädesäskin tuntee.
 
kmis
Nyt on tullut tämmöinen hommattua. Suoraan Goliath, kuten tuossa aikaisemmin sanoinkin ajattelevani. Ensin pelkäsin, että nyt tuli liian suuri hommattua, mutta kyllä se kalu leveyssuunnassa täytti sitä putkea ihan kiitettävästi, joten epäilen että Hercules olisi nopeasti tullut liian kapeaksi. Taitaa olla tämä isompi vähän haasteellisempi laittaa kohdalleen, mutta aika nopeasti opin tekemään sen niin, ettei falskaa. Menin ehkä turhaan ajelemaan karvat, mutta talviaikaan teen sitä joskus muutenkin, joten nothing of value was lost.

Pumppaussessioissa kalu lähtee jostakin vajaasta viidestätoista pumpun asteikolla ja päätyy aika tarkkaan seitsemääntoista. Vähän vajaa 17 sattuukin olemaan 100% seisokkini häpyluusta mitattuna. Terska turpoaa kiitettävästi. Jälkeenpäin kalu on puoliseisokissa ja tuntuu raskaalta, ikäänkuin siinä olisi paljon verta. Menee aika nopeasti ohi. Yhden kerran pumppasin vähän liian innokkaasti/nopeasti ja teska heittäytyi vähän mustaksi, mutta sekin meni pian ohi.

Näin hyvin aikaisessa vaiheessa ei tietenkään mitään kehitystä voi vielä havaita, mutta alkukokemukset ovat positiivisia. Luultavasti en tule käyttämään tätä niin fanaattisesti, koska päätavoitteeni ei ole koon kasvattaminen.
 
Bigger-John
Moro taasen!
Ajattelin pari väliaikatiedotetta tulla kirjailemaan.
-Tänä aamuna kun heräsin ja ponkaisin sängystä ylös, tuli vaimolta mukava kommentti. Nukun aina alasti, ja hiippailin kohti vessaa. Vaimo sitten sanoi, että "onpas se ison näköinen!" Ei ollut edes mikään aamustondis, vaan normaali lämpimässä levännyt kulli.
Tuntui muuten mukavalle, kun sen kuuli!
Samanlaista viestiä tuli rakastellessa (pumppauksen jälkeen), että "oletpas isona", ja kuulemma vähän sattuikin hetkittäin, mikä ei tietenkään ole hyvä asia. Tosin sattuminen voi johtua asennosta, ja niin luulenkin. Sanomansa mukaan menin todella syvälle, ja kalu tuntui paksu(mma)lta.
Tein tuossa ympärysmittavertailun, ja pumppaamattomana on paksuutta noin 13,5cm, kun heti pumppauksen jälkeen noin 15cm! Eli hetkellistä paksuutta saa kyllä pumpulla lisättyä jopa merkittävästi. Tulen vielä varmistamaan nämä tulokset uusilla mittauksilla myöhemmin, varmuuden saamiseksi.
Pysyvien muutosten, varsinkin pituuden, suhteen en vieläkään anna lausuntoa. Pumpussa menen täydellä paineella muutaman millin yli 20cm rajan; ehkä vähän enemmän kuin viimeksi kirjoittaessani.
Käyttöä takana nyt vähän yli 2kk.
 
joku...
Semmoista kyselisin, onko joku käyttänyt pumppua myös ilman vettä? käsittääkseni toimii ilman vettäkin vai tekeekö muisti kepposet.

Itse laite ollut jonkin aikaa tuolla kaapissa johtuen siitä ettei yksinkertaisesti veden kanssa pysty juuri nyt läträämään kun putket vähän rempassa. Tavallisella pumpulla olen pumppailut, mutta mitat alkaa loppumaan siitä. Eli ajaako bathemate periaatessa pumpun asetelman jos sitä käyttää ilman vettä? Myöhemmin kun tilanne sallii niin toki vesi otetaan mukaan, mutta tyhjästä on paha mennä nyhtään eikä varmaan missään uimahallissa tai kaverin luonna tykätä jos kanniskelee isoa pumppua mukana :D
 
joku...
se leikkiminen, parinkymmenen vuoden päästä huomaatte tuloksen, ei auta viagratkaan enää, kun ei toimi niin ei toimi
Niin no onko se seksi sitten kahdenkymmenen vuoden päästä muutenkaan enää niin laadukasta?

Kaikilla ei ole ennestään jo sitä 20cm munaa jota alkaa kasvatella. Jos puhutaan vaikkapa alle 15cm pituudessa ja varsinkin jos mennään ihan alamittoihin niin puhutaan nykymaailmassa melkein ihan oikaesta ongelmasta.

Toisekseen monet lähtevät tähän mukaan jo sen takia kun erektiovaikeuksia on ja haluavat saada heppinsä toimimaan paremmin ja siinä samalla lisää pituutta. Nykypäivänä jo monella parikymmpisellä on noita ongelmia. Esimerkiksi minä en ole leikissä mukana pelkästään saamassa lisäpituutta vaan parantamassa myös erektiota ja sen verenkiertoa ja siinä ollaan myös onnistuttu.

Ei varmaan muutenkin monella ole enää +40-vuotiaana he heppi enää parhaimassa terässä ja seksiä harrastetaan vaimon kanssa se 5 kertaa viikossa? Ihan sama meikäläiselle vaikka heppi ei olisikaan enäää silloin niin hyvässä kunnossa. Toki haittaisi se, mutta nuorena haluaa ottaa kaiken elämästä irti
 
Viimeksi muokattu:
minimunaz
Penis ei veny erektiomittaansa asti pumpatessa vaikka painetta on aivan tarpeeksi. Eli pitäisikö sen mennä sinne asti ? Paksuus toki on huomattavissa hyvin. Onko bathmatella olemassa mitään sähköposti osoitetta mihin voi lähettää kysymyksiä pumppuun liittyen ?
 
maraton1970
Niin no onko se seksi sitten kahdenkymmenen vuoden päästä muutenkaan enää niin laadukasta?

Kaikilla ei ole ennestään jo sitä 20cm munaa jota alkaa kasvatella. Jos puhutaan vaikkapa alle 15cm pituudessa ja varsinkin jos mennään ihan alamittoihin niin puhutaan nykymaailmassa melkein ihan oikaesta ongelmasta.

Toisekseen monet lähtevät tähän mukaan jo sen takia kun erektiovaikeuksia on ja haluavat saada heppinsä toimimaan paremmin ja siinä samalla lisää pituutta. Nykypäivänä jo monella parikymmpisellä on noita ongelmia. Esimerkiksi minä en ole leikissä mukana pelkästään saamassa lisäpituutta vaan parantamassa myös erektiota ja sen verenkiertoa ja siinä ollaan myös onnistuttu.

Ei varmaan muutenkin monella ole enää +40-vuotiaana he heppi enää parhaimassa terässä ja seksiä harrastetaan vaimon kanssa se 5 kertaa viikossa? Ihan sama meikäläiselle vaikka heppi ei olisikaan enäää silloin niin hyvässä kunnossa. Toki haittaisi se, mutta nuorena haluaa ottaa kaiken elämästä irti
Sori nyt, ikää on 41 vuotta jaluojan luomalla on tähänasti pärjätty, seksiänoin 4 kertaa viikossa, repikääs siitä.
 
Viimeksi muokattu:
Bigger-John
Semmoista kyselisin, onko joku käyttänyt pumppua myös ilman vettä? käsittääkseni toimii ilman vettäkin vai tekeekö muisti kepposet.

Itse laite ollut jonkin aikaa tuolla kaapissa johtuen siitä ettei yksinkertaisesti veden kanssa pysty juuri nyt läträämään kun putket vähän rempassa. Tavallisella pumpulla olen pumppailut, mutta mitat alkaa loppumaan siitä. Eli ajaako bathemate periaatessa pumpun asetelman jos sitä käyttää ilman vettä? Myöhemmin kun tilanne sallii niin toki vesi otetaan mukaan, mutta tyhjästä on paha mennä nyhtään eikä varmaan missään uimahallissa tai kaverin luonna tykätä jos kanniskelee isoa pumppua mukana :D
Toimiihan se ilman vettäkin, mutta ei ole yhtä tehokas imultaan. Minä olen tehnyt monesti niin, että iltaisin suihkussa pidän tuota veden kanssa sen 20min, ja sitten nukkumaan mennessä sängyssä ilman vettä vielä toiset 20min.
Kannattaa laittaa ilman vettä käyttäessä jotain rasvaa tai luikkaria kulliin, niin saa paremman imun ja on muuutenkin miellyttävämpää niin.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä